Ihmiskunta on kulkenut pitkän matkan siitä kun koko olemassaolo riippui yhdestä asiasta: ruoansaannista. Koti saattoi olla maja tundralla, metsässä tai aavikolla, vuokranmaksusta ei tarvinnut kantaa huolta, ainoa huoli oli se, että jokaiselle päivälle riitti niin itselle, omalle perheelle kuin kylän muille asukkaille ruokaa. Koko yhteiskuntarakenne oli rakentunut ruoansaannin ympärille, sen turvaamiseksi. Miehet metsästivät, kalastivat, viljelivät, tekivät ansoja kun naiset puolestaan keräsivät marjoja, sieniä, pähkinöitä ja viljelivät.

Miltä tällainen kuulostaa nykyihmisen korvaan? Missään ei ollut puhetta rahasta, minkäänlaisia vaihtoehtoja ei annettu: joko hankit itsellesi tarvittavan ruoan tai kuolit. Jossain vaiheessa ihmisen kehitystä jokin muuttui radikaalisti: kun raha tuli mukaan kuvioihin, ruokakin alettiin mitata rahassa. Ja kun niinkin perustavanlaatuinen asia kuin ruoka alkoi saada arvon rahassa, moni muukin alkoi saada rahallista arvoa (toki rahaa ennen oli jo muita vaihdantavälineitä). Monet nykyihmisistä eivät selviäisi tundralla, aavikossa tai sademetsissä, he eivät osaisi hankkia ruokaa, joka on elämisen perusedellytys. Nykyään on tärkeämpää kulkea puvussa, olla edustava, osata myydä itseään (taitojaan, tietojaan), tehdä työtä, josta saa rahallista palkkaa. Voidaan jopa kuvitella, että mitä suurempi palkka, sitä hyödyllisempi ihminen on yhteiskunnalle. Ihmisen työ arvotetaan ja ihminen, joka tekisi työtä, vaikka perustoimeentuloa vastaan ei saa arvostusta, vaan häntä pidetään lopulta työnantajien silmissä masentunteena, työkyvyttömänä, itsetuntonsa menettäneenä tai jotain vastaavaa.

Vaan onko ihminen yhtään parempi, jos hän ansaitsee enemmän kuin toinen? Onko ihminen yhtään viisaampi, jos tietää paljon matematiikasta, talouselämän koukeroista, kirjallisuudesta, historiasta tai lääketieteestä? Lopulta ihmisen arvo on ihmisyydessä, viisaus on elämäntaidossa. Voidaan toki kysyä, onko sellainen ihminen viisas, jota ei raha kiinnosta tai, joka ei osaa myydä itseään työnantajille. Nykymaailmassa olisi niin paljon helpompaa vain mennä muiden mukana, hommata "kunnon" ammatti, tehdä töitä ja tienata, vaikka se peruspalkka kuin olla tekemättä töitä, opiskelematta ja tienaamatta. Yhteiskunnan rattaissa menosta putoavat jäävät lopulta vaille yhteiskunnan tukea, riippumatta siitä, millaisia he ihmisinä olisivat.

Olen itse ollut lukuisat kerrat työttömänä. Nykyiset työpestini kattavat n. neljä kuukautta vuodessa, loput ajat säädän omiani tai teen vapaaehtoistyötä. Olen ajatellut, että ehkä tämä venkoilu ja lusmuilu pitäisi lopettaa. Mutta minussa taistelee kaksi eri arvomaailmaa. Onko raha asia, joka tekee lopulta meistä kaikista onnellisia, jopa minusta? Olenko onnellisempi, jos tienaisin hieman enemmän jossain teollisessa ammatissa ja mahdollistaisin maailmanmatkailua, laitehankintoja tai vastaavaa? Tiedän kokemuksesta, että raha polttaa näppejäni. Vaikken hassaa rahaani alkoholiin, peleihin tms. hassaan sen joka tapauksessa johonkin. Sillä tavalla toki kertyy jonkin verran rahaa taas valtion kassaan, mutta mihin tätä kaikkea rahaa lopulta tarvitaan? Kuka on sanonut, että kaiken arvo mitataan rahassa?

Kyllä minä toivoisin pystyväni elämään vapaammin. Valitsemaan asuntoni, pystyväni syömään kunnolla, ehkä matkustamaan muutamiin paikkoihin, vaikka festivaaleille tai vain tutustumaan kulttuureihin. Toisaalta tiedän, ettei mikään siitä tee minua lopulta yhtään sen onnellisemmaksi. Olen vain nähnyt enemmän, kokenut jotain ja kaikki sitten riippuu siitä, mitä olen oppinut, kuinka olen asiat ymmärtänyt vai olenko vain sulkenut hetkeksi arkitodellisuuden mielestäni ja jäänyt rakentamaan pilvilinnoja joidenkin paikkojen, toiveiden, ihmisten tai vastaavien ympärille. Tällaisia pilvilinnoja helposti tulee rakentaneeksi jopa koulumenestyksen ja työpaikkojen ylle. Vaan ei tänä päivänä ole takuuta siitä, että opiskelet miksi tahansa niin saat 100% varmuudella alasi töitä. 1990-luvun alussa isäni palveluksessa (rakennustyömaalla) oli rakennusapumiehinä ekonomeja. Jokainen tekee työtä rahansa ja elantonsa eteen, mutta miten mielekästä on lopulta tehdä elääkseen jotain sellaista, josta ei nauti?

Olen tällä hetkellä itse elämässäni jonkinlaisessa taitekohdassa. Opettelen pitämään itsestäni siten huolta kuin se tässä yhteiskunnassa on mahdollista. Teen töitä, jos sitä saan ja teen työni kunnolla sekä huolella. Olen joskus tullut sanoneeksi jopa sellaista, että voisin tehdä mitä tahansa työtä, josta nautin, vaikka ilmaiseksi - kunhan joku takaa sen, että laskuni maksetaan ja saan hankittua itselleni tarvittavan määrän ruokaa. Onkin aika hauska huomata, ettei esimerkiksi Suomessa saa tehdä töitä tällä periaatteella. Jos työttömänä teet muutaman päivän pestejä, siitä rokotetaan välittömästi. Siksi on lopulta kannattavampaa olla työttömänä ja odottaa pidempiä pestejä. Vaan eipä sekään ole mitään ratkiriemukasta puuhaa. Voin vain sanoa, että jokaiselle ihmiselle on tässä maailmassa paikkansa: niin polkupyöränkorjaajalla, ekonomilla, rakennustyömiehellä kuin työttömällä. Jokaiselle olisi annetta heille kuuluva arvo, vaikka tietysti voi olla vaikeaa, jos työttömät elävät muiden kustannuksella. Se vain ei ole sen enempää työntekijöiden kuin työttömien hallinnassa, systeemi on syntynyt täysin heistä riippumatta. Ja tottavie, työttömistä monet tekisivät mielellään töitä, jos saisivat mahdollisuuden.