Isässäni oli miehenä omat puolensa. Minulle on silti jäänyt jälkikäteen tästä naisissa seikkailleesta, kovalla työllä ansainneesta ja myöhemmin omien hämäräpuuhiensa avustuksella elantonsa menettäneestä miehestä mielikuva herkkänä ja epävarmana ihmisenä. Hän pyrki olemaan jotain muuta kuin lopulta oli ja osasyyllinen tähän muodonmuutokseen oli hänen alkoholinkäyttönsä, valitsemansa seura, jonka edessä hän lopulta oli roolihenkilö.

Ajattelin hänen kuolemansa jälkeen, että isästäni voisi kirjoittaa kirjan tai elokuvan. Kuuluuhan tunnettu sanonta: "jokainen ihminen on laulun/tarinan arvoinen." Miksei siis isäni? Mitä enemmän asiaa mietin, hänen elämässään kulminoituu monia asioita ja hänen elämänsä alkaakin vaikuttaa roolihahmon elämältä. Hieman samalla tavalla kuin Matti Nykäsestä on muodostunut meille pikemmin kuva törttöilevänä, onnettomana karaktäärinä sen sijaan, että osaisimme ajatella Matinkin olevan oikea ihminen, persoona, jolla on tunteet, toiveet ja pelot.

Kun me kerromme raskasta tarinaa, jossa on lukuisia käännekohtia ja onnettomia sattumia, haluamme sävyttää tarinan huumorilla. Kun Matista tehtiin elokuva se höystettiin huumorilla, joka varmasti paikoittain on tarpeen. Mutta mikä lopulta on saldo, jos puhutaan siitä, mitä me voisimme Matista ja hänen kohtalostaan oppia? Elokuva antaa toki hieman ajattelun aihetta, muttei pureudu niihin asioihin, joilla voisi olla enemmänkin merkitystä. Jos olisin kirjoittanut elokuvan isästäni, olisin saattanut kertoa tarinan, joka saa ihmiset pikemmin ahdistumaan kuin nauramaan. Elämä on tuotu valkokankaille ja kirjojen sivuille, eikä niitä siltikään jätetä katsomatta tai lukematta. Osaa ihmisistä elämä ja erilaiset kohtalot kiinnostavat, toiset sen sijaan eivät ehkä ole aivan vielä, tällä hetkellä tai koskaan valmiita antamaan ahdistuksen tulla pintaan.

Olemme yksilöitä yksilöllisine kohtaloinemme. Minulla on oma tarinani kerrottavana ja kerron sitä sivulauseissa. Isäni tarina on jäänyt minun kerrottavakseni, mutta minun tietoni ovat puutteellisia. Voin kertoa vain sen, mitä tiedän ja toisaalta sen, mitä meidän välisessä suhteessamme olen kokenut. Tietoni ja muistikuvani ovat aukkoisia, mutta silti pyrin välittämään tarinasta eteenpäin jotain muutakin kuin sen perinteisen tarinan isästä ja pojasta.

Koska isäni persoona oli niin totaalisen erilainen humalassa ja selvinpäin sekä eri aikakausina, minulle on jäänyt hieman hämäräksi, kuka lopulta isäni oli. Minulla on vain mielikuva isästäni joihinkin muistoihini ja toisaalta viimeisiin muistikuvaani pohjaten. Lisää hänestä persoonastaan ja ajatuksistaan selvisi avatessani hänen salaisia salkkujaan. Miten paljon hiljaisuutta vallitsi hänessä ja, miten kovaan ääneen hän silti otti asiakseen dominoida minun lapsuuden kotiani, ajoittain omien vanhempiensa kotia ja ties kenen muiden elämää Helsingissä ja Virossa. Roolihenkilö on kuvitteellinen ihminen, joka näyttelee, eikä kykene olemaan rehellinen, oma itsensä. Isäni peitti todellisen, herkän ja epävarman itsensä.

Miksi näin kävi on kysymys, johon tuskin on yksiselitteistä vastausta. On kuitenkin selvää, että ihmisten toilaillessa humalassa, heidän täytyy opetella elämään niiden toilailujen kanssa. He saattavat saada uusia kavereita ja tuttavia piireistä, joihin he eivät olisi päätyneet ilman humalasekoiluja. Heidän koko elämänsä ja minuutensa alkavat pyöriä sen ympärillä, mitä he ovat tehneet humalassa. Yhtenä rituaalisena isojen miesten roolikylpynä voisi pitää saunailtoja, joissa vedetään pää täyteen ja heilutaan lauteilla humalaisten miesten kanssa. Tavallaan kaikki naamiot riisutaan, mutta mistä nämä humalaiset puhuvat saunaillan aikana saattavat ehkä ajoittain riipaista lähelle heidän ongelmiaan, mutta ollaan vielä hyvin kaukana sitä, että noista illoista olisi todellista hyötyä ongelmien ratkaisun kannalta. Niin jäädään pyörimään kehää. Miehet ovat toisilleen tuttuja, mutta vieraita, he ovat toisilleen enemmän tai vähemmän keitä he oikeasti ovat.

Isäni oli lähempänä omaa itseään ollessaan selvinpäin. Hetket hänen vanhempiensa luona varmasti pitkästyttivät häntä joskus, mutta ajoittain hän nautti olostaan kuin ennen, ilman alkoholia. Naamioiden ja roolien riisumisessa tärkeintä onkin se, että ihminen tuntee itsensä hyväksytyksi sellaisena kuin on. Valitettavasti kenenkään tuki tai toiveet eivät saaneet isääni lopettamaan alkoholinkäyttöään. Siihen kykeni vain hän itse.