Näin unta, että sain halvalla lentolipun Malmöön. Heräessäni mietin, että miksiköhän olin tuosta lipusta niin innoissani unessa. Toki saattaisin olla hyvinkin innostunut, jos saisin ilmaisen lipun Malmöön, mutta toisaalta miettisin edelleen motiivejani. Mitä tuo matka elämässäni muuttaisi? Kokisinko vieraassa kaupungissa jotain elämääni mullistavaa ja jaksaisin paljon paremmin arjessa palattuani?

Ulkomaanmatkailu on näyttäytynyt minulle kahdessa valossa. Lähdin aikanaan Yhdysvaltoihin ja Norjaan isäni rahoituksella. Siitä mahdollisuudesta voin olla hänelle kiitollinen, että hän soi minulle mahdollisuuden nähdä maailmaa. Lähtiessäni Yhdysvaltoihin halusin kipeästi pois Suomesta. Haaveilin opiskelusta Yhdysvalloissa, koska Suomessa se oli osoittautunut kaikeksi muuksi kuin mitä olin toivonut. Törmäilin kerta toisensa jälkeen seinään pääsykokeissa ja päädyin opiskelemaan lopulta alaa, joka äärimmäisen vähäisessä määrin kiinnosti minua. Saatoin tehdä alan töitä, mutta kaupallinen ala ei todellakaan ollut, mitä olin ajatellut opiskelevani. Yhdysvalloista toivoin saavani lisää tietoa opiskelumahdollisuuksista ja ystäviä. Palatessani minulla oli enemmän tietoa, minulla oli jopa muutama läheisempi tuttava, mutta Suomessa ymmärsin rämpiväni lopulta 'samalla maalla' maasta riippumatta. Suomessa ongelmat ovat Suomessa olevia, Yhdysvalloissa ne vain olisivat toisessa maassa. Ne olisivat erilaisia, mutta silti niitä olisi, enkä pääsisi niitä pakoon mihinkään.

Piristysruiskeena matkailu on toiminut ihan hyvin, mutta Yhdysvaltojen matkan kokemuksen, sitä seuranneen oivalluksen ja nykyisen ymmärrykseni jälkeen kyseenalaistan matkailun tarpeellisuuden. Koska ihmisille on tullut mahdollisuus kokea asioita toisaalla, se avaa ihmisille ikkunan toivoa ja haaveilla mahdollisuudesta lähteä maasta pois. Karistaa harmaa arki ja tämän maan olot mielestään. Muttei se arki lopulta ole yhtään sen kummempaa muualla. Matkat tulevat ja menevät, ihmiset "kokevat" hienoja elämyksiä, joita eivät usko kokevansa oman maansa kamaralla. Kun kokemuksia tulee enemmän, niitä on saatava enemmän ja enemmän, kunnes kokemuksilla ei lopultakaan ole mitään arvoa. Ja mitä sillä kaikella kokemuksella tehdään? Henkilökohtaisesti en ole tehnyt paljoakaan. Sain rohkeutta käyttää englanninkieltä, mutta sain sitä myöhemmin työni kautta. Muuten sitten voin sanoa käyneeni Yhdysvalloissa, mutta mikähän senkin tiedon arvo on? Lopulta aivan sama kuin kertoisin käyneeni armeijan. Lopulta kaikki riippuu siitä, kenelle kokemuksistaan kertoo. Ihminen, joka asuu Yhdysvalloissa kokee tuon tiedon eri tavalla kuin suomalainen, joka ei ole koskaan lähtenyt maasta, ja taas ihminen, joka matkustaa työasioissa Suomen ja Yhdysvaltojen väliä 10 kertaa kuussa.

Matkailu on avartanut minun käsitystäni maailmasta paikkana, jossa ihmiset ovat lopulta aikalailla samassa veneessä. Kuinka moni muu on kokenut saman asian, en tiedä. Minulle ei sovi kaupunkimatkailu, koska kaupungit maasta toiseen ovat lopulta arkkitehtuurisesti erilaisia, mutta kaupunki on sittenkin kaupunki. Ihmiset ovat juuri niin etäällä kuin ne ovat Suomessa. Ainoa poikkeus ulkomaisen kaupungin välillä on, että se on vieras, kuten minulle Kuopio tai Rovaniemi ovat vieraita. Erilaisessa kaupungissa ei ole tuttuja, joten siellä saattaa ottaa rohkeammin kontaktia muihin ihmisiin tai sitten ei. Mitään suurempaa arvoa en koe silläkään, että ulkomaisessa kaupungissa joutuu puhumaan vierasta kieltä. Toki se saattaa rohkaista, mutta vieraankielen käyttö ei ole maasta kiinni. Suomesta löytyy esimerkiksi ruotsinkielisiä aika rutosti. Englanninkieltä osaavat melkein kaikki.

Matkailu vain matkailun vuoksi on statusarvo, joka maksaa niin ihmisille kuin luonnolle. Matkailukokemuksista on tullut keräilykohde. Lisäksi vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että ihmiset eivät sittenkään osaa arvostaa karttuvia kokemuksiaan. Ihmisen ei tarvitse matkustaa kahta kertaa vuodessa ulkomaille kokeakseen jotain. Kerta tai kaksi elämässä voi hyvinkin riittää. Niistä matkoista riittää puheenaihetta loppuelämäksi. Mutta rahalla pääsee, lentokoneet lentävät ja etelässä on lämmintä. Se on asenne, jonka mukaan mennään, miettimättä sen syvällisemmin matkailun vaikutusta itseen tai luontoon. Tällaisessa kohtaa voisin kuvitella sanoneeni noin kymmenen vuotta sitten: "ja mitä vitun väliä?"

Matkailu on kuitenkin mahdollistanut myös vaikuttamisen. Ilman lentokoneita toki olisi moni sota jouduttu käymään maateitse, mutta toisaalta moni sota olisi jäänyt selvittämättä ilman niitä. Elämme suuressa kommuunissa, jossa on joskus välttämätöntä, että tietyt ihmiset tapaavat toisensa. Kyse ei ole niinkään kokemusten keräämisestä, vaan neuvotteluista ja työasioista kaikkien yhteisen hyvän puolesta - joissain tapauksessa sittenkin keskustelut aiheuttavat lisää sekaannusta ja sotaisuutta. Nykyaikana teknologia on vielä kehittymässä vahvasti siihen suuntaan, ettei fyysistä läsnäoloa tarvita. Ihmiset voivat nähdä toisensa, vaikka välissä olisi tuhansia kilometrejä. Silti me kaipaamme kokemuksia ja erityisesti haluamme nähdä ihmiset paikan päällä. Mielestäni tässä kuitenkin saa ja sopii käyttää tervettä harkintaa.

Minulla oli aikanaan aikamoinen hinku päästä Suomesta. Olen halunnut nähdä Yhdysvallat, Sveitsin, isoja kaupunkeja. Kun kävin New Yorkin en kuvitellut nähneeni kaikkia kaupunkeja, mutta ymmärsin, ettei iso kaupunki sittenkään anna minulle yhtään mitään. Iso kaupunki on samanlaista tyhjyyttä kuin yksin neljän seinän sisällä. Kaupunki on kaupunki riippumatta arkkitehtuurista ja puhutusta kielestä. Voin kuitenkin ymmärtää sen, että kun ihmiset eivät tunne ja pyrkivät vain unohtamaan kaiken taaksejääneen juoksemalla kaupungista toiseen näkemättä lopulta yhtään ympärilleen, kokematta kaupunkia ja sen ihmisiä, he voivat ajatella: mahtava paikka. Voisin sanoa itsekin niin, mutta samanlaisia kokemuksia olen kokenut niin kotimaamme kuin länsinaapurimme pääkaupungissa. Kaikki riippuu asenteestamme. Mikä on meille tarpeeksi, mihin olemme tyytyväisiä?