Joulu on taas tulossa. Kupoli ei ole ratkeamispisteessä, mutta jouluihin on aina kuulunut oma jännityksensä. Erityisesti sen puolesta, mitä vanhempani aikovat. Sen jälkeen kun isäni kuoli, äitini hermoilut ja organisoinnit alkoivat vaikuttaa enemmän. Ollessani sitten exän kanssa meille alkoi kehittyä omat systeemit ja äitini jäi niiden rinnalla kakkoseksi. Nyt kun taas olen yksin äitini koettaa tunkeutua joulusektorille. Vaikka hän on lupautunut olemaan stressaamatta ja järjestelemättä niin itseasiassa minusta tuntuu, että stressaamattomuus ja järjestelemättömyys olisivat äidilleni painajaisia.

Olen ollut kriittinen hänen hössötystään ja lukuisia muita asioita kohtaan. Enkä tiedä kohtaavatko meidän ajatuksemme missään kohtaa. Olen pyrkinyt selittämään ja selittämään vielä selitysten perään. Ajoittain asia tuntuu menevän jotenkin perille, mutta unohtuu yhtä nopeasti kuin oivallus on ollut tulevinaan. Yksi kiistankapula tuntuu olevan huolehtiminen. Viimeisessä viestissään hän pyysi vastaamaan tai hän hermostuu.

Hänen hermostumisensa ei kuitenkaan ole minun vastuullani. Itse hän hermostuu ja ilmeisesti haluaa hermostua. Kun kyse on puhelinsoitoista, joihin olen ilmoittanut vastaavani kerran viikossa. Jos vastaan hänen soittoihinsa hän alkaa soittaa useammin ja minä hermostun, lopulta hän hermostuu kun minä hermostun; jos taas en vastaa, hän yrittää silti soittaa vähintään joka toinen tai kolmas päivä ja hermostuu kun ei tavoita; jos vastaan hänen kysymykseen voinnistani voivani hyvin hän epäilee ja hermostuu; jos en vastaa mitään, hän unohtaa kysyneensä mitään ja hermoilee jotain muuta. Teen niin tai näin hän hermostuu, joten mikä minun roolini tässä kaikessa hermoilussa on sen jälkeen kun olen yrittänyt hänelle selittää selittämästä päästyäni ja toisaalta sanottuani, etten vastaile hänen soittoihinsa kuin kerran viikossa.

Tuo hermoilu on käynyt minun hermojeni päälle niin, että se on osaltaan vaikuttanut haluuni olla missään tekemisissä äitini kanssa jouluaikaan. Se on yksi syy, miksemme exäni kanssa halunneet viettää joulujamme hänen kanssaan. Hän on joka tapauksessa ostanut minulle etukäteen joululahjan ja kun ei ole saanut minua kiinni, hän on lähetellyt tekstiviestitse hintatietoja mopista, jonka kanssa voisi tehdä vähän pientä siivousta asunnossani - tänään. Kuten kovin usein hän tekee päättelyitään ja suunnitelmiaan kysymättä minulta. Minun asuntoni on hänen asuntonsa, koska minä saan kerran tai pari kertaa vuodessa yöpyä hänen luonaan. En kuitenkaan vie omia puhdistusvälineitäni hänen luokseen ja pistä kaikkia hänen systeemejään uusiksi. Paras joululahja häneltä olisi, että hän hankkisi oman elämän, keskittyisi itseensä ja vihdoin oivaltaisi, mitä empatia ja toisesta välittäminen Oikeasti tarkoittavat. Mitä empatiaa on huolestuneisuudessa?

Joka vuosi olen saanut joitain ns. kiintiölahjoja. Vaikken ole varmasti kymmeneen vuoteen ostanut kenellekään mitään, silti minua on haluttu muistaa ja pääsääntöisesti lahjukset ovat olleet suklaarasioita. Tänä vuonna minulla on kuitenkin pari lahjatoivetta, vastoin omia periaatteitani ja joulupukkiuskoani. Toivon joulupukilta paria lakanaa, tyynyliinan ja kunnon mopin. Mahdottomin, mutta ehkä lohdullisin lahja voisi olla työpaikka. Sitä eivät taida kuitenkaan tuntureiden tontut valmistaa.