Hyvä elämä on haaste. Mahdollisuuden antaminen itselle voi olla jopa haasteellisempaa kuin muille. Se johtuu siitä, että ihminen on hyvin yksin tunteineen ja tulkintoineen. Jos asiaan perehtyisi, itseään alkaisi tiedostaa ja toisaalta pystyisi vertailemaan itseään muihin ulkopuolisen silmin, huomaisi voivansa hyvin asioista, jotka aiheuttavat pahoinvointia toisille; tai voivansa pahoin silloin kuin toiset voivat hyvin. Oma tiedostamaton hyvin- tai pahoinvointi voi olla esteenä paremmalle elämälle.

Lukuisissa kulttuureissa tunnetaan oikoteitä onneen. Yksi onni on tulla uskoon ja luottaa siihen, että tuonpuoleisessa elämässä kaikki on paremmin; tai toisaalta voi ajatella, että elämät ovat jatkumoa ja, mitä en tässä elämässä opi, opin sen seuraavassa. Lohdullisia ajatuksia niille, jotka näin uskovat. Toisaalta ihmisille on hyvinkin radikaaleja ja nopeampia teitä onneen, kuten huumeet ja alkoholi. Alkuun niistä saattaa löytää onnen, ne ovat jotain uutta ja ihmeellistä. Kun niitä aikansa tulee käyttäneeksi, niihin jää koukkuun ja ne alkavat aiheuttaa ehkä enemmän kärsimystä kuin hyvän olon tunnetta. Ihminen ei kuitenkaan ehkä pysty niistä enää pääsemään irti, varsinkaan niistä asioista, jotka ovat muuttuneet elämäntavaksi. Liikuntaa voidana pidään hyvänä, terveytät edistävänä tapana. Mutta liika on aina liikaa. Hikisestä tekemisestä tulee hyvä olo, se virkistää ja saa ihmisen unohtamana arkipäiväisempiä huolia, mutta mitä extreme-lajit tarkalleen saavat ihmiset tuntemaan? Itsensä ylittäminen on yksi ihmisen perusvieteistä, mutta riittääkö itsensä ylittämiseen oman korkeushyppy- tai tikanheittoennätyksensä tekeminen vai tarvitaanko siihen yhä jyrkempiä kallionseinämiä, yhä pidempiä pudotuksia?

Vaikka tunnemme vaara, me emme siltikään ole tietoisia niistä, emme ymmärrä niitä. Yksi ihmiskunnan kirous on ylimielisyys ja välinpitämättömyys. Kerran se vain kirpaisee. Joskus se saattaa kirpaista useamman kerran ja aina kovemmin, koska eläinkunnan viisaimmalla eli ihmisellä tuntuu olevan hämmästyttävä taito unohtaa oppimansa. Olemme kykeneviä tekemään samat virheet uudelleen ja uudelleen. Teemme omasta onnestamme liian riippuvaisia asioista, jotka ovat itseasiassa sudenkuoppia ja nopeita tai helppoja ratkaisuja. Mikä mahtaisi olla se vaikein ja epätodennäköisin tie onneen? Jos onnemme riippuu aineista, muista ihmisistä, olosuhteista, menestyksestä ja rahasta, mitä olemme unohtaneet?

Seisomme usein itse oman valomme edessä. Teemme asiat itsellemme suhteettoman vaikeiksi, mutta se on luonnollista. Emme voi tietää kaikkea ja ymmärtämättömyyttämme teemme virheitä. Kun meidät vielä kasvatetaan paineen alla ja paineen alaisiksi, meillä on tarve menestyä, mennä uraputkessa eteenpäin, jotta vanhempamme ja yhteiskunta voisi olla meistä ylpeitä. Ymmärrämmekö hetkeäkään miksi me päädymme uraputkeen, miksi meistä on tärkeää menestyä ja elää hyvin? Lopulta kuitenkin jokainen ihminen elää omaa elämäänsä, mutta moniko ihminen on siitä todella tietoinen näiden säädettyjen ja opittujen toimintatapojen keskellä? Buddhalaiset sanovat olevansa tietoisia, minä väitän olevani tietoinen, jos kysyn keneltä tahansa, he joko vastaavat: "joo, joo, tottakai olen" tai osa saattaa pysähtyä hetkeksi miettimään. Harvemmin kuitenkaan ihmiset suoralta kädeltä sanovat olevansa tietämättömiä, osaamattomia ja oppineensa harhaisiksi.

Hyvä elämä kasvaa ihmisestä itsestän, se kasvaa itsetuntemuksesta. Millä tavalla verrata mitenkään hyvää ja huono, vaikeaa ja helppoa elämää, jos ei tiedä, miten itse on elänyt ja valinnut suhteessa siihen, miten muut. On oltava paljon syvemmin valmentautunut kuin psykologisesti. On ymmärrettävä yhteiskunnallisia asioita, jonkin verran ihmiskunnan historiaa ja mekanismeja, joilla erilaiset tavat ja kulttuurit ovat syntyneet. Ne ovat makrokoossa me itse. Sen jälkeen on ymmärrettävä itseään psykologisesti, mutta myös omaa historiaansa, valintojaan, mekanismejaan. Miksi uskomme, että vihreällä valolla on turvallista ylittää tie? Miksi kuvittelemme, että meidän hyvinvointimme riippuisi muiden ihmisten hyvinvoinnista? Mistä tiedämme muiden voivan hyvin kun me autamme heitä?

Länsimaisessa, judeo-kristillisessä kulttuurissa voidaan luoda katse Kymmeneen käskyyn ja Vuorisaarnaan. Niissä piilevät viisaudet antavat meille helpot avaimet oikeaan käyttäytymiskoodiin. Olemme hyviä ihmisiä kun noudatamme näitä opetuksia. Kun rakastamme lähimmäistä kuin itseämme, olemme hyviä ihmisiä. Siispä me rakastamme itseämme ja hoidamme muita sekä huolehdimme heistä. Lopulta kuitenkin jatkuva hoivaaminen joko ihmisten omasta halusta tai siitä riippumatta johtaa riippuvuuteen. Me koemme edelleen olomme hyväksi voidaksemme auttaa, tunteassamme, että meillä on merkitys. Toisaalta kuvittelemme, että meidän antamamme apu auttaa autettavaa, mutta itseasiassa hänestä saattaa (jos ei ole fyysisesti tai muuten täysin kykenemätön hoitamaan omia asioitaan) tulla meidän avustamme riippuvainen. Tässä on lopulta tyyppiesimerkki kahdesta läheisriippuvaisesta. Voimmeko hyvin ollessamme sairaita? Voimmeko hyvin tehdessämme muista sairaita?

Hyvä elämä on suhteellista. Raamattu opettaa myös, ettei toiselle ihmiselle pidä tehdä mitään, mitä ei itse haluaisi itselleen tehtävän. Tämä on toisaalta hyvä, yleismaailmallinen viisaus ja ohjenuora, mutta toisaalta jälleen tullaan kysymykseen itsetuntemuksesta. Kaikki on lopulta riippuvaista siitä, mitä ihminen omalle kohdalleen toivoo ja se taas voi olla jotain muuta kuin mitä toinen ihminen toivoo omalle kohdalleen. Minä toivon omalle kohdalleni suoraa, rehellistä kasvokkaineloa kanssani, totuuden kohtaamista itsestäni. Joku toinen taas haluaisi ehkä tulla huomioiduksi, vain kuunnelluksi tai elävänsä huolettomasti. Meidän lähtökohtamme voivat olla jotakuinkin samat, mutta toiveemme voivat kuitenkin johtaa erilaisiin tekoihin edellämainitun ohjeen pohjalta. Omalta kohdaltani saattaisin pyrkiä silloin keskustelemaan rehellisesti ja suoraan itsemurhista, raiskauksista, oman lapsuuteni koukeroista. Se on minulle tärkeää ja toivoisin muiden pystyvän olemaan yhtä avoimia minulle, koska me olemme kuitenkin lopulta samassa veneessä. Samaan aikaan toinen ihminen kuitenkin toivoisi, ettei hän joutuisi niin suoraan tekemisiin niin rankkojen asioiden kanssa, hän saattaa ahdistua tai voida pahoin niistä. Hänen toiveensa mukaan hän voisi käydä kavereillana heittämässä kevyttä läppää, syömässä hyvää ruokaa ja katsomassa pari elokuvaa. Se olisi hänen mukaansa hyvää elämää.

Tarpeidemme ja toiveidemme ristiaallokossa on tärkeintä tietää itse. Jos et tiedä, mitä haluat sinulle voidaan syytää ratkaisuksi mitä vain. Toisaalta saatat syöttää itsellesi vastauksia, jotka aiheuttavat pahaa oloa niin itsessäsi kuin muissa. Ja niin kauan kuin emme ole tietoisia omista haavoistamme, haavoista joita aiheutamme muille, me jatkamme samalla tavalla. Siirrämme omia arpiamme tietämättämme, ehkä haluamattamme muihin ja he voivat ottaa ne arvet ilolla vastaan. Niin minä olen tehnyt.