Ihastumiset ovat olleet elämääni piristäviä ja elähdyttäviä, mutta niillä jo on vuosien ajan ollut myös toinen puoli.

Olen ollut ujo nuori mies. Ihastuin salaa ensimmäisen kerran jo ala-asteella. Se meni hieman leikin puolelle, koska ihastuksen kohde oli minua kolmisen vuotta vanhempi ja olimme silti edelleen ala-asteella. Seuraavan kerran ihastuin ylä-asteella, ensin seitsemännellä luokalla ja vielä yhdeksännellä toiseen, samalla luokalla olleeseen tyttöön. Olin niin ujo, etten koskaan saanut sanotuksi mitään, ilmaistuksia tunteitani.

Lukiossa ihastuin luokkakaveriini. Uskaltauduin soittamaan hänelle kotiin ja pyysin häntä ulos. Kauhusta jäykkänä en saanut oikein sanaa suustani. Myöhemmin kirjoitin - jos en nyt pakkomielteisesti, mutta ihastuksen vallassa - hänelle kaksi kirjettä. En koskaan saanut häneltä mitään vastausta, enkä myöskään saanut enää puhuttua hänen kanssaan asiasta. Ihastus oli minulle painajainen, joka hiljalleen hiipui lukion aikana ja viimeistään sen jälkeen. Tapasimme pari kertaa lukion jälkeen ja pyysin häntä ihan kaverillisesti kävelylle, mutta mitään sen enempää ei ollut puhetta.

Tunteet olivat minulle todella vaikeita nuorempana ja ihastuminen muuttui jossain määrin painajaismaiseksi. Kesti melko pitkään ennenkuin jälleen kiinnostuin vastakkaisesta sukupuolesta. Lähtiessäni myöhemmin opiskelemaan tutustuin internetin merkilliseen maailmaan. En ollut seurustellut vielä ja naissukupuoli oli kaikin puolin lähinnä suuri mysteeri. Internetissä ihmiset uskaltavat olla avoimempia ja minulle se oli tunnepuolisesti äärimmäisen merkillinen kokemus. Jokainen ihminen oli kiehtova ja ihastuin kerta toisensa jälkeen, lopulta mietin, mitä kukin teki ja miten kukin uusista tuttavuuksistani voin. Jossain välissä laskin ihastusteni määrän ja päädyin yhdeksään - samaan aikaan.

Tunteeni ja ajatukseni olivat siinä määrin sekaisin, että selvittyäni siitä minun oli todella vaikea antaa itselleni lupa tuntea yhtään mitään. Jokainen ihastuksistani oli kuitenkin mysteeri. En tuntenut niitä ihmisiä, mutta siitä huolimatta muodostin tunteita heitä kohtaan - ja korostan: minä muodostin ja toivoin niitä tunteita. Tunteideni tasaannuttua tutustuin puolalaiseen tyttöön, jota kohtaan tunsin ainakin kiinnostusta ja läheisyyttä. Hänestä tuli ensimmäinen tyttöystäväni. Olin kuitenkin pikemmin niistä asioista ylpeä hänessä, joita isäni pikemmin olisi saattanut arvostaa. Itse arvostin kansainvälisyyttä, mutta silloinen tyttöystäväni opiskeli lakitiedettä ja hänellä oli hyvin kovat tavoitteet urallaan. Meidän arvomaailmamme eivät oikein sopineet yhteen ja meillä oli melko hankala keskustelu mm. rahankäytöstä. Suhteemme oli lyhytikäinen, mutta tunsin jotain häntä kohtaan vielä senkin jälkeen kun olimme 'eronneet' ja seurustelin uudelleen.

Pari vuotta myöhemmin lähdin kotikaupungistani sisäoppilaitokseen opiskelemaan. Ihmiset opiskelivat ja elivät yhdessä samassa rakennuksessa, suhteita muodostui ja pieniä kolmiodraamoja nähtiin. Minä ihastuin yhteen kurssikaveriini ja päädyin mahdollisimman äkkiä vain kertomaan tunteistani, jotta pystyisin käsittelemään ne. Hän kertoi, että hänellä oli joku toisaalla - ei sanonut seurustelevansa - mutta minulle se oli viesti kaverillisesta jatkosta. Söimme muutaman kerran yhdessä, mutta hermostuin hieman siitä, että järjestin koulussa pienimuotoisia leffaesityksiä. Järjestin sellaisia pari kertaa myös hänelle ja hänen kaverilleen. Eräällä kerralla hän ei tullut sovittuun aikaan paikalle ja löysin heidät molemmat miespuolisen kaverini huoneesta, katsomasta kaverilleni lainaamia elokuvia. Eli käytännössä edelleen minun leffojani katsottiin, mutta minua jäi risomaan se, ettei minulle voitu ilmoittaa mitään. Tämän jälkeen katsoin paremmaksi unohtaa koko jutun, enkä enää katsonut asiakseni järjestellä yhtään mitään.

Ihastuksista tuli kiro myös viimeisessä parisuhteessani. Halusin tehdä asiat toisin ja katsoin asiakseni tutustua rauhassa. Tunteet kietoutuivat toisiinsa fyysisen kontaktin kautta ja traumojen purkamisen kautta, josta kehittyä melko sekava tunteiden ja ajatusten sillisalaatti. Pakokeinona ihastuin netissä kahteen ihmiseen, joihin en kuitenkaan halunnut sen paremmin tutustua. He toimivat jonkinlaisena varaventtiilinä, joille saatoin kertoa tunteitani ja salaisista toiveistani. Virheeni oli, että kun tilanne oli kumppanini kanssa tasaantunut, kerroin ihastuksistani hänelle ja siitä tuli jokaisen riidan viimeinen piikki.

Eron jälkeen tunteeni ovat ailahdelleet todella rajusti. Ensimmäisen parin kuukauden kanssa ihastuin kahdesti. Ensimmäisellä kerralla eräässä tapahtumassa tapaamaani neitoon, jonka kanssa aloin viritellä pikemmin yhteistyötä (grafiikkaa, valokuvia) kuin mitään tuttavallisempaa. Toisella kerralla taas ihastuin selvästi ongelmissa olleeseen nuoreen naiseen, joka kertoi harkitsevansa itsemurhaa ja poikaystävänsä hakkaavan häntä. Kun erosta oli vain pari kuukautta, elin tyhjän päällä (olin irtisanonut itseni asunnostani ja valmistelin rahattomana muuttoa) ja tuo ihastus luhisti sen vähän, mitä olin itseäni saanut koottua eron jälkeen. Romahdin henkisesti.

Ihastukset ovat tuoneet elämääni enemmän ahdistusta kuin onnea. Toivoisin osaavani kohdistaa tunteeni oikealla tavalla, käsitellä niitä oikein ja erityisesti tehdä oikeita valintoja. Se vain on helpommin sanottu kuin tehty. Nyt tunteeni ovat jälleen pienessä käymistilassa ja tunnen sen kaiken ristiriitaisuuden, epävarmuuden ja ahdistuksen pyrkimyksen nousta pintaan. Toivoisin pystyväni keskustelemaan ja käsittelemään tunteeni kunnolla. Sittenkin, vaikka olen ollut aikanaan hyvinkin ihastelevaa tyyppiä, ihastukset ovat hiljalleen vähentyneet ja sittenkin on aivan eri asia tutustua paremmin ihmiseen, josta on kiinnostunut kuin ihmiseen, joka nyt vain sattuu olemaan vieressä.

Voin rehellisesti sanoa, että vaikka olen ollut pitkässä parisuhteessa, olen ihastunut lukuisia kertoja ja sanonut rakastavani, tosiasiassa en ole ollut koskaan rakastunut. Olen tuntenut velvollisuutta ja välittänyt ihmisistä, muttei sen kummempaa. Ne voivat itseasiassa melkoisia tunne-elämän kuolettajia pikemmin kuin elähdyttäjiä. Tällä hetkellä en tunne vieläkään itseäni täysin valmiiksi, mutta toisaalta olen oppinut, ettei mitään hävittävääkään ole. Rakkaus saattaisi olla ihastumisen sijasta huomattavasti kehittävämpi tunne.