Tuomitseva asenne saattaa usein saada tuomion kohteet varpailleen. Alkoholistia tuskin toisen ihmisen antama tuomio hirveästi auttaa, saati anorektikkoa se, että joku sanoo: "syö nyt saatana lihaa, tollasta luuviulua halua kukaan..." Toki avoin keskustelu, rehellisyys ja suoruus saattavat joissain ihmisissä herättää ajatuksen siitä, miksi he toimivat niin kuin toimivat, mutta yleensä kyse on kuitenkin ihmisen omasta oivalluksesta.

Meillä ihmisillä on tapana yksinkertaistaa asioita. Erityisesti länsimaisissa uskonnoissa hyvän ja pahan välinen kamppailu on siirtynyt arvokeskusteluun. Meidän on taloudellisempaa ajatella joidenkin asioiden olevan luonteeltaan hyviä ja toisten pahoja. Mikä on mielestämme pahaa, sen me tuomitsemme. Jokaisella on luonnollisesti syynsä siihen, miksi tuomion langettavat. Minulle alkoholinkäytön tuomitseminen oli puhtaasti seurausta siitä, että näin sitä koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Näin mitä alkoholinkäyttö aiheutti ihmisille ja ihmissuhteille. On kuitenkin tongittavat hieman syvemmälle myös näitä kulttuurisia ja jokaisen ihmisen itselleen rakentamia arvoasteikkoja. Ei ole mitenkään ongelmallista ajatella, että alkoholi on paha, mutta viini on hyvä; ruoka on erittäin hyvä, mutta sika on paha; suvunjatkaminen on hyvä, mutta teiniraskaudet ja teini-ikäisiin sekaantuminen on paha.

Sen sijasta, että olemme sormi pystyssä osoittamassa kunkin asian olevan paha tai hyvä, meidän pitäisi oppia kuuntelemaan. Se, että me emme ole välittömästi puolesta tai vastaan ei suinkaan johda tuomioon tai hyväksyntään, vaan asioiden kriittiseen tarkasteluun. Vain silmät ja korvat auki me voimme koettaa päästä lähelle ymmärrystä ja kokonaiskäsitystä.
Yksi hienostuneempi tapa kategorioida pahoiksi tai tuhoisiksi koettuja käyttäytymismalleja on luokitella ne sairauksiksi. Anorexia nervosan, alkoholismin ja homoseksuaalisuuden ymmärtäminen ei kuitenkaan lähde siitä, että niitä pidetään sairautena.

Sairaudetkin voidaan jakaa psyykkisen ja fyysisen sekä niiden kombinaatioiden välillä. Fyysisille sairauksille ihmiset eivät voi mitään. Heidän raajansa eivät kasva, vaikka he valitsisivat toisin. Sen sijaan psykosomaattisissa sairauksissa on psyykkinen puoli. On aika pitkään ollut yleisesti tiedossa, että syövän kehittymisessä ja siitä parantumisessa ihmisen elämänhalulla on merkitystä. Toinen ihminen haluaa (valitsee elämän), toinen ei halua elää. Kun kyse on puhtaasti psyykkisistä sairauksista, jotka sitten toisaalta vaikuttavat kenties fysiologiseen ulkonäköön tai tuo mukanaan muita sairauksia, kuten maksakirroosin, ei pidä unohtaa ihmisen omaa valintaa. Ihminen ei ehkä ole tietoinen valinnastaan, mutta toki ihminen voisi hyvinkin elää hyvin eri tavalla, vaan ei elä. Miksi näin?

Erityisesti psyykkisten sairauksien ymmärtämisessä ei autakaan se, että ne vain luokitellaan. Ihmiset tarvitsevat apua, avoimuutta ja rehellisyyttä. Psyykkisissä sairauksissa kun on vielä sekin puoli, että alkoholisti saattaa hyvinkin tuntea syyllisyyttä sairaudestaan, samoin anorektikko. Homoseksuaali saattaa hyvinkin rypeä syyllisyydessä, suorastaan henkisesti musertua siksi, että yhteiskunta tai lähipiiri tuomitsee homoseksuaalisuuden. Sairaudet seuraavat toisiaan, eikä kukaan lopulta osaa olla kovinkaan avoin sen enempää itselleen, muille kuin avulle.

Puhuminen auttaa aina. Tunnen kuitenkin itsekin tapauksia, jotka vähänkään syvemmälle keskustelussa tai pohdinnassa joutuessaan heittävät jutun leikiksi tai ahdistuvat niin pahoin, että 'pakenevat'. Ymmärrän sen silloin kun ihminen ei ymmärrä sairauttaan eikä siksi myöskään ole alkuunkaan valmis työstämään sitä. Sen sijaan ihminen, joka kärsii omasta sairaudestaan (valinnoistaan) ja haluaa oppia uudenlaisen käyttäytymismallin, tuo pakeneminen on jälleen yksi askel syvemmälle. Tie kohti ymmärrystä ei ole kultaharkoilla, pumpulilla ja päänsilityksillä katettu. Tuomitseva asenne, kuten syyllisyyden tunne, ovat vain yksi lisäongelma jo muutenkin ongelmaisessa maailmassa ja ihmisessä.

Jotta me tuomitsevuuden sijasta ymmärtäisimme, on melko turhaa vain pintaraapaista asioita. Omakohtaisesti alkoholinkäyttöön puuttuminen on ollut joskus mielipuolista. Ihmiset ovat käyttäneet alkoholia tuhansia vuosia, joskus lähes ongelmitta ja modernissa maailmassa kasvavassa määrin ongelmien kera. On ymmärrettävä ei ainoastaan yksittäisen ihmisen motiivi käyttää alkoholia, mutta myös alkoholinkäytön suhde yhteiskuntaan ja ihmisen historiaan. On ymmärrettävä, miksi alkoholismi on niin selvästi lisääntynyt tultaessa nykypäivään. Se, että ihmiset ja alkoholintuotanto ovat lisääntyneet eivät riitä selittämään muutosta. Sen sijaan yhteys alkoholintuotannon ja alkoholismin välillä on kiintoisampi tutkimuskohde. Miksi alkoholia (jolla luultavasti on melko selvä yhteys alkoholinkäyttöön ja alkoholismin yleisyyteen) tuotetaan?