Tumpulan oikut

Alkoholinmyynti- ja kulutusmotiivit julki

2013-07-24T14:03:00+03:00

Näinä päivinä Päivi Räsänen ja alkoholi ovat tapetilla. Missä Päiviä puolustellaan lähinnä kristillisten taholta, alkoholia puolustellaan laajasti tutkijoita myöten. Argumentit eivät nähdäkseni eroa juurikaan toisistaan. Päivi on kristitty, joka elää ristiriitaisen vakaumuksensa mukaisesti, eikä alkoholikulttuuri ja sen taustalla oleva ideologia ole yhtään ristiriidattomampi. Kyse on pitkälti siitä, kummalla puolen seisoo, Päivin puolesta vai vastaan, alkoholia puolesta vai vastaan.

Kun tarpeeksi paljon huudetaan, hyvin mahdollista on, että keskustelun viritessä myös erilaisia vastauksia tarjotaan. Itse arvostan niitä, jotka herättävät kysymyksiä. Siksi toisaalta pyrin antamaan vastineeni, mutta toisaalta nostamaan kysymyksiä.

Kirjoitukseni käsittelee alkoholia. Päivi Räsänen ei ole minulle erityisen läheinen henkilönä. Mielestäni on lähinnä hyvä, että hän on juuri niin ristiriitainen kuin on. Vielä kiinnostavampaa olisi, jos hän yhtäkkisesti vaihtaisi tuulensuuntaa ja pyörtäisi puheitaan. Kenties homoseksuaalisuus ei olekaan kipu? Kenties henkilökohtainen vakaumus on silloin parempi kuin laki, kun toimii luonnostaan oikein, jopa ilman Raamattua?

Viimeiset neljä vuotta ovat olleet henkilökohtaisesti aikaa, jolloin olen perehtynyt aina syvemmin alkoholin maailmaan. Omakohtaista kokemusta siitä on vähän, mutta tutkailen asiaa pitkälti kulutusnäkökulmasta. Huomion kiinnittyessä kulutukseen joutuu väistämättä peilaamaan ja rinnastamaan jääkiekkokulttuuria, kirkollista elämää, alkoholinkäyttöä ja levykeräilyä. Niin oudolta kuin se kuulostaa, voi kliseisesti sanoa kaiken liittyvän kaikkeen.

Ihmiskunnalle alkoholi on vanha tuttu aine. Sitä syntyy luonnossa ja sitä on äärimmäisen helppo valmistaa. Ei tarvitse kuin jättää hedelmämehuja avoimeen astiaan. Mehussa oleva sokeri yhtyy happeen, hiiva alkaa sakeuttaa juomaa ja tehdä siitä alkoholipitoista. Mehun maku muuttuu. Sen tietävät kaikki, jotka ovat käynyttä tuoremehua juoneet. Alkoholipitoisuus pysyy suhteellisen alhaisena, sillä luonnollisen käymisen kautta alkoholista voi tulla – hieman eri lähteiden mukaan – 12-15 –prosenttista.

Alkoholia on käytetty uskonnollisissa ja yhteisöllisissä rituaaleissa. Sillä on aina ollut valtava symbolinen merkitys, sillä sen päihdyttävää vaikutusta ei ole osattu selittää. Sitä osattiin vain valmistaa ja juoda. Koska miedoilla alkoholeilla (esim. 2%) alkoholimyrkytyksen saaminen on melko harvinaista, sitä on uskallettu juoda runsaita määriå. Se on ollut ravintoaine, janojuoma ja lääke.

Tislaustaito, joka on verrattain uusi keksintö tuli arabiasta. Al kohol tarkoittaa arabian kielessä aineen perimmäistä olemusta, henkeä (miksei sielua). Kun ihmiset katselevat alkoholimainontaa, he näkevät vielä tänä päivänä, miten tuo uskomus alkoholin henkeen elää ja voi hyvin. Spirit of purity, spirit with soul. Ja kaikki englantia osaavat ymmärtänevät “spiritin” kaksinaisen merkityksen.

Teollistuminen ja väestömäärän jatkuva kasvu ovat luoneet paineen kaiken kulutettavan materiaalin tehostettuun tuotantoon. Alkoholi ei ole tässä mikään poikkeus. Päinvastoin. Kemian teollisuuteen kuuluvan alkoholin haittavaikutukset tiedettiin jo 1800-luvun lopulla. Aikana, jolloin esimerkiksi Suomessa alkoholia käytettiin vain murto-osa nykyisestä. Kieltolakiaika oli reaktio katastrofaalisiin seurauksiin. Edes raamatulliset kiellot eivät ole estäneet kirkonmiehiä toimimasta kieltoja vastaan. Uskonnollisuuteen ja ideologisuuteen kuuluvat ristiriidat. Vaikka tietäisimme, mikä on meille parhaaksi, emme kaipaa kieltoja kertomaan, mitä emme saa tehdä. Päinvastoin näyttää olevan niin, että kiellot mystifioivat kiellon kohteen, luovat erilaisia tabuja sen ympärille, ja lopulta koko suhde kiellon kohteeseen sumenee.

Kieltolakiaika osoitti jo riittävän hyvin, mikä seuraus kielloilla on. Alkoholi meni ns. maan alle. Kielletyillä päihteillä rikastuvat vain rikolliset. Tulovirta ehtyy valtiolta, koska suoria verotuloja ei voida saada. Valtio on aivan yhtä addiktoitunut rahaan kuin alkoholisti on addiktoitunut alkoholiin. Sitä alkoholin rankempikin kulutus pitää itse asiassa valtion taloudellisesti voimissaan. Ristiriita tässä on se, että haittavaikutusten kasvaessa valtio menettää enemmän kuin saa. Alkoholista ei ole valtiolle suuren suurta hyötyä, mutta se ei myöskään voi toimia ilman sitä. Eikä kyse ole vain valtiosta. Jokainen, jolle alkoholilla pienintäkään merkitystä elämässään, voi miettiä, mitä elämä olisi ilman sitä? Osaavatko kaikki kuvitella elämäänsä ilman alkoholia vai muuttuuko elämä yhtäkkisesti jo mielikuvissa täysin sietämättömäksi, tylsäksi ja ahdistavaksi?

Alkoholikulttuurissa varsinaista muutoksen aikaa kesti Suomessa kieltolain purkamisesta vuonna 1932 vuoteen 1971 jolloin ostajaintarkkailujärjestelmä purettiin. Vuonna 1969 asetettiin uusi alkoholilaki, joka vapautti keskioluen elintarvikeliikkeisiin ja alkoi vaikuttaa enenevässä määrin alkoholin tunkeutumista koko suomalaiseen elinkeinoelämään. Jos 1969 kokonaiskulutus oli pari litraa absoluuttista alkoholia henkeä kohden, kulutus lähti jyrkkään kasvuun ja tavoitti 11 litran kokonaiskulutusmäärän tällä vuosituhannella.

Ongelma ei ole itse kulutus. Ranskassa, sivistyneessä eurooppalaisessa valtiossa, jota suomalaiset – tai kenties elinkeinoelämä ja teollisuus – haluavat pitää esimerkkimaana, kokonaiskulutus on ollut noin 25 litraa henkeä kohden. Mikä tarkalleen ranskalaisessa alkoholinkulutuksessa sitten on sivistynyttä? Se, että siellä juodaan joka päivä, ruokailujen yhteydessä. Kulutuksen jakaantuessa jokaiselle päivälle ihmisten ei tarvitse olla kaatokännissä minään päivänä. Suomalaisessa kulutuskulttuurissa juominen on keskittynyt viikonloppuihin, loma-aikoihin, kissanristiäisiin, ja jokainen niistä on antanut syyn juoda pari, kolme kertaa sen määrän kuin ranskalainen juo viikon viitenä ensimmäisenä päivänä. Humalahakuisen juomisen on sanottu leimaavan suomalaista alkoholinkulutusta, ja tilastojen varjolla näin voidaan aiheellisesti väittää.

Vaikka suomalaiset tavoittelisivat sitä, ettei tarvitse juoda itseään humalaan, alkoholiongelmalta ei vältytä. Siitä ovat esimerkkinä tavoitekulutuskulttuurit. Ranska painii alkoholiongelman kanssa. Suomessa siitä on vähemmän tietoa, koska suomalaisia tutkijoitakin kiinnostaa enemmän se, miten suomalaiset voivat.

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2300082/France-sees-sharp-rise-alcohol-related-emergency-hospitalisations.html

http://www.thelocal.fr/20130322/alcohol-is-frances-biggest-cause-of-hospital-visits

Meidän ei tule katsoa muita maita millään tavalla ihailevasti. Sivistynyttä alkoholinkäyttöä ei tunneta teollisessa maailmassa. Siellä, missä alkoholi on käytännössä tulonlähde jopa valtiolle, raha ja sen käyttö ovat asioita, joita pitäisi valvoa. Ei alkoholi, jota syntyy keittiössä maatuvassa omenassa, ja ihmisen omassa kehossa (sokeri + happi).

Alkoholia on mystifioitu aikojen alusta asti. Puistokemisteille ja alkoholiteollisuudelle työskenteleville alkoholin perimmäinen olemus, al kohol, on äärimmäisen tuttu asia. Sama kuin ydinvoimateollisuudessa uraanin kaivajille on kohtuullisen ilmeinen asia, millaisesta materiasta uraanin kohdalla on kyse. Kolmisilmäiset, seitsensormiset, ennen 11 ikävuotta syöpään kuolevat ihmiset, eivät ole meidän turvallisesti kaupunkioloissa ja kerrostaloissa asuvien silmille ja mielille. Meille on vain tärkeää se, että kun painamme katkaisinta saamme valoa tai halutessamme television päälle. Sama pätee alkoholiin. Harvaa luultavasti kiinnostaa se, mitä alkoholi tosiasiassa on. Tärkeämpää on, että saamme sitä tarvitessamme tai halutessamme, ja siitä saatava vaikutus on jokseenkin säännönmukaisesti sama.

Mystiikka on asia, joka saa meidät ihmiset toimimaan. Kun salaisuudet paljastuvat, saatammekin kokea, että meitä on iät ajat vedätetty. Huijattu uskomaan asioihin, joiden puolesta olemme valmiita vaarantamaan henkemme, taistelemaan, sijoittamaan rahojamme ja käyttämään suurimman osan elämästämme. Theodor Adornon ja Max Horkheimerin ajatuksia löyhästi lainaten, meidät on kasvatettu tarvitsemaan ja opetettu uskomaan tarvitsevamme asioita, joita emme tosiasiassa tarvitse.

Keskustelu alkoholista on siis täysin hakoteillä siitä lähtien, kun aletaan puhua alkoholikulttuurista, poliittisesta päätännästä tai alkoholikaupan rajoittamisesta. Mikä hinta on asioilla, jotka syntyvät luonnossa? Mikä hinta on annettavissa asioille, jotka sairastuttavat noin 20% ihmisistä ja tappavat enemmän työikäisiä suomalaisia kuin mikään muu yksittäinen syy? Entä minkä vuoksi valtio ei todellakaan halua vapauttaa kaikkia kemiallisia aineita kovia huumeita myöten, jos pystyy sitä kautta leikkaamaan rikollisuuden käyttöön meneviä rahasummia? Järkevä selitys on se, että rikollisuudestakin raha palautuu kiertoon. Onhan rikollistenkin ostettava taloja, autoja, ruokaa ja kenties, jos tarpeeksi fiksuja ovat, edes laillisia päihteitä.

Markkinatalousyhteiskunnassa, teollisessa kulttuurissa kaikki on laskettavissa. Siitä, että Jeppe alkoholisoituu on hyötyä jollekin. Jeppe työllistää yhden alkoholiteollisuudessa työskentelevän, autokuljettajan, varastotyömiehen, baarimikon, sosiaalityöntekijän, psykiatrin, lääkärin ja hautausurakoitsijan. Millä kehotuksella tai kiellolla tämän asetelman voi purkaa?

Radikaali oma näkemykseni, joka varmasti herättäisi keskustelua ja purkaisi järjestelmää, on se, että kaikki päihteet olisi luokiteltava lääkeaineiksi. Lääkeaineiden tulisi olla kaikille kansalaisille ilmaisia, koska ne edistävät kansakunnan hyvinvointia. Se, että lääkkeitä väärinkäytetään, ei ole valtion syy. Siitä kärsivät ja siitä tulee rangaista niitä, jotka käyttävät tässä tilanteessa väärin lääkkeitä. Hieman samaan tapaan kuin jos meitä olisi viiden hengen kaveriporukka, jolla olisi käytössä 2 kiloa ruoka-aineksia. Arto söisi kerta-annoksena 1,2 kiloa, jonka jälkeen muille neljälle jäisi jaettavaksi kokonaista 800 grammaa.

Meidän on kyettävä saamaan kansakuntamme ymmärtämään, että ei meidän tulisi olla huolissamme alkoholinkulutuksesta, vaan yleisemmin kulutustarpeistamme. Silloin tärkeä kysymys liittyen alkoholinkäyttöön koskee kaikkia niitä, jotka alkoholia käyttävät. Kysymys on hyvin yksinkertainen: miksi? Se vertautukoon tämän tekstin päätteeksi Päivi Räsäseen ja uskonnollisuuteen. Olen ateistina ja absolutistina saanut monet kerrat vastata kysymykseen: ”miksen juo / usko?” Miten selittää jotakin asiantilaa, johon ei usko tai koe olevan tarvetta? Selitysvelvollisuus siirtyy niille, jotka juovat ja uskovat. Motiivien on tultava julki. Myös niiltä tahoilta, jotka ihmisille Jumalaa tai Humalaa tarjoavat.

Kilpailukulttuurissa voittajat ovat jo hävinneet

2013-03-14T12:21:00+02:00

Suomalaisessa yhteiskunnassakin elämme kilpailutaloudellssa ja -kulttuurissa. Meistä jokaisen on pärjättävä, menestyttävä koulussa kokeissa ja työnhaussa. Koko menestyksemme elämässä riippuu paljolti siitä, miten me hommamme hoidamme kansalaisina tai paremminkin kansalais-kuluttajina - jotta kulutus olisi mahdollista, meillä on oltava tuloja.

Kilpailutaloudessa voittajia voi kutakin paikkaa kohden olla vain yksi. Tästä seuraa, että koko joukko tuon ensimmäisen sijan ulkopuolelle jääneitä odottaa jokin toinen ykkössija jossakin tai sitten tappioputki, jota kenties yhteiskunnassa voitaisiin kutsua väliinputoamiseksi. Yhteiskunta on rakentunut niin, että noita ykkössijoja on tarjolla useassa eri paikassa. Ihmisillä on mahdollisuus menestykseen, on kyse sitten IT-alan yrityksestä, urheilusta, siivoamisesta vuokratyöfirmassa tai tarjoilijana toimimisesta McDonaldsissa. Jokainen meistä voi olla työssään paras ja saada ansaitsemansa palkan. Siihenhän meitä kasvatetaan: ansaitsemaan palkkamme.

Todellisuutta tämä vastaa kuitenkin vain osaksi. Kilpailu nimittäin johtaa mahdollisesti jatkuvaan muuttoliikkeeseen. Kuten urheilulajeissa, missä parhaita myydään pois tai kovapalkkaisimmille annetaan potkuja. Keskiverrot ja hieman huokeammalla hinnalla työnsä tekevät saattavat saada yllättäviä mahdollisuuksia loistaa parrasvaloissa. Ja kuten tiedämme, sen enempää urheilussa kuin työelämässä kaikki eivät tee töitä 100 lasissa. Heidän ei tarvitse. Niinpä menestys ei välttämättä aina ole edes työnteonmäärästä kiinni. Kilpailussa he sattuvat vain olemaan yhtenä hetkenä ykkösenä, ja he voivat luottaa tuohon asemaansa, kunnes putoavat siltä sijalta. Koska he eivät ansaitse paikkaansa, tässä tapauksessa palkkaansa.

Niinpä meidän on jokaisen toimittava jatkuvasti toimintakykymme ylärajoilla. Jos emme toimi, emme ole täysillä mukana kilpailussa. Putoaminen on taloudellinen riski, jonka mukana saatamme pahimmillaan menettää työpaikkamme lisäksi avioliittomme, kotimme, automme ja ystävyyssuhteemme. Jos ja kun meidän arvomme ihmisinä mitataan palkkatyössä, ansaitussa rahassa, työttöminä olemme hävinneet pelimme.

Pelko häviämisestä kilpailutaloudessa on se, mikä motivoi ihmisiä toimimaan. Koska voittajia voi olla kutakin paikkaa kohden vain yksi, jokaisen voittajan tulisi olla äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen saamastaan paikasta. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole. Ne paikat voivat helposti muuttua itsestäänselvyyksiksi, ainsaituiksi, vaikka tosiasiassa edes urheilussa tosiaan ne parhaat eivät aina menesty kilpailussa - ainakaan ilman pientä ylimääräistä kemiallista tehonlisäystä. Kovin suhteellista on sekin, jos kilpailuun ottaa osaa satojen ihmisten sijasta kaksi tai kolme. Jos olemme tarpeeksi epätoivoisia ja kilpailun häviäminen ahdistaa meitä tarpeeksi, olemme valmiita ottamaan kovempia riskejä silloinkin, kun kisaamme käytännössä yksin. Yhtä paljon kuin kyse on tekemisestä, kyse on tuurista, omista tietoisista tai tiedostamattomista strategioistamme ja ylipäätään siitä, että tällainen kilpailu sekä kilpailuttaminen on mahdollista.

Voittajien irvaillessa häviäjille tai moittiessa häviäjiä näiden laiskuudesta ja turhanaikaisuudesta, he eivät itseasiassa ymmärrä pelin henkeä. He eivät ymmärrä olevansa voittajia omallakin alallaan vain edellä mainituista syistä. Voittajan on aina helppo hymyillä, mutta heidän pitäisi muistaa, että voiton hetkellä on valmistauduttava surujuhlaan (kuten kungfutselaisuudessa opetetaan). He nimittäin eivät ymmärrä sitä, että käydessään kilpailua ja sotiessaan, he ovat itse hävinneet tai voivat hävitä. Häviäjillä ei ole muuta kuin voitettavaa, voittajilla hävittävää.

Työttömyyden ja syrjäytymisen auvoa odotellessa

2013-02-27T18:22:00+02:00

Olen opiskellut kaikkiaan viidessä eri pätkässä. Lukion jälkeen menin ammattikorkeakouluun, jossa sain touhuta lähes mitä halusin ja suorittaa opintoja haluamassani tahdissa. Kukaan ei kysellyt perään, vaikka hassasin valtion varoja yli kolme vuotta. Motivaation karistessa kuin kuusesta neulaset, jätin homman kesken ja aloin miettiä, miten pääsisin lähemmäs sellaista alaa, joka kiinnostaa ja jonka koen omakseni.

Touhusin omaan tahtiini. Yhteiskunnan kannalta olisi ollut varmasti parempi työntää minut mihin tahansa työvoimakoulutukseen ja hommata minulle töitä, mutta näin ei kuitenkaan tehty. Enkä töitä löytänyt muutenkaan. Niinpä ihmetellessä meni kaksi, kolme vuotta. Sinä aikana heräsin päivästä toiseen yksin, kaveripiirini supistui, sosiaaliset taitoni heikkenivät ja itsetuntoni kävi suonsilmässä. Pohjalta oli ponnistettava uudelleen. Alkuaskeleet otin jälleen opiskelijana vuosituhannen vaihteessa, kun kahden ja puolen vuoden sisällä opiskelin ensin vapaalla kädellä kirjoittamista sekä pienen tauon jälkeen audiovisuaalisen viestinnän media-assistentiksi.

Ensimmäinen ammatti taskussa olin kuitenkin uudella paikkakunnalla entistä pahemmassa pinteessä. Tuttuja minulla oli kourallinen. Suhteita työnantajiin riittämättömästi. Jos vaikka olin onnistunut kehittämään itseäni ja itsetuntoni oli parissa vuodessa parantunut, se ei vielä ihmeitä tehnyt. Tipahdin jälleen yhteiskunnan vaatimuksista ja olin pari vuotta ihmettelykurssilla.

Kun ihmettelemään alkaa, sitä saa harrastaa huoletta vuosikausia. Onnekseni sain työllistämistyön yhdistysmaailmasta, johon kiinnityin. Toisinaan olen saanut sitä kautta edelleen töitä, mutta pääasiassa se on aktivoinut minua vapaaehtoistyöläisenä. Yhdistystoiminnassa vaikuttaessani vielä opiskelin markkkinointiviestinnän media-assistentiksi eli ammatteja oli jo kaksi. Ongelma oli, ettei minulla - eikä ilmeisesti kenelläkään muullakaan - ollut minkäänlaista käsitystä, mitä noilla tutkinnoilla ja ammattitaidollani voisin tehdä.

Onni oli, että löysin vapaaehtoistyöt. Onni oli, että ne eivät jääneet vain yhteen, vaan halusin kehittyä ja aktivoida itseäni useammalla eri tavalla. Kirjoitin, järjestin tapahtumaa, opettelin budjetointia, PR-tehtäviä, projektihallinnointia ja lukuisia muita tehtäviä. Minulle oli jo entuudestaan tuttuja kaikenlaiset roudarin hommat, missä kannetaan raskaita laatikoita ja vedetään johtoa suuntaan sekä toiseen. Niitä hommia harva tekee vapaaehtoisesti, joten siinä on ollut minulle mahdollisuus kuntoilla ilman kalliita kuntosalimaksuja. Tärkeintä tässä kaikessa oli se, että halusin tekemistä ja olin aktiivinen, koska näyttää siltä, että palkallisen työpaikan saaminen on aika paljon vaikeampaa kuin vapaaehtoistyöpaikan.

Olen yksi monista tuhansista, kymmenistä tai sadoista tuhansista suomalaisista, jotka ovat eläneet epävakaata elämää. Syrjäytyminen edes hetkellisesti luo valtavia taloudellisia paineita, jotka vaikuttavat psyykeen, mielenterveyteen ja jaksamiseen. Monet menettävät parhaan teränsä tapellessaan rahoista, joita tarvitsevat tullakseen edes jollakin tavalla toimeen. Kun sitten työpaikkaa ei löydy, saattaa vielä yhteiskunnastamme löytyä niitä, jotka syyttävät meitä (syrjäytyviä tai syrjäytyneitä) laiskuudesta, päämäärätietodottomuudesta ja pummiudesta. Tuollaiset syytökset ja yhteiskunnan tuki ylipäätään on lähinnä omiaan leimaamaan ihmisiä, jotka tuon leiman kanssa toimivat, kuten heidän pitäisi toimia: laiskasti ja pummaillen.

Yliopisto-opintoni ovat nyt lopuillaan. Minulta ei puutu kuin muutama opintopiste, mutta taloudellinen kurimus vaanii jo nurkan takana. Se vaikuttaa mielialaani ja jaksamiseeni. Kaksi osa-aikatyötä, gradu, kurssiopinnot ja vielä se, etten ole kesäisinkään pitänyt lomaa eivät suoranaisesti ole auttaneet minua jaksamaan. Sen sijaan otteeni lipsuu. Tiedän omat kykyni kohtuullisen hyvin ja tiedän olevani motivoitunut, mutta olkoon motivaationi millainen tahansa, se ei voi olla vaikuttamatta elämääni, etten tiedä, mistä parin kuukauden päästä saan rahat vuokranmaksuun ja ruoanhankintaan. Jos tietäisin, minun olisi helpompaa elää ja hengittää, keskittyä siihen, mikä juuri tällä hetkellä on tärkeää. Näin ei kuitenkaan ole.

Hyvinvointiyhteiskuntamallissa kaikille ihmsille on pyritty takaamaan yhtäläiset mahdollisuudet terveyspalveluihin ja toimeentuloon. Todellisuudessa tällainen malli ei kuitenkaan toteudu. Tiesin lähtiessäni opiskelemaan kolmatta kertaa kokopäiväisenä opiskelijana, että yhteiskunnan tuki tulisi heikkenemään. Näin on myös käynyt. Työttömänä oloni oli melko turvallista ja yllätyksetöntä. Mukavia yllätyksiä olivat pienetkin työpestit, mutta opiskelijana olen ongelmissa, vaikka minulla on kaksi osa-aikatyötä ja vapaaehtoistyötä sekä siihen päälle opinnot sujuvat aikataulussa. Uskoisin omaavani opiskelu- ja työttömyyskokemuksellani jonkinlaisen käsityksen siitä, millainen arvo yhteiskunnassa opiskelijoille ja opiskelulle annetaan suhteessa työttömyyteen (pummeiluun).

Kiitän yhteiskuntaa niistä kaikista mahdollisuuksista, joita se on antanut. Annan sille myös täyden arvostukseni siitä, että työttömänä asiat ovat aina hoituneet jotakuinkin niin, ettei minun ole tarvinnut pelätä kodittomuutta tai olemaan pitkiä aikoja ilman ruokaa (pisimmillään noin kuukauden ilman kunnon ruokaa). Sen sijaan minun on vaikea ymmärtää nykyistä kilpailumallia, jota on ajettu sisään kouluihin. Uskotaanko kustannusten vähenevän, kun ihmisistä puserretaan mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon ulos? Tai ylipäätään työn laadun paranevan, jos vuoden työ on tehtävä parissa kuukaudessa? Joiltakin se varmasti onnistuu, mutten usko sellaiseen laatuajatteluun, enkä myöskään näe syytä, miksi opiskelijat ajetaan taloudellisesti epävakaampiin olosuhteisiin kuin työttömät? Työttömienhän pitäisi elää lainalle, eikä opiskelijoiden? Opiskelijoille opiskelu on työtä, mutta nyt opiskelijat saattavat pahimmillaan joutua tekemään kolmea eri työtä ja suoriutumaan vielä opinnoistaan.

Haloo, kuuntelen.

Huorittelu, tunteeton (kulutus)seksi ja ihmisyys

2012-12-17T20:03:01+02:00

Hieman yli 15 vuotta sitten tutustuin naiseen, joka odotti kolmatta lastaan. Hän ei tiennyt, kuka oli hänen kahden ensimmäisen lapsensa isä tai paremminkin isät. Hän ei nimittäin muistanut, keitä he mahdollisesti saattoivat olla, ja molemmilla lapsilla oli eri biologinen isä. Molemmat lapset olivat naisen äidin huollettavina. Kolmannen lapsen isän hän muisti ja tunsi. He olivat muuttamassa yhteen. Tuossa vaiheessa nainen oli 19-vuotias.

Hänellä oli takanaan vuosia huumekoukussa. Hän oli myynyt itseään saadakseen päihteitä, niin alkoholia kuin huumeannoksensa. Hän oli myynyt itseään myös rahasta ja välillä harrastanut seksiä vain nautinnon, vaihtelun tai läheisyyden kaipuun vuoksi. Hän ei kyennyt arvioimaan kumppaniensa määrää. Mutta tiesi, että puhuttiin sadoista.

Hän ei ollut saanut huoran leimaa. Sen sijaan hän halusi hiljalleen jättää taakseen huumeiden kyllästämän elämän ja saada elämästä jollakin tavalla kiinni. Hän uskoi siihen, että rakkaus kolmannen lapsen isään tulisi muuttamaan hänen elämänsä. Heidän muutettua yhteen, en enää kuullut hänestä.

Vuosia myöhemmin tutustuin toiseen naiseen. Hänen äitinsä oli alkoholisti, joka oli alkanut huoritellä häntä jo hyvän aikaa ennen ensimmäistä seksikokemustaan. Huorittelu oli jatkunut, ja jatkui vielä senkin jälkeen, kun kokemuksia alkoi tulla.

Kohdistusongelma

"Huoralla" viitataan naiseen, joka myy seksipalveluita rahaa tai muita etuuksia vastaan. Sillä tarkoitetaan myös ihmistä, joka etsii seksuaalista tyydytystä tai nautintoa useista seksisuhteista tai sattumanvaraisista seksikokemuksista, rakkaudettomasta seksistä. Avainsanoja lienevät "raha" ja "tunteettomuus".

Huoran määrittelyyn liittyy kohdistusongelmia. Joskus kuulee puhuttavan "tunteettomasta seksistä". Eräänlaisesta kivasta sloganista ja elämäntavasta, jolla seksistä puretaan muutkin tunteet kuin rakkaus. Toisaalta huorittelu suunnataan aina naiseen, ikään kuin miehet eivät myisi seksipalveluita. Miehiä varten on omat nimityksensä, jolloin itsessään "huoraaminen" ja "huorittelu" pidetään vahvasti sukupuolittuneena.

Tunteeton seksi

Tunteettomasta seksistä lienee tehty tutkimuksia, mutta käsiini ei ole osunut ensimmäistäkään perinpohjaisempaa. Sen sijaan useiden keskustelujen ja kohtaamisten jälkeen olen itse tullut lopputulokseen, että "tunteeton seksi" on myytti. Se on hyvin monimutkaisen asian yksinkertaistamista. Sillä tavalla vältetään itseasiassa melko vaikeiden tunnepuolisten asioiden kohtaamista.

Seksin haluaminen on itsessään halua, tunnetta. Sen lisäksi seksiä tuskin halutaan aivan kenen tahansa kanssa. Sen halun on kohdistuttava johonkin, ihmiseen tai objektiin. Rakkaudettomuus ihmiseen on itsessään jo tunnepuolinen ja sosiaalinen kontakti. Tunteiden torjuminen toista ihmistä kohtaan, halua, intohimoa tai panetusta lukuunottamatta, ovat tunteita. Toinen osapuoli on yhtälailla tunteva ja hengittävä olento. Toisin kuin, jos se halu ja tunne kohdistuisi vaikkapa koivuun, oveen tai pehmonalleen. On suoranaista sokeutta olla ymmärtämättä, miten eri tavalla ja eri sävyisiä tunnepuolisia elementtejä voi liittyä ihan tavalliseen sosiaaliseen vuorovaikutukseen toisen ihmisen kanssa suhteessa vuorovaikutukseen seinän kanssa.

Selitykseksi on helppo tarjota siis sitä, että "tunteeton seksi" on rakkaudettonta seksiä. Seksikumppania ei tarvitse rakastaa. Häntä kuitenkin on hyvin mahdollista haluta ja hänestä saatetaan pitää, sen noin kaksi minuuttia. Samoin voidaan hetkellisesti pitää kännyköistä, ruoasta, drinkistä, vaatekappaleista, jotka toimivat eräänlaisina analogioina tähän tunteettomaan seksuaalisuuteen. Tunteeton seksi, massana harjoitettuna, on aivan samankaltaista kulutus- ja elämyskäyttäytymistä kuin uuden musiikin, kännykän tai tapetin etsimistä. Nautinto tai mielihyvä ovat luonteeltaan erilaista, mutta tunnepuolinen ja ajallinen panostaminen, eivät välttämättä ole aivan jyrkästi päinvastaisia.

Jos ja kun siis puhutaan tunteettomasta tai rakkaudettomasta seksistä ja liitetään se "huoritteluun" tai "huoraamiseen", ollaan itseasiassa tekemisissä tunnepuolisten panostusten (tunteiden hallinnan ja hallinnan menettämisen) ja kulutuksen kanssa. Jos sitten puhutaan ihmisistä, jotka joutuvat huorittelun kohteeksi, ja jotka kenties sisäistävät saamansa leiman, tunteilla on todellakin nimenomaan tunteettomuutensa vuoksi hyvinkin paljon tekemistä huora-käyttäytymisen kanssa. "Huoruu" on helppo tapa olla käsittelemättä sitä tunnepuolista panostusta, ahdistuksen ja mielihyvän välistä suhdetta sekä mahdollisesta hallinnan tai sen menettämiseen liittyviä tunteita.

Viime kädessä, oikeat huorat ovat työntekijöitä. Heidän motiivinsa tehdä seksityötä ovat ainakin jossakin vaiheessa varmasti puhtaasti taloudellisia. Tilanne, jossa rahaa ei ole, on itsessään ahdistava ja pakottava. Niinpä elämänhallinta heidän tapauksessaan on puhtaimmillaan kiinni seksissä ja sen harjoittamisessa maksua vastaan. Käänteisesti taas heidän näkökulmastaan oikea, rakkaudellinen ja tunneperäinen seksin harjoittaminen on (taloudellisesti) tuottamatonta. Vahvasti ristiriidassa siihen seksinharjoittamiseen, jota harjoitetaan esimerkiksi huvin vuoksi. Ilmeinen hyötynäkökulma on kuitenkin tavassa ja toisessa.

Sukupuolittuneen huorailun ongelma

Miehet ovat historian kuluessa harrastaneet seksiä monen monituisen naisen kanssa ilman minkäänlaisia velvoitteita ja vaimojen tietämättä. Edellisen kappaleen jälkeen lienee turha sanoa mitään miesten harjoittamasta "tunteettomasta" seksistä. Sitä ei ole. Me miehet kun olemme ihmisiä, niin kuin ovat myös naiset. Me emme tunne tai ajattele yhtään vähempää tai enempää.

Mies ja nainen voivat toimia samalla tavalla, erityisesti näinä aikoina, kun seksuaalisuus on vapautunut ja naiset ovat omaksuneet miehisen tavan toimia sukupuolisesti. Miesten tai miehisen vallan aika ei ole ohi, vain siksi, että naiset olisivat saaneet seksuaalisesti jotenkin tasa-arvoisemman aseman: vapauden ja oikeuden haluta sekä harjoittaa seksiä haluamansa ihmisen kanssa, ilmaiseksi tai maksua vastaan.

Miehiseen valtaan näyttää oleellisesti kuuluvan myös taloudellinen valta. Markkinatalous on osa patriarkaalista, miesten luomaa järjestystä ja kulttuuria. Kaikki miehetkään eivät halua alistua tälle järjestelmälle, eivätkä he voivat silloin ymmärtää myöskään naisia, jotka haluvat ehdoin tahdoin alistua miesten vallan alle tai alkaa käyttäytyä kuin miehet (orjuuttajansa eli ottaa orjuuttajan aseman ja päätyä edelleen miesten hyväksikäyttämiksi, nyt vain omasta "vapaasta tahdostaan").

Miesten ja naisten välisten erojen korostamisella on se seuraus, että kadotetaan yhteys ihmisyyteen. Me ihmiset kaipaamme ihmisiä, mutta me tulemme toimeen myös ilman seksiä. Me tarvitsemme niitä ihmisiä, joihin voimme luottaa, jotka hyväksyvät meidät sellaisina kuin olemme ja rakastavat meitä puutteistamme huolimatta. Tähän yhtälöön eivät vain sovi ne ihmiset, jotka huorittelevat meitä, tai joiden edessä me alistumme huoraajiksi eli harrastamaan tunteetonta (kulutus)seksiä pikaisen, hyvin väliaikaisen nautinnon saamiseksi.

Tällä pyrin sanomaan, että niin me miehet kuin te naiset olemme pahimmillaan riskikäyttäytymiseen alttiita ihmisyksilöitä. Meidän valinnoillamme on vaikutusta meidän omaan elämäämme. Jos olemme valmiita ottamaan pieniä tai isoja riskejä vain hetkellisen mielihyvän vuoksi, toimimme sellaisten tunteiden vallassa, jotka saattavat johtaa meidät pahimmillaan hengenvaaraan, tunnepuoliseen traumoittumiseen (tai traumoittamiseen, vrt. tunteeton seksi) tai sitten vain niiden tärkeämpien ihmissuhteiden laiminlyömiseen eli kenties yksinäisyyteen. Jos alkuperäinen tavoitteemme on ollut elää paremmin, täydemmin ja saada seuraa, meidän oma käyttäytymisemme asettuu vahvaan ristiriitaan tavoitteidemme kanssa.

Itse en näe tätä mitenkään sukupuolitettuna asiana. Voin nähdä sen vain yhtenä todisteena siitä, että tunteet ovat meille ihmisille vaikea pala. Elämä ei ole välttämättä aivan niin hyvin hallinnassamme kuin olisi meille eduksi. Hyvässä uskossa, välinpitämättömyydessä tai tietämättömyydessä voimme kyllä ajatella yhtä ja toista sukupuolista, sukupuolisesta käyttäytymisestä ja tunteista, mutta yksinkertaisia faktoja ovat ne, joissa positiivinen ja negatiivinen vaikutus lyövät kättä. Nautintomme on syy kipuihimme, kipuilumme on syy nautintohakuisuuteemme. Jos tästä seuraa huorittelua ja pidämme sitä naisten juttuna, meiltä jää huomioimatta meille kaikille tärkeä asia.

Been to places

2012-11-15T13:34:01+02:00

Ihmisaistit ovat ihmisen portti maailmaan. Maailma sinänsä koetaan todellisuudeksi, mutta virtuaalisen todellisuuden olemassaolo tietokoneiden näyttöpäätteillä ja televisio-ohjelmien kyky viedä ihmiset kaukaisiinkin paikkoihin, osoittaa todellisuuden olevan yhtä aikaa päänsisäinen kuin ulkoinen. Maailma on koettavissa kaksiulotteisena, kolmiulotteisena ja vielä eroteltavissa toisistaan aistiemme avulla, jotka liittävät meidät selkeämmin tiettyyn aikaan ja paikkaan. Nämä aistit ovat kosketus-, maku- ja hajuaisti.

Kaksiulotteinen maailma tulee vastaamme televisiosta ja tietokoneilta. Osa siitä on todellista ja osa kuviteltua. Voimme haluta kokea asioita, joita me saamme tietoomme näistä medioista. Todellinen todellisuus koetaan kolmiulotteisena, mutta tätäkin kokemusta on pyritty manipuloimaan nykyaikaisella teknologialla. Mielikuvituksemme täydentää lähes automaattisesti ja tiedostamattamme kokemaamme todellisuutta. Niin television kuin tietokoneen todellisuus on koettavissa todellisuutena. Käsityksemme maailmasta voi laajentua niiden avulla.

Siitä huolimatta ihmisillä saattaa olla tarve kokea ”oikeasti”. Tämä tarkoittaa sitä, ettei media riitä. Me haluamme haistaa, maistaa ja tuntea tuon toisen todellisuuden, joka on ”kaukana” omastamme. Se vaikuttaa eksoottiselta, mystiseltä ja jännittävältä. Se on toisenlainen juuri siksi, että me koemme sen toisenlaisena. Kun elämme yhdessä paikassa tarpeeksi pitkään, siitä tulee lopulta yhtä tuttu kuin siitä paikasta, jossa me olemme ahdistuneet, kyllästyneet ja mielestämme kokeneet sekä nähneet tarpeeksi.

Voimme ahmia tuota toista todellisuutta televisiosta ja tietokoneesta. Me voimme ymmärtää maailmaa niiden avulla, mutta siitä huolimatta ymmärryksemme jää vajaaksi. Uskomme tämän johtuvan osittain sähköisen median luonteesta. Se on parhaimmillaankin kaksiulotteinen ja kolmiulotteisuus on keinotekoista. Todellinen maailma on – vaikka näin emme halua ajatella – näkökentässämme lopulta keinotekoisen kaksiulotteinen ja muuten kolmiulotteinen. Ero esimerkiksi televisioon on lopulta pieni. Ainoa ero on, että olemme todellisuuden paikassa toimivana subjektina ja voimme rajata kuvakulman haluamallamme tavalla. Meillä on valta katsoa ja nähdä asioita tavalla, johon televisio ei pysty. Ja vaikka pystyisi, se ei tiedä haluistamme ja mielenkiinnoistamme – rajaus on aina jonkin ulkopuolisen tekijän rajaus, ei omamme.

Tuo kokemisen valta tarjoaa meille mahdollisuuden poiketa median todellisuudesta. Se sallii meidän kokea maailman todellisempana ja puhtaampana tai aivan millä tavalla haluamme. Voimme olla aivan toinen ihminen toisessa ympäristössä, toteuttaa mielihalujamme tavalla, jolla emme toimisi siinä ensimmäisessä todellisuudessa, josta lähdimme. Me voimme kokea olevamme vieras, voimme kokea kaiken muun olevan vierasta, voimme vieraantua ja vieraannuttaa.

Lopulta televisiosta kuluttamamme eli näkemämme kuvat eivät eroa paljoakaan tavasta, jolla me kulutamme eli näemme todellisuuden esimerkiksi Pariisissa tai Lontoossa. Meidän muistimme ei voi tallentaa kaikkia paikkoja tai (mieli)kuvia niistä. Ainoastaan muut aistit kuin näkö- ja kuuloaisti, joiden varassa koemme mediatodellisuuden, tekevät toisesta todellisuudesta huomattavasti todellisemman. Silti me ahmimme eli kulutamme todellisuutta kaikilla aisteillamme ja edelleen uskomme tuon todellisuuden olevan todellisempi, vaikka tosiasiassa median kuvakulma todellisuuteen on vain rajatumpi ja rajoittuneempi.

Voimme olla kriittisiä median tarjoamaa todellisuutta kohtaan, mutta syystä tai toisesta kriittisyytemme on tiessään, kun olemme tekemisissä todellisemman todellisuuden kanssa. Tästä seuraa se, ettemme osaa välttämättä suhtautua kriittisesti omaan käytökseemme. Tapaamme käyttää valtaa kokiessamme ja etsiessämme kokemuksia. Meidän teoillamme on todellisuudessa huomattavasti enemmän merkitystä ja vaikutusta kuin kokiessamme todellisuuden televisiosta. Interaktiivisina toimijoina, subjekteina ja objekteina, me olemme osa myös sitä ahdistavaa tai kiinnostavaa todellisuutta, josta mielimme pois. Jos todellisuus on ahdistava, matkustamisen ja kokemisen tarpeelle on silloin varmasti syynsä. Paljon lähempänä kuin uskomme, omissa tunteissamme, omassa mielessämme. Jos taas ympäröivä todellisuus on kiinnostava, miksi haluaisimme siitä pois?

Tapamme kuluttaa media- ja todellisuuskuvastoa ei tee meistä onnellisempia, avoimempia tai viisaampia. Olemme kuluttajia sekä siellä että täällä, kunnes joudumme tekemisiin luonnon kanssa. Luonto on löydettävissä usein myös kotiseutumme läheisyydestä. Mutta harvoin valitsemme luontoon menemistä, jos meidän on mahdollista lähteä kaupunkiin, lomakohteisiin, vieraisiin ja eksoottisiin kyliin. Kenties siksi, että sosiaalisina olentoina me haluamme nähdä ihmisiä. Tapamme nähdä ja kokea todellisuus liittyy helposti myös ihmisiin. Paikoista ja ihmisistä tulee elämysteollisuutta, kulutushyödykkeitä, tunteidemme ja ajatustemme kohteita. Siksi meidän tulisi pikemmin etsiytyä yksinäisyyteen, luonnon rauhaan silloin, kun oma todellisuutemme on meille liikaa. Todellisuus on todellista myös siellä, missä muita ihmisiä ei ole, hiljaisuudessa ja luonnon rauhassa. Ja se on löydettävissä usein paljon lähempää kuin haluamme uskoa. Tämä johtunee osittain juuri televisiosta ja muiden ihmisten kokemuksista, jotka tarjoavat meille portin toisiin todellisuuksiin. Opimme haluamaan muualle sen sijaan, että koskaan oppisimme tai haluaisimme olla täällä.

Kokemuksia, joita sitten kiikkustuolissa muistella

2012-11-07T12:31:01+02:00

Nykypäivänä on trendikästä, että asioita tehdään, jotta olisi sitten vanhana jotakin, mitä muistella. Tämän lausahduksen varassa kerätään kokemuksia enemmän tai vähemmän haluttu määrä. Tässä yhtälössä on useita "mustia aukkoja", jotka pyritään nopeasti sivuuttamaan, koska yksilö saattaisi joutua miettimään askelta pidemmälle.

Yhtälön ajattelutapa on melko yleinen, joten on mahdollista, että siitä syystä sen ajatellaan vahvistavan ajatuksen olevan oikea ja harkittu. Tosiasiassa tämän ajattelun voidaan juontuvan ajatuksesta: "Enemmän on parempi." Tämä tuntuu puolestaan ajatuksena kulutuskulttuuriin ja markkinavetoisuuteen liittyvältä. Ottaen huomioon, että jo esiteollisissa yhteiskunnissa ihmiset varmasti elivät ja heille tuli keräämättäkin kokemuksia, joita saattoivat vanhemmiten jakaa kertomusten lisäksi nuotion tai pirttipöydän ääressä. Näinkö sitten nykyaikana ihmiset muistelevat samoin tekemisiään perheen nuoremmille ja jakavat syvää elämänviisauttaan?

Toiseksi ihmismuisti on rajallinen. Useat ihmiset unohtavat senkin, mitä tekivät viime viikolla. Yleisesti ottaen ihmiset muistavat myös paremmin ensimmäiset kerrat ja hyvät kokemukset. Ensimmäisiä kertoja ei kuitenkaan ole kovin montaa, ja sarjatuotantona hyvät kokemukset muuttuvat tietoisuudessa harmaaksi massaksi, josta kyllä voi ajan kanssa ja kovalla miettimisellä tulla mieleen yksittäisiä hetkiä. Silti muisti karsii muistista paljon, eikä ole sanottua, että yksilö muistaisi varsinkaan hetkistä, jotka on vietetty enemmän tai vähemmän kemiallisten aineiden vaikutuksen alaisena. Mitä useammin vielä päihteiden alaisena on, kun tekee jotakin muisteltavaa, sitä todennäköisemmin asiat pyyhkiytyvät mielestä ja muisteltavaa jää todella vähän. (Tämä on tullut esiin myös haastatellessani päihdeongelmaisia: jo ennen sosiaalisia tai terveydellisiä ongelmia muisti pätkii ja kovemmalla käytöllä suuri osa eletystä ajasta on em. "harmaata massaa")

Kolmanneksi kokemusten kerääminen on kuin mitä tahansa keräämistä. Jos ja kun keräämme levyjä tai postimerkkejä, saatamme kyllä aika hyvin muistaa joidenkin kohdalla artikkelien kohdalla, mistä ne olemme saaneet ja kuinka olemme sitä kuunnelleet. Mitä enemmän meillä kuitenkin on keräiltyä aineistoa, sitä huonommin muistamme yksityiskohtia eli niitä asioita, joita esimerkiksi ihan muistamisen vuoksi keräilemme. Lisäksi meillä saattaa olla lopulta todella huono kokonaiskäsitys aineistosta ja ilman muistuttamista, me emme kykenisi muistamaan omistavamme tiettyjä muistoja. Jos edes muistuttamalla. Kuten edellä, muistamme yleensä parhaiten ensimmäiset kerrat ja ne, joihin liittyy jokin tunnepuolisesti voimakas kokemus. Kaikki kokemuksemme ja keräilyesineemme eivät voi olla samanlaisia eikä sitä muotoin yhtä tärkeitä. Lopulta jälleen joitakin muistoja karsiutuu mielestämme.

Elämän tempo on kiihtynyt hitaasti ja varmasti teollisen yhteiskunnan aikana. Kuluttamisesta on tullut koko yhteiskuntaa ylläpitävä "voima", ja siihen meitä ihmisiä kehotetaan. Tunteetkin ovat kulutettavaksi, sitouttamiseen pyritään rahalla. Kehitämme tunnesiteen rahaan ja sen jälkeen "vapauden tunteeseen", jonka raha saa aikaan. Kuluttamisesta tulee meidän vapautemme, mutta samaan aikaan, mitä enemmän kulutamme, sitä riippuvaisemmaksi me tulemme rahasta ja itse kulutuksesta. Lopulta voi olla, että meidän on vaikea kestää hiljaisuutta ja pelkkää olemista. Se on asia, jonka haluamme unohtaa, mutta juuri sillä hetkelä unohdamme, mistä elämässä loppuen lopulta on kyse. Tuo hetkihän on juuri se, mitä varten me kokemuksia keräämme: kun olemme vanhoja, istumme kiikkustuolissa, eikä meillä ole muuta tekemistä kuin muistella (mitä ikinä kykenemme muistamaan ja haluamme muistaa).

Neljänneksi koko ajatus elämästä vanhuuden muisteluita varten kuulostaa fatalistiselta: elämme muistaaksemme vanhoina tai kuollaksemme ennen kuin meillä on aikaa muistaa tai ajatella. Se vapauttaa meidät tietoisuuden ja harkinnan taakasta. Elämä on silloin pelkkiä kulutusvalintoja, johon meitä motivoi ahdistus (stressi, tylsyys, mikä tahansa paha olo), joka meidän on saatava mielihyvällä pois päältä. Freudin näkökulmasta me toimimme mielihyvän mukaan, mutta mitä enemmän karkkia syömme, sitä suurempi riski meillä on sairastua diabetekseen ja unohtaa, mitä olemme syöneet. Tiedämme vain saaneemme hyvää, mutta kikkustuolissa me istumme sairaina ja kiitämme siitä iloisina kaikkia keräämiämme kokemuksia?

Nuoruuden innossa aika tuntuu kuluvan hitaasti. Se kiihdyttää entisestään elämän tahtia. Elämä on tunnepuolisesti hektistä. eletään vielä ensimmäisten kertojen aikaa, jolloin kaikki oli "hyvin". Ihastukset, konsertit, matkat tulivat ja menivät. Niitä oli saatava lisää. Lisää "hyviä" kokemuksia. Kunnes tuli hetki, jona ei oikeastaan enää kiinnittänyt huomiota, mitä teki. Asioita oppi tekemään automaattisesti, ilman sen kummempaa tunnontuskaa tai edes mieleenpainamista. Silloin oli vielä 18-vuotias, mutta vain hetkeä myöhemmin - vaikka itsensä tuntisi edelleen samaksi 18-vuotiaaksi kolttiaiseksi - onkin 40-vuotias. Aika on kulunut ja mennyt ohi. Harvat muistot ovat pysyneet mielessä muisteltaviksi asti. Hektisen elämänvaiheen jälkeen alkaa kaivata rauhaa, tasapainoa ja vakautta, sähläämisen ja säätämisen sijaan. Mitä lopulta siitä kaikesta jäi käteen? Hyvin vähän. Pääasiassa ne ensimmäiset kerrat, joissa ei niissäkään ole aina ollut kehumista. Joka tapauksessa elämä on kasvattanut. Katse on kääntynyt kaikesta kimalluksesta ja kokemusten keräilystä sisäänpäin. Sen sijaan, että yksittäiset kokemukset olisivat tärkeitä, tärkeämpää on tietää kuka olen ja mitä täällä teen.

Helpot miehet ja hankalat naiset vai toisinpäin?

2012-11-06T11:46:01+02:00

Olen ollut aina tietynlaisessa etuasemassa miesten ja naisten suhteen. Äitini ja hänen naisystävänsä käytännössä kasvattivat minua varhaisteini-iästä eteenpäin. Sen jälkeen minut kikkutettiin aina miesseuraan, joten sukupuolisesti seurani jakautui aina kahtia ja ajan kuluessa molemmat puolet ovat avautuneet.

Läheisemmäksi sukupuoleksi on kuitenkin tullut aina naiset. Molemmat sukupuolet tuntuvat pitävän toisiaan mysteerinä, mutta olen vuosien kuluessa joutunut toteamaan, että ainoa mysteeri on ihminen itse. Sukupuolina meidät erottaa vain tietyt fysiologiset eroavaisuudet, sen sijaan se, mikä erottaa meidät psyykkisellä tasolla on kulttuurista, sosiaalista ja sanansa mukaisesti psyykkistä (mm. yksilölliset kokemukset).

Viimeiseen ryhmään kuuluu taas sukupuolten erilaisista suhteista ja kulttuurisista asemista johtuen erilaisia kokemuksia. Miehen voi ajatella helpommin käyttävän fyysistä voimaansa naiseen tai naisen ase juuri fyysisen voiman vuoksi on sanansäilä. Juuri näistä erilaisista valtasuhteista johtuen, mistä ikinä ne johtuvat, naiset voivat pitää miehiä yksinkertaisina. Miesten mielessä on vain seksi, kun taas naiset keskittyvät kaikenlaiseen muuhun järkevämpään. Jos nyt aivan rehellisiä ollaan...

Tuossa keskustelussa miehet ovat helppo syntipukki. Sen lisäksi miehistä tulee naisten silmissä muutenkin helppoja. Koska meidän ajatusmaailmaamme ei mahdu muuta kuin seksi, me olemme jokaisessa tilanteessa sen perässä. Ja mistä tämä ajatusmalli tulee? Eikö tällaisia naisia muka ole olemassa, jotka etsivät uusia kokemuksia ja seksikumppaneita? Vai onko vain niin, ettei niistä mielellään puhuta, koska sosiaalinen leima, "huoruus" pelottaa? Oman kokemukseni mukaan on naisia, joita tuollainen leima ei paljoa kiinnosta, vaan hakeutuvat sukupuoliyhteyeen halujensa ja himojensa mukaan tai joskus ihan huvin vuoksi ja ajan kuluksi.

Palataan etuoikeuteeni nähdä miesten ja naisten toimintaa. Tarkkailupaikkani on ollut jo useampia vuosia baari, jossa olen absolutistina aina selvinpäin. Baarissakaan ihmisten ei tarvitse olla humalassa, kun heistä aistii, että he ovat jonkin asian vallassa. Jos se on hyvä musiikki, ihmiset saattavat tanssia, jos se taas on toinen ihminen, he keskittyvät tuohon ihmiseen täysillä. Jos se on seksi, ihmisten silmät vaeltavat. He ovat kuin seuraavaa uhria etsiviä hyeenoita tai pöllöjä.

Olen vuosien mittaan seurannut erään miehen toimintaa. Hän on kanta-asiakas, siististi pukeutuva ehkä 35-45 -vuotias mies. Hän käyttäytyy hyvin asiallisesti ja puhuu korrektisti. Hän on ikään kuin "kaikkien kaveri", mutta saa hyvin harvoin itselleen miesseuraa. Tai kenties hän ei erityisesti sitä edes halua. Hän ei kuitenkaan useimmiten tule paikalle yksin, vaan hänellä on naisseuraa. Jonkin aikaa hänen seurassaan oli sama nainen, mutta yleisesti ottaen nainen on aina eri, ikähaarukalla 20-50.

Asetelma herättää monia kysymyksiä, joista baarioloissa on parempi olla hiljaa. Jokaisellahan miehellä ja naisella on oikeus valita seuralaisensa sekä tulla heidän kanssa mihin haluaa. Ylikorostuneen asiallinen tapa esiintyä ja huoliteltu ulkonäkö kuitenkin kertovat hyvin nopeasti jotakin. Naisille hänenlaisensa miehet ovat varmasti juuri sellaisia, joita he etsivät. Naisen vaihtuessa kerta toisensa jälkeen voisi kuvitella, että hänen on pakko olla jokin haastattelija, joka haastattelee naisia massana jotakin tarkoitusta varten. Epäilen kuitenkin, että kyse on "helppoudesta".

Hänen tapauksessaan "helppo" ei ole kuitenkaan mies, joka saalistajan tavoin etsii uusia uhreja. Vaan naiset, jotka lankeavat ansaan. Jos ja kun puhe kääntyy siihen, että miehillä on vain yksi asia mielessä, minkä vuoksi naiset eivät näe tällaisten miesten läpi, jos miehet näkevät? Jos miehiin isketään tällä perusteella leimoja, pahoittelen naiset, olette itse osittain siitä leimasta vastuussa. Älkää antako miesten käyttää itseänne hyväksi, jos ette siitä pidä.

Molemmin puolin sukupuolemme voisivat alkaa tutustua toisiinsa ihmisinä. Niin kauan kuin me katselemme toisiamme ensisijaisina partnereina, me emme näistä stereotypioista ja vääristä luuloista pääse eroon. Sen jälkeen voimme kenties hieman kriittisemmin tarkastella, mikä osa kuvitelmistamme on totta ja mikä ei. On nimittäin lopulta aina niin, että stereotypioille on olemassa syy. Se vain, että syy ei siltikään lankea kaikille ihmisille, vaan meitä tulisi osata kohdata ja kohdella yksilöinä. Näin varmasti tämä tarkkailemani mies osaa, mutta hän tuskin pääsee kovin hyvin perille yhdestäkään naisesta, jonka kanssa hän on tekemisissä, jos he ovat kierrossa keskimäärin neljästä tunnista muutamaan viikkoon.

Sukupuolinen seksuaalisuus ja inhimillinen ihmisyys

2012-10-25T23:38:01+03:00

Tunteet ja naisiin tutustuminen oli joskus helppoa. Tutustuminen tapahtui ikään kuin pakon sanelemana juttuna, jossa koko mielenkiinto kiinnittyi naiseen tietyistä välineellisistä syistä: nainen toimi eräänlainen seksuaalinen objekti, jossa tarjoutui mahdollisuus tutustumisen kautta sukupuoliseen kanssakäymiseen. Vaikka yhdessä vaiheessa suurin osa kavereistani oli naisia ja pidin naisten puolta (mielsin olevani feministi), sukupuolisesti olin pillunjahtaaja, jossa naista ei aina ole tullut kunnioitettua.

Haluaisin sanoa muuttuneeni. En tiedä onko se koko totuus. Joka tapauksessa huomaan, että menneisyys ja menneisyydestä kumpuavat tunteet tulevat halujeni, toiveideni ja realiteettien väliin. Havaitsen, että joitakin naisia olisi helppo käyttää hyväksi, ja osa heistä itseasiassa tuntuu toivovan, että näin kävisi. He toivovat, kenties itsensä naisiksi ja haluttaviksi kokeakseen, että miehet pitävät ja kiihottuvat heistä, käyttävät heitä hyväkseen eivätkä jälkikäteen soittele. He toivovat miesten kohtelevan heitä kuin seksinälkäistä eläintä.

Tunnepuolisesti lienen jollakin tavalla vaurioitunut. Saatan hetkellisesti tuntea itseni eläimeksi ja ymmärrän sukupuolisen eläimellisyyden. Se tunne ei ole minulle vieras. Mutta nykyään, ennen kuin tuo eläimellisyys pääsee täysin valloilleen, jokin tulee tunnepuolisesti väliin. Jos en heti ymmärrä itseltäni kysyä, niin kysyn kenties vuorokauden sisällä itseltäni: "Mitä olet tekemässä? Mihin olet menossa?" ja minun on osattava vastata. Jos ja kun en tiedä, koen hetkellisesti menettäneeni itsearvostukseni ja -kunnioitukseni. Siinä samalla havaitsen kohdelleeni toista ihmistä puhtaasti objektina, sukupuolisten halujeni kohteena, välittämättä kuka tuo ihminen pohjimmiltaan on. Olen luonut mielikuvan, fantasian toisesta ihmisestä, joka ei välttämättä ylipäätään ole todellinen. Olen saattanut uskoa fantasioihini, mutten usko enää. Enää en kykene eläimellisyyteen. En hajoamatta henkisesti.

Naiset, jotka ovat joutuneet halujeni kohteeksi, ja kenties pitäneet kaikkea hyvin yksinkertaisena, kunnes on alkanut ilmetä ongelmia, ovat kerta toisensa jälkeen alkaneet tuntea minut vieraaksi. Toimin vieraalla tavalla ja muutun jollakin tavalla uhkaavaksi. En toimi kuin "normaali" mies (saati ihminen). Olisi normaalia vetää rooli loppuun, käyttää toista hyväksi ja antaa impulssien viedä. Yhtäkkinen harkinta, vetäytyminen ja tietoisuus etäännyttävät sekä pelottavat. Kenties en olekaan sellainen kuin olen heidän mielikuvissaan siihen asti ollut. Vetäytymiseni johdosta he saavat elää haluamallaan tavalla. Mikään ei heitä estä valitsemasta riskikäyttäytymistä ja eläimellisyyttä. Itse kuitenkin toivon salaa, että he kiinnostuisivat minusta ihmisenä eikä tuona eläimellisenä miehenä, yhtenä monista sukupuolisesista objekteista, joka kiinnostuisi heistä seksuaalisesti.

Jos elämää elettäisiin seksille, parittelulle ja sen kautta perheelle, kaikki olisi mukavan yksinkertaista. Nykymaailmassa seksi on kuitenkin ajanut ohi monista arvoista ja menettänyt merkityksensä pakollisena yhteisön eloonjäämisen (lisääntymisen) vuoksi. Se on menettänyt sosiaalisen, yhteisöllisen merkityksensä ja siitä on tullut yksilölle tärkeä tapa nauttia hetki. Se on ikään kuin konjakkilasillinen, suoneen isketty heroiinipiikki tai rentouttava saunakokemus, joka voidaan toistaa aina sopivan tilanteen tullen. Sillä ei ole mitään suurempaa merkitystä ja helposti koetaan, ettei sillä tarvitsekaan olla. Tunteet voivat pahimmillaan olla vain esteenä haluille ja niiden tyydyttämiselle. Mutta me saatamme kehittää itsellemme ongelman konjakista, heroiinista, jatkuvasta saunomisen tarpeesta ja seksistä. Kulutusyhteiskunnassa elämän voi uhrata näille nautinnoille, mutta tuo uhraus on merkityksetön. Yhdellä kerralla saattaa olla huikea merkitys, mutta mitä useammin nautintoon johtava toimenpide toteutetaan, sitä pienempi sen merkitys tulee tulevaisuudessa olemaan.

Vaikuttaa siltä, että voimme suhtautua eri sukupuolia edustaviin yksilöihin outona, mystisenä eläinlajina, miehiin miehinä ja naisiin naisina. Tämä on kuitenkin puhtaasti biologinen jako, jossa ainoa mysteeri voi kohdistua toisen osapuolen kehoon. Unohdamme kuitenkin silloin mielen. Ihmisen ajattelevana ja tuntevana olentona. Sillä hetkellä kun suhtaudumme toisimme enemmän tai vähemmän biologisten sukupuolten edustajina, kadotamme samalla jotakin itseymmärryksestämme. Lopulta nimittäin miehet ja naiset eivät ajattele tai tunne niin eri tavalla. Kyse on pikemmin kulttuurisista, sosiaalisista ja yksilöllisistä eroista.

Tunnen, että eläin minussa on tehnyt pitkään kuolemaa. En ole enää mies, mutten toisaalta ole nainen. Alan olla aina enemmän ihminen. Tunteeni estävät minua kohtelemasta muita ihmisiä eläiminä tai objekteina. Haluan tuntea ihmiset ja se tekee usein mahdottomaksi minkäänlaisen seksuaalisen kanssakäymisen toivomisen, ainakaan ilman syvempää tunnepuolista yhteyttä. Ja sinne asti pääseminen vaatisi pitkällistä tutustumista, joka ei kaikkien kanssa yksinkertaisesti koskaan tule toteutumaan. Monilla ihmisillä ei ole aikaa tai halua tutustua paremmin. He etsivät toista ihmistä kuin pakkomielteen vallassa oleva lottoaja. He uskovat siihen, että vain "lottoamalla voi voittaa", ja kun vihdoin tuntuu oikealta, he uskovat saaneensa voittorivin aina tarkastukseen asti. Ja juoksu voi jälleen alkaa. Näin lottosin ja juoksin itsekin aikanaan.

Poukkoilemalla tilanteesta tai ihmisestä toiseen, me saatamme ajan kanssa saada jonkinlaisen paremman kokonaiskäsityksen ihmisistä joillakin yhdellä osa-alueella. Mutta koska emme ehdi tutustua kehenkään kunnolla, emme ehdi tutustua itseemmekään. Siksi olisi tärkeää, että ihmisillä olisi aikaa tai he ymmärtyisivät pysähtyä. Siitä huolimatta, että kohdalle ei osu sitä ihmistä, joka osoittautuisi välittömäksi lottovoitoksi, häneen voi tutustua ajan kanssa. Kaikkien tunteiden keskellä, tunteiden viidakossa me kuitenkin odotamme tunteidenkin puskevan välittömästi päälle. Meille on tultava ihmisistä "oikea tunne", jotta voimme kuvitella hänen olevan haluttava. Entä, jos tunteet ja haluttavuus kasvavat ajan kanssa, kuten me ihmiset kasvamme? Mitä, jos halusta tulee todellisempaa ja merkityksellisempää silloin, kun se menettää merkityksen ja toisesta ihmisestä tulee meille läheinen sekä merkittävä? Kun ihmisestä ei tule helppo "fiksi" elämän epävarmuuksiin ja ahdistuksiin, vaan vakaa pohja omalle henkiselle kasvulle ja tasapainoiselle tulevaisuudelle. Ihmisenä.

Note to myself: onko järkeä tehdä ilmaista työtä, josta joudut mahdollisesti itse maksamaan?

2012-10-11T11:48:01+03:00

Edessä jälleen kerran yhdet festivaalit. Muutama vuosi sitten halusin eroon liiasta vastuusta ja kieltäydyin koordinointitöistä. Käytännössä kuitenkin olen tehnyt sitä sen jälkeenkin, nyt kolmatta vuotta palkatta.

Opiskelen samaan aikaan ja teen kahta eri osa-aikatyötä. Opiskeluni rahoitan valtion opiskelijatuilla, jotka riippuvat siitä, miten opiskeluissa etenen. Osa-aikatöistä saan palkkaa ja ensimmäisen niistä kykenen hoitamaan nykyisellään kohtuullisen ongelmitta kaiken muun sijasssa. Toinen sen sijaan on suoraa satsausta tulevaisuuteeni, mutten ehdi tehdä sitä esimerkiksi tällä hetkellä sen vuoksi, että tapahtumajärjestäminen vie käytännössä suuren osan ajastani ja lähes kaikki ajatukseni.

Tapahtumajärjestämisen "iloinen" puoli on se, että tapahtuma-aika menee aina hyvin nopeasti ja palaute on ollut käytännössä aina positiivista. Pelkällä positiivisella palautteella ei kuitenkaan vuokria makseta tai edes tehdä koulutöitä valmiiksi. Tapahtuman jälkeen en myöskään ole koskaan välittömästi valmis keskittymään johonkin toiseen asiaan. Viikon henkinen palautuminen on väistämätön, ja koska teen kaiken aikaa jotakin, en välttämättä pysty missään välissä palautumaan. Festivaalin jälkeen minua ei odota loma, ei edes koulutyöt tai työt tehtyäni. Olen jatkuvassa liikkeessä, vaikka olisin paikoillani.

Lopputulos on se, että terveys heikkenee. Elän jatkuvassa stressitilassa ja verenpaineeni on korkealla. Tämä on kiitos pitkälti siitä, että olen niin monta vuotta elänyt veronmaksajien kustannuksella, ja maksanut sitä ilmaisella työllä takaisin. Lopputulos vain saattaa olla se, että maksan tästä työstä juurkin terveydelläni, joka kuitenkin on se suurin pääoma, mitä ihmisellä on, ja jatkamalla sairastelujeni kanssa köyhyysrajojen alapuolella.

Uutta tietoa nikotiinista?

2012-10-11T02:15:01+03:00

http://yle.mobi/w/uutiset/tiedeuutiset/ns-yrtu-30130

Yleisradio ja/tai tiedeyhteisö yllättää. Jos maailmalla tehdään paljon hyvää tiedettä ja tiedotetaan tärkeistä löydöksistä, vastapainoksi saadaan juorulehtitasoista materiaalia luettavaksi. Lopputulema on jälleen se, että jokainen voi vetää omat päätelmänsä minkä tahansa asian hyödyllisyydestä tai haitallisuudesta.

Jäämme siis odottamaan, että alkoholista saadaan yllättävää tietoa, miten se piristää ja nostaa mielialaa (vrt. serotoniini- ja dopamiinitutkimukset 1970-luvulta eteenpäin), tai että se on depressantti eli aiheuttaa masennusta (todettu tieteessä viimeistään 1950-luvulla, kun etanoli havaittiin keskushermostoa lamaavaksi hermomyrkyksi).

Kahvista voidaan löytää syy narkolepsiaan. Se ei yllättäisi laisinkaan, vaikka samaan aikaan tiede ja arkikokemus todistaisi kahvin piristävän. Ongelma on, että kaikki eivät piristy kahvista.

Tupakointi, kärsivällisyys ja keskittymyskyky? Luultavasti tupakka vaikuttaa "positiivisesti" juuri niin pitkään kuin "aine on kehossa". Sama pätee alkoholiin, kahviin, ja moniin muihin kemiallisiin aineisiin tai vaikka vain ihmisen tunteiden aiheuttamiin kemiallisiin reaktioihin, kuten rakastumiseen, mielihyvään seksissä jne. Kun vaikutus loppuu, tapahtuneeko tupakoitsijankin kärsivällisyydelle ja keskittymiskyvylle jotakin? Jos Ylen nostamaa uutista lukee kirjaimellisesti, niin ei.

Kaikkien aineiden vaikutus on yksilöllistä, koska kehot ovat yksilöllisiä ja riippuu siitä, paljonko polttaa, juo tai käyttää. Mutta sen ilmaiseminen yksioikoisesti tieteessä tai mediassa olisi aivan liian ympäripyöreää. Se ei kiinnostaisi ketään ja saisi ihmisiä kommentoimaan. Toisaalta taas myöskään tiede ja media eivät silloin pääsisi propagoimaan. Tällaisten uutisten pohjalta asiasta vähemmän perillä olevat pääsevätkin mutustelemaan, millaisia erilaisia hyötynäkökulmia heidän pinttyneillä tavoillaan voi olla.