Jäsennän omia kokemuksiani ja ajatuksiani kirjoittamalla. Niin olen tehnyt - jos asiaa haluaa pitkällä aikavälillä ajatella - toistakymmentä vuotta. Alkuun tosin tekstini eivät oikeastaan käsitelleet itseäni. Koska elämänkokemusta oli tuolloin vähemmän tekstini olivat melkolailla ulkokohtaisia ja käsittelivät teemoja, joita kohtaan minulla tuntui olevan eniten sanottavaa, eniten tunteita. Siten tekstieni polttopisteessä olivat erityisesti uskonto (kristinusko) ja yhteiskunta, myöhemmin erilaiset sosiaaliset ongelmat, kuten alkoholismi.

Alkuaikojen tekstit olivat ulkokohtaisuutensa vuoksi melkolailla saarnaavia, jopa moralistisia. Tunnistin nämä puolet itsessäni jo parikymppisenä. Siitä syystä ensimmäisen sähköpostiosoitteessa komeilee sana "saarnaaja". Pian kuitenkin tunsin läheistä yhteyttä hieman idealistisempaan tapaan ilmaista asioita. John Lennonin Imagine on hyvin yksinkertaisista materiaaleista tehty idealistinen laulu, jossa sanotaan: "Some may say I'm dreamer..." Tunsin tuon laulun siinä määrin omakohtaiseksi, että nimimerkikseni vakiintui "uneksija/unelmoija".

Lennonin laulun tapaan tekstini muovautuivat pikemmin idealistisiksi kuin moralisoiviksi. Elämänkokemuksen myötä aloin haastaa myös omia käsityksiäni. Pyrin olemaan saarnaamatta tai kirjoittamatta liian abstraktisti, mutta vanhasta tottumuksesta saattaa edelleen livahtaa sekaan sitä saarnaakin, kuten kärjistyksiä ja suoraa tykitystä. Vasta myöhemmin aloin käyttää sidosaineena omaa kokemustani. Osa ihmisistä voi hyvinkin tulkita tekstini saarnoiksi tai moralistisiksi, mutta kyseessä on sittenkin yhden ihmisen eli minun kokemuksiini pohjautuva subjektiivista käsitystä maailmasta. Jos tekstit koskettavat jotakuta tai saavat ihmiset ajattelemaan ja tuntemaan mitä tahansa tunteita, tekstini ajavat asiansa. Mihin muuhun en pyri.

Kirjoittaminen on ollut minun tapani etsiä tietä henkilökohtaiseen muutokseen ja oivalluksiin. Jos joku löytää tai oivaltaa jotain tekstieni pohjalta, heillä on minun kokemukseni tukenaan. Sen sijaan, jos tekstit eivät kosketa jotakuta, ei siitäkään pidä aivan tavattomasti harmistua. Sen enempää heidän kuin minun. Olemme erilaisia ihmisiä ja meillä jokaisella on oma tiemme muutokseen ja oivalluksiin. Minun tieni on minun tieni, minun ajatukseni ovat minun ajatuksiani, eivät mikään opillinen totuus tai ainoa oikea tapa ajatella.

Teksteistäni voi saada myös käsityksen, että rökitän jotain yksittäistä ihmistä tai ihmisryhmää. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että minäkin olen ihminen. Minulla on omat kokemukseni ja heikkouteni. Jotta voin oivaltaa mitään ja jäsentää maailman-/minäkuvaani, minun on oltava parhaan kykyni mukaan rehellinen itselleni. Haaste on siis siinä, miten näiden tekstien kautta saan asiat itsessäni käsiteltyä. Joitain tekstejäni edes minun ei ole helppo niellä. Tiedostan ahdistukseni ja heikkouteni, mutta silti asioille on vaikea tehdä mitään. On kuitenkin minun tehtäväni ja ongelmani, jos jotain asiaa en pysty suoraan sanomaan. Ehkä mietin sittenkin, mitä läheiseni ajattelevat ja tuntevat kun heidän läheisensä avaa elämänsä kirjan, jonka lehdillä hekin seikkailevat. Rehellisyydessä ei pitäisi olla mitään pahaa, mutta silti on helpompaa säästää itseään hieman edes joissain asioissa. Väärinkäsitykset kun kuuluvat ihmisluontoon, jopa minun luontooni.

Toivon kuitenkin, että tekstini voisivat helpottaa joidenkin ihmisten elämää pitkällä aika välillä. Itseäni kirjoittaminen on auttanut ajansaatossa huomattavasti. Koska pyrin jäsentelemään kokemuksiani, tekstini ovat terapeuttisia, omakohtaisia. Lukija voi yhtälailla kokea ne terapeuttisiksi, mutta tekstit saattavat olla lukijalle kipeämpiä kuin itselleni. Siitä syystä jotkut tekstit, niistä syntyvät mielikuvat ja oivallukset saattavat aiheuttaa lukijassa pahoinvointia (tai aggressiivisiakin tunteita). Mutta kaikkien tunteidenkin jälkeen, jopa minulla on olemassa paluu arkeen ja kasvoillani loistaa hymy. Hetkelliset pahoinvoinnin tunteet eivät sammuta aurinkoa taivaalla.