Minua on kaksi kertaa kutsuttu Antikristukseksi sen vuoksi, että pidän Jeesusta yhtenä monista viisaista opettajista. Hänen lisäkseen toki voin arvostaa sellaisia opettajia kuin: Laotse, Sokrates ja Buddha Gautama. Ilmeisesti joidenkin kristittyjen on hyvin vaikea ymmärtää tai hyväksyä sitä, että toisinuskova voi pitää heidän jumalistaan, mutta ei kuitenkaan usko heidän asiaansa 100-prosenttisesti (mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan) eli nielee opit sen enempää ajattelematta muita vaihtoehtoja tai niistä edes selvää ottamatta.

Aamun ratoksi vastasin jälleen muutamaan väitteeseen tai kommenttiin, joita luin SJY:n keskustelupalstalta. Vieläkään minulle ei ole ärähdetty, mutta lienenkö pedannut asemani sillä tavalla, että ärähdys nimenomaan allekirjoittaisi sen, mitä olen sanomassa.

Ihmisellä on täysi vapaus käyttää järkeään oman näkemyksensä mukaan ja valita sen perusteella itselleen sopivia vaihtoehtoja eri tilanteisiin.

Minä pahoin pelkään, että ihmiset käyttävät tätä vapauttaan tietämättänkin. En voi mitenkään muuten selittää niitä lukuisia eri tapoja, joilla kristityt tulkitsevat Sanaa. En voi mitenkään muuten ymmärtää, miksi alkukirkko on hajonnut aina pienempiin ja pienempiin palasiin, aina lahkoihin asti, joista jokainen väittää kivenkovaa olevansa oikeassa, Herran ainoa Seurakunta. Jos kristityt kohtaisivat toisensa, miten paljon he saisivat aikaan meteliä ja ahdistusta toisissaan, kun yksi on enemmän oikeassa kuin toinen ja tätäkö kutsutaan Jumalan Hengeksi? Mitä on se lähimmäisenrakkaus, joka saa kristityt kohtaamaan jopa toisensa Vihalla? Olisikohan se sitä jokaisen ihmisen ja seurakunnan Vapaata Järjenkäyttöä, joka vain selitetään Jumalalla? Ikäänkuin mitään omaa Tahtoa ja Järkeä ei olisi, vaan siitä olisi luovuttu Jumalan vuoksi. Siinä tapauksessa maailma ei ole suinkaan Yhden Jumalan alla, vaan jopa kristinuskon Jumalasta on moneksi.

Sitten sanot tuossa, että jos joku on onnellinen Kristuksessa, niin joku toinen voi olla onnellinen vaikkapa budhalaisena. Niin voi olla - mutta kuitenkin olen sitä mieltä, että raamatun elävä Jumala tarjoaa tälle budhalaiselle vielä enemmän kuin budhapatsas. Onhan sitä onnellinen niin kauan kun ei paremmasta tiedä.

Minä en katso olevani se henkilö, joka sanoo, että: "sinä olet onnellisin." Enkä varsinkaan ole se henkilö, joka sanoo: "minä olen onnellisin." Jos joku tuon asian määrittelee, on Jumala. Me ihmiset käytämme niin mielellämme Järkeämme ja Tahtoamme, että astumme mielellämme Jumalan saappaisiin, jotta voisimme muokata maailmaa haluamaksemme. Se vain ei ole mielestäni Jumalan, vaan Ihmisen työtä. Jumalassa vaikuttaa Rakkaus, jossa ihminen on onnellinen, mutta rakkaus on Tunne, eikä Järki. Ihmisen elämässä, tässä maailmassa ne sekoittuvat helpommin kuin tohdimme uskoa.

Ihan omakohtaisesti toivon kuitenkin tällä foorumilla sitä, että raamatun Jumala saa täällä korkeimman arvostuksen.

Jos ymmärrät, minä en osoita Jumalaan näitä sanomisiani, vaan ihmisen rajallisuuteen, ihmisen järkeen ja kykyyn erottaa Hyvä Pahasta, Järki Tunteesta. Ihminen on pieni olento tässä maailmassa, Jumalan on Suuri. Ymmärrys on koetuksella, joten ainakin itse pitäydyn mieluummin yksinkertaisissa asioissa, yksinkertaisissa totuuksissa, joiden mukaan pyrin elämään. Onko siinä jotain pahaa, että uskoo Jumalan olevan Rakkauksista Suurin, joka ei saa ihmisiä käyttäytymään Vihaten, Tiuskien, Huutaen, Äristen, Tuomiten Jumalanluomia olentoja (se on VAIN Jumalan tehtävä) ja Ihannoiden Omaa Älyään (jos edes pystyy erottamaan Tunteitaan ja Jumalaansa omasta Älystään). Minä väitän, että ihminen ei pysty yksin tekemään eroa Jumalan ja Saatanan välillä, eikä ihmisen tulisi sokeasti luottaa jokaiseen heidän päähänsä puskevaan ilmestykseen ja ajatukseen. Saatana on viekas ja luulen monien kristittyjen tehneen väärän valinnan, vain koska se on tuntunut turvalliselta ja hyvältä. Hedonismi ja Itsekkyys ovat huonoja jumalia.