K = Kristitty
TT = allekirjoittanut

K: "Ajattelisin niin, että koska esim. tässä kulttuurissa kristinuskon Jumala on niin vahvasti esillä, että varmasti
jokainen ateisti on kuullut ainakin siitä, ja luulisin myös, että jokaisella ateistilla on siihen jonkinlainen kanta
(joka ei ole useinkaan kovin positiivinen sattuneesta syystä)."
TT: "Luonnollisesti, mutta ei se edelleenkään poista sitä asiaa, että ateistina ihminen ei usko 'mihinkään' jumaluuteen
tai jumalvoimaan. Itselläni tämä vielä kohdistuu erityisesti ns. persoonalliseen jumalaan. Pelkkä ajatus on minun päässäni
niin absurdi, että ikäänkuin yrittäisin syödä nenääni tikkarilla.

Sattuneesta syystä myös minä olen alunperin joutunut käymään 'taistelun' kristinuskon jumaluutta vastaan. Tässä on ongelma
ateistien kohdalla ja ylipäätään näiden määrittelyjen kohdalla, koska ihminen itse tekee niitä. Jos ei tiedä mistään muusta
jumaluudesta kuin kristinuskon, silloin ateistina kristinuskon jumala on se ensisijainen ateistisen ajattelun kohde.
Itselläni, niin kauan kuin en tätä asiaa paremmin ymmärtänyt, enkä tuntenut muita uskontoja / filosofioita, se jossain
määrin sotki omaa ajattelutapaani niin ateismista kuin kristinuskosta. Kun palaset osuivat kohdalleen, taistelu loppui.
Sen jälkeen olen puuttunut enemmän siihen, miten ihmiset kohtelevat toisiaan, koska aiemmin keskityin ehkä liikaa siihen
ajatukseen: "miksi jumala on niin epäoikeudenmukainen." Tuo ei ole ateistinen ajatus, vaan tämä on: "miksi ihmiset ovat
niin paskamaisia ja ymmärtämättömiä toisiaan kohtaan."

Tässä kohdaa voidaan kulttuurisesti ajatella myös niin, ettei enää kyse ole alkuunkaan vain kristinuskon jumalasta, vaan
kaikista jumalista, kaikista kulttuureista. En käy taisteluani mitään jumalaa tai jumaluutta vastaan, vaan inhimillistä
ymmärrystä ja ymmärtämättömyyttä."

K: "Niinpä, jos me olemme hyvin herkkänahkaisia ja kyseinen pupu-uskis on myös hyvin herkkänahkainen, niin saatamme
loukkaantua siitä, että hän perustelee meidän vankkaa kantaamme vastaan, ja hän taas saattaa loukkaantua siitä, että
perustelemme, miksi hänen palvomaansa pupua ei olekaan olemassa."
TT: "Tässä kohtaa ainakin itse haluan tietää, mitä tuo pupu-uskovaisuus pitää sisällään. Jos pupu on 'hyvä' ja ihmisen
tarkoitusperät sitä myötä vaikkapa pasifistiset, miksi minä sellaista vastaan taistelisin. Jos joku HALUAA pupuihin
uskoa, niin kaikin mokomin. Sen sijaan, jos pupu on pahantahtoinen ja ihminen esittää hyvin jyrkkiä, mustavalkoisia,
rasistisia kommentteja, en voi olla puuttumatta.

Tällaisessa tilanteessa yleensä tullaan toiseen ongelmaan. Taistelu on turhaa. Ihmisen psyyken toiminta on hyvin
hienojakoista ja vastustus nousee helposti ajatuksia kohtaan, jotka kokee jollain tavalla uhaksi minuudelle. Tässä
tapauksessa oma usko, maailmankäsitys on hyvinkin iso osa minuutta. Siten näissä keskusteluissa, joissa käytäisiin
taistelua pupu-uskovaista kohtaan, lähinnä molemmat koittaisivat suojata minuuttaan, eivät puolustaa uskoaan tai
'jumalaansa'.

Lähimpänä ehkä oikeanlaista suhtautumista ollaan, jos minuuteen kuuluva uskomusjärjestelmä on avoin. Itse en ole
maailmassa törmännyt kuin oikeastaan yhteen avoimeen järjestelmään, jossa voidaan uskoa kaikki tai olla uskomatta
mitään. Jos jotain uskotaan tietävämme, on syytä pistää asia uudelleenharkintaan ja hylätä se tieto: zen.

Lähtökohtaisesti kuitenkin, jos on olemassa ihminen, joka uskoo vaaleanpunaiseen Pluton pupuun ja herää kysymys siitä,
uskotko sinä siihen? Minusta itseasiassa kysymys on jossain määrin irrelevantti, hölmö. Miksi vaaleanpunaiseen pupuun
uskova sen haluaa tietää? Siksikö, että vaaleanpunainen pupu haluaa tietää ja vaaleanpunaisen pupun sanomaa on
levitettävä? Ei, kysymys tulee aina ihmiseltä ja ihminen on sosiaalinen olento, ryhmä vahvistaa 'minän' tunnetta,
se vahvistaa minuutta.

Jos vielä palataan siihen, että mitä on usko jumalaan ja mitä on epäusko. Jos ateismi olisi käsitys, että ihminen
uskoo jumalan ei-olevan olemassa. Ainoa kysymys, jolla mitattaisiin järkevästi ihmisen uskoa olisi: "uskotko sinä,
että jumalaa ei ole olemassa?" Tämä on vastakohta kysymykselle: "uskotko jumalan olemassaoloon?" Eli ihan loogista
ja järkevää, mutta en ole koskaan kuullut kysyttävän itseltäni, kuten ateistilta tuon mukaan pitäisi kysyä. Kysymys
kuulostaa itseasiassa aika hölmöltä. Jos siis vastaan kielteisesti kysymykseen jumalan olemassaolosta, sen kaiketi
pitäisi vastata tuota ateisteille esitettävää kysymystä, mutta ei se niin tee. Toisaalta 'en' on väärä vastaus. Ei
kyse ole uskosta, vaan uskonpuutteesta. Millaisen kysymyksen sinä esittäisit ihmisille, jos nykyisessä uskossasi
haluaisit tietää uskooko ihminen, että vaaleanpunaisia pupuja ei ole olemassa?"

K: "Mutta aina, jos ihminen sanoo olevansa ateisti, niin vaikka kuinka oltais maallisista asioista samaa mieltä ja
synkkais ja kaikki olis hyvin, niin silti tuntuu, että siinä meidän välillä on jonkinlainen "muuri", koska sen koko
homman perusta on ihan eri."
TT: "Se muuri lienee nimeltään käsityskyky. Omaan käsityskykyyni ei millään mahdu ajatus persoonallisesta jumalasta.
Kuten ehkä lentävät, Plutolla asuvat, porkkanallaan korviaan syövät, kaksilahkeiset ja sumupäiset puput voivat mennä
sinun käsityskykysi yli. Hienoja mielikuvia varmasti syntyy, mutta kun hieman pidemmälle ajattelee: "hä?"

Näin itselleni kävi persoonallisen jumalan kohdalla. Jokin ei vain natsannut ja lopulta koko (hieno?) ajatus meni
jossain määrin sumuiseksi. Sitä sumua ei sitten saanutkaan päästä pois, vaan piti tunnustaa oma hölmöytensä ja
tyhmyytensä. Tältä pohjalta voi myös olettaa, että olen hieman erilainen ihminen kuin esimerkiksi sinä. Itse koen
sen rikkautena, mutta... no, kristinuskossa evankelointikäsky tuhoaa paljon kaunista... se on viime kädessä se 'muuri',
johon törmäisimme. Keskustella voisimme niin kauan, kun evankelointi pysyisi keskusteluista poissa ja ymmärtäisin
niin, että kristinuskossa evankeloinnilla on kuitenkin aika suuri merkitys. Siitä me olisimme todella eri mieltä."

K: "Ja kaikki mitä sanon, niin voi automaattisesti olettaa, että kyseessä olisi jonkinlainen yleistys, joka tarkoittaa
ihan kaikkia, vaan tyyliin usein tai monet tai jotkut tai ihan miten haluaa."
TT: "Yleistykset ovat ihan hyvä asia, mutta ne on syytä ehkä joskus pointata, ettei toinen reagoi välittömästi vain
yleistykseen, kun yleistyksen takana on jotain muuta. Itse myös yleistän, ihan sen vuoksi, että joissain tilanteissa
kärjistykset ja yleistykset antavat selkeämmän kuvan siitä, mitä yritän sanoa."

K: "Olenko väärässä, kun ajattelen, että ateisti ei usko Jumalan olemassaoloon?"
TT: "Ateistilla ei nähdäkseni ole valittavana uskoa tai epäuskoa. Tästä esimerkkinä vaikkapa ajatus siitä, että joku
uskoo menninkäisten olemassaoloon. Jos sinä et usko, oletko epäuskovainen menninkäisten suhteen vai uskotko, ettei
menninkäisiä ole vai onko kysymys lähinnä jollain muotoa kosmeettinen, ehkä turha? Yksinkertaisesti jumala saattaa
jo käsitteenä ja ajatuksena kuulua sellaiseen logiikkaan, jota ateisti ei yksinkertaisesti ymmärrä. Kuten meistä
kaikki eivät puhu swahilin kieltä, eikä tätä kieltä ymmärtämättömästäkään puhuta ei-, anti- tai a-swahilistina,
swahilinkieltäjänä."

K: "Voiko olla sellasia ateisteja, jotka uskoo Jumalan olemassaoloon?"
TT: "Ei. Vaikka olen itsekin rukoillut jumalaa, kun omasta mielestäni olin ateisti. Mutta en tällä hetkellä osaa
nähdä senhetkistä itseäni ateistina. Aina ei siis ole uskomista edes ateistien vakuutteluun omasta ateismistaan.
Tämä on tietysti aikalailla turhaa siinä kohtaa, kun puhutaan vaikkapa buddhalaisesta tai muusta, ateistisesta
kulttuuri-ilmapiiristä tulleesta ihmisestä, joka ei todennäköisesti edes luokittele itseään ateistiksi tai teistiksi."

K: "Jos ateistit eivät usko Jumalan olemassaoloon, niin silloinhan he uskovat, että häntä ei ole olemassa?"
TT: "Riippuu siitä, kuka kysyy ja keneltä kysytään. Toisesta kulttuurisesta ilmapiiristä ei näkisi tässä kysymyksessä
mitään tolkkua. Koska sinä et usko Pluton vaaleanpunaisiin pupuihin, uskot että niitä ei ole olemassa? Onko kysymys
mielestäsi relevantti vai hölmö? Oletko pupuepäuskovainen?

Osaatko ajatella asiaa siltä pohjalta, että epäuskoakseen ei tarvitse uskoa jonkin ei-olemassaoloon. Jos jotain asiaa ei
ole, sitä ei tarvitse erikseen mainita. Tästä ajattelutavasta olen ottanut jo aiemmin esimerkiksi seuraavan yhtälön:
Jumalusko on positiivista ja voidaan ilmaista luvulla +1. Sen vastakohta, negatiivinen usko on vaikkapa uskoa saatanaan -1.
Ateisti ei usko henkiolentoihin, vaan hänen uskonsa on pyöreä tyhjä, 0. Toki kristinuskossa kaikki eri tavalla ajattelevat
voidaan leimata -1 -kategoriaan, Jahven vastustajiksi, onhan ateistit leimattu jumalankieltäjiksi, joka vaatii yleensä
yhtä aktiivista kieltämistä kuin jumalausko vaatii aktiivista uskoa. Mutta tämä on aika syvään juurtunutta ymmärtämättömyyttä,
ei muuta.

En siis minä tai sinä kuitenkaan (uskoisin niin) taistele vaaleanpunaisia pupuja vastaan, vaikka emme uskoisi niiden
olemassaoloon? Niitä ei vain ole meidän käsitysmaailmassamme olemassa? Onko se uskoa niiden olemattomuuteen?"

K: ""Ja onhan toisaalta niinkin, että esim. jos kaveri ei usko Jumalaan, niin ei oikein kiinnosta hirveesti puhua
näistä asioista sen kanssa, kun tuntuu, että sit saa just sellasia ryöppyjä päällensä kuin täälläkin."
TT: "Tämä on kaksipuolinen juttu ja aika paljon kiinni ihmisistä, jotka toisensa kanssa keskustelevat. Jos sinulla on
kokemusta siitä, että ateistit ryöpyttävät sinun niskaasi asioita, minulla on kokemusta siitä, miten teistit ryöpyttävän
minun. Aika usein taustalta löytyy teistien kohdalla ajatus evankeloinnista, ateisteilla puolestaan (todennäköisesti)
tuon ajatuksen vastustus. Jos jaksat, voit alkaa tekemään tutkimusta ja koettaa hieman syväluotailla, moniko riita
ateistien ja teistien (kristittyjen) välillä johtuu toisen tarpeesta evankeloida ja toisen tarpeesta pitää minuutensa
(josta ihminen ei kyllä jumaluskossakaan irti pääse)."

K: "samoin sitten jonkun fundiskristityn kanssa, ei kiinnosta aina alkaa kauheeta opillista väittelyä. Kun tietää,
että se tulee, kun jotain puhuu. Ja sit saa kuulla olevansa harhaoppinen ja tuomittu kadotukseen."
TT: "Tässä taisi olla vastaus siihen, että kristityt ovat eri mieltä toisensakin kanssa. Olisi lähinnä hoopoa ajatella,
että teistit ja ateistit olisivat samaa mieltä. Mutta yksi asia sitoo ja yhdistää niin teistejä kuin ateisteja, paitsi
niitä teistejä, jotka sotkevat minuuteensa omaa uskoaan ja 'jumaluutta' siinä määrin, että ovat erittäin potentiaalisia
skitsofreenikkoja (sama pätee tietysti kaikkiin, jotka menettävät otteen 'maanpinnasta' joko ylös- tai alaspäin).
Se yhdistävä tekijä on meidän minuutemme, olemme kaikki ihmisiä, joilla on ihmisen yksilölliset tarpeet, toiveet,
haaaveet. Se pitäisi koettaa ymmärtää, ei vain pinnallisesti ja toteavasti, vaan todella syvällisesti ja henkisesti.
Uskon, että vain tuon ymmärryksen kautta ihmiset voivat ymmärtää oman ja toisen ihmisen arvon paremmin. Ja uskon,
että ilman sitä ymmärrystä ei ole koskaan olemassa lähimmäisenrakkautta. On kyseessä sitten ateisti tai teisti."

K: "Toki toi olis noin esim. jos puhutaan nimenomaan uskosta. Että Jumala olis 1, saatana -1 ja ateisti nolla. Mut jos
puhutaan kannasta Jumalan olemassaoloon, niin silloinhan esim. saatananpalvojalla tämä olisi myös 1, saatananpalvojahan
ainakin USEIN uskoo Jumalaan, mutta uskoo myös, ettei Jumala pärjää saatanalle."
TT: "En ole niin tutustunut saatananpalvojien ajatteluun, mutta olet oikeassa. Samoin jumalusko on myös -1, koska teistit
uskovat myös saatanaan. Tämä on hieman kimuranttia, koska mielestäni ihminen voi tietämättään pomppia noiden +1 ja -1
välillä. Minusta saatananpalvonta on ehkä typerintä ja hulluinta, mitä uskonnonkentästä voi löytää. Maailmassa on
ihan tarpeeksi ylimielisyyttä, kylmyyttä, raakuutta jne., että sitä pitäisi alkaa vielä ylistämään."

K: "Onko ateisti tässä mielessä edelleen nolla, vai mikä se on? Ja eikö yksi ja nollakin oo aika erilaisia."
TT: "On. En tiedä tunnetko miten paljon sähkötekniikkaa tai vaikka ATK. Kyse on binäärisestä asiasta. Jumaluskova on 1,
joka on täysi/sähkö kulkee/toimintaa on, kun ateismi on suljettu/ei sähköä/ei mitään/toimintaa ei ole. Kyllä ne ovat
erilaisia molemmat, mutta niitä ei voida asettaa akselilla toistensa vastapuolille. Muistan lukeneeni Koraanista kohdan,
jossa asia ilmaistiin melko 'hauskasti'. Se ehkä osoittaa, että Koraanin kirjoittajat ovat ymmärtäneet ateistien
'toivottoman tilanteen'. Lukemani oli lyhykäisyydessään jotain sen suuntaista, että kaikki vääräoppiset (eli muihin
jumaliin uskovat) on syytä saada Islamin piiriin. Ajatuksena ehkä jotain sen suuntaista, että lähetyskäsky on suunnattava
niille, jotka ovat harhautuneet uskomaan vääriin jumaliin. Ateistit sen sijaan ovat ymmärtämättöminä jätettävä rauhaan,
heille ei voi enää mitään. Näin se on. Me olemme toivottomia suhteessa jumaluuteen, emme ole enää millään keinoilla
käännytettävissä. Kaikki käännytysyritykset, julistukset, opastukset, siteeraukset Isoista Kirjoista tekevät lähinnä
vain hallaa. Siten ateistit eivät voi ymmärtää missään olosuhteissa täydellisesti teistejä, teistit eivät voi missään
olosuhteissa ymmärtää ateisteja.

Siis kyllä, me olemme ajatusmaailmaltamme hyvin erilaisia, muttemme toistemme vastakohtia."

K: "Kristityt ovat Jumalasta eri mieltä kuin ateistit, ja siksi tulee helposti riitaa näiden kahden ryhmän välillä."
TT: "Niin, tietysti kristityt ovat eri mieltä ja painotan, että vastasin edellisessä viestissäni, että niin ovat kritityt
itsekin. Kyse on henkilökohtaisesta uskosta ja tiedät varmasti itsekin kristittyjä, jotka tuomitsevat toisia
kristittyjä syystä tai toisesta. Ainakin itse heitä tunnen.

Toiseksi, riidat eivät ole ryhmien välisiä kuin siinä tapauksessa, että ryhmällä on yhteinen mieli. Ei riitä, että he
ovat 'näennäisesti' samaa mieltä asioista, vaan heidän on ajateltava täydellisen samalla tavalla. Muussa tapauksessa
voimme olla varmoja siitä, että jos Vietnamiin lähetettiin sotilaita taistelemaan Yhdysvaltojen puolesta, niin osa
sotilaista ei ollut siellä kovinkaan vapaaehtoisesti ja osa heistä saattoi olla pasifisteja. Näennäisesti kaikki
taistelivat samasta syystä, mutta todellisuudessa jokainen taisteli siellä hengestään, omasta hengestään.

Henkisessä taistelussa on kyse aina minuudesta, koska minuus on hyvin tärkeä osa ihmisen henkistä puolta. Siten,
jos taistelu syntyy kahden eri tavalla ajattelevan ryhmän tai yksilön välillä, heidän lähtökohtansa taisteluun on
aina jossain määrin itsekeskeinen. Heidän on taisteltava, jotta voivat pitää uskonsa, minuutensa."

K: "Tarkoitin sitä päinvastaisuutta siinä mielessä, että jos uskova väittää, että Jumala on olemassa hänen mielestään,
ja ateisti, että ei ole, hänen mielestään, niin eikö nämä oo aika päinvastaiset?"
TT: "Eivät. Itse esimerkiksi uskon eräisiin Jeesuksen opetuksiin, kuten myös Laotsen, Buddhan, ja vaikkapa Egyptin
viisaiden. He olivat kaikki ihmisiä, siinä tuskin on mitään epäselvää. Uskoisin kuitenkin, että myös kristitty joutuu
uskomaan Jeesuksen opetukset. Eikä mielestäni siinä ole mitään ristiriitaa, että ateisti uskoo myös. Hänelle Jeesus
on kuitenkin vain ihminen, ei jumaluus.

Joskus, joitain aikoja sitten päädyin ajattelemaan, että itseasiassa Jumalan vastakohta on kristityt itse. Siten
koko kristinuskon perinteiden ja perustuksen pahin vastustaja ovat ne, jotka uskovat Jumalaan ja Saatanaan. Tämä
ajatus kai lähti osittain siitä, että Jumala on henkimaailmaan kuuluva, samoin kuin Saatana. He ovat vaikuttavia
voimia, eivätkä siksi niinkään vastakohdat, vaan toistensa vastustajat. Ihmisen sen sijaan ovat aikalailla mitättömiä
ja jopa sellaisia, jotka ajattelunsa myötä voivat korottautua 'jumaliksi'. Koska kristilliseen ajattelutapaan suhteutuu
ajatus siitä, että teistin on uskottava niin jumala kuin sen vastakohta, heihin vaikuttaa yhtälailla 'paha henkivoima'.
Siten, jos he eivät ole alkuunkaan edes tietoisia motiiveistaan, omasta toiminnastaan, omasta persoonallisuudestaan,
he voivat hyvinkin olla se 'voima', joka rappeuttaa koko kristinuskon ja vievät Jumalalta (Jahvelta) tälle kuuluvan
kunnian ja vallan, vaikka nimellisesti olisivat halukkaita antamaan Jumalalle kaiken kunnian. Tuskin Jumala kunniaa
kuitenkaan tarvitsee, koska Hänellä pitäisi se olla Kaikkivoipana muutenkin, ellei ole samanaikaisesti myös Rajaton
Egoisti.

Siten kaavassa päädyttäisiin ajatukseen: Jumalaan uskova -1, Saatanaan uskova +1. Ateistit pysyvät täysinä nollina ja
lienevät siihen kohtuullisen tyytyväisiä."

K: "Sitten, mitä mieltä te muut olette siitä, että kun agnostikko ei tiedä, onko Jumalaa olemassa, niin eikö silloin
agnostikkojen ja kristittyjen välille tule vähemmän kiistoja, koska toinen uskoo ja toinen uskoo, ettei sitä voi tietää,
onko toinen oikeassa."
TT: "Pidän itseäni myös jossain määrin agnostikkona, mutta se agnostisuus ei liity millään muotoa jumaluuksien
olemassaoloon. Mutta agnostikko on varmasti esimerkiksi teistin kannalta helpommin käsiteltävissä. Agnostikko
puolestaan voi hyvinkin ottaa vastaan uutta tietoa, se on huomattavasti avoimempi ajattelutapa kuin ateismi. Sikäli
agnostikko tullee paremmin toimeen niin teistien kuin ateistien kanssa, jonkinlaisena puolimatkan ajattelijana."

K: "Jos taas ateisti ja kristitty keskustelevat, niin silloin tulee helpommin riitoja, koska molemmat eivät voi
olla oikeassa. Jumala joko on olemassa, tai sitten ei ole. Siis, jos kummatkin ajaa vaan omaa näkökulmaansa, niin
tulee helposti riita."
TT: "Tämä riippuu paljon ihmisestä, ihmisistä. Itse osin agnostikkona sanoisin, että mitään totuutta ei ole. Mitään
niin mustavalkoista elämästä ei löydy, kuin mihin ihminen voi parhaillaan haluta uskoa. Siksi minulle ei ole
henkilökohtaisesti sillä merkitystä olenko oikeassa tai väärässä, mutta toisen ihmisen totuushakuisuus ja jonkinasteinen
henkinen laiskuus saavat minut hereille. On helppo luokitella asiat niin, että jumala joko on tai sitten ei ole. Tämä
kysymys on kuitenkin mitä todennäköisimmin teistin esittämä, tarkoituksena vakuuttaa kysymyksellään ja vastauksellaan
jotain. Ajatus tulee absoluuteista, täydellisestä totuudesta, joko-tai-vaihtoehdoista. Teisti haluaa ajaa myös muiden
ajattelun tähän vaihtoehtoisuuteen, äärimmäiseen sellaiseen ja tässä on henkisen laiskuuden vaara. Ateistin ei tarvitse
luokitella näin, eikä hänen tarvitse olla niin varma. Ateistille kelpaa myös epävarmuus ja elämä itsessään. Toki ateisti
puolustaa omia näkemyksiään, niinkuin varmasti kristitty, muslimi, universalisti, kettutyttö tai pasifisti. Meillä on
jokaisella näkemyksemme, emmekä me heilahtele kaikkien näkemysten välillä sen mukaan, mitä oletamme toisen haluavan
kuulla. Jos teisti odottaa ateistilta vain 'tyydyttäviä' vastauksia, teistillä on hieman opittavaa ihmisistä."

K: "eräs ateisti mm. sanoi, että mustamaalaan näin ateisteja ja yritän pönkittää omaa uskoani ja että ateistit nauraa
luuloilleni."
TT: "Tämä on kovin helppoa, jos ja kun ihminen vakaasti uskoo johonkin asiaan. Olen tavannut vastaavanlaista ajattelutapaa
jopa videoliikkeiden pitäjien keskuudessa, jotka ajattelevat *eräs videoliike* on perkeleestä ja käyttää hyväksi
työntekijöitään *meidän videoliikkeemme* toimii puhtaalla omatunnolla ja pitää työntekijöistään huolta. Ah! Mutta mikä
on asian todellinen laita? Sen me varmasti haluaisimme kaikki tietää. Jokaisen meistä pitäisikin pyrkiä pikemmin
tunnistamaan itsemme, omat ajatuksemme, omat motiivimme puhua, mitä puhumme ja tehdä, mitä teemme. Me kulutamme aivan
turhaan aikaa muiden ihmisten tekemisiä ja puhumisia tuijotellessa, emmekä sillä tavalla opi yleensä yhtään mitään
itsestämme. Sitä kautta emme opi juuri mitään myöskään muista ihmisistä tai ala ymmärtämään, mitä ihmisyys / humaanisuus
on. Tämä ongelma on inhimillinen, kaikkia ihmisiä koskeva, ei vain teistejä. Saatat siis pyrkiä pönkittämään omaa
uskoasi, se on luonnollista, kuten myös se, että saatat tiedostamattasi ja huomaamattasi mustamaalata muita. Mutta se
ei oikeastaan ole sen enempää 'eräiden ateistien' kuin minun asiani, vain sinun (kunhan et käy ihan fyysisesti käsiksi)."

K: "Siksi todellakin haluaisin tietää, että mustamaalasinko todella ateisteja sanomalla, että he eivät usko Jumalaan,
vai mikä se loukkaava juttu oli. Että ymmärtäisin paremmin..."
TT: "Ei tuo ole mielestäni mustamaalaamista, mutta pikemmin asian käsittämistä yhdellä tavalla. Asian kun voi ymmärtää
useammilla tavoilla. Vaikkapa niin, että minä en pidä kovinkaan tärkeänä kiistelyä siitä, kiellänkö jumalan vai olenko
uskonko jumalan ei-olemassaoloon. Asia liikuttaa minua yhtä paljon kuin keskustelu vaaleanpunaisten pupujen olemassaolosta.
Se tarkoittaa lähinnä minun kannaltani siitä, että asiat halutaan tulkita hyvin tiukasti tietystä kulttuurisesta
näkökulmasta ja sillä oletuksella, että jumala on olemassa. Eihän noista vaaleanpunaisista pupuistakaan puhuttaisi,
ellei niiden olemassaolosta jo jotain väitettäisi? Tältä kannalta toisen on ehkä lähes mahdoton alkaa miettimään asiaa
siltä kannalta, mitä jos vaaleanpunaisia pupuja ei olekaan olemassa. Onko niistä edelleen syytä puhua?

Oletusarvoisesti et siis vain ehkä ymmärrä toista näkökulmaa ja se on ihan luonnollista. Eihän meistä kukaan kaikkea
voi ymmärtää ja taitaa. Sitä ymmärrystähän me täällä olemme kaikki opettelemassa."

K: "Jos yrittää nimenomaan etsiä tekstistäni kohtia, joihin voisi väittää vastaan, kun haluaa puolustaa omaa näkemystään...
itse ainakin olen huomannut usein tekeväni niin, jos tiedän toisen olevan eri mieltä kuin minä. Sitten taas, jos
lähtökohtaisesti oletan jonkun olevan "puolellani", niin en väitä niinkään vastaan."
TT: "Ehkä on pieni kasvatuksellinen juttu ja hyvä tehdä tuo, mitä sanot lopussa. Minä olen ollut ateisteja vastaan
yhtälailla ja olen. Minä en kuulu ateistien joukkoon, enkä hae vahvistusta muista ihmisistä tai joukosta. Se pistää
minut ymmärtämään sen, että minä todellakin uskon omalla, yksilöllisellä tavallani. Kristittyjen kohdalla tämä
tietysti on hankalaa tunnustaa, mutta käytännössä olen kohdannut kristittyjä, jotka rupatteluhetken aikana ovat
osoittautuneet uskovansa lähes sellaiseen, että ovat jotakuinkin ihmiskunnan ainoa oikeamielinen ja taivaaseen
pääsevä ihminen. He kiroavat muut kristityt, lahkolaiset, muiden uskontojen edustajat, siihen kaupan päälle vielä
ehkä lemmikkieläimet. Siitä huolimatta he puhuvat kristityistä ja hakevat seurakunnasta vahvistusta, tuntevat Raamatun
läpikotaisin, mutta eivät tiedä ja heitä ei taida edes pahemmin kiinnostaa, miltä heidän lapsistaan tämä kaikki tuntuu...