Ihmiset toistavat oppimaansa, kuten ihmiskunta toistaa oppimaansa. Historia toistaa itseään ja siitä syystä kaikesta, mistä ihmiset jaksavat napista, ahdistua, vihastua, pelästyä ja kauhistua on klishee.

Taannoin keskustelin tuttavani kanssa grafiikasta. Kävimme läpi kuvia, joita voisi käyttää kotisivujen taustana. Valitsin kauneimmat maisemat ja päädyimme lopulta tuttavani valitsemaan maisemaan. Hän teki siitä hieman abstraktimman, poisti siitä yksityiskohdat, mutta oli sitä mieltä, että aavikon ylle kohoava sininen taivas on klishee, joten se sai vihreää sävyä ja kuva taustalla ei ollut taivas, vaan metsä. Kävimme tästä pitkän keskustelun, koska meille jokaiselle klishee on tuttu ja turvallinen. Me tunnistamme kauniin maiseman sen mukaan, millaisena olemme tottuneet pitämään kaunista maisemaa. Se on opittu, kulttuurinen juttu.

Toisaalta on olemassa tuttavani kaltaisia ihmisiä ja on vielä niitä, jotka kapinoivat jyrkemmin kaikkea \'kaunista\' vastaan. Mistä toinen ihmisryhmä voisi kauhistua tai järkyttyä, toinen ihmisryhmä taas haluaa nähdä sen kauniina ja puhuttelevampana. Esimerkkinä ihmiset, jotka antavat tatuoida koko vartalonsa, lyödä korvansa, nenänsä, huulensa, kielensä, nänninsä ja melkein isovarpaansakin rei\'ille, saadakseen joka paikkaan koruja. Näissä ihmisissä on minunkin mielestäni tietty viehätyksensä, mutta onko se kaunista tai onko siinä sanomaa?

Marilyn Manson on nykyajan esimerkki kauneutta vastaan kapinoijasta. Hän haluaa herättää kauhistusta ja järkyttää. Hänen pukeutumisensa ei kuitenkaan sinällään sisällä sanomaa. Manson on kuitenkin taiteilija, kuten koko nimi on taiteilijanimi. Imago on harkiten luotu. Jossain tämän taiteilijuuden ja maskien alla elää Brian Warner-niminen henkilö. Hänestä voidaan olla montaa mieltä, kuten kaikesta taiteesta (klisheistä ja kauneudesta) voidaan olla montaa mieltä, mutta jos ulkonäöllisesti haluaa sanoa jotain, on parempi käyttää ymmärrettävää kieltä. Warner käyttää tätä kieltä laulusanoituksissaan ja haastattelukommenteissaan. Kristittyyn perheeseen syntyneenä ja myöhemmin uskonsa menettäneenä hänen laulunsa käsittelevät usein uskontoa ja tekopyhyyttä. Samoin kuin ulkonäön kohdalla hänellä on hyvin vahvasti oma tyylinsä ja käsityksensä siitä, miten ihmisten tulisi pukeutua näyttääkseen hyviltä. Siten Mansonin idea kauneudesta, jos se olisi vallitseva, puhuttaisiin klisheestä. Kukaan muu tuskin hänen silmillään maailmaa näkee, mutta on varmasti useampia ihmisiä, jotka löytävät kauneutta samoista asioista.

Kun tuttavani kanssa puhuin klisheistä, en torjunut hänen ideaansa. Joissain tapauksissa kuitenkin tuttu on turvallinen, miellyttävä, neutraali. Uudenlainen puolestaan voi aiheuttaa - ja usein niin tekee - jonkinlaisen vastareaktion ennen kuin siihen tottuu ja se ei enää aiheuta näppyjä. Voidaan puhua päällekkäin ihan muistakin asioista kuin ulkonäkötekijöistä. Esimerkiksi uskon- tai lähimmäisenmenetys voivat johtaa uuteen tilanteeseen. Joillekin hyvin pelottava ajatus, mutta silti ne kuuluvat elämään ja ihmisyyteen. Kun ymmärtää elämän lainalaisuuksia, mikään ei enää jaksa niin voimakkaasti järkyttää. Haittapuoli on se, ettei mistään myöskään niin kamalasti innostu. Tuttu ja turvallinen onkin siksi aika usein harhainen tunnetila, jossa ihminen on stereotyypittänyt tai kategorioinut maailmansa, tehnyt siitä itsestäänselvyyden ja lopettanut oppimasta uutta, näkemästä syvälle pinnan alle.

Itse olen kokenut tämän mm. viimeisen eron yhteydessä, isäni kuoleman ja yhden tutun itsemurhan kohdalla. Mieluummin valitsisin aavikon, jonka ylle kohoaisi syvänsininen taivas kuin aavikon, jonka ylle kohoaisi vihersinertävä metsä. Samoin valitsisin mieluummin monta muuta itselleni tuttua asiaa ja kokemusta. Sen sijaan aina ihminen ei taida saada haluamaansa, sitä minkä kokee turvalliseksi ja mukavaksi. Olen kuitenkin oppimaan uutta. Minua saa koettaa järkyttääkin, mutta pidin silti itselläni oikeuden päättää, mikä on huonoa makua. Tuttavani idea sitä ei ole, enkä pidä Marilyn Mansoniakaan huonona makuna. Lähempänä huonoa makua ovat Mansonin naisvalinnat (pumpattuja, entisiä pornotähtiä) ja jatkuvaa kähinää eri uskontokuntien välillä. Eräät maailmanjohtajat osoittavat, ettei heillä sen ihmeemmin säteile joissain asioissa ja toinen kouristava ajatus tuleekin siitä, että mitä tällaiset ylimieliset, i-know-it-all -johtajat voivat saada aikaan. Näin on aina tehty, mutta jostain syystä viisaat johtajat herättävät enemmän sympatiaa ja usein heidän vaatetuksestaan riippumatta, pidän heitä tyylikkäämpinä.