Onnellisia ovat tietämättömät; tieto lisää tuskaa. Vanhoilla viisauksilla on totuuspohjansa. Ovatko tietämättömät autuaita, se on sitten eri asia. Onnellisia varmasti ovat ne, jotka eivät tiedä, mutta toimivat luonnostaan sopusoinnussa itsensä ja ympäristönsä kanssa. Kaupunkiympäristössä se on harvinaista, ellei mahdotonta. Niin voimakkaasti kuitenkin ympäristö meihin vaikuttaa ja, mitä meidän ympärillämme on?

Vuonna 1994 järjestettiin galluptutkimus Lasinen lapsuus. Se kertoo jotain tilastollisia faktoja suomalaisesta alkoholikulttuurista ja sen vaikutuksesta sekä niiden levinneisyydestä. Nuorempien alkoholinkäyttö on jäävuorenhuippu. Se on ikuinen huolenkohde ja samaan aikaan syy ummistaa silmät syiltä, jotka ylipäätään johtavat elämäntapaan, jossa alkoholilla on paikkansa päihdyttävänä juomana.

Gallupia varten vastauksensa antoi yli tuhat ihmistä. Suomalaisista 17% vastanneista kertoi, että kotona oli käytetty liikaa alkoholia tai muita päihdyttäviä aineita. Vastaavasti 12% oli sitä mieltä, että vanhempien liiallinen päihteiden käyttö aiheutti heille lapsuudessa ongelmia. Tässä puhutaan aika isosta osasta suomalaisia, jos nämä luvut voidaan yleistää kattamaan kaikki suomalaiset. Alkoholi on valtava osa suomalaista kulttuuria. Pikemmin alkoholinkäytöstä on tullut status-arvo, jolla pyritään ironisesti kategorioimaan ihmiset niihin, jotka osaavat pitää hauskaa ja elää sekä niihin, jotka eivät osaa. Alkoholi on iloliemi kun sitä käytetään harkiten, satunnaisesti ja sopivissa määrin, mutta kukaan ei voi puhua omalla kohdallaan kohtuudesta. Se ei ole kenenkään meistä päätettävissä, mikä meidän käytöksestämme on kohtuullista ja mikä ei. Liiallisen käytön seurauksen alkoholista tulee depressantti, suruliemi.

Haastatelluista 1% oli hakenut ammattiapua kärsimyksiinsä eli joka viides niistä, jotka kokivat vanhempiensa alkoholinkäytön haitanneen myös heidän aikuiselämäänsä. Haittojen määrittely sen sijaan onkin paljon kiintoisampi kysymys, johon ei gallupissa ole itsessään keskitytty. Läheisriippuvuuden yleisyys varmasti antaisi hieman toisenlaista käsitystä siitä, mikä haitta voi olla aikuisiässä. Harvempi on täysin edes tietoinen siitä, miten ja miksi he toimivat, kuten toimivat. He saattavat vaikuttaa hyvinkin tasapainoisilta ulospäin, mutta joissain tilanteissa heidän elämänsä keikahtaa radaltaan. Kenties viimeistään siinä vaiheessa kun he ovat itse vanhempia.

Se osa, joka koki ongelmien seuranneen aikuisiälle asti valaisevat hieman paremmin sitä, mikä heidän nähdäkseen ongelma oli. Mielenkiintoista onkin, että suurimman kakun (28%) vastanneista mielestä ongelma on: kielteinen ja paheksuva suhde alkoholiin. Eiköhän tämä ole ihan loogista seurausta heidän kokemuksistaan? Mikä tässä tarkalleen on heidän nähdäkseen ongelma? Jos joka viides on hakenut apua aikuisiällä ongelmiinsa ja joka neljäs puolestaan pitää ongelmana kielteistä suhtautumista alkoholinkäyttöön, kuulostaisi siltä kuin osa ihmisistä hakisi apua suhtautuakseen positiivisemmin aineeseen, joka on häirinnyt heidän lapsuuttaan. Olen itse ollut hyvin jyrkkä alkoholia kohtaan, mutta minun ei ole koskaan tullut mieleenkään kokea tuota varsinaisena ongelmana. Jos jossittelemaan aletaan niin ehkä se on saattanut sosiaalisten suhteideni syntymistä. Olisin saattanut tähän päivään mennessä jo olla pari kertaa naimisissa ja minulla saattaisi olla pari aviotonta lastakin jossain, jos olisin valinnut toisin. Jos ajattelen omalta kannaltani niin, että paskanhailee muilla, niin eihän tuo mikään ongelma olisi. Toisaalta koen kuitenkin, että ongelma on sekin, joka miten meidän käytöksemme vaikuttaa muihin, vaikka itse emme sen kokisi 'omaksi' ongelmaksemme.

On kuitenkin helpottavaa huomata, että itseasiassa minunlaisiani on paljon enemmän. Kielteisen asennoitumisen jälkeen kaksi suurinta ongelmaa ovat tutkimuksen mukaan ahdistuminen tilanteissa, joissa käytetään alkoholia (19%) ja huolestuminen ajoittaisesta omasta alkoholin väärinkäytöstään (15%). Voiko näiden tilastojen pohjalta sanoa, että tieto(isuus) lisää tuskaa vai onko kenties niin, että vaikka on nähnyt, mitä alkoholi omassa perheessä aiheuttaa, se ei millään tavalla estä ihmistä juomasta ja siirtämästä samaa taakkaa eteenpäin? Näin se kuitenkin todellisuudessa on. Niin kauan kuin emme ole tietoisia siitä, mikä meitä ajaa olemaan puolesta tai vastaan, saatamme päätyä jatkamaan polkuja, jotka ovat meille tuttuja ja turvallisia, kenties vanhempiemme kiveämiä. Silloinkin, vaikka olisimme alunperin olleet vastaan kaikkea vanhempiemme käytöstä. Minua ei pelota ajoittainenkaan alkoholin väärinkäyttöni, mutta kieltämättä minun on joskus todella vaikea olla tilanteissa, joissa muut ihmiset juovat. Vaikkei noissa tilanteissa olisi mitään samaa kuin lapsuuteni kokemuksissa, se ahdistus tulee ikäänkuin reaktiona. Ihmisten muuttuminen humalan myötä pelottaa ja tuntuu oudolta.

Gallupin haastattelemien, alkoholistiperheissä eläneiden vastaajien muistamat haitat ovat minullekin pääsääntöisesti tuttuja. Hieman yli tuhannesta (1010) vastaajasta 117 kuuluu näihin vastanneisiin, jotka määrittelivät lapsuuden ongelmia. Tuo tilasto saattaa valehdella jonkin verran. Se on nopea arvioni, mutta ihmisten voi olla todella vaikea muistaa lapsuudenaikaisia tapahtumia ja toisaalta asettaa ne oikeaan valoon nykypäivän käytöksessään. Minä en muista kaikkea kokeneeni ja yleisin vastaus jättää sekin hieman tulkinnanvaraa.

1. Perheriitoja ja eripuraa 48/117

Muistan jatkossa pelänneeni perheriitoja. Riidat olivat hyvin näkeviä ja joskus rajuja kotona. Mutta millä tavalla tuo tarkalleen oli lapsuuden ongelma, sitä en osaa sanoa. Perheriidat merkitsivät minulle kuitenkin vanhempieni välistä kitkaa, jota he eivät missään vaiheessa kyenneet selvittämään.

2. Turvattomuuden tunne 41/117

Minulla oli vanhemmat, jotka rakastivat minua, mutta eivät kumpikaan kenties osanneet aavistaa, miten heidän käytöksensä minuun vaikutti. Rakkaus ja pelko kuuluivat ikäänkuin yhteen. Tilanteet saattoivat muuttua yhden päivän aikana niin moneen kertaan, että pienellä pojalla ei aina ollut tietoa, mitä vanhemmat aikoivat ja miksi reagoivat/sanoivat/tekivät kussakin tilanteessa. Selityksiä en myöskään koskaan saanut, koska nähtävästi minun vanhempani eivät tienneet paljoakaan enempää. Muistan turvattomuuden tunteita, jotka aiheuttivat vetäytymiseni.

3. Pelkäsi vanhempiaan 31/117

Minä ihmettelin vanhempiani. Pelkäsin isääni. Hänen humalakäyttäytymisensä oli joskus äkkiarvaamattoman aggressiivista ja kovakouraista. Äitini pelkäsi isääni yhtälailla, muttei tehnyt yhtään sen enempää asioille kuin minä. Äitiäni en siitä syystä voinut oikeastaan pelätä. Myöhemmin aloin sääliä häntä.

4. Masentui/ahdistui 21/117

Masennuksesta tulin tietoiseksi 27-vuotiaana kun olin ollut todennäköisesti sairastunut reilu 27 vuotta. Ahdistus tuli esiin voimalla 33-vuotiaana. Kutsuisin itseäni melko itsetietoiseksi ihmiseksi, joka on pienestä pitäen kääntänyt ainakin joissakin asioissa ja tilanteissa itseensä. Missä vaiheessa ihminen normaalisti tulee tietoinen masennuksestaan tai ahdistuksestaan? En kuitenkaan uskoisi olevani ainoa, jolla ne tupsahtavat vakavammin esiin vasta myöhemmällä iällä.

5. Koulunkäynti kärsi 19/117

Epävakaat olot vaikuttavat paljon muuhunkin. Sen lisäksi, että koulunkäynti kärsii, ihmissuhteet alkavat kärsiä. Ihminen saattaa vetäytyä, hän menettää kavereitaan ja hänen harrastuksensa karsiutuvat.

6. Häpeili vanhempiaan 19/117

Tätä puolta en ole osannut.

7. Vanhemmat laiminlöivät 16/117

Minuun kohdistuvasta rakkaudestaan huolimatta heillä oli heidän omat ja yhteiset ongelmansa. Siinä ongelmaryppäässä ulkopuolisille (ml. omat lapset) jää vähemmän huomiota ja aikaa. Jos he olisivat huomioineet minut ajoissa ja oikealla tavalla, he olisivat eronneet ja minulle oltaisiin tarjottu tukea. Näin ei kuitenkaan missään vaiheessa tehty. Mutta ongelma ei ole vain vanhempieni, he toimivat oman tietonsa ja ymmärryksensä mukaan. Minua häiritsi jonkin verran se, ettei koulussa kukaan tuntunut kärsivän samanlaisesta ongelmasta, kenelläkään ei ollut siitä tietoa, eikä minun hätääni kuullut tai nähnyt kukaan. Ehkä osittain siitäkin syystä, että olin kunnollinen, ujo ja rauhalinen pieni poika. Mitä vikaa sellaisessa lapsessa on?

8. Luottamus omiin vanhempiin meni 12/117

Menetin luottamukseni humalaiseen isääni, mutta menetin sen myös äitiini. Äitini ei reagoinut ajoissa ja sitä kautta salli isäni väkivallan häntä kohtaan. Samalla hän hyväksyi myös sen, että minä olin mukana tässä perhetragediassa. Minua on myöhemmin suorastaan jurppinut se, miten sormet osoitetaan aina alkoholisteja kohtaan, mutta harvemmin kunnollisia äitejä, jotka tekevät miehensä eteen kaiken ja hoitavat lapset yksin. Alkoholisti on sairas ihminen, joka ei tarvitse äitien tai lasten huolenpitoa. Hän tarvitsee hoitoa ja omien asioidensa selvittämistä ennen kuin hän ylipäätään valmis perhe-elämään. Ystäviä ja kavereita hän kaipaa, mutta ei mukanakärsijöitä ja sääliä. Parasta vertaistukea hän saisi aivan aluksi muilta alkoholisteilta ja heidän kertomuksistaan. Olen tässä kohtaa melko jyrkkä ja tyly, mutta äitien on ymmärrettävä, että heidän lastensa kärsimys on paljon suurempi kuin mitä lapset ilmaisevat. Lapsilla kun ei välttämättä ole sanoja ja tapoja ilmaista kärsimystään.

9. Lasten pahoinpitelyä 12/117

Olen onnellisessa asemassa: minuun ei ole koskaan kajottu fyysisesti. Olen kuitenkin nähnyt väkivaltaa ja se voi olla yhtä tuhoisaa. On syytä miettiä myös sitä, millaista väkivaltaa lapset voivat kokea sen kohdistumatta heihin fyysisesti. Henkinen väkivalta on oma lajinsa, mutta yhtälailla väkivaltaista on olla välittämättä lapsesta tai laiminlyödä heidät. On kuitenkin ymmärrettävää, ettei vanhemmat voi joka hetki olla tiedostavia ja miettiä, mitä lapsi tuntee ja tarvitsee. Jokaisella on omat tarpeensa, aikuisillakin.

10. Perhe hajosi 10/117

Perheeni hajosi kerta toisensa jälkeen. Lopullisesti kun olin teini-iässä, mutta edelleen isäni oli osa elämääni, vaikka asuin äitini kanssa. Olen joskus miettinyt, miten erilainen elämäni olisi ollut, jos yhteys isääni olisi katkennut avioeron aikoihin. Tiedän vain, että se olisi hyvin erilaista.

Muita lueteltuja haittoja gallupissa olivat: itsetunnon heikkeneminen (kyllä), perheestä huolehtiminen (ei välttämättä, olin vain perheterapeutti), käsitys alkoholista vääristyi (millä tavalla se käsitys voi vääristyä, suhteessa mihin ja kenen näkökulmasta?), luottamus ihmisiin meni (myöhemmin), kaverit kiusasivat (kyllä), yleinen mielipaha (kyllä, säännöllisesti), oma päihteidenkäyttö alkoi (ei) ja

18. Ihmissuhteet häiriintyivät 1/117

Jos ja kun elin sellaisissa olosuhteissa se ei voinut olla vaikuttamatta kaveruussuhteisiini. Toisaalta kaikki kaverini olivat poikia. Jos leikkikaverina oli tyttö, hän oli yleensä joku serkuistani. Kun kotona oli ongelmia, kaikki kietoutui tavalla tai toisella vanhempieni suhteeseen. Se oli ainoa, josta jotain lopulta tiesin. Minulla ei ollut omaa ääntä tai tahtoa. Myöhemmin nämä asiat alkoivat painaa melkolailla voimakkaasti yhdessä sen tosiasian kanssa, että vetäydyin ikäisteni bile- ja dokauskuvioista. Kävin käytännössä pelaamassa sulkapalloa tai tennistä jonkun miespuolisen luokkakaverini kanssa. Kun vielä olin kasvanut kuuntelijaksi ja auttajaksi, parisuhteeni alkoivat muotoutua tämän kaiken pohjalta. Olivatko ne suhteet normaaleja? Ehkä jonkun mielestä, mutta kyseenalaistaisin mielelläni kaiken normaaliuden ihmissuhteista nykypäivänä.