Eräs uskova yritti puristaa ateisteista irti vastauksia. En ehkä osannut kovinkaan hyvin rakentaa näitä vastauksiani, enkä kirjoittaa aivan joka näkökulmasta, mutta kai niistä sentään jotain saa irti.

Miten Jumalan kieltäminen? miten uskonto? miten mikään muu maailmassa voi tuoda sydämeen rauhan ja ilon.

Ihmisen vakauteen vaikuttaa lukuisia asioita, mutta usko on usein se, joka merkittävimmällä tavalla vaikuttaa ihmisen käyttäytymiseen negaatioiden kautta. Jos ihminen uskoo jumalaan ja hänen jumalansa vaatii aktiivista palvontaa, ihmisellä jää paljon muita asioita näkemättä ja kokematta maan päällä. Jos taas ihminen uskoo uskon olevan sairaus ja he hyökkäävät toisinuskovia vastaan, he hyökkäävät samalla itseään vastaan. He myös menettävät elämästä paljon. Vakaus tulee elämänhallinnasta, avoimuudesta ihmisiä (myös itseään) ja elämää kohtaan. Uskolla on tässä roolinsa, mutta se ei ole yksin se, joka tekee autuaaksi tai tasapainoiseksi.

Miten onnellisen elämän?

Onni on kovin suhteellinen asia. Ihmiset varmasti mieluummin eläisivät omissa haaveissaan ja unelmissaan kuin todellisuudessa. Todellinen onni ja onnellisuus on mahdollista vain, jos kykenee kohtaamaan pelottavat tosiasiat tästä elämästä (tai uskovien mukaan myös tuonpuoleisesta: on mahdollista, jos kirjoihin on uskominen, että rakkaamme joutuvat helvettiin). Jos ja kun taas olemme ymmärtäneet todellisuuden, asioiden luonteen, en usko, että Onnellisuus on mahdollista. Sen jälkeen on olemassa vain tasapaino. Elämässä ei tapahdu vain onnellisia asioita, mutta ei täällä myöskään tapahdu yksinomaan huonoja asioita.

Miten toivon?

Toivo on kiinni myös monesta muusta asiasta kuin uskosta. Arkiuskomuksiin kuuluu lukuisia asioita, jotka ehkä ovat sitäkin merkittävämmässä roolissa. Minä aloin kirjoittaa teini-iässä vain pysyäkseni jotenkin järjissäni ja elossa. Työstin ahdistuksen kirjoittamalla, vaikken sen ahdistuksen oikeista syistä pystynyt sen enempää kirjoittamaan kuin puhumaan (jos edes silloin osasin ajatella niitä syitä tai voivani pahoin). Kirjoittamisen takia toivo ei kuollut, vaan se antoi minulle lukuisia muita mahdollisuuksia, joiden kautta uskoisin voivani toteuttaa haaveeni ja toiveeni. Toivo on elämässä ja ihmisessä, tarvitaan kuitenkin tietty mielentila ja asenne, jotta ne voivat pitää ihmisen 'liikkeessä'.

Miten turvan elämään, tapahtuipa MITÄ tahansa?

Uskonnot ovat dogmaattisuutensa ja rituaaliensa vuoksi hyvin voimakkaita turvavälineitä ihmisen mielelle. Sanoisin niiden toimivan samalla tavalla kuin joillain alkoholi, työnteko, meikkaaminen tai pelien pelaaminen. Ihmiset saavat hetkeksi sulkea aivonsa todellisuudelta ja keskittyä muihin asioihin. Uskonnollisuudessa ja uskonnoissa tietysti otetaan aika ahdistavia asioita esiin, ihmiset voivat ahdistua, mutta siitä huolimatta ne saattavat parhaimmillaan estää ihmistä 'hukkumasta'. Silti niin kauan kuin turva tulee mistään ihmisen ulkopuolisesta asiasta, väittäisin ihmisellä olevan jotain perustavanlaatuisia ongelmia, joiden varjossa ihminen toki voi elää, mutta olisi tasapainoisempi (vrt. onnellisempi), jos läpikävisi ne ongelmat. Tosiasia on, että elämässä voi tapahtua MITÄ tahansa, miksi elämältä, sen todelliselta luonteelta pitäisi hakea turvaa?

Miten voiton pahoista hengistä?

En usko pahoihin henkiin, mutta voin kuvitella, mitä nuo riivaajat ovat. Omassa elämässäni olen nähnyt paljon alkoholismia, olen nähnyt väkivaltaa, valehtelua ja pettämistä. Olen toiminut myös itse väärillä perusteilla, luullut enemmän kuin olen tohtinut tietää. Usein nämä asiat johtuvat aiemmista kokemuksista ja niistä riivaajista, joita ihmiseen on lapsuudessa jätetty. Ihminen tulisi ikäänkuin ohjelmoida uudelleen ja paras, mutta kenties pitkällisin ja piinaavin keino olisi käydä kaikki lapsuuden kokemukset läpi uudelleen. Riivaajat riivaavat vain siksi, ettei niitä tunnisteta, tunneta, niiden toiminnan syitä ja seurauksia ei tiedetä ja tiedosteta. Kun 'riivaaja' on tiedostettu, ihminen kykenee hallitsemaan itseään, eikä enää anna elämäänsä minkään muun tahon hallittavaksi.

Miten yhteyden elävään Jumalaan, joka näkee, kuulee ja vastaa rukouksiin?

Psykologisesti ottaen sanoisin jumalan vastaavan niille, jotka sitä todella haluavat. Minä itse olen uskovasta perheestä ja rukoilin elämästäni 26 vuotta, enkä koskaan saanut vastausta. Olen epäillyt, että jumalat antoivat minulle epäkelvon lähettimen ja vastaanottimen. Tai sitten en vain halunnut sitä edes itsemurhan partaalla tarpeeksi? Uskon osan ihmisistä olevan alttiimpia uskonnollisuudelle. Toisaalta uskon ihmisten elämäntilanteen vaikuttavan, eivätkä kaikki todellakaan kykene kohtaamaan omia demonejaan, vaan mieluummin hukuttavat ne mieluummin jonkin rituaalinomaisen käytöksen alle (työnteko, alkoholinkäyttö, uskonnollisuus jne). Lienee kenties minun kohdallani niin, että vaikka kaikki edellytykset esimerkiksi työnarkomaniaan ja alkoholismiin on olemassa, olen vierottanut itse itseni niiltä. Siksi ne, jotka ovat kenties taipuvaisempia uskonnolliseen käyttäytymiseen, ovat myös taipuvaisempia muunlaiseen riippuvuuskäyttäytymiseen. Sitä en tiedä, pitääkö paikkansa, tämä on vain oma perstuntumani. Ja kyllä se pullon henkikin vastaa ihmisille, se puhuu itseasiassa joskus kovempaa kuin mikään jumala...

Miten selityksen siihen mistä tulemme ja mihin menemme?

Tämä kuuluu kysymyksiin, joka jokaisen ihmisen tulisi kenties kysyä itseltään, mutta jolla ei ihmiskunnan historian kannalta ole suuren suurta merkitystä. Ihmiset ovat uteliaita luonteeltaan ja vaativat selityksiä, mitä ihmeellisemmille asioille. Jos vastauksia ei ole, niitä tehdään tieteen tai uskonnon nimissä. Mihin päädymme? Itse en pidä jatkuvasta selittelystä, vaan pyrin ymmärtämään, että ihmisen ei tarvitse tietää ihan kaikkea ja vaikka tarvitsisi, aivan kaikkeen ei ole vastausta.

Muussa tapauksessa sanoisin, että ainakin minun elämässäni, oman kokemukseni pohjalta näyttäisi siltä, että ihmislaji on korkeammalle tasolle kehittynyt eläinlaji. Jos tietää alkuperäiskansoista mitään ja on niitä kohdannut, saattaa löytää näistä ihmisistä aika paljon asioita, joita me länsimaalaiset sivistyneet olemme unohtaneet, joita emme osaa enää ottaa huomioon, ja toisaalta heissä löytyy linkki niin luontoon kuin eläinkuntaan. Mitään puuttuvia lenkkejä ei mielestäni tarvitse edes etsiä. Muutoin voin sanoa, että maailmassa on todennäköisesti paljon asioita, jotka ovat meidän logiikkamme vastaisia. Mutta niitä asioita ei pidä vääntää meidän logiikkamme ymmärrettäväksi, koska ei meidän ymmärryksemme siitä kasva kuin näennäisesti. Näin ollen uskovienkin olisi aika ajoin hyvä tunnustaa tyhmyytensä ja tietämättömyytensä näissä asioissa, eikä odottaa vastauksia tieteeltä tai ateisteilta.

En ymmärrä miksi niin hyvä asia täytyy kieltää tai kiertää?

Ehkä kyse ei ole kiellosta tai kierrosta. Ehkä Jeesus ei ole ollut ainutlaatuinen. Ehkä jumaltarinoita on maailmassa lukuisia muita kuin Jeesuksen, jotka ovat luotettavampia ja alkuperäisempiä. Ehkä ateistien kohdalla kyse ei ole alkuunkaan suhteesta kristinuskoon, vaan yksinkertaisesti maailmassa vallitseviin selityksiin ja teorioihin maailmansynnystä, synnyttäjästä jne. Ateisti ei kiellä Jeesusta yhtään sen enempää kuin kristitty kieltää Viracochaa (kuinka moni kristitty edes tietää, mikä Viracocha on?). Ihmiskunta on tuntenut henkiolentoja kenties satojatuhansia vuosia ja omakohtaisesti olen taipuvaisempi luottamaan alkuperäisiin uskontoihin, en jäljessä tulleisiin. Sen lisäksi, että jäljessätulleet selittävät, selittämästä päästyään ja ovat selvästi valjastettu enemmän tai vähemmän vallanvälineeksi, alkuperäisissä uskonnoissa luonto-eläin-ihminen -suhde on aivan toista (ei teorisoitua, vaan käytännössä toimivaa). Ne eivät ole kovinkaan käytännöllisiä uskontoja, mutta ne ovat rehellisiä. Mitä suurempaa haloota niiden pakanallisuudesta vielä pidetään, sen varmempi olen uusien uskontojen valheellisuudesta. Onko se kieltämistä ja kiertämistä?

Sitaatti: "kun ymmärrät miksi et usko kaikkiin maailman muihin jumaliin ja jumaluuksiin, ymmärrät miksi minä en usko sinun jumalaasi." Kysymys palautuukin tässä tilanteessa uskovalle itselleen.

Eikö sitä voi edes katsoa, onko tämä totta, mitä puhun?

Olen ollut 'uskossa' 26 vuotta elämästäni. Vieläkö pitää katsoa ja todeta, etteivät asiat ole muuttuneet miksikään? Mikset sinä voi katsoa puhunko minä totta vai valehtelenko? Luovu jumalistasi ja käsityksistäsi, muodosta omat käsityksesi maailmasta, sen ihmisistä ja elämästä yleensä. Se onnistuu vain antamalla aikaa ja opettelemalla kuuntelemaan. Se voi viedä vuosia, pahimmassa tapauksessa vuosikymmeniä (tai -satoja) enemmän kuin minulla kesti uskosta luopuminen (n. 16 vuotta).