Alkoholistien sanotaan olevan herkkiä ihmisiä. Heidän sanotaan juovan piilottaakseen tämän herkkyyden itseltään, koska se tuo mukanaan ajatuksia ja tuntemuksia, jotka aiheuttavat pahaa oloa. Isästäni voin sanoa, että hän oli omalla tavallaan herkkä. Uskoin ja näin hänessä edelleen pienen lapsen kun hän oli seurassani selvinpäin ja leikkisä oma itsensä. Pääsääntöisesti hän kuitenkin hautasi tuon leikkisän, selväpäisen lapsen itsessään ajattelemalla raha-asioita, töitä, milloin mitäkin ja viimeistään se katosi siinä vaiheessa kun hän alkoi juoda.

Tunnistan tiettyä herkkyyttä myös muissa tuntemissani alkoholisteissa. He ovat kaikki kätkeneet jotain. Selkein esimerkki lienee enoni, joka salaili seksuaalista suuntautumistaan. Kun hän oli juonut itsensä hengiltä, totuus paljastui.

Alkoholismin voi ajatella olevan pikemmin asenne tai ajatusmalli, joka voi ajan kanssa johtaa fyysiseen, sosiaaliseen ja psyykkiseen riippuvuuteen. Joka tapauksessa maailmassa on niin paljon potentiaalisia alkoholisteja kuin on ihmisiä. Olen raitis, mutta tiedostan omat houkutukseni hyvin. Alkoholi ei houkuttele minua, mutta ihmisillä on lukuisia tapoja paeta negatiivisia tunteitaan. Tunnistan myös itsessäni alkoholin vetovoiman, mutten anna sille valtaa. Uskoisin siis ymmärtäväni, mikä vie ihmiset lasin ääreen vain siinä tarkoituksessa, että alkoholi tekee ihmisen iloiseksi, hieman kenties puheliaammaksi, hauskemmaksi jne. Ikäänkuin ihminen astuisi hetkeksi toiseen maailmaan ja/tai persoonaan. Jos tätä maailmaa on paettava hetkittäin tai edes hetkeksi, jos omaa itseä ei kestä jatkuvasti, mielestäni ihmisellä on hieman vääränlainen suhde elämään - hän ei kestä todellisuutta/elämää sellaisena kuin se on.

Olen ollut koko ikäni selvinpäin. Olen kokenut menetykset vahvasti tässä ja nyt, olen kärsinyt unettomuuden, olen ollut masentunut ja ahdistunut, olen seurustellut ja kumppanini ovat lähteneet, ihmiset kaukana ja lähellä ovat satuttaneet toisiaan, joskus minua. Olen tästä kaikesta kipeällä tavalla tietoinen. Olen kirjoittanut nuoresta iästä lähtien, mutta en koskaan rakkausrunoja, enkä kovin positiivisia tekstejä. Minua on kuitenkin sanottu herkäksi, mutta minusta tuntuu, että olen kenties kadottanut matkanvarrella jonkin osan siitä herkkyydestä, jota alkoholia käyttävät piilottelevat.

Osasyy tähän voi olla se, että elämä ja maailma koulivat. Tiedon ja kokemuksen karttuessa, ongelmia läpikäydessä ja niistä selvittäessä, ihminen sitkistyy. Läheistenkin kuollessa ihminen voi ymmärtää sen, että se on elämän luonne, jokainen lähtee täältä aikanaan, ennemmin tai myöhemmin. Jokaiseen ihmiseen sattuu joskus, joten siinä ei ole mitään ihmeellistä. Elämässä joitakin ihmisiä kohdellaan äärimmäisen julmasti, mutta omat tragediat ovat silti omia tragedioita. Silti omat tragediatkin täytyy osata jollain tavalla suhteuttaa siihen, mitä muualla tapahtuu. Jos minun tulee kestämättömän paha olo tai ajatuskuorma ylittää kestettävän määrän, hakeudun ensisijassa keskustelemaan jonkun ammatti-ihmisen kanssa. Kyse on minulle täysin luonnollisesta tavasta saada jokin asia pois mielestä ja käsiteltäväksi. Ehkä olen muuttunut kokemusteni ja raittiuteni vuoksi tietyllä tavalla kylmäksi ja järkeväksi. Herkkyyteni on alkanut kohdistua lähinnä ihmiskohtaloihin.

Uskoakseni siitä syystä saatan kuulostaa joskus julmalta. Esimerkiksi kuultuani Juice Leskisen kuolemasta, en voinut olla kovin yllättynyt tai surullinen tapauksesta. Uskoakseni hänen lähtönsä surijoita löytyy niin hänen lähipiirissään kuin hänelle täysin vieraissa ihmisissä. Toki kyseessä on merkittävä suomalainen muusikko ja taiteilija, mutta: !) hän ei ollut minulle läheinen, 2) Suomessa on tuhansia merkittäviä taiteilijoita, pitäisikö minun surra heistä jokaista? 3) tiedotusvälineistä minulle kantautuneet uutiset ovat käsitelleet pääsääntöisesti hänen sairauksiaan ja erityisesti alkoholismiaan, kuolemaa ei ole voinut pitää täytenä yllätyksenä, 4) alkoholinkäytöllä eli Juicen valinnoilla on osuus kuolemaan. Kirjoittavat ja säveltävät taiteilijat ovat usein rohkeita uskaltaessaan kirjoittaa tekstiä ja säveltäessään musiikkia sekä antaessaan ne ihmisten luettaviksi ja kuultaviksi. Mutta taiteilijatkin ovat herkkiä ja uskoisin, että jokainen ajattelee edes hieman sitä, mitä muut ajattelevat heidän tuotoksistaan. Ovathan ne sittenkin kirjoitettu muiden luettaviksi varsinkin, jos ne on tehty ammattimaisissa tarkoituksissa.. Kenties osaltaan tiedostamattomista peloista johtuen taiteilija haluaa kumota kurkkuunsa hieman vahvistavaa. Tämä on kuitenkin lievästi sanoen tekosyy alkoholinkäytölle ja tekee samaisista rohkelikoista pelkureita.

Ihminen voi monella tavalla lyhentää elinikäänsä, alkoholinkäyttö ei ole ainoa sellainen tapa. Olen kasvanut ajattelemaan ja tiedostamaan sen, että monet ihmiset joko tiedostamattaan tai tiedostaen pakenevat todellisuutta ja toimivat jollain tavalla itseään vastaan, itsetuhoisesti. Isäni kuolema on koskettanut minua syvimmin, muttei sitäkään kuolemaa voi pitää yllätyksenä. Surin aikani ja opin niin itsestäni kuin isästäni valtavasti. Silti elämä jatkuu ja minun työni maan päällä ei ole oppia tuntemaan muiden itsetuhoisia tapoja, vaan omani. Jos minä toimin itsetuhoisesti, voin kyllä puhua siitä, että kuollessani edesautoin omaa kuolemaani. En vain vetänyt liipasimesta, mutta tein huomattavasti pitkäkestoisemman itsemurhan. Jos alkoholisti menehtyy, harvemmin kukaan kysyy: miksi hän teki sen? Koska itsetuhoiset tavat ovat kehittyneet pitkän ajan kuluessa, siitä on ehkä tullut osa persoonaa. Mutta miksei tuota kysymystä voisi esittää?

Ehkä onkin niin, että peitämme herkkyytemme, ahdistuksemme, epävarmuutemme ja lukuisia muita ravisuttavia tunteita erilaisin tavoin. Kaikki eivät käytä alkoholia, osa jää kiinni päiväkirjankirjoittamiseen, osa tietokonepeleihin, osa työhönsä, osa seksiin ja kuka mihinkin. Minulle tekee pahaa olla tietoinen ahdistuksestani ja epävarmuudestani, mutta minulla on hetkeni jolloin otan ne vastaan. Ne ovat hyvinkin syvällinen osa minua itseäni, mutta toivon mukaan ne eivät hallitse minua. Se taitaa olla pitkälti minun ongelmani, jos annan niille luvan määrätä tekemisiäni. Enkä ole pahasti vastaan, jos joku kuoltuani ajattelee minun jämähtäneen johonkin riippuvuuteen, sillä tavalla rappeuttaneeni terveyteni ja olleeni osasyyllinen kuolemaani (tehneeni hitaan itsemurhan). Olen ollut silloin nopeuttanut kuolemaani, eikä se ole minulle helppo asia niellä, koska kaikista ristiriitaisista tunteista huolimatta rakastan elämää ja haluan kokea sen joka hetki niin täydesti kuin kyvyilläni voin.