Elämä vaatii keskittymistä. Tiedostaminen on elämistä. Siten keskittyminen on tie tiedostamiseen. Jokainen ihminen ja jokainen heidän valintansa on kokonaisuus, jolle on syynsä. Jokaisella ihmisellä ja heidän valinnallaan on seuraus. Länsimaissa on totuttu ajattelemaan, että ihmisen teko, hänen valintansa vaikuttaa ensisijaisesti muihin ihmisiin, ympäröivään maailmaan. Se mikä jää tiedostamatta, koska ihmisten on helpompi nähdä ulkopuoliset kuin itsensä, että heidän tekojensa ja valintojensa kohteena on ensisijaisesti he itse.

Uskonnosta ja uskosta riippumatta ihmiset etsivät yhteyttä. Ne ihmiset, jotka eivät etsi yhteyttä Jumalaansa tai jumaliinsa, voivat etsiä sitä muista ihmisistä tai maailmasta. Joissain uskonnoissa sen sijaan katse käännetään itseen. Näitä uskontoja on lopulta aika vähän ja jokaisessa yhteyden etsintätavassa näyttää olevan tiettyjä kaavoja. Siinä, missä jotkut etsivät kosketusta Jumalaansa, heillä on omat tapansa langeta polvilleen, kääntää katse ylimaalliseen ja kohdistaa ajatuksensa ristittyjen käsien kautta. Buddhalaiset sen sijaan etsiessään kosketusta itseensä pyrkivät vaientamaan mielensä ja löytämään jotain perimmäistä hiljaisuudesta. Näyttääkin siltä, että kosketus löytyy vain hiljaisuudesta. Hektisessä maailmassa harvat voivat sulkea kuitenkaan ympäröivää, meluista maailmaa pois. Ihmissuhteita ja kiintymyksiä on lähes mahdotonta tavalla tai toisella sulkea pois. Tiedostaminen ei vaadi maailman ja ajatusten sulkemista pois, se vaatii vain tiedostamista.

Oivallusten hetket osuvat usein elämän taitekohtiin, kriisien jälkeiseen aikaan. Ihmisillä on kuitenkin hyvin erilaisia keinoja selvitä kriiseistä. Osa ihmisistä saattaa tuntea olonsa kotoisaksi kriisissä ja he vaalivat omia traumojaan. Monet ihmiset menettävät rakkaitaan kun he ovat nuoria; monet ihmiset joutuvat fyysisesti pahoinpidellyiksi, jopa seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi nuorella iällä; sitäkin useampi kohtaa pienen pieniä traumoja päivä    stä toiseen, he elävät jatkuvassa kriisitilanteessa, ahdistuneina, tiedostamatta ja ymmärtämättä tunteitaan. Tiedostaminen on jatkuvan kriisin, epävarmuuden ja ahdistuksen tilan tunnistamista itsessään, sen potentiaalin kääntämistä herkkyydeksi ja omaksi voimakseen. Mutta kuka haluaa kohdata nämä tunteet? Ihmiset mieluusti kääntävät ajatuksensa muihin asioihin.

Elämä ei ole se mielikuva, joka meille on syntynyt elämästä. Elämä ei siis ole sellaista kuin me ajattelemme sen olevan. Jos pitäisimme korvamme auki voisimme havaita, että meidän käsityksemme elämästä on hyvin suppea. Joudumme sittenkin ymmärtämään elämää omien kokemustemme pohjalta ja meidän kokemuksemme ovat rajallisia. Koska olemme syntymästä kuolemaan oman elämämme keskipisteessä, kenties tiedostamatta, meidän on toisaalta helpompi myötäelää, mutta samalla torjua liian kipeät asiat. Joitain vuosi sitten istuin vertaistukimasennusryhmän vetäjän kanssa kahden ja kerroin avoimesti siitä, millaisissa elämänolosuhteissa elin ja, mitä kaikkea olin kuullut. Kertoessani elämästä, hän hoki: "voi, voi, voi, kamalaa." Ei elämä ole kamalaa, eikä ihmisten kokemukset ole kamalia. Ihmiset antavat elämälle ja omille tunteilleen arvoja. He voivat ajatella jonkin asian olevan pahaa, jonkin toisen asian hyvää huomaamatta, että elämässä kaikki on samanarvoista. Heidän mielessään saattavat voida pahoin tai hyvin, ja siitä kumpuaa kaikki hyvä ja paha.

Ihmisen on helppo ymmärtää yksinkertaisia asioita. Elämä on yksinkertainen asia. Se ei ole mitään muuta kuin mitä se on. Mikä tekee elämästä sitten niin monimutkaisen ja vaikean asian? Miksi minä petyin puolisoni päättäessä lähteä luotani? Miksi ihmissuhteet tunnemme häpeää tai vihaa? Miksi ahdistumme, masennumme, loukkaannumme, kaipaamme huomiota ja arvostusta? Uskoin rakastavani puolisoani, mutta rakastinko? Halusinko vain tuntea olevani hyväksytty, tarvittu ja haluttu? Kun joku hyväksyy sinut, hän saa sinut tuntemaan olosi tarvituksi ja halutuksi, miten reagoit? Mitä tunnet? Meistä jokainen elää omaa elämäänsä, mutta haluamme sitoa siihen muita ihmisiä. Ikäänkuin me emme tulisi toimeen ilman muita. Sille ei kuitenkaan ole mitään esteitä, mutta me haluamme ja toivomme. Minäkin haluan ja toivon, siksi petyn, ahdistun, masennun ja loukkaannun. Ihmiset eivät toimi meidän haluamallamme tavalla, eikä niin tee elämäkään. Ainoa asia, johon meillä on jotain todellista valtaa on meidän oma ajattelumme. Me voimme joko tiedostaa tai olla tiedostamatta. Se on meidän valintamme, mutta tiedostaaksemme meidän on oltava valmiita kohtaamaan surullisia totuuksia itsestämme ja elämästämme.

Elämä on matka. Meidän kehomme on ajoneuvo ja mielemme ("itse", minä) on sokea kuljettaja. Niin kauan kuin emme tiedä, missä ja keitä olemme. Mikä hauskinta, meidän ympärillämme ajoneuvot poukkoilevat yhtä summittaisesti kuin omamme. On vain paljon helpompi nähdä muiden kompurointi kuin omansa, mehän emme näe ulkopuolisen silmin oman ajoneuvomme hoippumista tieltä ojaan, ojasta metsään, metsästä järveen. Saatamme vain hetkittäin havaita elämässämme joidenkin asioiden sujuvan ei-toivotulla tavalla, stressaannumme ja toivomme jotain muuta. Tietääksemme noin suunnilleen, missä me olemme ja mihin suuntaan olemme menossa, me tarvitsemme muita ajoneuvoja, mutta erityisesti kuljettajia. He eivät voi antaa meille karttaa, mutta jokainen heistä voi varmasti kertoa jotain ojasta, metsästä ja järvestä. Kaikkein eniten tällä matkalla me tarvitsemme kuitenkin itseämme. Me teemme kuljettajana kaikki valinnat, me ohjaamme ajoneuvomme järveen, ei kukaan muu. Jos haluamme pois järvestä, meidän on oltava valmiita kuulemaan hyvinkin yllättäviä asioita; meidän on valmiita kuulemaan totuus ja käsittelemään sitä. Me saatamme joskus haluta tulenpalavasti ajaa ajoneuvomme järveen kun saamme kuulla olevamme valtameressä. Onko se mahdollista? Miksei olisi?

Länsimaisessa kulttuurissa meidän harteillemme kasataan paljon odotuksia. Meidän odotetaan toimivan tietyllä tavalla. Koulutus, työpaikka, perhe ja pärjääminen, ehkä menestys, ovat ikäänkuin valmis kaava tai kartta, jota seuraamalla me löydämme perille. Voimme hyvinkin löytää jotain, mutta opimmeko koskaan ymmärtämään itseämme tai elämää seuraamalla valmiita ohjeita? Ymmärrys on pikemmin poisoppimista kuin valmiiden vastausten toistelua. Kun taistelemme ja aherramme arkipäivän vaatimusten kanssa, saatamme hyvinkin kokea menestyksen myötä olevamme hyviä. Meidän elämässämme kaikki on hyvin. Entä sitten kun meiltä otetaan pois työ, perhe ja luisumme niin alas, että tarvitsemme apua? Saatamme haluta tehdä jotain muuta, täytämme tyhjyyden jollain muulla tavalla, koska meidän on vaikea kohdata totuutta itsestämme. Me emme ole hyviä tai huonoja, olemme ihmisiä. Kaikki arvotukset, arvostukset tulevat meistä riippumattomista tekijöistä, se tulee kulttuurista, jonka me imemme itseemme aivan kuin kaikki muutkin samassa kulttuurissa. Jos haluaa ymmärtää jotain länsimaisista arvoista ja onnenkäsityksistä, kannattaa tehdä matka jonkin köyhän maan maaseudulle. Heidän käsityksensä onnesta ja menestyksestä (jos heidän arkikielestään tällaista käsitettä edes löytyy) saattaa olla hyvin meidän käsityksestämme poikkeava, jopa päinvastainen. Ja silti, he saattavat olla huomattavasti tasapainoisempia ja onnellisempia kuin me, vaikka olemme saattaneet kuvitella toisin.

Voimme olla onnellisia vain tiedostamalle itsemme, tiedostamalla ja ymmärtämällä mitä tunnemme. Voimme väittää rakastavamme, olevamme onnellisia, masentuneita tai vihaisia, mutta tosiasiassa olemme vain hukassa. Luokaa oma karttanne, älkää unohtako ajoneuvonne huoltoa ja ajakaa viisaasti.