Ihminen on tapojensa orja. Tämä on itseasiassa melko luonnollista, koska luonnonkansatkin elävät pitkälti siitä, että heillä on ruokaa pöydässä. Heidän koko elämänsä pyörii ruoanhankinnan ympärillä, mutta useimmilla kansoilla on silti vaihtoehtoja tässäkin: he voivat kalastaa, kerätä pähkinöitä, hunajaa tai sieniä, metsästää pieneläimiä tai vähän suurempia. Ruoanhankinnan jälkeen heille jää runsaasti vapaa-aikaa, jona paitsi syödään, vietetään myös aikaa yhteisössä ja touhutaan mitä milloinkin.

Mitä enemmän ihmisillä on vaihtoehtoja vapaa-ajallaan sitä enemmän tuntuu tulevan ongelmia. Länsimaisessa kulttuurissa luonnossa liikkumisen ja yhteisönjäsenten kanssa olemisen lisäksi tarjolla on useampia yhteisöjä (baari, urheiluseura, "vanhat tutut", työyhteisö jne.) ja lukuisia erilaisia harrasteita, joiden välillä ihminen valitsee. Mikä vielä oudompaa, niin sen sijasta, että ihminen luovisi luonnollisesti tässä miljoonien eri vaihtoehtojen maailmassa, hän päätyy silti vain muutamaan asiaan, joista syntyy heille "tapaelämistä". Luonnonkansat elävät kuin lapset, jotka hakevat joka päivälle jotain uutta luovalla tavalla. Länsimaissa sen sijaan meille tarjotaan nimenomaisesti tietyt tavat pitää hauskaa ja tietyt tavat tehdä tiettyä työtä.

Sen sijaan, että ihminen monien vaihtoehtojen maailmassa vaihtelisi eri vaihtoehtojen välillä ihminen jumittuu. Erilaiset riippuvuudet kasvavat ihme kyllä vaihtoehtojen maailmassa, eikä niinkään perinteiden maailmassa. Osoituksena on sekin, että kun vaihtoehtojen maailmassa jotain viedään perinteiden maailmaan, sen hedelmä voi olla esimerkiksi kiihkouskovaisuus, tyrannia tai alkoholismi ja itsemurha-aalto. Kummassa näistä maailmoista mahtaa silloin olla enemmän häikkää ja kummalla maailmalla on toiselle jotain opetettavaa?

Vaikka ihmiset maailmankolkasta riippumatta tekevät asioita osaksi tai kokonaan tiedostamatta länsimaissa jokainen ihminen voisi koettaa tehdä joskus toisin. Vaihtoehtoja on niin lukematon määrä, ettei ihmisen tarvitsisi jumittua tai jäädä riippuvaiseksi mistään. Tietoiseksi tuleminen olisi oiva alku sille, miten ihminen on jumittunut. Joitain asioita on toki tehtävä ajallaan. Jos ihmisellä on rehellisesti nälkä, niin mikä sen parempi kuin syödä nälkäänsä. Normaalisti ihminen kyllä pystyy odottamaan ruokaa vielä pari tuntia senkin jälkeen kun on ollut se polttava nälän tunne. Samoin vessahätä lienee ihan hyvä syy tehdä, kuten pitää. Järjenkäyttö ei ole kiellettyä. Sen sijaan joitain meidän tavoistamme on parempi miettiä. Näin minä tekisin toisin:

Sen sijasta, että A voisin tehdä B.
A                                                    B
Katsoisin televisiota                     Kirjoittaisin kirjeen vanhalle tutulle
Kuuntelisin musiikkia                   Lähtisin kirjastoon
Hakisin herkkuja syödäkseni       Lähtisin kävelylle
Istuisin tietokoneelle                    Tekisin kunnon ruokaa ja kutsuisin jonkun syömään
Joisin teetä                                     Joisin maitoa
Joisin maitoa                                  Joisin vettä
Lähtisin baariin                             Katselisin parvekkeelta/kalliolta luontoa ja ihmettelisin sitä
Pitäisin kaikkia valoja päällä         Istuisin pimeässä pienen hetken keskittyen omiin tunteisiini
Hakisin itselleni lisää seuraa        Siivoaisin kunnolla

Nämä vain muutamana esimerkkinä. Voin sanoa rehellisesti, että televisioni on päällä nykyään lähes vuorokauden ympärillä, mutta kirjeitä en ole pahemmin kirjoittanut. Kuuntelen musiikkia, mutta käyn kirjastossakin. Liian usein valitsen herkut ja liian harvoin kävelylenkin, eihän sille lenkille yksin tarvitsisi lähteä, jos ei halua. Aivan liian usein istuudun tietokoneelle höpöttämään turhia ja ahdistumaan, juuri koskaan en ole kutsunut ketään luokseni syömään. Juon teetä, mutta niin myös maitoa, minulle juomilla ei ole suurtakaan eroa, samoin juon melkein mieluummin vettä. Baarissa ei tule käytyä kovinkaan usein, mutta oikeastaan vielä harvemmin vain ihastelemaan luontoa. Jostain syystä pimeässä olo ei ole lempipuuhiani. Pääsääntöisesti asunnossani on kolme kattovalaisinta päällä eri huoneissa, vaikka itse vietän aikaani vain yhdessä. Mitä tapahtuisi, jos olisi täysin hiljaista ja pimeää, tuskin mitään aivan  mullistavaa. Liian usein toivon löytäväni itselleni lisää seuraa ja laiminlyön siivouksen. Näin se menee.

Minullakin olisi jotain tehtävissä toisin, jos vain paneutuisin tekemään niin. Jokainen luonnollisesti tekee sellaista, minkä tuntee itselleen sopivaksi. Minä en niin siivouksesta välitä, enkä välttämättä täydellisestä hiljaisuudesta, mutta eipä ne varmaan pahaakaan tekisi joskus. Jos niitä ei tule koskaan tehtyä ja sen sijaan täyttää elämänsä äänellä, seuralla, jollain hieman kivemmalla tekemisellä, sitä on aina helppo valita se helpompi tie. Väitänpä, ettei tämä toisintekeminen olisi hyväksi vain yksityishenkilöiden elämässä. Joskus sitä voisi koettaa myös yritysmaailmassa. Miten paljon uutta energiaa omaan työntekoon saisivatkaan radioasemoiden kirjanpitäjät, jos he joutuisivat päiväksi äänitysstudioon tekemään mainoksia tai juontoja? Tai miten työmoraaliin vaikuttaisi se, että herrasta ja hidalgosta tulisi aina välillä rivityömies, jonkun rivityömiehen saadessa johtajan saappaat. Nopeasti ihmiset ainakin oppisivat arvostamaan toistensa työtä ja ymmärtämään, ettei työ kuin työ ole helppoa. Mutta toisaalta uusi työtehtävä voisi hyvinkin antaa virikkeitä ja opettaa meille muitakin taitoja.