Viime aikoina en ole hirveän aktiivisesti enää pidempiä viestiryppäitä kirjoitellut SJY:n palstalle, mutta aloitin oman keskustelunsa aiheesta "sairaus ja terveys." Jokainen kristillinen seurakuntahan korostaa Raamatussa ja uskossaan hieman eri asioita. SJY:lle aihe tuntuu olevan rakkain ja tärkein, eivätkä he pysty olemaan korostamatta sitä, että Kristus on kantanut sairautemme ja syntimme meidän tähtemme. Tästä juontuu suoraan käsitys siitä, että jokainen sairaus on saatanallista alkuperää, on kyse sitten nuhakuumeesta tai päänsärystä.

Aloitusviestini:

Olen miettinyt tässä pari päivää ajatusta siitä, että sairaudet olisivat Saatanasta ja terveys Jumalasta. Ensinnäkään en koskaan saanut Veliltä vastausta siitä, mitkä kaikki asiat ovat sairauksia, mitkä terveyksiä, onko Raamatussa jossain kohtaa kunnon luettelo eri sairauksista, jotka ovat Saatanan aiheuttamia ja, jos kaikki sairaudet ovat Saatanan aiheuttamia, niin onko Raamatussa jossain lista kaikista sairauksista, joita on olemassa ja tiedossa (miten sairauksien kanssa, joita ei vielä edes tunneta)? Ihan vain selvyyden vuoksi.

Toiseksi, jos epäusko ja/tai Saatana aiheuttavat sairauksia, eikö silloin epäuskossa oleva tai jumalaa pilkkaava olisi alati sairas. Siitä huolimatta esimerkiksi helluntaiseurakuntaan kuulunut isoäitini sairasti psoriasista, rintasyöpää useampaan otteeseen ja hänellä oli heikko sydän, joka lopulta koitui hänen kuolemakseen. Mikä mahtoi olla hänen syntinsä, josta häntä kolmella eri sairaudella rangaistiin? Ja miten sitten esimerkiksi buddhalaiset elävät kasvisruoalla terveinä satavuotiaiksi. En tunne kovinkaan montaa iäkästä ateistia, että heidän puolestaan en voi sanoa mitään, mutta uskoisin heidänkin elävän suhteellisen terveinä.

Jos puolestaan ihan suoraan jokin synti johtaa sairauteen, esimerkiksi haureus HIV:iin, mistä syystä mahdan tuntea uskossaolevia, jotka pettävät aviomiestään ja ovat silti terveitä vai onko tässä kohtaa sairaus henkistä laatua? Jos on, mistä syystä sitten taas on paljon ihmisiä, jotka eivät harrasta haureutta, mutta heillä saattaa silti olla HIV tai he ovat syntymästään lähtien henkisesti ja älyllisesti muita perässä ja saavat myöhemmin luokituksen: psyykkisesti sairas.

Itse näen asian niin (ehkä tässä kohtaa eräiden Raamatuntulkintaa vastaan), että ihmisen terveyteen vaikuttaa aika monta tekijää, joista vähäisimpänä eivät ole ruokavalio ja elämäntavat. Jos elämäntavoilla tarkoitetaan synnillisyyttä tai syntisyyttä, mielestäni eroa ei ole niin helppo tehdä. Monet ihmiset pilaavat Pyhän Hengen Temppelinsä tupakalla, alkoholilla tai huumeilla, silti osa heistä säilyy hengissä ilman Jumalaa tai Jumalan kanssa. On tosin totta, että joissain tapauksissa suora palkka synnistä voi olla sairaus, mutta uskoisin (uskon, koska koen ja olen kokenut niin) suurimmassa osassa tapauksista asian olevan toisin.
.
Jälleen osa puolustaa kantaa, että sairaudet eivät välttämättä ole sen enempää jumalallista kuin saatanallista alkuperää, mutta osalle tämä aihe on vain ja ainoastaan käsiteltävissä niin, että sairaudet eivät voi olla Jumalasta. Sehän ei edelleenkään poista mahdollisuutta, ettei sairauksilla olisi mitään tekemistä Jumalan kanssa, mutta tulkinnanvaraa piisaa.

Sen lisäksi kaikissa keskusteluissa on vain huudettu sairautta pois. Huvittavaa on, että nämä sairaudet voivat olla suunnilleen osastoa: orastava kurkkukipu tai jätin sormen ovenväliin. Niin, no mikähän tällaisiinkin vaivoihin auttaisi? Vastaus on SJY:n mukaan: "lähde sormikivun henki pois tästä ihmisestä, lähde pois, äläkä tule enää takaisin, Jeesuksen Kristuksen kaikkivoivassa ja puhdistavassa nimessä!"

Seuraavalla viestillä tunnustelen edelleen, mutta en saa vastauksia. Olin jo pari päivää sitten purkaa oloani, mutta sain silloin pidäteltyä. Tähän viestiin tulleiden vastausten jälkeen en enää pidätellyt.

Minä uskon, että se, miten uskomme ja tulkitsemme asioiden tapahtuneen on meidän tulkintaamme ja uskoamme, jolla saattaa olla aika vähän tekemistä asioiden todellisen luonteen kanssa. Itse olen jotenkin elämässäni tullut sellaiseen johtopäätelmään, että mitä vähemmän selityksiä, mitä yksinkertaisempaa usko on, sitä lähempänä ollaan totuutta. Sen sijaan tämä sairauskysymys, kuten toisaallta kysymys menestyksestä ja rikkaudesta on yhtä selittelyä. Tunnustan, että itsekin kirjoitan aika pitkiä viestejä ja selitän selittämästä päästyäni, mutta ainakin tiedän selittäväni.

Mitä tulee tähän sairauskeskusteluun, olen viitannut jo niin monta kertaa kirjoittaessani tuomioista, että minä en voi, enkä aio tuomioita langettaa, se kuuluu yksin Jumalalle. Siten Jumala varmasti pitää omistaan huolen, mutta maallisessa elämässä isoäitini yritti kertaalleen itsemurhaa. Hänen pitkä elämänsä ei tuntunut hänestä itsestäänkään siunaukselta, mutta vakuutan, että hän oli hengellinen ja erittäin perillä Raamatusta. Jos joku väittää, että hän ehkä sai väärää opetusta tai tulkitsi asioita väärin, voisin pyytää katsomaan peiliin. Hän kulki seurakunnassa, rukoili ja tuli rukoilluksi.

Ajattelen, että kuten me muut ihmiset, myös hän oli ihminen ja hänen sairauksilleen oli varmasti lukuisia eri syitä. Osa niistä varmasti johtui siitä, mitä muut ihmiset häneen tunnetasolla siirsivät (psykologiassa puhutaan psykosomatiikasta eli lähinnä ihmisen psyykenongelmista, jotka aiheuttavat fyysisiä oireita - yhtenä psykosomaattisena sairautena pidetään yleisesti esimerkiksi syöpää, jota isoäitini sairasti), mutta toisaalta hän oli erittäin huolehtiva ja huolestunut naisihminen. Hän eli sydämellä ja lopulta juuri se kohta hänessä petti.

Kun aletaan tulkita, että sairaudet ovat paholaisesta, en oikein ymmärrä. Sitenkö hedelmistään henki tunnetaan nimenomaan terveydessä, eikä esimerkiksi teoissa? Vai onko niin, että oikean Hengen tunnistaa kaikista hedelmistään: henkisestä, hengellisestä ja maallisesta rikkaudestaan, terveydestään ja teoistaan? Kovin vähiin jäävät todennäköisesti ihmiset, jotka silloin oikeaa Henkeä sisällään kantavat. Sairauksiin palatakseni edelleen odottaisin jonkinlaista tauti- tai sairausluokitusta. Käsittääkseni onnettomuuden kolhut eivät ole suoranaisesti sairauksia, mutta ihminen saattaa onnettomuuden seurauksena sokeutua tai rampautua. Samoin, jos ja kun tsunamin alle hukkui myös kristittyjä (hyvin todennäköisesti), tahtoiko heidän kuolemansa (sairaus, joka johtuu syntiinlankeemuksesta) vain muistuttaa siitä, että he ovat tai me olemme syntisiä? Tai joku teki jossain syntiä ja he kärsivät. Tämä tulkinta kuulostaa melkolailla avoimelta ja epämääräiseltä, mutta ei se varmasti tulkintana sitä heikennä. Kannattajia varmasti tällaisellekin tulkinnalle löytyy... mutta melkoiselta pyörittelyltä ja selittelyltä tämä kaikki minusta tuntuu...

Joten täytynee kai toivoa itsekunkin puolesta, että oikea Henki meitä varjelkoon kaikilta bakteereilta ja viruksilta. Voi olla paholaisella sormensa pelissä. Saati, että tuo jokin bakteeri/virus olisi aivokuumeen nostavaa ja tappaisi meidät, ennen kuin ehtisimme katua. Yksi tulkintajuttu vielä: millaisia sairauksia on odotettavissa ihmiselle, joka tappaa tarkoituksella tai vahingossa ihmisen/ihmisiä?

Tämä ilmeisesti veti jokseenkin hiljaiseksi ja löytyi vain muutama yhdistävä teema. Selittelyjä pitäisi osata hillitä. Koetamme löytää keskustelijoiden kesken jotain yhteistä säveltä, mutta minun säveleni on riitasointu, jonka tarkoituksena ei ole hajoittaa ja hallita, mutta osoittaa inhimillisen ymmärryksen rajat. Ihminen, joka ei kestä todellisuutta, ei kestä totuutta; eikä tällainen ihminen voi koskaan pystyä parempaan kuin jumalankieltoon, koska nojaa aina vain ja ainoastaan omiin selityksiinsä.

Voin sanoa, että itse selittelin aikanaan, enkä edes tiennyt voivani huonosti. Se paljastui vasta monenmoisten tapahtumien puolivaiheilla, jonka jälkeen, kun tiesin voivani pahoin, ymmärsin selitteleväni liikaa, josta monet ongelmani johtuivat ja vasta sen jälkeen saatoin tehdä asialle jotain. Viime kädessä luotin Jeesukseen ja Hänen ohjaukseensa. Voin sanoa pitkämatkalaisena, että edelleen tuntuu joskus pahalta, mutta tiedän silloin mistä pahoinvointini tulee, mistä tunteeni tulevat, mistä selitykseni ja sen nojalta voin sanoa, että täällä selitellään kuin minä konsanaan muinoin... Ikävä puoli siinä on, että jos ja kun asiat on itselleen selittänyt tuhannet kerrat, ei se edelleenkään takaa sitä, että olisi mitään ymmärtänyt. Ulkoaopittu (uskon, että myös tunteita ja kokemuksia voidaan opetella ulkoa, jolloin ihminen kokee asioita niin kuin hänet on opetettu kokemaan) kontra koettu (joskus todella vaikea tehdä eroa oikeiden ja itselleen syöttämiensä/opittujen kokemusten välillä).

Jokainen ihminen selittää Raamatun oppeja omasta näkökulmastaan ja siksi jokaisen selitys on enemmän tai vähemmän ihmisen oma. Mitä tästä voidaan päätellä? Hengen johdattamana voisi päätyä vastaukseen, ettei kannata päätellä mitään, vaan pitää kiinni meidän veljeydestämme. Vaan, jos toinen ihminen tulkitsee lähes poikkeuksetta radikaalisti toisesta poikkeavalla tavalla. Yksi seurakunta on tulkintojensa vuoksi jo pilkottu pieniin osiin ja tämä pilkonta näyttää edelleen olevan käynnissä. Lopputuloksena tässä on väistämättä esitettävä, että kristinusko on individualisoitunut, muuttunut jokaisen omaksi uskoksi, jossa vain edellämainitunkaltaiset opetukset, jotka ovat YKSISELITTEISIÄ yhdistävät meitä. Mitä sitten tehdä sillä kaikella muulla selityksellä, tulkinnalla, sanojen kääntelyllä ja vääntelyllä?

Minä uskon, että Jeesus oli vapahtajamme ja kuoli meidän syntiemme tähden ristillä. Se vain ei maailmaa muuttanut juuri miksikään, olemme edelleen syntisiä. Kuoliko Jeesus turhaan? Jos minulta kysytään, ensimmäinen ongelmakohta on kristinusko itse. Me itsekin viemme sanaa eteenpäin sillä verukkeella, että on aina hyvä asia viedä sanaa eteenpäin, riippumatta siitä, millä keinoin. Kristinuskon ensimmäisen puolentoistatuhannen vuoden aikana sitä vietiin eteenpäin hyvin verisin keinoin. Nyt voidaan vain ihmetellä, olivatko kristinuskon ensimmäiset evankelistat alkuunkaan kristittyjä. Jos eivät olleet, voimmeko olla kiitollinen heidän työstään?

Keinoja kaihtamatta ei ole minun ideologiaani, enkä halua uskoa Jeesuksen kuolleen turhaan, mutta sen lisäksi, että me kasvamme hengellisiksi/uskoviksi ja me tarkkaamme maallista eloamme, meidän tulisi pystyä kasvamaan myös henkisesti kohti aikuisuutta (pahoittelen, jos tämä jotakuta loukkaa), ettemme muistuttaisi lähinnä kiukuttelevia lapsia, joilta koetetaan viedä tikkari. Tuo tikkari ei ole hengellisessä maailmassa todellinen, se on meidän mielessämme oleva 'herkku' tai 'palkinto', joka pysyy meillä riippumatta kaikista ristiriidoista ja syytöksistä, joita meille esitetään ja, se pysyy meillä, vaikka me noihin syytöksiin vastaisimme myönteisesti tai edes koettaisimme ymmärtää, mistä ne kaikki ristiriidat ja syytökset johtuvat. Minä en ainakaan henkilökohtaisestikaan halua kovin pitkään keskustella kristittyjen kanssa, jotka vaikuttavat henkiseltä tasoltaan kakaroilta, jotka haluavat karkkia ja koska sitä haluavat, sitä myös saavat. Keskustelu tällaisten ihmisten kanssa on pidemmän päälle mahdottomuus.

Meidän täytyy oppia kantamaan ristimme. Niin Jeesuskin teki ja meidän tulee oppia kantamaan vastuumme. Raamatussa ei opeteta henkistä pakoilua ja vastuunkarttamista. Vaikka tunnustaisimme itsessämme ja opissamme ristiriidat, Totuus pysyy ja Jumala on Voittaja. Jos me pakoilemme, emmekä pysty ottamaan vastaan minkäänlaisia omasta näkökulmastamme poikkeavia näkökantoja tai elämäntapoja, ei liene ihme, että yksi seurakunta on niin pirstoutunut ja epätoivoissaan jotkut yrittävät edelleen liputtaa: "me olemme yhtä." Tuo ykseys on meidän ihmisten keskuudessa valitettavasti melko näennäistä. Yksimielisyyttä ei välttämättä löydetä edes Raamatun perusajatuksille. Jokainen nostaa sieltä esiin jotain, mikä itseä miellyttää ja se on vain ihmisen Itse. Siksi en ole katsonut tarpeelliseksi opetella Raamattua alkuunkaan ulkoa, vaan olla pikemmin kanssakäymisessä ihmisten kanssa ja oppia heiltä. Oppi on ollut ristiriitaista, mutta se ei liene mitenkään ihme...