Minusta ei tule koskaan isäni kaltaista. Näin olen ajatellut, enkä usko olevani ainoa, joka haluaa olla jollain tavalla erilainen kuin vanhempansa. Lapset kapinoivat ja valitsevat itsenäisesti "omat" käyttäytymistapansa, mutta kukaan ei valitse mitään sattumalta. Joskus tuo valinta on pelkkää reaktiota eli minä reagoin isäni juomiseen niin, etten halunnut juoda. Alkoholi tuntui jo maultaankin luotaantyöntävältä, enkä ollut nähnyt tuon pahan maun lisäksi alkoholin antaneen perheelleni mitään positiivista. Hauskanpito ja rentoutuminen olivat pääsääntöisesti hyvin kaukana alkoholinkäytöstä. Humalainen isäni toki saattoi nauraa huonoille vitseilleen, mutta selvänä tilannetta tarkkeileva lapsi tarkkaili hetkellisessä mielenhäiriössä toikkaroivaa ja huutavaa isää.

Toisaalta lapset saavat väkisinkin vanhemmiltaan jotain. Kapinointi saattaa joskus olla paikallaan, mutta useisiin lapsiin kotona nähty malli syöpyy. Se saattaa näyttyä yhtälailla alkoholinkäyttöä koskevassa käyttäytymisessä kuin vaikkapa siivoustavoissa ja uskossa. Toki lapsi voi haluta tehdä kaiken toisella tavalla. Ihmisen mieli on luomisvoimainen, joten meillä on olemassa väline vaihtoehtoisten käyttäytymis- ja toimintamallien kehittämiseen. Silti hyvin usein käy niin, että käytämme luovuuttamme erittäin rajoitetusti. Takerrumme helposti kaikkein helpoimpaan vaihtoehtoon eli siihen, jonka olemme oppineet. Vaikeampaa on pyrkiä eroon opitusta ja katsoa niin omaa kuin muiden käyttäytymistä hieman etäämmältä.

Joinain selvinä hetkinä isänikin näki omassa käyttäytymisessään jotain ongelmia. Hän ei välttämättä kyennyt itselleenkään selvittämään (tätä toki on vaikea tietää hänen päänsä ulkopuolisena), mistä ne ongelmat johtuivat. Hän saattoi ymmärtää, että jokin ongelma on ja kenties se on juomisessa, joten hän sanoi useamman kerran lopettavansa alkoholinkäytön, kykenemättä kuitenkaan tekemään niin. Ehkä juuri se, että olin hänen lapsensa, enkä ollut seurannut hänen jalanjäljissään, saatoin nähdä tilanteen hieman kokonaisvaltaisemmin. Sitä ymmärrystä on silti täysin mahdoton siirtää lapsen päästä isänsä päähän. Hänen ongelmansa olivat toki paljon syvemmällä kuin vain alkoholinkäytössä. Uskoisin hänen reagoineen johonkin lapsuudessaan sattuneeseen ja nuoruudessaan oppimaansa juomalla ensimmäiset kerrat alkoholia. Kun elämä tuntui jollain tavalla ihmeellisemmältä ja erilaiselta humalassa, siitä kehittyi tapa, joka ei enää ollutkaan pelkkää reaktiota. Hän jäi koukkuun aineeseen, joka joskus lievitti hänen ahdistustaan ja myöhemmin alkoi aiheuttaa sitä. Hän oli täysin voimaton sen aineen edessä, mutta kapinoi ajoittain sitä vastaan kun huomasi sen vieneen hänet liian pitkälle, mm. sairaalan teho-osastolle.

Olisin toivonut isäni kertovan enemmän siitä, mitä vastaan hän kapinoi lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Miten hän päätyi valitsemaan alkoholin, mutta kuten sanoin, hän ei ehkä itsekään ymmärtänyt käyttäytymistään. Olisi tavattoman helppoa syyllistää hänen vanhempansa huonosta kasvatuksesta tai vääränlaisesta mallista, mutta silloin voimme syyllistää kaikki maailman vanhemmat, jopa ne, jotka ovat juuri tällä hetkellä lapsia ja ovat kenties tulevia vanhempia. Syyllistäessämme haluamme sanoa, ettei mikään asia voi muuttua. Paha ja pahuus on aina tullut vanhemmista, eikä meidän omalla valinnallamme ole asioiden kanssa mitään tekemistä. Isäni joi ensimmäiset kerrat, hän teki valintansa, muttei ollut tietoinen siitä, mille polulle oli elämässään lähtenyt. Minulla on ollut omat ongelmani seksin ja internetinkäytön kanssa. Ne ovat toimineet stressin ja ahdistuksen purkukeinoina. Koska tuntemukseni ovat lopulta olleet käsittämättömiä, en ole kyennyt puuttumaan omaan käyttäytymiseeni mitenkään. En ole ymmärtänyt, että jotkut käyttäytymistapani saattaisivat olla ongelmallisia.

Kapinoin isäni vaikutusta vastaan ja valitsin toisenlaiset koukut. Olisin voinut valita saman koukun kuin hän ja kuuluisin siihen ihmisjoukkoon, jota lienee helpompi ymmärtää. Alkoholisteja on suomalaisessa yhteiskunnassa niin paljon, että heistä on tullut osa kulttuurimaisemaamme. Meillä on jopa ammattiryhmiä, joiden uskomme olevan läpeensä alkoholisoituneita: insinöörit, toimittajat ja kirjailijat. Isäni oli insinööri. Minä puolestaan toivoisin olevani kirjoittaja eli kuuluisin ammattiryhmään toimittajat ja/tai kirjailijat. Vaan olen ollut koko ikäni selvinpäin ja taistelen vielä tuota stereotypiaa vastaan. Voiko ihminen ottaa palautteen vastaan tai esittää syvimpiä tuntojaan ilman vahvaa humalatilaa? Isässäni oli tiettyä herkkyyttä, joka saattoi ajaa hänet valitsemaan sen tien, jossa hän oli toistuvasta hetkellisen mielentilahäiriön vallassa. Minä olen ollut herkkä, itken elokuvien lopussa ja tykkään halaamisesta, mutta olenko minä herkkä sitten jollain toisella tavalla? Olenko sittenkin luonteeltani kova tai vahva esittäessäni mielipiteeni ja tunteeni vain ja ainoastaan selvinpäin? Tuota mallia en ole voinut oppia isältäni. Olen kapinoinut häntä vastaan ja kehittänyt itselleni toisenlaisen strategiaan.

Isäni tai äitini eivät ole olleet ainoat kasvattajani ja minuun vaikuttaneet ihmiset. Ihmiset ottavat mallia televisiosta, elokuvista, musiikista ja erityisesti kanssaihmisistä. Asenteet erilaisia elämäntapoja kohtaan suodattuvat kaikesta vastaanotetusta tiedosta. Sen pohjalta ihminen tekee valintansa puolesta tai vastaan. Onko soveliasta kurittaa lapsiaan fyysisesti? Jos vanhempamme ovat tehneet niin ja unohdamme omat lapsuudenkokemuksemme, suhtautumistapamme voi olla positiivinen. Jos sen sijaan muistamme omat kipumme ja ahdistuksemme, ristiriitaiset tunteet vanhempiamme kohtaan ja saamme vahvistusta omille kokemuksillemme elokuvista ja kirjoista, lapsen kurittaminen saattaa kuulostaa todella huonolta ratkaisulta. Me ihmiset olemme hyvin erilaisia ja meillä on erilaiset valmiudet ottaa vastaan tietoa. Me emme välttämättä ole aina valmiita miettimään omia motiivejamme ja taustojamme ymmärtääksemme omia asenteitamme, uskoamme ja toimintaamme. Silti uudet oivallukset voivat syntyä vain kyseenalaistamisesta, minun itseni kyseenalaistamisesta.

Taisteluni isäni vaikutusta vastaan on jatkunut vielä hänen kuolemansa jälkeen. Alkoholi on ollut tietyllä tavalla peikko koko ikäni, eikä se varmasti hetkessä muuksi voikaan muuttua. Silti tietojeni karttuessa olen ymmärtänyt aina syvemmin sen, ettei alkoholi itsessään ole ongelma. Ongelmat ovat ihmisten asenteissa ja motiiveissa. Ne taas puolestaan syntyvät hyvin pitkällä aikavälillä, koska ne voivat muuttua vielä aikuisiällä. Olen ollut hyvin kielteinen alkoholin suhteen lähes koko ikäni, mutta vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, että sillä voi olla positiivisiakin vaikutuksia. Omakohtaisesti koen, ettei minulla ole tarvetta juomiseen. Humalatila saattaisi olla kokemisenarvoinen, muttei minulla ole tarvetta siihenkään. Kokemuksia karttuu siitäkin huolimatta, vaikkei toikkaroisi eläessään kertaakaan humalassa. Uudet kokemukset ja hauskanpito tuntuvat pinnallisilta ja huonoilta motiiveilta humaltua. Siitä puuttuu luovuus, se on ikään kuin vanhan kertausta.

Isäni toivoi, että minusta tulisi enemmän hänen tapaisensa. Äitini puolestaan on toivonut, että niin ei koskaan kävisi. Väistämättä olen imenyt molemmista ihmisistä, vanhemmistani jotain itseeni. Huomaan, että minun elämääni ehkä vahingollisemmin vaikuttaneita taipumuksia olen ottanut äidistäni. Se on ollut minun valintani, koska isäni toimintamallit tuntuivat vielä huonommalta valinnalta. Keneltä muulta olisin voinut alun alkaen sitten ottaa jotain mallia, jos en vanhemmiltani. Myöhemmin olen saanut perspektiiviä ja hiljalleen ymmärtänyt, millaiseen sudenkuoppaan olen itseäni ajanut. Jälleen vanhempia olisi todella helppo syyttää, mutta valinnat olen kuitenkin tehnyt itse. Jos haluamme lähteä etsiä syyllisiä, voin sanoa, ettei kukaan tässä maailmassa ole täysin syytön. Silti tekijöinä ja toimijoina meistä jokaisen on kannettava vastuu teoistaan ja valinnoistaan. Siksi minä en voi syyttää yhtään ketään siitä, millainen olen. Sen sijaan voin hyvinkin kiittää, että isäni näytti esimerkillään, mitä ei kannata tehdä. Äitini vaikutukset ja opit olen imenyt syvemmälle, eikä niistä vapautuminen ole helppoa, jos aina tarpeellistakaan.