Kun työpaikoista ei ole - yllättävää kyllä - kuulunut yhtään mitään, olen tankannut pääsykoekirjaa. Tietyn luku- ja elämänrytmin ylläpitäminen on kuitenkin vaikeaa kun elämässä on hyvin vähän mitään säännöllistä, johon voisi tukeutua. Muiden rytmien ohella unirytmi hyppii ja vaihtelee niin, että yhtenä päivänä saattaa aikaa olla, vaikka mihin ja toisena päivänä päivä on heräämisen jälkeen melkein ohi. Näin ainakin joskus oli. Nykyään herään jotakuinkin samoihin aikoihin, vaikka menisin kuinka myöhään nukkumaan, mutta päivä on muuten tajuttoman pitkä nukahtamista vastaan taistellessa.

Olen aiemminkin ihmetellyt, miten jotkut ihmiset voivat ajatella niin, että työttömyys on kuin lomaa tai työttömänä olisi jotenkin helppoa olla. Ehkä näin olisi, jos olisi perhe, josta huolehtisi tai toista osapuolta, jolla olisi tuloja, ja olisi paljon työtä kotona, mutta yksinelävälle se on kokonaan toinen maailma. Ilman säännöllistä toimeentuloa ruoka on kortilla, minkäänlaisia maksullisia harrastuksia on lähes mahdotonta ylläpitää ja helpompaa on tavalla tai toisella jämähtää kotiin, jossa asumisesta kuitenkin valtaosan kaikista tuloistaan maksaa. Kotona toki voi kuunnella levyjä, lukea ja katsella televisiota, mutta jonkinasteinen tylsistyminen on väistämätöntä. Kun työttömyydestä tulee rutiinia päivät, viikot ja kuukaudet lipuvat ohi kuin tankkilaivat horisontissa pikakelauksella. Jos kaikki rytmi elämästä katoaakin niin oikeastaan "työttömän rytmin" rikkominen tekee yhdestä päivästä helposti antoisamman kuin koko aiempi kuukausi oli yhteensä.

Jotkut sanovat, että kaikki muuttuu kunhan haet töitä ahkerasti. Vähän sama kuin toivoisi anorektikon paranevan sillä, että syö vain tai alkoholistin paranevan sillä, että lopettaa juomisen. Yksinkertaista se noin sanojen muodossa on, mutta käytännössä se onkin sitten toinen juttu. Minua ei ainakaan henkilökohtaisesti haittaisi yhtään, jos saisin töitä, päinvastoin. Pääsisin eroon monesta harmista ja minulla olisi varaa tehdä muutakin kuin sotkea rytmiäni ja tylsistyä. On toki ihmisiä, joille työttömyys on lähes missio. He tylsistyvät tai ovat tylsistyneet yhtä tehokkaasti kuin minä, mutta heitä se ei haittaa. Elämä voi lipua työttömän käsistä niin monella eri tavalla. Toisilta se lipuu käsistä tanakassa humalassa, toisilta se lipuu käsistä "kaikkea kivaa" tehdessä.

Kansalaispalkasta on puhuttu kohtuullisen pitkään, mutta asiassa ei olla edetty suuntaan tai toiseen. Onhan se toki aika monipiippuinen juttu, mutta toisaalta se helpottaisi joillain ihmisillä työhönpääsyä ja saattaisi helpottaa joidenkin yritysten taloudellista tilannetta. Mietitään vaikka jotain pienyritystä, jonka palkkalistoilla on tasan yksi ihminen, yrittäjä itse. Olisiko hänen tai yhteiskunnan kannalta mitenkään mielekästä, että häntä olisi puolipäiväisesti joku auttamassa? Vaikka se työ olisi pientä, silti siinä olisi joku, jonka kanssa miettiä asioita ja olisi yksi "työtön" tylsistymästä koti- tai baarinurkista. Tai miten tilanteessa, jossa televisioalan ihminen pääsisi kansalaispalkalla koulutustaan vastaavalle työpaikalle ilman ainaista työnhakua tai työharjoitteluvaatimuksia (palkatta, Helsingissä). Itseäni kiinnostava ajatus olisi sekin, että esimerkiksi minulla olisi mahdollisuus tarjota näyttöjä edes kuukauden tai kolme jossain mainostoimistossa copywriterina. Se ei tule ikinä tällä systeemillä toteutumaan, jos pääsyvaatimuksina on aiempi kokemus ja näyttö. Mistä saada näyttöjä ilman näyttöjä? Kansalaispalkka säästäisi työnantajan tietyiltä velvollisuuksilta ja copywriteriksi haluava, vaikkapa minä, saisi vapaasti tietyn ajan näyttää, mitä osaa tai on osaamatta.

Kansalaispalkan ehdoton vaatimus kuitenkin pitäisi olla se, että yhteiskunnalla olisi tarjota jotain mielekästä työtä tai ihminen löytäisi itse itselleen jonkin paikan. Täystyöllisyydestä voidaan jauhaa, muttei "piilotyöttömyys" ehkä ole avain sen saavuttamiseen. Toinen vaihtoehto tietysti on se, että ihmisiä koulutetaan jatkuvasti lisää, mutta siinäkin on tietty mielekkyysrajansa. Opiskelijoidenkin tilanne on kohtuullisen ongelmallinen eikä täydellisiä takeita koulutuksenjälkeiselle työllistymiselle ole vieläkään. On aina taloudellinen riski lähteä opiskelemaan, mutta nuoret työnnetään samasta tuubista sisään, mistä kaikki muutkin. Osa selviytyy ja osa ei, se on luonnonlaki. Toisaalta samaan aikaan pullonvarteen jämähtäneitä (ns. narkomaaneja/alkoholisteja) hyysätään. Tässä on jonkinasteinen ristiriita, jota voitaneen edes pyrkiä ratkomaan jotenkin, jos asia yleisesti tunnustettaisiin.