Ihmiset oppivat ymmärtämään toisiaan vain avoimuuden kautta. Kun tiedämme muiden ihmisten elämänkohtaloista ja heidän valinnoistaan, alamme ymmärtää, miten erilaisista taustoista tulevat ihmiset saattavat tietyissä tilanteissa reagoida. Oppiessamme tuntemaan erilaisia ihmisiä me myös saatamme havaita, että jos me olemme painineet joidenkin ongelmien kanssa, niin emme taatusti ole ainoat. Ehkä emme tunne itseämme sen jälkeen niin yksinäiseksi kuin olemme tunteneet.

Avoimuus ei kuitenkaan ole tässä yhteiskunnassa ja kulttuurissa itsestäänselvyys. Saatamme arvostaa muissa ihmisissä heidän avoimuuttaan ja rehellisyyttään, mutta silläkin on rajansa. Ihminen, joka kertoo avoimesti tunteistaan ja kokemuksistaan saattaa olla yllättävän pelottava ja omituinen. Hänen puheensa saattaa tulla liian lähelle meidän sisintämme ja me koemme olomme uhatuksi. Meitä kun ei ole opetettu täydelliseen avoimuuteen. Sellaiseen, joka lopulta avaisi meidän silmämme ymmärtämään keitä nuo ihmiset meidän ympärillämme ovat: keitä ovat meidän äitimme ja isämme, enomme ja tätimme, serkkumme ja tuttavamme.

Olen ollut siitä erikoisessa asemassa, että olen saanut kuulla hyvin monenlaisia elämäntarinoita ja -kohtaloita. Olen saanut tietooni asioita sukulaisistani. Asioita, joita he eivät ole kertoneet kenellekään muulle sukulaiselle. Jos jollain sukulaisellani olisikin läheisempiä ystäviä ja tuttuja, muttei hän pystyisi koskaan olemaan avoin ja rehellinen heille todellisesta itsestään, miten hyvin nuo ystävät ja tutut hänet todellisuudessa tuntisivat? Elämämme on täynnä salaisuuksia, luurankoja kaapissa ja kaapin alla, pieniä vihulaisia salaisuuksia, joita emme voi, kehtaa, uskalla tunnustaa kenellekään ja sitä kautta riudumme. Näiden salaisuuksien vuoksi monet ihmiset ovat lopulta päätyneet itsemurhaan, hitaaseen tai nopeaan. Monet ihmiset ovat ajanmittaan masentuneet tai löytäneet jonkin aivan uskomattoman hienon asian pullonpohjasta tai kovakantisesta kirjasta.

Kun meitä pyydetään kertomaan jokin salaisuus, me harvemmin kerromme isämme raiskanneet meitä tai äitimme lyöneen. Meille on kehittynyt vääränlainen itsesuojeluvaisto. Suojelemme ihmisiä, jotka ovat loukanneet meitä. Suojelemme omaa häpeäämme ja pelkoamme, jotta maailma olisi samanlainen kuin se oli hetki sitten. Lisäksi meidän pelkomme erityisesti rehellisyydessä ovat joskus aiheellisia. Niin kauan kuin emme ole sinut taustamme ja tekojemme kanssa meidän asioidemme levittely lehdistölle tai vihamiehillemme voi aiheuttaa paljon ongelmia meille. Toisaalta, jos olemme sinut itsemme kanssa seisomme vihamiehiämme korkeammalla. Jos tiedämme alkoholiongelmastamme tai homoseksuaalisuudestamme, eikö ole lähinnä hölmöä, että joku kuluttaa aikaansa kertomalla siitä lehdistölle tai nimittelemällä meitä juopoksi tai homoksi? Tässä on nimenomaan tälle kulttuurille ominainen, melko hölmö piirre. Peittelemällä historiaamme (ja vartaloamme) kätkemme niin itseltämme kuin muilta elämän ja luonnon.

Salatut ja peitellyt asiat ovat usein sellaisia, joihin salailija ja peittelijä kuluttaa huomattavan paljon aikaansa ja energiaansa. Ihmisen muisti kuin joko vain unohtaa tai ei unohda. Asia, joka yritetään painaa alitajuntaan ja unholaan pääsääntöisesti pysyy jopa paremmin muistissa kuin samantekevä asia. Meidät on kuitenkin opetettu tekemään niin. Perheemme ja meidän asiat eivät kuulu muille. Yhtään sen enempää kuin muiden perheiden ja ihmisten asiat kuuluvat meille. Kuitenkin meidän olomme helpottuu välittömästi, jos saamme kertoa mieltä painavista asioista. Vielä radikaalimpia mullistuksia on tiedossa niille, jotka ovat tietoisesti pyrkineet painamaan jotain syvälle tietoisuudestaan. Isäni olisi varmasti pienellä nöyryydellä kokenut vastaavanlaisia mullistuksia, mutta sellaista nöyryyttä häneltä ei löytynyt eikä kykyä tunnustaa, että hänellä saattoi olla jonkinasteinen ongelma.

Sen lisäksi, että meidät on opetettu olemaan vaiti perhetaustastamme ja monen monituisista muista asioista, monet meistä on kasvatettu ajattelemaan ja uskomaan niin, että me selviämme yksin. Tunteita ei pidä esittää kenellekään, varsinkaan negatiivisia tunteita, kuten surua tai vihaa. Koko tunteiden skaala on käytössämme syystä. Samoin kuin me tunnemme noita tunteita syystä. Vaikka me selviäisimme kaikesta yksin niin samalla voi käydä niin kuin isälleni kävi. Häneltä ei löytynyt nöyryyttä puhua ongelmistaan ja siksi kuunnella muita. Usein muilta ihmisiltä saa nopeastikin jonkinlaista palautetta siitä, onko meidän käytöksemme ihan kuosissa vai ei. Pitäisi vain uskaltaa avata sanainen salaisuuksien lipas. Salailemalla emme välttämättä opi koskaan ymmärtämään itseämmekään.

Niin voimakkaasti kuin puhun salailun lopettamisen puolesta, salailen silti itsekin. Häpeän tunteet ovat käsittämättömän voimakkaita joskus ja toisaalta jotkut asiat eivät ehkä sittenkään kuulu aivan kaikille. Niin kauan kuin ihmisen ongelmat eivät vaikuta lähimmäisiin. Toisaalta me vaikutamme kenties tavalla tai toisella, tasolla ja toisella ihmisiin lähellämme. Emme vain itse tiedosta tai tunne tapojamme vaikuttaa. Emmekä me pääse myöskään muiden ihmisten korvien väliin tiedustelemaan ja tunnustelemaan, millaisia jälkiä jätämme muihin.

Loppuun kuitenkin sanoisin, että joskus salailu on perin kummallista ja lapsellista. Näin koen erityisesti järjestelmän vaiteliaisuuden vaikeista asioista. Alkoholismista voi kaivaa tietoa halutessaan kirjastosta, mutta niin kauan kuin kyseessä on ala-asteikäinen poika tai tyttö, hän tuskin kaivelee tietoa siitä, miten hänen isänsä tai äitinsä tai molempien juominen häneen vaikuttaa. Koululla on tässä suuri vastuu. Se, että asioita ei uskalleta ottaa koulussakaan esiin kertoo joidenkin asioiden järjestelmällisestä vaientamisesta. Mutta miten esimerkiksi minun kohdallani asioita olisi huonontanut, jos koulussa oltaisiin puhuttu alkoholismista ja vanhempien aiheuttamista tuhoista, koska johan minä alkoholismia ja niitä tuhoja näin omassa perheessäni. Eivät ne olleet minulle mitenkään salaisia, lähinnä vain käsittämättömiä. Hienovaraisesti asioista voi toki kysyä ja puhua, mutta pääasia olisi varmasti se, että koulussa puhuttaisiin muistakin asioista kuin historiasta, matematiikasta ja äidinkielestä. Inhimillisen elämän ja maailman ytimessä kun olemme me, ihmiset, joten melko ratkaisevassa roolissa meidän koulutuksessammekin pitäisi olla sosiaaliset suhteet, ihmisiä koskettavat ja askarruttavat asiat.