Parisuhteiden syntyminen länsimaissa on täyttä mystiikkaa. Vanhoissa kulttuureissa avioliitot olivat usein sovittuja tai pikemmin niitä on pohjustettu osoittamalla mielenkiintoa esimerkiksi vaimoehdokkaan vanhemmille erilaisin lahjoin. Keski-Afrikassa elävien pygmien tapoihin kuuluu, että mies osoittaa kykynsä metsästäjänä tuomalla vaimoehdokkaan vanhemmille metsästämänsä eläimen valmistettavaksi.

Länsimaisessa kulttuurissa parinmuodostus voi olla ehkä jossain määrin helpompaa, toisaalta vaikeampaa. Koska meidän kulttuurissamme on niin paljon valinnanvaraa, me emme myöskään välttämättä opi kovinkaan nöyriksi tai katsomaan syvemmälle ihmisen luonteeseen ja persoonallisuuteen ennen melkein lopullisia valintojamme. Ulkonäöstä ja tyyliseikoista on tullut pitkälti koko suhteen ylipäätään mahdollistava asia. Jos et ole pukeutunut tietyllä tavalla, vartalosi malli ei ole tietynlainen, etkä puhu tietyllä tavalla, valitettavasti et välttämättä kiinnosta niitä ihmisiä, jotka kiinnostavat sinua.

Luonteenpiirteet tulevat esiin vasta kun toisen tuntee lähemmin. Yllätykseksi varmasti monille, luonteenpiirteissä toki on eroja, mutta hyvin paljon myös samankaltaisuuksia. Luonteenpiirteet voivat myös olla osa tyyliä tai johtaa siihen. Konservatiivisella tavalla pukeutuvat kategorioidaan nopeasti myös tietynlaiseksi luonteeltaan. Puolestaan mustiin pukeutuvien luonteesta voi odottaa jotain muuta. Sitä ei kuitenkaan niinkään paljon mietitä, että ulkonäöstä, ihonväristä, sukupuolesta, iästä ja vaatetustyylistä riippumatta ihmiset ovat kykeneviä harkitsemattomiin ja julmiin tekoihin.

Valinta luonteen perusteella myös näyttäisi nopeasti ajatellen myös olevan perua sille, että toinen ihminen voi olla tyyliltään sellainen, jonka kanssa voisi kuvitella voivansa olla suhteessa. Voi olla niin, että tästä seuraa lähes onnellinen ja tasapainoinen suhde, mutta ei suinkaan aina. Toiseksi ehkä luonnettakin tärkeämmäksi voivat koitua arvot. Jos molemmat ovat tavatessaan ateisteja ja toisesta heistä tulee kiihkokristitty, konfliktit alkavat olla sitä mittaluokkaa, että heidän voi olla mahdotonta jatkaa yhdessä. Sama luonnollisesti toisinpäin. Siihen pahemmin kiinnitetäänkään huomiota valitessa kumppania, että kaikki tulee ajan myötä muuttumaan. Ei valitun arvot, tyyli ja ulkonäkö muuttuvat, mutta myös me itse muutumme.

Yksi kiintoisa esimerkki valintojen summittaisuudesta on miehiin kohdistuvat odotukset. Miehiltä usein toivotaan keskustelukykyä ja tasa-arvon nimissä heiltä toivotaan valmiutta osallistua kodinhoitoon. Mutta entä naisen keskusteluvalmius ja vastaanottokyky? Entä mitä sitten, jos naiset oikeasti toivovatkin, ettei mies ole mikään nösserö, vaan "tosimies", joka hoitaa jotain aivan muita juttuja kuin tiskaukset, vaipanvaihdot ja pyykinpesut? Miehiin asetettavat odotukset saattavat olla hyvinkin ristiriidassa keskenään tai täytyisi jokaisen naisen miettiä tykönään, mitä todella kaipaa ja tarvitsee eikä vain mitä haluaa. Sama luonnollisesti pätee miehiin.

Uskallan sanoa, etten minä ole kovinkaan tyylifiksoitunut. Omasta, melko tavanomaisesta pukeutumistavastani huolimatta olen metallisti ja tatuoitu punkkari, olen valtion virkamies, median edustaja, ihmisoikeusaktivisti ja boheemi kirjoittaja. Niin kauan kuin toista ihmistä ei tunne, vaatetuksesta voi olla aika vaikea nähdä tätä kaikkea. Eikä kaikki tyyliseikat ole vaateutuksesta tai iholta luettavissa. Näin minun kohdallani ja näin monien muiden ihmisten kohdalla. Tatuoidut ihmiset ovat yksi esimerkki siitä, miten jotkut haluavat tehdä kaksinkerroin selväksi, mitä he ovat, mitä ajattelevat ja mihin ryhmään kuuluvat.

Toiselta ihmiseltä voi toivoa ja odottaa kaikenlaista. Lieneekö kuitenkaan tarpeen unohtaa sitä, että jokainen ihminen on sittenkin pohjimmiltaan vapaa ja päättää itse elämästään. Toiseen ihmiseen ja tietynlaiseen elämään voi sitoutua. Mieheen voi sitoutua, vaikka hän pettäisi ja löisi, mutta sillä on hintansa. Toisessa ihmisessä roikkuminen tai häneen takertuminen saattaa joissain tapauksessa vain jouduttaa eroa. On kunnioitettavaa, jos toiseen ihmiseen sitoutuu oppiakseen tuntemaan hänet ja arvostamaan hänessä jotain muitakin piirteitä kuin niitä, joiden vuoksi alunperin ihastui. Nykyään eroaminen on niin paljon helpompaa. Samoin takertuminen. Luonnossa muutos on väistämätöntä. Ihmiset eroavat ja menettävät, eikä siinä ole mitään merkillistä.

Tosiasiassa ihmisiähän viehättää aina mysteeri. Me peilaamme itseämme, omia toiveitamme ja kokemuksiamme muihin ihmisiin. Jos toinen ihminen heijastaa meille jotain jollain tavalla tuttua tai kiehtovaa, on huomattavasti todennäköisempää, että kiinnostumme tuosta henkilöstä. Harvemmin näin käy sellaisten ihmisten kohdalla, joista aistimme jotain meille negatiivisella tavalla tuttua. Riittää, että mies on väkivaltaisen ex-puolison näköinen, vaikka olisi luonteeltaan täysin erilainen. Jänniä tapauksia ovat myös ns. rakkaudet ensisilmäyksellä tai sieluntoverit. Meillä voi hyvinkin olla samankaltaisia kokemuksia, arvoja ja tulkintoja, muttei meistä kukaan ole samanlainen. Toisaalta jo itsetuntemus on niin haasteellista, että miten me koskaan voisimme oppia tuntemaan toisen ihmisen paremmin kuin itsemme? Joko tutustuminen on elämänmittaista tai sitten meidän on todettava vuosien kuluttua, ettei tämä henkilö nyt niin mielenkiintoinen olekaan. Saattaa jopa olla aika paska jätkä.