Muistan lapsuuden jouluja lämmöllä siltä osin, että pääsääntöisesti kaikki pinnallinen koristeellisuus ja tunnelma saivat mielen lepäämään. Jouluvalot ja hanki ulkona loivat sellaisen tunnelman, joka voitti melkein kaiken yhdessäolon. Lahjat olivat luonnollisesti pienen pojan mieleen. Joitain lahjoja on jäänyt mieleeni, jotka sittemmin mystisesti päätyivät muiden lelujen joukkoon tai heitettiin aikanaan pois. Mieleenpainuvimpia leluja olivat iso legoauto, jota en koskaan tainnut ehtiä koota kunnolla, ja Stigan jääkiekkopeli.

Pehmeät paketit olivat selvästi jotain, mitä en pienillä lapsenaivoillani osannut ajatella ja arvostaa. Vaatteita minulla oli jo muutenkin. Olivat ne sitten serkuilta pieniksi jääneitä tai ihan vartavasten minua varten ostettuja, niitä minulla jo oli. Kovat paketit olivat aina kiinnostavampia ja hyvänä kakkosena tulivat kaikki sisällöltään makeat paketit.

Joulunalusaika oli yhtä odottelua. Naiset tekivät kaikkensa saadakseen kaikki joulusyömiset ajallaan valmiiksi. Siivous oli myös pääsääntöisesti naisten hommaa. Miesten työksi taisi sitten jäädä ostostenteko ja lumityöt, jos niitä oli tehtäväksi. Tästä hienoisesta työmäärän epäsuhdasta johtui, että naiset stressasivat joulua paljon miehiä enemmän ja toisaalta naisten hermot olivat jo valmiiksi kireällä ennen joulua. Jouluthan ovat pitkälti lastenjuhlia, mutta silti minulle on jäänyt vielä aikuisiältäkin mieleen tuo kireä tunnelma ja äärimmäinen siivousten sekä ruoanlaittojen stressaaminen. Stressi = ahdistus.

Aattoisin lapset heräsivät katsomaan jouluaaton piirrettyjä. Niitä tulee kaivattua edelleen. Ne olivat jotain, jota saattoi kaivata. Ne olivat vanhoja, klassisia piirrettyjä, mutta juuri siksi ehkä niin loisteliaita. Vaimot ja äidit olivat työntouhussa jo aamulla, koska kaiken piti olla valmista ennen joulurauhanjulistusta. Miehet heräsivät vähän hitaammin. Olivat tavalla tai toisella mukana tekemässä juoksevia asioita, mutta he eivät tuntuneet olevan oikein mukana joulujärjestelyissä. Joulukuusi oli luonnollisesti miesten puuhaa koristeluineen, vaikka jo hieman varttuneemman lapset saivat auttaa koristeiden laitossa. Koko koristeruljanssin kruunu oli latvaan asetettu tähti.

Päivän kuluessa syötiin, käytiin haudalla ja palattiin takaisin kotiin syömään vähän lisää. Illemmalla oli sitten se odotetuin hetki: lahjojen jako ja avaus. Lapset olivat innolla mukana tässä puuhassa. Tätä koko perhe oli odottanut. Kaikki halusivat nähdä, miten lapsi reagoi kun avaa kunkin paketin. Lapsena muistan tämän aiheuttaneen lieviä ristiriitoja. Pieni lapsi reagoi kyllä lahjoihin vielä hyvinkin rehellisesti. Pehmeät paketit lentävät nopeasti syrjään, jos käsiin osuu joku todella kiva leikkikalu. Sen sijaan vanhemmalla iällä tiesi jo kaikkien odottavan näkevänsä reaktioni, joten hidastin lahjojen avaamistahtia, enkä osoittanut selvästi suurempaa mielenkiintoa jotain tiettyä lahjaa kohtaan. Tietysti sellaiset lahjat, joita olin etukäteen toivonut ja sellaisen saanut, olivat suosikkejani. Silti hiljalleen lahjaruljanssi ei enää tuntunut niin loisteliaalta. Into hiipui, vaikka hienoahan se on, että ihmiset muistavat ja antavat lahjoja.

Jouluaattojen rauhaisuuden keskellä oli kuitenkin pieni särö jo lapsuudestani lähtien. Suvun miehet kun alkoivat ruokailujen jälkeen nauttia kirkkaita ja joskus jotkut saattoivat olla humalassa jo siinä vaiheessa kun lahjoja jaettiin. Kovan työn joulun eteen tehneet naiset alkoivat saada tarpeekseen miestensä juomisesta. Humalatila alkoi ahdistaa myös minua lapsena ja kun äidit olivat jo valmiiksi ahdistuneita, he alkoivat purkaa sitä ahdistustaan pieninä kiukunpurkauksina. Joulut päättyivät melkein järjestään jonkinasteiseen perheriitaan, joskus jopa eri sisarusten välisiin kahnauksiin. Joulu oli lasten juhlaa aamusta iltapäivään ja sen jälkeen koko homma vesittyi niin ankarasti, että koko joulun olisi voinut yhtä hyvin peruuttaa.

Aikuisiässä minulla oli edelleen tapana juhlistaa joulua ensin äitini kanssa ja sitten myöhemmin isäni vanhempien luona. Isäni oli joulunvietossa mukana, mutta meno alkoi olla todella vaisua ja vaitonaista. Päällimmäinen merkitys sillä oli selvästi jouluruoasta nauttiminen. Suvun uudet tulokkaat saivat sitten hiljalleen joulusta oman juhlansa ja roppakaupalla lahjoja, kuten itse olin saanut toistakymmentä vuotta aiemmin. Heidän ilmeensä ja eleensä toivat mieleen itseni, ne valtaisat ristiriidat lahjonnan paineessa: "miksi joulupukki tuo minulle lahjoja, joita en toivonut? missä on se punainen traktori, jota ensisijaisesti toivoin?"

Aloin jo aikuisikän kynnyksellä kokea myös niin, että tämä alkoholinhuuruinen lahjaryöppypäivä stressaantuneine ja äksyilevine naisineen oli menettänyt jo aikaa sitten todellisen merkityksensä. Jeesuksen syntymäpäiväähän jouluna ei vietetä, koska Jeesus ei edes syntynyt joulukuussa. Toiseksi jos tarkoitus oli tehdä lapsille juhlaa, miksi sitä silloin tehtiin kerrasta toiseen aikuisten ehdolla ja miksi sitä juhlaa oli jatkettava silloinkin kun "lapsia" ei enää ollut? Vaikka olin toki äitini lapsi, niin en kuitenkaan enää ollut 24-vuotiaana 8-vuotias. Joulun merkitys muuttui ihmisten ja olosuhteiden muuttuessa. Kolmanneksi lahjojen merkitys on ollut mielestäni jo ollessani lapsi jotenkin ylikorostettua. Suuri lahjamäärä lähinnä aiheutti ahdistusta. Olisihan osan lahjoista voinut antaa vaikkapa maaliskuussa, osan syntymäpäivänä ja loput jonain loma-aikana. Lahjat eivät kuitenkaan millään tavalla voineet korvata sitä tunnelmaa, joka suorastaan musertui ahdistuksen puskiessa pintaan ja riitojen puhjettua.

Yksi selkeä ongelma joulunvietossa tuntuu olevan se, että ihmiset unohtavat aikuistuessaan mitä kokivat lapsina. On helpompi jatkaa perinteitä kun vielä omat vanhemmat ja joskus isovanhemmatkin ovat elossa. Silti kannattaa pitää mielessä se, miten tärkeää perheen yhdessäolo on. Miten tärkeää lapsille ja meille itsellemme on se, että meillä on yhdessä toisillemme aikaa ehkä vain hullutella selvinpäin, pelata pelejä ja käydä vaikka lumisissa maisemissa kävelemässä ja katsomassa tähtistä taivasta. Voisin väittää, että noista hetkistä lapsille ja meille jää paljon miellyttävämpiä sekä parempia muistoja kuin mistään lahjoista.