Kun puhutaan eläin-, ihmis- tai luonnonsuojelusta aika usein asiat pilkotaan yksinkertaisuuden vuoksi lohkoihin. Ihminen voi olla hyvin kiinnostunut esimerkiksi tietyn kansan maaoikeuksista, mutta hyvin tietämätön eläinten kohtelusta. On asioita, joita ihmiset kokevat tärkeiksi ja niitä, jotka ovat vähemmän tärkeitä. Silläkin seurauksella, että osaa ei kiinnosta minkäänlaiset muut kuin omat, henkilökohtaiset suhdetragediat.

Mikään näistä ongelmista ei ole väheksyttävä, mutta tietämättömyys on aina ymmärryksen tiellä. Ihmisen käsityskyky on rajallinen ja tietämättömyys rajaa tuota kykyä entisestään. Ihmisen on vaikea asemoida itsensä suhteessa muiden ongelmiin, jos omassa elämässä on ihan tarpeeksi ongelmia. Jos ihminen taas ryhtyy ongelmiensa keskellä tiedostavaksi, hänen on huomattavasti helpompi kallistua johonkin suuntaan ajatusmaailmassaan: juoposta tulee helposti kiihkouskovainen, lapsena pahoinpidelty ei ole kiinnostunut ihmisistä, vaan huutaa eläinten oikeuksien puolesta ja niin edelleen.

Vaikka kuulostaa melko tyhmältä ja itsestään selvältä, että ihminen on kiinnostunut vain asioista, jotka häntä jollain tavalla askarruttavat ja tulevat lähelle, niin ajateltaessa asiaa vähän laajemmin, meillä on ihmisryhmiä, joita kiinnostaa tietyt edut ja/tai ongelmat. Kun syntyy erilaisia ihmisryhmiä, he saattavat samaistua jollain tavalla muihin ihmisiin, jotka kokevat samalla tavalla ja voidaan puhua jossain määrin uskonnollisesta käyttäytymisestä. Ryhmän kannustuksesta ihminen voi olla valmis tekoihin, jotka ovat hänen omaa oikeudentajuaan tai tavoitteitaan vastaan. Uskonnolliseen käyttäytymiseen voidaan verrata kaikki ryhmittymät, joilla on nimellisesti samat tavoitteet, esimerkiksi urheiluseurojen fanit, eläinaktivistit ja mormonit.

Kaikkien ihmisten psyyke toimii samalla tavalla. On vain yhdenlaista ihmisaivoa, mutta aina vauvaiän kokemuksista asti ihmistä ikäänkuin ohjelmoidaan. Syntyessään ihminen on tabula rasa, tyhjä taulu, mutta hetki hetkeltä ihmisen tauluun alkaa tulla merkkejä, jotka vaikuttavat hänen minuuteensa. Ilman muita ihmisiä tai elollisia olentoja, ilman kieltä, ihminen on vailla minuutta. Hän ei kykene heijastamaan pelkojaan ja toiveitaan mihinkään, hän toimii vaistojensa varassa. Ihmiset ovat silti edelleen pohjimmiltaan myös vaistojensa varassa toimivia olentoja, mutta minuuden myötä ihminen poikkeaa niin muista eläimistä kuin ihmisistä. Hänen arvomaailmansa täyttyy erilaisista asioista ja hänestä tulee elävä osa elävää kulttuuria. Minun on ollut vaikea havainnoida itseäni. Olen halunnut kuulua joukkueeseen, ateisteihin, ties mihin, mutta olen myös joutunut pettymään siihen, etteivät ehkä mielikuvani joukkueesta ja esimerkiksi ateisteista olekaan ollut täydellinen. Jokainen on erilainen ihminen, eikä ole olemassa minkäänlaisia ihanneateisteja. On joukko erilaisia ihmisiä, joista ehkä parhaimmin vaikutuksen tekevät ihmiset, jotka haluavat olla oma, tylsä ja herkkä itsensä.

Kiihkoilin uskonnollisia ryhmittymiä vastaan aikanani. Kohteeksi joutuivat kuitenkin yksittäiset uskovat, lähinnä kristityt. Minun paatokseni herätti pääsääntöisesti vastarintaa. Harva kristitty ei ollut halukas lähteä mukaan provosointiini, koska heidän uskonsa on heille tärkeä asia. Minulla oli tieto vain kristityistä ja voin sanoa olleeni aika kehittymätön ihmisenä. Teilasin sen, jonka koin vääräksi ja iskin litanian opittuja vastaväitteitä, ehkä siinä toivossa, että kristityt kääntyisivät ateisteiksi. Voin sanoa olleeni uskonnollinen ihminen, joka oli todella vaikea nähdä itseään mitenkään suhteessa muihin ihmisiin ja maailman ongelmiin. Olin ongelmieni keskipisteessä, eikä minua kiinnostanut hevonpätkää se, mitä muut ajattelevat tai millaisten asioiden kanssa kristityt taistelevat.

Hiljattain olen kasvanut ymmärtämään asioita laajemmin. Samat perusongelmat koettelevat meitä kaikkia, ei vain ateisteja, kristittyjä, alkoholiongelmaisia, eläinaktivisteja, jalkapallohuligaaneja jne. Me haluamme toisaalta kuulua joukkoon ja toisaalta pitää tarkat minuuden rajat ja oman uskomme. Toisaalta taas tästä seuraa tietty kapeakatseisuus. Chelsean fanaattinen kannattaja ei voi vahingossakaan huutaa Manchester Unitedin kannustushuutoa. Sen tekeminen leikilläänkin on vaarallista. Ymmärrys kaventuu ja ihminen on ikäänkuin natsien leiriin ajettu. Hän voi olla vahvastikin eri mieltä, mutta mikä tahansa vastaväite saattaa ajaa hänet porukan ulkopuolelle ja yhtäkkiä hän joutuisi olemaan yksin. Minuuden suhde muuhun joukkoon ja samoin ihmisen asema suhteessa toisiin muuttuisi radikaalisti. Heräisi kysymys: mitä me ihmiset olisimme jäädessämme yksin?

Mitä tulee lukuisiin ongelmiin, joita vastaan taistellaan, ei ole ongelmaa yli muiden. Jokainen fokusoi jollain tavalla kuitenkin asiat itseään askarruttaviin asioihin ja rajaa toisia oman kiinnostuksensa ulkopuolelle. Jos jotakuta kiinnostaa esimerkiksi kristittyjen asema lähi-idässä, hän ei ehkä ole ihminen, joka kävelisi barrikadeille saamelaisten oikeuksien puolesta. Saamelaiset saattavat ehkä olla kristittyjä, mutta eivät edusta mitenkään uhanalaista kristittyjen ryhmää, eikä heitä poljeta turvallisessa Pohjolassa. Toisaalta taas eläinaktivisti voi olla hyvinkin kiinnostunut yksittäisten eläinten hyvinvoinnista, muttei siitä, mitä tapahtuu Kanadan, Intian ja Nigerin uraanilouhoksilla, Bolivian kultalouhoksilla tai Perussa, Ecuadorissa ja Venäjällä kun sieltä porataan öljyä. Pieniä asioita on helpompi vastustaa kuin asioita, joita on lähes mahdoton mitoittaa. Mikä lopulta on tärkeää: yksittäisen ihmisen/eläimen henki suhteessa luonnonkatastrofiin? Jokainen tekee keskuudessaan valintansa, useimmiten tiedostamatta. Ihminen voi tehdä senkin valinnan, ettei nämä asiat liikuta häntä niin kauan kuin uraania ei louhita omalta kotipihalta. Eikä kenelläkään tunnu olevan kiirettä ymmärtää kaikkien ongelmien perimmäistä syytä: miksi eläimiä tarhataan, miksi öljyä porataan, miksi sotia käydään, miksi ihmiset alkoholisoituvat, miksi kaiken on oltava niin pirun hauskaa.

Jokaisella on omassa päätösvallassaan se, miten elämäänsä johtaa ja, mitä on valmis vastaanottamaan. Niin kauan kuin ihmisellä on itsellään selvittämättömiä ongelmia taustassaan. Niin kauan kuin minä en tarkalleen tiedä, miten isäni alkoholismi ja äitini läheisriippuvuus minuun ovat vaikuttaneet, en voi tarkalleen tietää omaa suhdettani valintoihini. Näen vain, että ehkä juuri siitä syystä, millaiseksi olen tabula rasasta kasvanut, on johtanut naisvalinnoissa ongelmatapauksiin ja lievään masennusherkkyyteen. En ole tätä tietoisesti itselleni valinnut, olen vain hengittänyt sitä tasaisen varmasti itseeni ja lopulta se on osa minun todellisuuttani. Se taas vaikuttaa siihen, miten ympäristöäni ja maailmaa tarkkailen. On asioita, jotka saavat minut oitis kiinnostumaan ja on asioita, jotka eivät voisi vähempää kiinnostaa. Mitä syvemmälle kuitenkin olen oman ongelmani ja taustani ymmärtämisessä päässyt, uskoisin ainakin päässeni aina pidemmälle myös ihmisten ja ihmiskunnan toiminnan ymmärtämisessä. Emmehän me lopulta ole niin erilaisia, vaikka erilaisia olemme. Siksi ihmisessä itsessään on avain ongelmien ymmärtämiseen ja niiden ratkomiseen. Niin kauan kuin eläinaktivisti kieltää riippuvuutensa rahasta, hänen on mahdotonta ymmärtää turkistarhausta elinkeinona.