Jos välillä jotain turhempaa. Tämän noukin toisesta blogista.

1. Mitkä ovat lempinimesi ja ketkä niitä käyttävät?
Lukuisia lempinimiä on ollut matkan varrella, muttei oikeastaan niistä yhtäkään olen erityisen pitkään tai yleisesti käytetty. Tumppu, Omppu, Toffo, Tomppa, Tommipommi jne.

2. Minä päivänä olet syntynyt?
Mistä mä sellaisen muistaisin. Varmaan jonain viikonpäivänä.

3. Tiedätkö ketään, joka on syntynyt samana päivänä?

Olen tuntenut ihmisiä, jotka ovat minua viikon nuorempia tai vanhempia. En ole kuitenkaan onnistunut tutustumaan ihan saman syntymäpäivän kanssani jakavaan, vaikka syntymävuosi olisi eri.

4. Oletko koskaan soitellut pilapuheluita?

Kai jotain häirikkösoittoja on joskus tullut soiteltua. Tarkkaa muistikuvaa ei ole, jotta olivatko ne soitot varsinaisesti pilapuheluita.

5. Oletko DORKA?
Luultavasti.

6. Uskallatko soittaa äidinkielenopettajasi kotinumeroon, jos joudut olemaan pois kokeesta?
Enköhän. Eihän tuo nyt kovin kummoinen asia ole. Riippuu vähän fiiliksestä ja päivästä toki. Onhan noita tullut ilmoiteltua opettajille tässä ajankuluessa ja häiriköityä muutenkin. Nykyään tosin ei tarvitse aina edes soittaa, sähköposti riittää joskus.

7. Mitä tulee mieleen sanasta Pyhä?
Epäpyhä, mitä ikinä se kenenkin mielestä sitten on. Jos minun käsitystäni "pyhästä" kysytään, niin ehkä se sitten on elämä itse.

8. Naksutteletko sormiasi?
Valitettavasti.

9. Oletko leikkinyt tulitikuilla salassa vanhemmiltasi?
Olen, monesti.

10. Oletko pitänyt stringejä päässäsi?
Olen. Luonnollisesti myös niin omia kalsareitani ja boksereitani kuin naisten alushousuja - sitä mummomallista. Pääsääntöisesti ne ovat kuitenkin olleet sillä hetkellä puhtaita.

11. Miltä tunnilta viimeksi lintsasit?
Jos muistaisin millä tunneilla nyt olen ylipäätään viimeksi ollut. Luulisin, että se oli jokin tietojenkäsittelytunti.

12. Montako pehmolelua sinulla on?
Nalle ja dalmatialaishauva.

13. Kutsutko koskaan kavereitasi sukunimellä?
Joskus. Armeijan peruja.

14. Onko joku tuttusi joskus ollut vankilassa?
Kyllä vain, parikin.

15. Minkälainen "säästöpossu" sinulla on?
Ei ole. Säästöpossusta lähinnä käy tuollainen iso, lasinen tötsä, jossa on ennen ollut Nescafe-kahvia.

16. Oletko koskaan saanut valmiiksi 1000-palan palapeliä?
Olen.

17. Oletko nähnyt Muumien jakson, jossa Haisuli varastaa Muumimamman jättikurpitsan?
Enpä kyllä muista. Mahdollista, muttei välttämättä kuitenkaan välttämätöntä.

18. Roikkuuko ulko-ovessanne jokin kyltti/taulu?
Siinä roikkuu teippi, jossa lukee: "ei mainoksia tai muuta kaupustelua." Tai ainakin jotain sinnepäin.

19. Oletko arpinaama?
Valitettavasti en.

20. Asutko kadulla, tiellä, kujalla vai polulla?
Toivoakseni oikealla tiellä tai edes sillä oikeaan suuntaan johtavalla, kapealla polulla.

21. Oletko käynyt yhteissaunassa?
Enpä ole tainnut.

22. Mitä syöt yleensä aamupalaksi?
Vettä.

23. Onko huoneessasi yhtään kuvaa itsestäsi?
Ei ole.

24. Oletko koskaan rikkonut muiden ihmisten tavaroita?
Ei nyt ihan äkkiä tule mieleen. Luultavasti. Minulle nuo muiden tavaroiden rikkomiset ovat sen verran häpeällisiä ja surkeita tapahtumia, että mielelläni varmasti haluaisin unohtaa ne. Joo, tuossa taannoin mulla oli lainassa kirjaston videokasetti ja mun 10 kilon punttini kaatui vahingossa kotelon päälle. Muovipalaset vaan lentelivät ympäri kämppää.

25. Käytätkö ystäviesi vaatteita?
Mitä ovat ystävät? Eipä mun ystävieni vaatteet taida kovin hyvin mun päälleni sovi, enkä niitä ole pahemmin koskaan lainaillutkaan.

26. Oletko nähnyt kun Jokke-Pappa lentää?
Jokke-setä heitti kupin nurkkaan sen verran kauan sitten, etten muista.

27. Minkä väriset seinät huoneessasi on?
Valkoiset tapetit, joissa on tuollaisia harmaita läikkiä.

28. Keksi lyhenteelle UIRO selitys?
Unisesti Iltaisin Rohiseva Otus.

29. Otatko usein liian isoja ruoka-annoksia?
Säännöllisesti.

30. Domino vai Doris?
Domino.

31. Mitä lemmikkieläimiä sinulla on?
Villakoiria löytyy joka nurkasta. Pari eksynyttä sokeritoukkaa joskus jostain hypsähtää esiin, loppukesästä joskus banaanikärpäsiä ja ilmojen kylmetessä syksyllä kärpäsiä. Harmittavasti noista mitään ei oikein voi silitellä ja rapsutella.

32. Onko sinulla jokin taideteos, jonka haluaisit päätyvän Kiasmaan?
Vieressäni on moderni taideteos: syvä lautanen, matala lautanen, ruokakulho ja vieressä veitsi, matala lautanen, roskia ja pikkulautanen.

33. Monta ikkunaa talossanne on?
Ai, koko talossa. Enpä osaa sanoa. Tässä kämpässä kolme ja näitä kämppiä on tässä talossa päälle 30.

34. Kääpiö vai jättiläinen?
Jättiläinen. Pääosassa James Dean.

35. Onks sul usein?
Itseasiassa aika harvoin.

36. Millaiset housut sinulla on jalassasi?
Kaksilahkeiset.

37. Tee mielihymiösi.
*8-)

38. Onko sinulla iso möHöHöMahAHA?
Sellainen sopivan kokoinen, vaikka joskus vauhti meinaa 50 metrin juoksussa hyytyä. Pitäisi hommata jossain välissä se kottikärry...

39. Oletko vakoillut naapureitasi?
Enpä pahemmin vakoile.

40. Laulatko kesäisin joululauluja?
Kyllä sitäkin on tullut joskus tehtyä. Vastaavasti kesähittejä tulee lauleltua talvisin. Fiiliksen mukaan ja välillä muutenkin.

41. Kuinka monta kertaa pystyt sanomaan "mustan kissan paksut posket" nopeasti peräkkäin menemättä sekaisin?
Kerran.

42. Mikä Biisi soi just nyt?
Juuri nyt ei mikään. Jonkun sarjan tunnari soi hetki sitten. Sarjasta ei mitään käsitystä.

43. Oletko keksinyt omaa laulua?
Onhan noita sanoituksia tullut kirjoitettua muidenkin tarpeiksi. Ei vain koskaan oikein tullut varteenotettavia bändikuvioita vastaan, että niitä olisi sitten ihan oikeaksi lauluksi asti tehty.

44. Otatko aurinkoa, varjoa vai aurinkovarjoa?
Mieluiten varjoa, koska poltan itseni aika nopeasti auringossa.

45. Onko sinulla koskaan ollut huuliherpestä?
Valitettavasti ei?

46. Pinni vai ponnari?
En harrasta. Kalju.

47. Onko mummollasi kuulolaitetta?
Ei ole mummoa. Toisella mummoistani taisi kuulolaite olla, jos en nyt ihan väärin muista.

48. Nauratko idioottimaisesti?
Riippuu tilanteesta, seurasta, mielentilasta ja vireysasteesta.

49. Rajoittaako vessassakäynti elämääsi?
Kyllä. Samoin syöminen, nukkuminen ja kaupassakäynti.

50. Ostaisitko kaupasta banaaneja vai omenoita, jos tietäisit että siskosi/veljesi olisi apina?
Banaaneja tietysti. Söisin itsekin niitä.

51. Oletko kulipäärotta?
Mikähän se mahtaa olla.

52. Oletko polttanut jalkasi patterissa?
Muistaakseni.

53. Osaatko tanssia bugia?
Woogie boogieta opettelin joskus. Lieneekö sama juttu?

54. Miksi olet tähän aikaan koneella?
Kirjoittaakseni.

55. Ketä halasit viimeksi?
Äitiäni.

56. Oletko lukenut Tuntemattoman Sotilaan?
Ensimmäiset kolme sivua, ehkä.

57. Onko sinua koskaan vedetty pulkassa?
Liian kauan sitten olin itse vedettävänä ja vetäjänä. Hommatkaa mulle pulkka ja vedettävä, niin voin tulla orjatyövoimaksi.

58. Saatko joskus raivokohtauksia?
Ei ole tainnut koskaan olla sellaista. Lähinnä tietynlaisia turhautumiskohtauksia on ollut kun olen pettynyt itseeni. Toisaalta taas joskus on ollut vaikea pitää homma hanskassa, jos toinen ihminen on halunnut ymmärtää sanomiseni väärin ja on tehnyt jo lähtöä luotani sen vuoksi, ettei usko itseensä ja sanoihini. Vaan eipä tuollaisille tilanteille aina mitään voi.

59. Saatko joskus naurukohtauksia, joita et voi kontrolloida?
No, en ehkä täysin kontrolloimattomia. Yleensä niille kohtauksille on tilaus.

60. Mikä on Siripiri?
Se on sellainen makeinen, mitä saa ainakin apteekeista.

61. Mitä on Piripiri?
Afrikkalainen, tulinen mauste.

62. Keksi oman nimen alkukirjaimella kolme itseäsi kuvaavaa adjektiiviä.
Tuumaileva Tonttu Turpea.

63. Onko sinulla mustat sukat?
Paraikaa jaloissani, kyllä. Itseasiassa pääosa sukistani ovat mustia.

64. Mielivaatekappaleesi?
Musta.

65. Oletko Nalle Puh, Nasu, Tiikeri vai Ihaa?
Nalle Puh, mitä luultavimmin. Pidän hinajasta, kyselen hölmöjä ja olen yksinkertainen ollakseni melko monimutkainen.

66. Oletko juuttunut hissiin?
En tällä hetkellä, mutta on tuota tullut hisseissä värjöteltyä joskus.

67. Mikä on horoskooppimerkkisi?
Skitso.

68. Apua apua apua apua, mikään ei kiinnosta _____?
...jalkasilsaa.

69. Paljonko kello on nyt Milanossa?
18.33.

70. Milloin olit viimeksi Tallinnan tohinoissa?
Heinäkuussa 2006.

71. Murh vai Rauh?
Mör.

72. Oletko pissannut yleisellä paikalla niin, että kuka tahansa olisi voinut huomata?
Pimeässä, hankeen.

73. Minkä väriset lakanat sinulla on?
Lila? Olisikohan tuo väri lila vai joku muu. Olen aika huono väreissä. Voisihan tuo olla magentan sininen yhtälailla... tai sitten ei. Kuitenkin se on selvästi sinisempi kuin vihreä vai olisiko sittenkin vihreämpi...

74. Monellako tyynyllä nukut?
Kämpästä löytyy yksi tyyny, joka kohtuullisen usein pakenee lattialle tai väärään päähän sänkyä.

75. Oletko matkinut apinaa?
Olen hyvä apinaimitaattori.

76. Unohditko tänään ottaa lääkkeesi?
En, tällainen olen normaalisti.

77. Milloin viimeksi kävit Tarjoustalossa?
Ehkä noin kuukausi sitten. En ostanut mitään.

78. Mitä ostit viimeksi kaupasta?
Jauhelihaa, jogurttia, piimää, suklaata, pähkinöitä, valmispizzan.

79. Kenelle teit viimeksi kortin?
Serkulleni.

80. Aika monella on muna mutta minkälainen?
Kalju.

81. Minkä tekstin haluaisit t-paitaasi?
"Ei ole synti olla hullu."

82. Pureskeletko kynsiäsi?
Pureskelin joskus lapsena. Sittemmin siirryin järsimään kynsinauhoja, mutta niitäkin harvemmin. Haastavinta on ollut varpaiden kynsinauhojen pureskelu.

83. Jos olisit peruna, mikä olisi nimesi?
Mukula.

84. Oletko katsonut seksiguru-ohjelmaa?
Toistuvasti. Hyvää oppia, jos olisi vielä joku, jonka kanssa näistä opeista voisi keskustella ja niitä käytäntöön soveltaa.

85. Mario vai Luigi?
Kumpi mahtoi olla kumpi? Tämä ei taida olla niitä Matti ja Teppo, nyt myös Seppo-kysymyksiä. Silloin vastaisin Giancarlo.

86. Kuka oli ensimmäinen paras kaverisi?
Harri.

87. Oletko ollut koskaan kala?
Ei nyt ihan heti tule mieleen. Edellisiä elämiäni en osaa kommentoida kun muisti rajoittuu tähän parhaillaan meneilläolevaan.

88. Onnennumerosi?
Seiska tai kymppi. Voisi se toisaalta olla kolmonen, kolmetoista tai seitsemäntoista tai ehkä kaksikymmentäyksi.

89. Onko sinulla ollut syyliä?
Lapsuudessa niitä oli ranteissa ja jaloissa. Tällä hetkellä ei ole ensimmäistäkään.

90. Tunnetko olevasi kuin orja kotona?
Kyllä, kun on omat tiskit ja vaatteet hoidettava ja vielä lattiat luututtava. Mitä tämä tällainen on?

91. Vaivaako sinua nuoruusajan dementia?
Aina.

92. Oletko koskaan varastanut mitään? Jos olet niin mitä?
Pienenä näpistelin. En osaa siitä olla kovin pahoillani, koska se kuului elämääni ja opin siitä jotain. Myöhemmin sitten olen huomannut, että vaikka ihmisillä olisi kuinka paljon rahaa, se ei tee heistä yhtään parempia. Niin ne vain rikkaatkin rötöstelevät, rikkovat ihmisoikeuksia ja ties mitä. Lopulta raha on valtaa ja ehkä se pieni näpistelyvaihe tahtoi kertoa sitä, että minäkin joskus halusin jotain.

93. Montako kaimaasi tiedät/tunnet?
Ei noita niin hirveästi ole tullut vastaan, mutta varmaan puolentusinaa.

94. Kirjoitatko usein väärin?
Eihän sitä aina voi oikein kirjoittaa. Pahimpia kompastuskiviä ovat yhdyssanat ja pilkutus, joskus sanajärjestys. Harvemmin tulee taottua ihan puhtaita kirjoitusvirhepahaisia.

95. Kaakao, kahvi vai tee?
Ehdottomasti kaakoa, mutta useimmiten tee. Kahvia juon vain pakkotilanteessa ja niitä tilanteita tulee kohtuullisen harvakseltaan.

96. Minkä väriset piilolinssit haluaisit?
Mustat.

97. Miksikä pukeutuisit naamiaisissa?
Itsessäni olisi varmasti ihan tarpeeksi. Eipä tarvitsisi sitä pellen asua mistään kaivaa.

98. Jos katse voisi tappaa, montako ihmistä olisi jo murhattu?
Ei ainoatakaan. Voi olla, että lähimpänä olisi ollut itsemurha.

99. Milloin olit viimeksi bilettämässä?
Lokakuussa 2006 kävin bailaamassa eli tanssimassa funk-jazz-soul-baarissa.

100. Jos sinusta olisi lööppi huomisessa lehdessä, mistä se kertoisi?
Luultavasti ihmisestä, joka on uhkarohkean rehellinen menneistä kokemuksistaan. Toivoisin sen kuitenkin pikemmin kertovan enemmän eli ihmisestä, joka on menneensä kanssa sinut ja vakavista jutuistaan huolimatta jalat maassa tarpova hölmö.