Ihmisen luonto hämärtyi jossain välissä maailman historiaa. Yksi merkittävimmistä tekijöistä asioiden luisumisessa hiljalleen käsistä on ollut 'kilpailuvietin' synty. Se ei ole ihmiselle sisäsyntyinen vietti, vaan ajanmyötä opittu ja kulttuurinen. Muussa tapauksessa alkuperäiskansoilla, maailmaa pisimpään asuttaneet ja edelleen jotakuinkin hengissäolevat kulttuurit pitäisivät jollain tavalla ajatuksen kilpailusta. Pienimuotoista kisailua saattaa olla, mutta heidän elämänsä on niin paljon kiinni käytännössä, luonnossa ja yhteisössä, ettei heidän kulttuurissaan ole olemassa ajatusta kilpailusta.

Ajatusta voi hieman tarkentaa jopa vertailemalla jääkiekon merkitystä suomalaisille 60-luvulla suhteessa, mitä se merkitsee 2000-luvulla. Kaupallisuus ja kilpailuhenkisyys ovat lyöneet itsensä läpi suomalaiseen, ammattilaistuneeseen urheiluun vajaassa viidessäkymmenessä vuodessa. Itseasiassa kehitys on ollut hyvin jyrkkää 80-luvun puolivälistä lähtien, joten kaikki on muuttunut huomattavasti nopeammassa tahdissa. Sama pätee kaikessa: urheilussa, taloudessa, politiikassa jne. Valtioista on hiljalleen tullut osakeyhtiöitä, joiden johtoon ihmiset valitsevat kilpailuttamisen kautta 'pätevimmät'.

Mitä maailma oli ennen? Sitä on vaikea kuvitella ilman ensikäden kosketusta alkuperäiskansoihin. Jos heille antaa pallon, he eivät ala ensimmäisenä kilpailla siitä kuka osaa tehdä näyttävimmät temput, kuka/mikä joukkue tekee eniten maaleja jne. Pallo on heille samalla tavalla leikin ja itsensä kehittämisen väline kuin metsästysvälineet. Pallolla ei ole kuitenkaan sellaista tarkoitusta, joka esimerkiksi nuolella on. Pallolla kukaan tuskin metsästää, mutta sen kanssa voi pitää hauskaa. Aivan samalla tavalla kuin meidän pienet, pienet lapsemme, jotka saavat pallon käsiinsä ja juoksentelevat sen perässä. Heillä on hauskaa ja ehkä juuri sen vuoksi, ettei tarkoituksena ole tehdä maaleja tai päteä, eikä varsinkaan ansaita elantoa juoksemalla pienen pallon perässä. Jossain välissä nauru loppuu.

Kilpailu tulee läpi lähes kaikessa. Kyse ei ole vain urheilusta, vaan kyse voi olla yhtä hyvin käytännön kannalta melkolailla merkityksettömissä asioissa: uskonnossa, politiikassa, musiikissa, elokuvissa, kenellä on hienoin auto ja kuka on kaikkein kaunein. Listoja ja tilastoja pidetään loputtomiin, eikä kukaan mieti miksi. Mitä me tarkalleen hyödymme kaikista listoista, kaikesta tiedosta, jolla ei ole meidän elossapysymisemme kannalta mitään merkitystä. Ainoa, joka ihmisiä ajaa eteenpäin on tässä systeemissä pärjääminen ja/eli raha. Me opiskelemme päästäksemme töihin, me vaadimme muita ihmisiä ympärillemme useista eri syistä. Kiintoisimpia syitä on se, että kavereiden silmässä arvo nousee, mitä kauniimpi/komeampi ihmisolento meidän vieressämme seisoo.

Olen itse kilpaillut yleisurheilussa, salibandyssa, sulkapallossa ja jalkapallossa. Lapsena ja vielä nuorempana haaveilin jääkiekkomaalivahdin urasta, mutta se kariutui pitkälti rahanpuuteeseen (tai siihen, että uskoin perheeni olevan köyhä ja uhrasin omat haaveeni perheeni jokapäiväisestä elämästä selviämiseen). Kilpailuviettini on vaientunut hiljalleen, mutta siitä huolimatta otan osaa esimerkiksi musiikki- ja tietovisoihin. Minulle ei ole henkilökohtaisesti tärkeää voittaa tai päteä. Pikemmin minulle on tärkeää olla osana kokonaisuutta. Siitä on kyse myös avautumisessani ja kokemusteni jakamisessa. Meillä on hyvin paljon samanlaisia kokemuksia, joista kuitenkaan harvemmin puhutaan. Siitä syystä jäämme yksityiselämässämme yksilösuorittajiksi, emmekä koe olevamme osa ihmiskuntaa, jolla on paljon vastaavia ongelmia, johin pitäisi löytää yhteisesti vastauksia. Liekö ongelma se, ettei itsensäkehittämisessä tai ihmiskunnan kehittymisessä ole kyse rahasta tai kilpailusta, joten ketään ei kiinnosta? On kyse vain meidän omasta tulevaisuudestamme, lastemme ja lastenlastemme tulevaisuudesta sekä meidän kaikkien hyvinvoinnista.

Mutta pienimuotoiset visailut ja kisailut virkistävät elämää. Ne tuovat vaihtelua arkeen. Mutta meidän on vaikea puhua kohtuudesta näissä asioissa, koska olemme kulttuurisesti niin sidottuja kilpailuviettiimme. Meidän kulttuurimme toimii täysin eri tavalla kuin vaikkapa san-kansa Botswanassa tai pygmien Kongossa tai kayapojen Brasiliassa. Länsimaalaiset ovat pyrkineet tunkemaan kilpailuyhteiskuntamalliaan näiden kansojen pariin siirtomaavallan kautta. Kun brasilialaiset pääsääntöisesti puhuvat portugalia, heillä on raha ja kaupat, hekin ovat osa meidän systeemiämme. Sen sijaan aivan heidän suurkaupunkiensa läheisyydessä asuville kansoille raha saattaa olla kohtuullisen vieras ajatus. Meidän kulttuuristamme onkin siirretty yksi kaikkein hienoimmista keksinnöistä näiden kansojen pariin, jotta kansat saataisiin sopeutumaan meidän kauniiseen kilpailukulttuuriimme: koska alkuperäiskansat eivät ymmärrä rahan päälle, heiltä on ostettu raaka-aineita ja taidetta alkoholia (juotavaa nestettä) vastaan. Alta aikayksikön osa kansasta on alkoholisoitunut. Millä ja mistä sitä alkoholia taas saikaan?