Jokainen ihminen pitää eri asioita kauniina. Yksi syy siihen varmaan on se ihmisten joukko, joka ihmisen ympärillä pyörii aina lapsuudesta lähtien. Ihminen imee itseensä läheisistään arvoja, mutta samalla tottuu heidän ulkonäköönsä, persoonaansa. Myöhemmin sitten mukaan voivat tulla muut vaikutteet, joita saadaan esimerkiksi kaveripiiristä ja muodista. Samoin ihmiset arvostavat hyvin eri tavalla pinnallista kauneutta, esineiden kiiltoa, asunnon puhtautta tai vaikkapa 'oikeanmerkkisiä' autoja. Toiset ihmiset tuijottavat pintaa enemmän kuin toiset, joitain ihmisiä pinta ei erityisemmin edes kiinnosta.

Seksuaalisuus voi olla hallitseva osa inhimillistä toimintaa. Toisten ihmisten seksuaalisuus toki voi olla estyneempää tai piilotetumpaa kuin toisten, mutta ihminen on seksuaalinen olento. Miten ihminen selviää ilman seksiä tai kosketuksia, se on hyvin yksilöllistä. Taiteilu ja urheilu ovat ihan päteviä tapoja käsitellä, mitä tahansa tunteita. Ne eivät kuitenkaan poista ihmisestä haluja, himoja, seksuaalisuutta, vaan ne pikemmin muuttavat muotoaan ja niitä kyetään käsittelemään. Seksuaalinen voima muuntuu toisenlaiseksi energiaksi.

Seksuaalisuutta voi purkaa myös niin, että siitä on vahinkoa ihmiselle itselleen ja/tai lähimmäisille. Seksuaalinen väkivalta on varmasti yksi tapa, mutta lisäksi jatkuva seksin ajattelu ja sen purkaminen itsekseen kotikutoisin keinoin johtaa lähinnä ahdistuksen kehään. Ihminen pyrkii silloin pikemmin hallitsemaan ahdistustaan siirtämällä sitä toisiin ihmisiin ja lievittämällä hetkellisesti omaa ahdistuksen tunnettaan. Tasapainottelu on hankalaa, koska ihmisen on vaikea olla tietoinen haluistaan, himoistaan ja todellisista tunteistaan kaiken aikaa. Huomasin tämän omakohtaisesti ahdistuessani viime vuoden lopulla. Kokemus johti ajattelemaan: olen ollut aina jossain määrin ahdistunut, mutta erityisen ahdistavina hetkinä olen keksinyt itselleni selviytymiskeinon, joka puolestaan on toiminut lähinnä lievittäjänä, eikä niinkään ahdistuksen poistajana.

Mitä ihmiselle sitten merkitsee kosketus? On pakko erottaa toisistaan "seksuaalinen" ja "tuttavallinen/ystävällinen" kosketus. Nämä on erotettava lähinnä päämääriensä ja niitä seuraavien tuntemusten pohjalta. Seksuaalinen kosketus pitää sisällään toiveita, joko tietoisia tai tiedostamattomia. Se voi olla yksi välietappi kohti seksuaalista suhdetta. Sen sijaan ystävällinen kosketus voi olla merkitykseltään lähinnä tukeva tai osoitus läheisyydestä. Kummassa näistä kosketuksista on enemmän tunnelatausta? Sitä on varmasti aika vaikea määritellä. Tunteiden suunta on niin erilainen, mutta voisi sanoa, että seksuaaliseen kosketukseen sisältyy paljon enemmän. Se ei ole pelkkä toiveikas kosketus, vaan se voi samalla pitää toiveita jatkuvasta ystävyydestä, sen voi toivoa johtavan ystävälliseen, turvalliseen kosketukseen, hyväksynnän tunteeseen.

Meistä jokainen arvottaa kauneutta eri tavoin. Sittenkin meitä viehättää tietyntyyppiset ihmiset ja toivomme ehkä seksuaalista kosketusta tietynlaisilta ihmisiltä. Taas joiltain ihmisiltä emme halua edes niitä ystävällisiä kosketuksia. Silti kaipaamme kosketuksia, toivomme vuorovaikutusta muihin ettemme olisi yksin tai, jotta meillä olisi tunne hyväksynnästä, läheisyydestä. Johtaako tämä käsityksemme kiehtovista ihmisistä, kauneudesta sitten toivottuihin tuloksiin? Teemmekö oikeita valintoja kiintyessämme toisen ulkoiseen olemukseen, ulkoiseen käyttäytymiseen ja sitten rakastuttuamme emme enää pääse suhteesta irti kun alamme tuntea toista ihmistä syvemmin? Alakerran naapurini on todennäköisesti tällainen kosketuksen uhri. Pari näytti ajoittain onnelliselta ja hyvältä yhdessä kun he alkoivat seurustella. Myöhemmin sitten nainen on saanut niin monta kerta köniinsä, ettei se onnellisuus näytä onnelta ja voisi sanoa heidän ulkoisen olemuksensa viestivän jonkinasteista estyneisyyttä. He eivät halaile tai suutele, eivät pidä toisiaan edes kädestä.

Erottuani kävi mielessäni monta kertaa ajatus siitä, miten en tunnu tulevan toimeen yksin. Tarvitsen toista ihmistä. Samaan aikaan kuitenkin totesin, ettei minusta ole elämään kenenkään kanssa. En vain osaa tällä hetkellä. En kykene elämään yksin, mutten myöskään yhdessä. Miten meidän yhteiskunnassamme asia on johtanut tähän kun ennen ihmiset ovat päätyneet naimisiin täysikäisiksi päästyään (ehkä jopa vanhempiensa tehtyä aviokumppanin vanhempien kanssa kauppoja) ja olivat yhdessä kunnes toinen kuoli. Ihmiset voivat kasvaa yhdessä, mutta molempien ihmisten olisi samaan aikaan tehtävä henkilökohtaista kasvua. Ihmiset voivat olla toisilleen tukena, riippumatta siitä pitävätkö toisiaan kauniina, haluttavina, tai ovatko kosketukset seksuaalisia tai ystävällisiä. Kaksi ihmistä vaikuttaa toisiinsa hyvässä ja pahassa.

Hauskaa on ollut huomata sekin, että ihminen, jota arvostaa tai jonka mieltää tavalla tai toisella arvokkaammaksi (esim. kauniiksi), sitä järisyttävämpi vaikutus kosketuksella on. Kosketuksen merkitys kasvaa eksponentiaalisesti suhteessa siihen, millainen merkitys koskettavalla ihmisellä on. Samoin, jos ihminen on suorastaan kuvottava tai inhottava, vaikutus on päinvastainen. Edelleen kosketuksella on valtava vaikutus, mutta sillä kertaa päinvastainen. Se, miten sitten noita kosketuksia arvotamme onkin mysteeri. Onko lopulta joillekin ihmisille tärkeämpää tulla kosketetuksi (huomatuksi, huomioiduksi), kuka ikinä koskettaja onkin ja millä ikinä tavalla koskee kuin tulla hyväksytyksi ihmisenä sellaisena kuin on, ilman kosketuksia - vai voiko ihminen edes tuntea olevansa hyväksytty ilman niitä?