Tämän vuoden syyskuussa Aasian ja Euroopan kansalaisjärjestöt kokoontuvat AEPF-kokoukseen Helsingissä. Tuossa kokouksessa puhutaan asioista, joista aika usein valtiotasolla vaietaan. Siinä missä järjestöt tuovat esiin mm. ihmis- ja maaoikeudet, taloudelliset turvallisuuden, luonnonsuojeluasiat, valtiotasolla keskustelun keskipisteessä on talous ja kehitys.

Kehitys tuntuu olevan päivän sana ympäri maailman. Ja mikä tässä kehittyessä? Siitä on kuitenkin tullut jälleen kerran yksi hieno sana oikeuttamaan monia kehittymättömiä ja kestämättömiä ratkaisuja. Päättäjätason lyhytkatseisuus, pakotteet ja pyrkimykset johtavat tietynlaiseen sokeuteen, jossa he haluavat nähdä vain sen mitä haluavat nähdä ja mistä heille maksetaan.

Alkuperäiskansojen kohdalla tilanne on äärimmäisen kimurantti. He ovat ikiajat eläneet luonnosta viljelemällä, kalastamalla, metsästämällä ja keräämällä ruokansa. Heillä ei ole mitään käsitystä siitä, mitä raha on tai mitä ovat valtiot. Silti vaivihkaa muu maailma on hivuttautunut heidän luokseen kertomaan ilosanomaa rahasta ja valtioista. Valtaväestö on ikäänkuin ottanut oikeudekseen päättää, miten maailma toimii ja mikä tekee ihmiset onnellisiksi. Näin hyvät pyrkimykset ovat ikäänkuin hyvä selitys sille, miksi kaikki menee pieleen. Kyse on kuitenkin lopulta uskosta eikä siitä, miten asiat oikeasti sujuvat.

Meidän kapitalistinen järjestelmämme on tehnyt joitain ihmisiä onnellisiksi ja toiminut satoja vuosia. Alkuperäiskansat ovat eläneet kymmeniätuhansia vuosia ilman ongelmia. Ja kehityksen nimissä taloustietoutta levitetään maailman etäisiin kolkkiin, jossa ihmiset eivät ymmärrä alkuunkaan, mistä 'länsimaan tietäjät' puhuvat. Sen sijaan, että tietäjät itsekään ihan tarkkaan ymmärtäisivät kokokuviota tai olisivat kiinnostuneita tutkimaan esimerkiksi sitä, miten noissa maailmankolkissa hallinto ja talous hoidetaan, he vain jyräävät oman sanomansa läpi. Tätä voisi ehkä jollain tavalla rinnastaa fundamentalistiseen uskontoon, jossa täysin jumalista tietämättömät ovat aika heikoilla, koska uusi uskonto tuo tiukan moraalikoodiston, tavoitteellisuuden ja käytännöllisyyden ajatteluun. Vaikka ihmiset eivät sitä ole tarvinneet, eivätkä tarvita, he ottavat uuden järjestelmän vastaan, koska heillä ei ole vertailupohjaa. Monet alkuperäiskansojen edustajat integroituvat kulttuuriin havaitessaan uudenlaisen elämän odottavan hienouksineen. Ennen he kulkivat hevosilla ja soutuveneillä, nyt heillä on mahdollisuus Harley Davidsoniin ja Jumbojetiin. Unelma paremmat saa heidät vaihtamaan katsantotapaansa ja sulautumaan järjestelmään, joka ei kuitenkaan tee heistä yhtään onnellisempia.

Ongelma on siinä, että vaikka alkuperäiskansojen edustajat saataisiin kääntymään tähän uuteen talousjärjestelmään ja uskomaan Valtioon, he eivät osaa arvostaa niitä. Heille koko ajatus on niin uusi, ettei heillä ole minkäänlaista pohjaa suhteuttaa asioita - jos on sitten niilläkään, jotka ovat uskoneet valtioon jo iät ja ajat. Kaikki toimivat lopulta oman uskonsa pohjalta, tuntematta vaihtoehtoja kunnolla ja tyytyvät siihen, mikä heille on helpoin valinta. Alkuperäiskansat kuitenkin osoittavat, että heille oma identiteetti, oma maa ja kulttuuri (usko mukaanlukien) ei ole ihan pieni juttu. Kun länsimaan tietäjät ovat vieneet ilosanomaansa eteenpäin he ovat vieneet mukanaan alkoholia ja rahaa. He ovat lupailleet yhtä ja toista, jotta pääsisivät hakkaamaan muuta, kaivamaan mineraaleja tai mikä ikinä heitä lopulta alkuperäiskansojen maassa vetää puoleensa. Näillä kansoille ei ole mitään merkitystä. Heidän maansa tuhotaan ja heidän on pakko siirtyä lähemmäs kaupunkeja tullakseen toimeen. Kaupungissa he eivät kuitenkaan osaa mitään ilman koulutusta, eikä heillä ole siihen varaakaan, koska kouluttamattomina he eivät saa edes alemman tai alimman johtotason tehtäviä. He saattavat myydä käsitöitään, itseään tai työskennellä sellaisissa paikoissa, mihin kukaan yhtään itseään arvostava ei työskentele - ja minimipalkalla. Lieneekö ihme, että kotinsa ja kulttuurinsa menettäneinä, köyhinä ja kuolemaantuomittuina hyvin moni tekee itsemurhan tai alkoholisoituu.

Toinen esimerkki on Kiina, joka miehitti Tiibetin 1940-50 -lukujen taitteessa. Tiibetiläinen kulttuuri on vanha, kuten on toisaalta kiinalainenkin, mutta kiinalaiset ovat menettäneet vanhan identiteettinsä. Kiinasta on tullut nouseva talousmahti kun taas Tiibetissä ihmiset ovat eläneet omana kansanaan, maanviljelijöinä, buddhalaisina, itsenäisinä ja tyytyväisinä. Kiina on vienyt maahan ilosanomaa, rakentanut maahan rautatiejärjestelmän, kieltäneet tiibetiläisiltä niin kielensä kuin uskontonsa. Kiina puhuu kehityksestä, jota se vie Tiibetiin kauppatavarana. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että tiibetiläisiä opetetaan puhumaan kiinaa (koulutuksen taso on surkea) ja, jos joku käy vastarintaan, hänet vangitaan ja vankilassa häntä kidutetaan. Samaan aikaan kiinalaiset ovat miehittäneet Tiibetin alueen louhiakseen sieltä maavaroja viedäkseen ne Kiinaan. Kiina kehittyy, Tiibet köyhtyy, tiibetiläinen kulttuuri on tuhoutumassa. Onhan tuo selvästi Kiinan kehitystä, mutta kun sitä markkinoidaan Tiibetin kehittämisenä. Ja samaa kehitystä on nähtävissä joka suunnassa. Ihmisiä kiinnostaa oma taloudellinen kehityksensä pikemmin kuin henkinen kehityksensä, he haluavat pysyä elossa ja tulla toimeen, eikä suinkaan ajatella asioita, joilla ei ole käytännön merkitystä.

Tämä samansuuntainen ongelma on mielestäni myös Euroopassa. Valtiot ja systeemit kehittyvät. Kehitys kulkee rahan edellä ja kehityksestä maksetaan hyvää liksaa. Tietotekniikka, erilaiset johtotehtävät ja kaikenlainen 'hieno' on mennyt sellaisten töiden edelle, joilla todella on jotain merkitystä. Kuinka moni suomalainen osaisi luontoon joutuessaan hankkia itselleen tarvitsemansa ruoan? Onneksi niitä ihmisiä vielä on. Mutta millaista arvoa tässä systeemissä annetaan ihmisille, jotka vielä jaksavat viljellä maata, metsästää tai kalastaa? Kaikki on tehostettua ja palkka ei sittenkään ole kummoinen, saati sitten näiden alojen arvostus ylipäätään. Ihmiset ovat niin vieraantuneita omasta maastaan, luonnosta ja eläimistä, etteivät tällaiset asiat enää merkitse niin kuin ne ovat aiemmin merkinneet. Ruokaahan saa kuitenkin kaupasta, kunhan vain on tarpeeksi rahaa ostaa sitä. Se on kehitystä.