Tulin miettineeksi meidän maallista maailmaamme ja kirkkoja. Tiettävästi yhtäkään länsimaista seurakuntaa ei ole perustettu ilman rahaa. Samaan aikaan kun mammonaa (maallista rikkautta) dissataan ja sanotaan siitä, etteivät ne rikkaudet kuolemanjälkeiseen elämään seuraa, tässä elämässä joillain uskovaisilla tuntuu olevan yllättävän kova tarve haalia varallisuutta. Tässä elämässä kuitenkin ihmiset voidaan jakaa hengellisiin, henkisiin ja materialisteihin. Siinä missä usein ateistit joutuvat luokitelluksi materialisteihin, hyvin monet uskovaiset kuuluvat itse tähän kategoriaan.

Mitä seurakuntiin tulee, ne ovat liikeyrityksiä. Mikään seurakunta ei säily ilman rahallisia varoja. Kolehtikeräykset, lahjoitukset ja erilaiset palvelut, joita tarjotaan, ovat oivia varallisuudenkeruuvälineitä. Mitä suurempi seurakunta/kirkko, sitä enemmän omaisuutta. Vuokrattavat kiinteistöt ja myytävät hautapaikat ovat hyvä tulonlähde. Kun hautapaikkojakin myydään, myydään maa-alaa niin, että varmasti omat saadaan pois. Esimerkiksi Rauman nykyinen hautausmaa ostettiin aikanaan "kaukaa" keskustasta ja nyt se on keskeinen osa kaupungin elämää. Hautapaikkojen hinnat nousevat ja yhden korpiläntin ostosta saa rahat moninkertaisesti takaisin. Toinen puoli on sitten hautapaikkojen hoidosta tulevat tulot. Erilaiset osakkeet tietysti tuottavat osinkotuloja ja myyntiarvo saattaa olla selvästi suurempi kuin hankinta-arvo.

Yritykset menevät kuitenkin konkurssiin. Mutta liike-elämässä vallitsee kysynnän ja tarjonnan laki. Sitä tarjotaan, mitä ihmiset tarvitsevat. Kun yrityksen palvelua tai tuotetta ei tarvita, se on huonosti markkinoitu, liiketoiminnasta tulee kannattamatonta. Yritykset lopettavat toimintansa, mutta entä kirkot ja seurakunnat? Tuote on ainakin ajansaatossa niin puhkimarkkinoitu, että pikemmin kyse on siitä, mihin seurakuntaan ihmiset saadaan kiinnitettyä. Henkisesti ja psykologisesti jotkut ihmiset tuntuvat tarvitsevan uskontojen tarjoamaa "palvelua" ja he ovat valmiita maksamaan siitä paljonkin tai antamaan lahjoituksia. Silti rahat menevät aina yhdelle seurakunnalle, temppelille, moskeijalle, kirkolle jne. Ihmiset ovat alkaneet erota Suomessa valtionkirkosta, koska kokevat sen osittain pelkäksi rahareiäksi. Kirkkoonkuuluvat maksavat kirkollisveroa, eivätkä saa mitään vastinetta rahalleen; lisäksi osakeyhtiöt maksavat kirkollisveroa on niiden johdossa ateisteja, buddhalaisia, juutalaisia tai kristittyjä. Voisi kuvitella, että osa kristityistäkin boikotoi tätä maallistunutta kirkkoa (rahalaitosta) vastaan. Mutta silti he saattavat päätyä maksamaan tai lahjoittamaan rahoistaan jollekin toiselle seurakunnalle, joka ei ole vielä rikas.

Äkkiseltään ei tule mieleen yhtään uutista konkurssiin menneestä seurakunnasta, mutta uskoisin niitä olevan. Äkkiä tulee mieleen seurakunta, joka on kerännyt varoja, saarnannut pitkälti maailmanlopun lähestymisestä ja lähes koko seurakunta on päättänyt päivänsä oman käden kautta. Kultit osoittautuvat joskus vaarallisiksi ja viimeistään siinä vaiheessa seurakunta tekee konkurssin kun ei ole ketään saarnaamassa tai kuulemassa saarnaa. Kun ei-uskovaiset alkavat olla hengellisempiä tai henkisempiä kuin uskovaiset, voisi sanoa uskonnossa olevan jotain aika pahasti vialla. Toiseksi jotkut uskovaiset tekevät aika suuren virheen puhuessaan (R)rakkaudesta ja samaan aikaan osoittavat oman luontonsa rasistisin viittauksin, ylimielisellä asenteella tai tietämättömyydellään. Kyseiset uskovaiset eivät ainoastaan leimaa uskovaisten joukkoa, vaan seurakuntia ja sitä kautta osa kristityistä saattaa kiertää kaukaa tietyn seurakunnan toimintaa. Ei-uskovaiset pysyvät poissa piireistä joka tapauksessa. Tämä toiminnan karttaminen on aika selkeä uhka seurakunnille ja mahdollisesti syy rahavirran tyrehtymiseen.