Mieleeni hiipi jälleen tilanne, jossa minun ja tuttavani ajatukset menivät ristiin. Kumpikaan ei suostunut luopumaan omista näkemyksistään, vaan päädyttiin tilanteeseen, josta ylipääsy vaati pitkän hiljaisuuden. Itsepäisyys on piirre, jolla on hyvät ja huonot puolensa. Itse en pitäisi itseäni erityisen itsepäisenä, koska uskon vain kokemukseeni asioista. Olen toki saattanut joitain asioita tulkita väärin, vaikka olisin kokenut ne oikein, mutta miten pystyisin itse kokemustani toiseksi muuttamaan tai kokemaan 10 vuotta jälkikäteen asian eri tavalla.

Kirjaoppineisuus tai joltain toiselta käytännön alalta tuotu kokemus on tärkeää, mutta se on harvoin siirrettävissä suoraan käytäntöön sellaisenaan. Meidän yhteenottomme johtuikin pitkälti siitä, että hän hivuttautui toiselta alalta saamillaan tiedoilla kentälle, jolla olin itse peuhannut neljä vuotta. Minulla oli käytännön kokemusta ja hänellä toisen alan tietous. Löysimme joissain asioissa yhteisen sävelen, mutta hiljalleen alkoi näyttää väistämättömältä, että ymmärrys vain aika ajoin piipahti keskuudessamme kadotakseen jälleen. Kokemus ja tiedon taistellessa keskenään lopulta tilanne laukesi niin, että minä jatkoin omaa tietäni, kuten parhaaksi näin ja lopulta yhteydenpitomme katkesi.

Miten tilanteen olisi voinut välttää? Itsepäisyyteni tosiaan on harvoin vain sitä, että haluan asioiden olevan ja menevän suunnitelmieni mukaan, koska harvemmin erityisen tarkasti suunnittelen mitään. Olen kuitenkin huomannut, että kun vastassani on ihminen, jolla on omat visionsa, joista hän haluaa pitää kiinni, jään miettimään liian pitkäksi ajaksi ja sillä aikaa itsepäisempi meistä on touhunnut jo hyvän aikaa omiaan. Kun vihdoin alan ymmärtää kokonaistilannetta, kaikki asiat saattavat olla sotkussa. Tässä tapauksessa toki minun pitäisi pystyä olemaan jopa suorempi ja määrätietoisempi, oppia ilmaisemaan rajat kunnolla. Toisella ihmisellä on taatusti oma vastuunsa, koska jokainen ihminen ei ole tallottavissa. Jos minulla olisi päämäärätietoisuutta ja olisin lujempi, meidän keskustelumme olisivat saattaneet olla vielä äänekkäämpiä, mutta olisimme saattaneet löytää jonkinlaisen yhteisen sävelen uudelleen. Toki vaihtoehto olisi sekin, että päällepuhumisen sijasta toinen ihminen opettelisi kuuntelemaan.

Näitä tilanteita on taatusti muissakin suhteissa kuin vain kaveruussuhteissa. Minulla on harvemmin tapana puhua toisen päälle, koska minut on kasvatettu pikemmin kuuntelemaan kuin puhumaan. Olemme kuitenkin kaikki erilaisia ja vielä heikomman suullisen annin omaava saattaisi olla täysin jyrän alla kanssani. Minä taas olen jyrän alla ihmisen kanssa, joka päsmäröi ja määräilee. Ahdistun ja lopulta liukenen alta. Joissain tilanteissa en kuitenkaan voi antaa toisten ihmisten pompotella minua ja se näyttää olevan helpompaa tilanteissa, joissa on kyse toki minun edustani ja työstäni, mutta samalla jonkin toisen tahon edusta. Näyttäisi olevan niin, että on helpompi puolustaa toisten etua kuin omia. Se on tietysti melko vaarallista, koska ilman omaa eduntavoittelua ihminen on aika heikoilla tässä yhteiskunnassa.

Parisuhteissa erilaisia kommunikaatiokatkoksia tulee enemmän tai vähemmän. Mitään täydellistä vastausta solmujen ratkomiseen ei ole, mutta tietysti voisi kukin miettiä kohdallaan sitä, kuuluvatko he niihin, jotka pitävät omasta äänestään vai niihin, jotka mieluummin kuuntelevat toisen ääntä. Jotkut, kuten itse ovat mieltyneet niin omaan ääneensä kuin muiden. Silti tällä akselilla hiljaisten pitäisi oppia avautumaan ja puhumaan; äänekkäiden ja omaa ääntään rakastavien pitäisi vaieta hyväksi toviksi ja opetella kuuntelemaan. Luonnollisesti tekisi ihan hyvää, jos ne, jotka jotain lausuvat oppisivat myös kuuntelemaan äänensä lisäksi sanomaansa. Joskus nimittäin on niin, että me uskomme omasta tai toisten suusta tulevia sammakoita. Eikä sekään suuresti auta, jos meidän pitäisi opetella arvostamaan toisen ihmisen mielipiteitä ja näkemyksiä. Toki minäkin arvostin tuttavani näkemyksiä, mutta samaan aikaan ne näkemykset eivät olleet mitenkään sellaisenaan siirrettävissä siihen, mitä olimme tekemässä. Toiseksi, jos lausuin mielipiteeni, keskustelimme tuotapikaa klassisilla, hyvin perustelluilla väitteillä: "juupas, eipäs, juupas, eipäs, juupas, eipäs..."