Mihin hiljaiseen sopimukseen perustuu meidän vaikenemisemme sellaisista asioista, joilla ei lopulta ole kenenkään muun elämän kannalta merkitystä kuin omamme? Millä tavalla asiat muuttuisivat, jos me voisimme olla rehellisiä ja kertoa oman totuutemme mitään säästelemättä? Olisiko koko maailma nurin niskoin, jos me voisimme vapaasti tunnustaa masturboivamme (kuten 70-90% länsimaiden väestöstä tekee), tapailevamme alunperin netissä tapaamaamme ihmistä, olevamme alkoholisti- tai insestitaustaisesta perheestä?

Todellisuus ei muutu miksikään, vaikka se vaiettaisiin. Sen sijaan huonommat eväät meillä on elämää varten kun tietty todellisuus vaietaan. Itse tiedän aiemmista keskusteluistani, että monelle naiselle on ollut suoranainen tyrmistys kun heidän miehensä on lyönyt heitä. He ovat lyöneet toistamiseen ja kolmannen kerran, koska he eivät tiedä, mistä ne lyönnit johtuvat, onko heissä itsessään vika ja kenties he ansaitsevat sen. Ihmiset ovat huonosti valmennettuja siihen, mitä ihmiset tekevät ja miksi ihmiset niin tekevät, eivätkä siksi ymmärrä ihmisten toimintaa määrääviä tekijöitä.

Oletetaan niin, että alkoholisti ei ole alkoholisti sattumalta; minä en valitse alkoholisteja sattumalta elämänkumppaneikseni: kukaan ei lyö ketään sattumalta; kukaan ei pahoinpitele toista sen enempää henkisesti kuin seksuaalisesti sattumalta; kaikelle on syynsä, teon motiiveille on historiansa. Ihmisten käyttäytymisessä ei ole sen enempää sattumaa kuin kohtaloa. Ihminen voi aina muuttua suuntaan tai toiseen ja lopulta kyse on joko ihmisen tietoisesta tai tiedostamattomasta valinnasta tai kyvyttömyydestä valita toisin.

Mielelläni puhuisin silloin reaktiivisesta käyttäytymisestä eli sellaisesta, että ihminen lähinnä reagoi suoraan tai epäsuoraan aiempien kokemustensa pohjalta uuteen tilanteeseen oppimillaan tai kehittämillään tavoilla. Näin ollen ihminen, joka alkaa esimerkiksi ahdistua tai turhautua saattaa reagoida näihin tunteisiinsa sillä tavalla, mikä hänelle on luontaisin kullakin hetkellä. Harvemmin hän kehittää ihan sattumalta itselleen uusia tapoja, mutta toki näitä tuntemuksia voi purkaa luovillakin tavoilla. Näin pääsääntöisesti ihminen saattaa turhautuessaan lyödä tai huutaa, pitkästyessään kävellä kapakkaan tai punttisalille, ahdistuessaan masturboida tai alkaa kuunnella musiikkia.

Jos ihminen reagoisi sattumalta kaikkiin tunteisiinsa, hänen reaktiotapansa saattaisivat vaihdella hyvinkin radikaalisti, sattumanvaraisesti. Sen sijaan ihmisillä on yleensä hyvinkin pinttyneet tapansa toimia tiettyjen tunteiden vallassa. Koska ihminen harvemmin on tietoinen tunteistaan, niiden ja tapojensa synnystä, hänen vaihtoehtonsa ovat kaventuneet. Havainnollistan tilannetta kaaviolla, johon olen koonnut tiettyjä tunnetiloja ja omia tapojani toimia kussakin tilanteessa.

Ahdistuneisuus => kirjoittaminen, keskustelu
Turhautuneisuus => keskusteluntarve, kirjoittaminen, kävelyllelähtö
Pitkästyneisyys => elokuvien katselu, pelaaminen, keskustelu, kirjoittaminen
Suru => itkeminen, kirjoittaminen, keskustelu, hauskojen elokuvien katselu, musiikinkuuntelu
Viha => kirjoittaminen, keskustelu
Iloisuus => naureskelu, vitsailu, keskustelu
Rakkaus => keskustelu rakkaan kanssa, odottelu, liikunnalliset harrastukset, kirjoittaminen
Innostuneisuus => liikunta, ideointi, keskustelu, kirjoittaminen

Väitän siis, että nämä kaikki reagointitavat ovat reaktiivisia, opittuja. Reagoin sillä tavalla kuin itselleni parhaaksi näen, eikä kyseessä ole sattumaa. Jos kyseessä olisi sattumaa, mikä tahansa reagointitapa voisi olla minkä tahansa tunteen kohdalla ja toki voisi olla myös lukuisia muita tapoja reagoida. Historiani ja kokemukseni tekevät minusta kuitenkin muista ihmisistä erilaisen. Jos ihminen reagoisi ihan sattumanvaraisesti niin reaktiotapoina voisi olla kenen tahansa muun tavat toimia ja ristikkäin omien reagointitapojeni välillä surun hetkillä minä en välttämättä itkeskelisi, vaan nauraisin tai lähtisin punttisalille nostamaan rautaa.

Toisen kaavion luon sen pohjalta, mitä haastattelemani lukioikäinen vastasi:

Ahdistuneisuus => ahmiminen, oksentelu (bulimiset oireet)
Turhautuneisuus => levottomat puheet, naureskelu, yksin ahmiminen ja oksentelu
Pitkästyneisyys => keskustelu, musiikinkuuntelu, syöminen ja oksentelu
Suru => itkeminen, rukoilu
Viha => levottomat puheet, raskas musiikki, esineiden/ruoan heittely
Iloisuus => oleskelu, ihmisten luokse meneminen, keskustelu, laulaminen, kävelylenkkeily
Rakkaus => rakkaan ajattelu, vatsalla reagointi
Innostuneisuus => naureskelu, yleistä hykertelyä, jännitystä

Monet näistä asioista jäävät ainakin itselleni täysin vieraiksi ja voi olla, että lukijallekin omituisiksi. Asiaa selittänee se, että haastattelemani nuori nainen kertoi harrastavansa vain syömistä ja oksentamista. Hänen voisi kuvitella siis olevan yksinäinen, syystä tai toisesta. Jokaiselle hänen reaktiolleen on olemassa selitys, kuten jokaiselle minun reaktiotavalleni on olemassa omansa.

Toiset ihmiset voivat reagoida tunnetiloissaan väkivaltaisesti itseään ja toiset (myös) muita kohtaan. Jokainen näistä reaktiotavoista on kuitenkin viimekädessä opittu ja niistä on mahdollista myös oppia pois. Joissain tapauksissa poisoppiminen vaatii terapiaa, hoitoa, avoimuutta, kykyä myöntää omat ongelmansa ja vääränlaiset reaktiotapansa.

Haluankin haastattelemani tytön reaktiotavat linkittää erääseen asiaan, jonka koen tärkeäksi mainita. Tunnen useamman anorektikon, joista muutamalla on ollut lisäksi bulimisia oireita. Näistä nuorista herkistä naisista monet olivat lapsena seksuaalisesti hyväksikäytettyjä. On vaarallista tehdä yleistyksiä, mutta tuota mahdollisuutta on mahdoton sivuuttaa. Näistä mahdollisuuksista ja yhteyksistä hyvin harvoin tiedämme yhtään mitään, koska harvemmin näistä asioista kuulee puhuttavan. Julkisuudessa ihmiset mielellään jättävät myös puhumatta ahdistuksestaan, masennuksestaan, nymfomaniastaan, alkoholismistaan, työnarkomaniastaan ja monista muista asioista. Mitä sellainen yhteiskunnasta tahtoisikaan sanoa, jos julkisuuden henkilöt alkaisivat yksi toisensa jälkeen tulla ulos kaapeistaan? Tuskinpa mitään muuta kuin: me olemme hyvinvointiyhteiskunnan hyvinvoivia jäseniä.

Ei ole sattumaa ettemme kykene olemaan täydellisen rehellisiä itsellemme ja avoimia muille. Politiikot varjelevat menneisyyttään ja selustaansa, kuten meistä jokainen pyrkii varjelemaan omaansa. Selitämme näitä asioita esimerkiksi lauseilla: \"mitä se kenellekään kuuluu, mitä minä teen\", \"kyllä minä osaan pitää huolen omista asioistani\", \"ketä kiinnostaa\" jne. Voi hyvinkin olla, että alkaisi kiinnostaa, jos joku avaisi suunsa.