Valtaväestön mielipide tuntuu aina muodostuvan jollain tavalla totuudeksi. Uskonnot, poliittiset näkemykset ja järjestelmät sekä monet muut alunperin subjektiiviset mielipiteet ja näkemykset ovat muuttunut ajansaatossa ikään kuin puolihuolimattomasti ja -huomaamattomasti kansakuntia ja kansoja ylläpitäviksi mekanismeiksi. Esimerkkinä voidaan käyttää valtioiden rajoja, kommunismia tai islamia. Yksi kiinnostava esimerkki on kiinalainen propaganda. Poliittisista syistä koko historia kirjoitetaan uusiksi ja ihmisiltä kätketään historiallinen totuus. Kun väärää tietoa syötetään melkein syntymästä lähtien, miten sen voi enää myöhemmässä vaiheessa oikaista?

Käsissäni on kaksi Kiinassa painettua kirjaa. China's Tibet, jolla näyttää olevan hintaan 52 juania ja History Instead of Conclusion: Eyewitnesses to 100 Years of Tibet (Interview Whith Eyewitnesses - kirjoitusvirhe on kirjan nimessä). Molemmat kirjat on China Intercontinental Pressin julkaisuja.

Ensimmäisessä esitellään mm. Tiibetin aluetta, hallintoa, historiaa, buddhalaisuutta, etnistä ja alueellista autonomiaa, turismia ja kaupankäyntiä. Se on kuvitettu hienoilla kuvilla, joita voisi kuvitella näkevänsä joissain matkailuoppaissa. Kirjassa täytyy puuttua pieniin seikkoihin ja täytyy oikeastaan tietää lukiessaan jo jonkin verran Tiibetin tilannetta, jotta kirjan kaikkia lukuja ja merkityksiä voisi ymmärtää. Esimerkkinä jo alussa esiteltävä kakku, jossa eri kansallisuudet esitetään prosenttilukuina: tiibetiläiset 92,2% ja han (-kiinalaiset) 5,9% ja niin edelleen. Huomattavaa on, että tiibetiläiset saavat kiinalaisen koulutuksen, jos ylipäätään saavat koulutusta. Siksi hallinnon, korkeissa viroissa on pääsääntöisesti kiinalaisia eli tässä tapauksessa tuohon selvään vähemmistöön kuuluvia henkilöitä. Samalla sivulla, kuten lukuisissa muissa kiinalaisissa julkaisussa sanotaan: "From 1951 when Tibet was peacefully liberated..." Tässä kohtaa herää ensimmäiseksi kysymys, miltä Tiibet vapautettiin. Tästä löytyy useampia näkemyksiä. Yksi voisi olla, että Tiibet vapautettiin ulkopuolisista valloittajista tai vaikutteista. Toisaalta tuohon aikaan Tiibetissä ei pahemmin ulkomaalaisia käynyt, varsinkaan siinä määrin kuin nykyään. Kuulin hiljattain, että vapautushetkenä maassa oli kymmenkunta ulkomaalaista. Toinen näkemys on se, että tiibetiläiset vapautettiin kurjuudesta. Toisaalta samaa kurjuutta on maassa edelleen ja tiibetiläiset joutuvat pakenemaan kotimaastaan kiinalaisten painostuksen vuoksi.

Kirjassa esitellään myöhemmin Tiibetin historiaa: "China is unified multinational country. Tibet has since the Yuan Dynasty (1271-1368) been an inseparable part of China..." Jos Tiibet on ollut erottamaton osa Kiinaa jo noin 700 vuotta, miltä tarkalleen Tiibet on vapautettu? Toisaalta historia on moniselitteisempi. Kiinan tasavalta syntyi vuonna 1949, joten voisi ajatella niinkin, että Tiibet vapautettiin vanhalta Kiinalta, joka oli selvästi huonompi kuin syntynyt sosialistinen tasavalta. Toisaalta kirjassa vihjataan Dalai Laman ja Panchen Laman lämpimiin suhteisiin Kiinan johdon kanssa. Kun tiedetään, että Dalai Lama karkoitettiin Tiibetistä ja nykyisen Panchen Laman Kiinan hallitus hoiti kadoksiin. Silti on hyvä huomata, ettei nämä nimet ole aivan täydellisessä boikotissa kiinalaisessa tiedonvälityksessä. Heidän nimensä on vain mustamaalattu ja kaikkien Dalai Lamaa tukevien tiibetiläisten toivotaan Kiinan viranomaistahosta käsin luopuvan itsenäistymispyrkimyksistä. Ongelma vain on siinä, ettei tiibetiläiset ajakaan itsenäisyyttä, vaan tasa-arvoista autonomiaa.

Seuraava kiintoisa "fakta" on, että Tiibetin buddhalaisuus on yksi Kiinan buddhalaisuuden haara. Tuskin tarvitsee olla kovinkaan perillä eri maailmanuskonnoista kun buddhalaisuuden syntysijat sijoitetaan Intiaan.Tiibetin buddhalaisuus on itsenäinen buddhalaisuuden haara. Henkilökohtaisesti niin tässä kirjassa kuin muissakin julkaisuissa häiritsee erilaisten tilastojen ja lukujen määrä. Vuosiluvut, väkiluvut, prosentuaaliset osuudet, talouden kehityskäyrät yms. vilahtelevat sivuilla ja aika monet tärkeämmät, selkokieliset asiat tuntuvat jäävän sivuseikaksi.

Amnestyn ihmisoikeusraportit pitävät Kiinan tilannetta vakavana. Tiibet on vain yksi ongelmakohdista. Jälkimmäisessä kirjassa tulee vastaan lisää kiinnostavia piirteitä. Silminnäkijälausunnot kertovat, miten vapautuksen päivänä ilmassa leijui tunne jostain uudesta ja paremmasta. Todellakin ikään kuin nämä 'tiibetiläiset' todistajat uskoivat siihen, että kiinalaisten tulo alueelle muuttaisi elämän huomattavasti paremmaksi. Tiibetin pakolaishallinnon johtaja taas sanoo, että jos elämä on niin paljon parempaa Tiibetissä, miksi vuosittain tuhansia ihmisiä pakenee alueelta pääasiassa Nepaliin ja Intiaan. He tietävät, ettei elämä ehkä niissäkään maissa luxusta ole, mutta silti se tuntuu olevan parempi vaihtoehto kuin entiseen kotimaahansa jääminen.

Kirjaan on kirjoittanut Cedain Puncog, jonka nimi löytyy lähes kaikilta Kiinan valtion ylläpitämiltä sivuilta tiibetläisen lingvistin ja korkea-arvoisen oppineen tittelillä. Hän kirjoittaa ihmisoikeuksista vanhassa ja uudessa Tiibetissä eli ennen ja jälkeen vapautuksen. Jotta hänen arvovaltansa tulisi varmasti selväksi kirjaan on kirjoitettu kirjoittajasta seuraavaa: "a noted Tibetan historian, was born into a noted Tibetan noble (Lhamin) family in 1923. He lived with his uncle Chabai in Lhasa as his adopted son. When he reached the age of 20, he served as an attendant for Gaxag goverment officials, and later became a magistrate of Gyilung, Gyantze and Manling counties. Following the peaceful liberation of Tibet in 1951, he worked as Director of the Xigaze Prefectural Cultural and Educational Office, Secratary-General of the CPPCC Lhasa Committee, Chairman of the Tibet Association of Culture and Art and Vice-President of the Tibet Academy of Social Sciences. Viimeisen järjestön edustaja kiertää ympäri maailmaa, ja viimeksi tällä viikolla Suomessa, kertomassa miten hyvin asiat Tiibetissä ovat.

Kirjassa hän ihmettelee, miten jotkut länsimaalaiset ovat voineet harhautua kuvittelemaan ihmisoikeustilanteen heikentyneen vapautuksen jälkeen. "Since 1959, with the progress of the Democratic Reform of Tibet, the serfs have won personal freedom for the first time in history, so that the door for Tibetans to truly enjoy full human rights has been opened." Voitaneen sanoa, että kiinalaisten käsitys ihmisoikeuksista, vapaudesta ja itsenäisyydestä ovat kovin merkillisiä. Kunnioitan ja arvostan vanhaa kiinalaista filosofiaa, taolaisuutta, mutta kommunistisen vallan aikana jokin on mennyt pahasti pieleen. Ei ehkä ainoastaan punaisen värin takia, mutta kungfutselaisuus oli selvästi voimakkaampi juuri Kiinan kaupunkialueilla ja sen käytännölisyys, eteenpäinpyrkivyys ja tietynlainen koppavuus ovat voineet lisätä oman sävynsä keittoon. Molemmat kirjat ovat varmasti puoluekannan mukaisesti oikein, vaikka tekstien välillä saattaisi havaita poikkeavuuksia ja voimme omat historiankirjamme tarkastamalla huomata, että osa näistä väitteistä ovat täyttä tuubaa. Pelottava piirre on se, kuten Tiibetin pakolaishallinnon johtaja sanoo, ettei Kiinan edustajina ulkomailla vierailevien munkkien kanssa uskalla keskustella sen takia, että jos pakolaishallinnon edustajan nähdään puhuvan tiibetiläisen kanssa, jälkimmäiselle on luvassa ongelmia.

Tiibetin kulttuuri on melko varmasti tuhoontuomittu, jos tilanteelle ei tehdä mitään. Kouluissa opetetaan kiinaa tiibetin sijasta. Uskonnollisia harjoituksia valvotaan tarkasti ja Dalai Laman nimen mainitseminen saattaa johtaa tyrmään ja kidutettavaksi. Ajanmyötä ihmisten on joko sopeuduttava kiinalaiseen Tiibetiin tai kaikkien kulttuuriaan vaalivien täytyy paeta maasta ja toivoa, että he voivat elää vapaammin muualla. Mutta siinä vaiheessa he kaikki ovat menettäneet jo kotinsa, eikä paluuta entiseen elämään ole.