Niin se aika on taas polkaissut eteenpäin. Koneesta hajosi pari viikkoa takaisin kovalevy ja sinne menivät uusimmat tekstit. Kasasin koneen uudelleen reilu viikko sitten ja siirryin korkeiden sähkölaskujen vuoksi kannettavalle koneelle. Pöytäkone käyttää n. yhden kilowatin neljässä tunnissa. Kun sitä sitten on tullut pidettyä päällä päivin, illoin ja joskus öin, sähkölasku on kivunnut reiluun sataan euroon kahdessa kuukaudessa. Tällä hetkellä moisiin laskuihin ei ole varaa.

Reilu puolitoista viikkoa sitten minusta tuli puheenjohtaja. Saa katsoa kauanko moisella tittelillä jaksaa tehdä pitkälti ilmaista työtä. Toivottavasti tässä vuoden aikana opin hyödyllisiä asioita, enkä polta itseäni loppuun. Se onkin yksi haaste ja toisaalta testi, että osaan kuunnella omaa jaksamistani ja itseäni. Jos jotain asioita ei jaksa hoitaa, täytyy oppia delegoimaan se jonkun toisen ihmisen tehtäväksi ja tässä olen ollut aika huono yleensä.

Seuraavaksi edessä on opiskelujen lopputyön kirjoittaminen ja portfolion kokoaminen. Sen lisäksi olen haalinut pari muuta hommaa, jotka varmasti vievät oman aikansa ja tilansa päivästä.