Pari vuotta sitten kirjoitin erään suomalaisen jääkiekkoilijan haastattelun suomalaiseen mediaan. Pelaaja kuului joukkueensa kapteenistoon eli oli tärkeä lenkki joukkueen sisäisessä hierarkiassa. Hyvien tapojen mukaisesti lähetin valmiin haastattelun myös joukkueen toimistolle luettavaksi ja siitä sensuroitiin pari lausetta. Toinen sen vuoksi, että sen katsottiin aliarvioivan yleisöä ja toisen katsottiin loukkaavan lajia. Toimittajan etiikan mukaisesti kysyin julkaisulupaa joukkueelta ja haastateltavalta, koska katsoin, että työnantajalla on täysi oikeus tarkastaa työntekijänsä lauselmia. Ihmeteltävää riitti siinäkin, miten niin arvostettu pelaaja saattoi laukoa sellaista.

Mediani puolestaan ei nähnyt vastaavia tulkintoja lauseiden takana. Lähinnä kyse on lausumattomista totuuksista ja heräsikin kysymys, miksi kaikki suunnilleen tietävät mistä on kysymys, mutta silti siitä ei saa sanallakaan olla mediassa? Onko jotain ihmeellistä siinä, että ammatikseen kiekkoileva pelaaja pitää itseään pelinappulana? Lajissa liikkuu huomattavia summia rahaa ja pelaajien palkat ovat olleet vahvassa nousussa 80-luvulta lähtien. Tuolla palkannousulla katsotaan, että heidän suunsa saadaan tukittua, eikä kukaan kyseenalaista lajia. Itseasiassa kuitenkin sama ongelma tuntuu vaivaavan lajia kuin lajia. Jääkiekko ei ole maailman rahakkain laji. Yhdysvalloissa koripalloilijat saavat huikeita palkkoja ja maailmanlaajuisesti jalkapalloilijat voivat tienata käsittämättömiä summia. Kyse on sittenkin jostain muusta kuin vain jääkiekosta. Eikä aivan vanha ole ajatus siitäkään, että kansa vaatii sirkushuvinsa. Tuo ajatus on tuttu niinkin kaukaa kuin antiikin Roomasta. Nykypäivän jääkiekkoilijat ovat gladiaattoreita. Veri ei enää lennä, eikä siksi kentällä ole kyse elämästä ja kuolemasta.

Toinen lausumaton totuus on se, että yleisö on aina kriittinen. Sama se, miten hyvin meistä kukin joskus työnsä tekee, mutta huonona päivänä kaikki ovat meitä vastaan. Tämä on tuttua markkinoinnista, jonka yksi nykyaikainen johtoajatus on, että yksikin epäonnistunut myyntikerta (huono esitys) saattaa johtaa pitkään tyytymättömyyteen. Jääkiekkojoukkueilla on omat faninsa, jotka osoittavat kyllä tyytymättömyytensä, jos oma joukkue pelaa huonosti. Osa yleisöstä puolestaan äänestää jaloillaan, jos joukkue ei menesty. Sen sijaan menestyvällä joukkueella ei sittenkään ole välttämättä yhtään enempää yleisöä kuin huonommin menestyvällä. Tähän on lukuisia syitä, mutta voidaanko silti sanoa, että yleisö ei olisi kriittinen. Joillain joukkueilla voi olla ylikriittinen yleisö, kuten monet eivät tykkää katsella tietynlaisia elokuvia tai kulkea tietynlaisissa vaatteissa. Niin se vain on.

Jos haastateltavilta viedään heidän mielipiteensä, mitä heistä jää suurelle yleisölle? Joillain pelaajilla kun saattaa pitkän pelaajauransa myötä syntyä syvällisempi suhde lajiin ja sen lainalaisuuksiin. Ehkä meidän mielestämme pinnallisillakin ihmisillä saattaa olla jotain syvällistä sanottavaa, mutta media vaientaa heidät. Lopulta meille jää käteen näistä ihmisistä vain heidän "uransa". Näin on käynyt lukuisille ihmisille ja yksi surullisimmista on varmasti suomalaisen median pyörittämä Matti Nykänen. Häneltä ei viisauksia edes odoteta, joten häntä uskalletaan huoletta siteerata, eikä tarvitse pelätä syytteitä loukkaavista kommenteista. Silti uskon vakaasti, että sellaisellakin ihmisellä kuin Matti Nykänen on muutakin sanottavaa elämästä kuin "elämä on laiffii."