Elämä, kuten usko ovat ihmisen kannalta kielenkäyttöä, kommunikointia. Ihminen on olemassa suhteessa muihin. Jos maailmassa olisi vain yksi ihminen, hän saattaisi kommunikoida eläinten kanssa, mutta kukaan tässä maailmassa ei enää olisi määrittelemässä hänen ihmisyyttään, vaan hänen olemisensa peilautuisi silloin niiden kautta, joiden kanssa hän olisi tekemisissä eli eläinten. Eläimet puolestaan eivät omaa samalla tavalla ymmärrettyä puhuttua kieltä kuin ihmisillä on.

Usko on samalla tavalla ihmiskielellä ymmärrettävä ja tulkittava ominaisuus. Ihmisen itsensä on hyvä ymmärtää ja tietää, mihin hän uskoo, mutta suurin osa uskomuksistakin on tiedostamattomia. Tiedämme vain vanhasta kokemuksestamme monia asioita, joiden uskomme sitä myötä olevan yleisiä totuuksia. On osa meidän maailmankatsomustamme tietää/uskoa, että taivas on pääväriltään sininen, eikä vihreä tai punainen. Kokemuksemme määrittelee sen, mihin uskomme ja loput meidän uskostamme on puhtaasti kielellistä ja tulkittua. Sana "sininen" ei tarkoita samaa kuin "ruuvimeisseli" tai "kiisseli", koska kieli on myös meidän tiedostamattamme oppimamme taito. Kielessä käsitteet ovat hiljalleen kiinnittyneet viittaamaan tiettyihin maailman ilmiöihin. Silti mikään käsite ei ole täysin ehdoton tai muuttumaton. Kuten taivas ei aina ole sininen, käsitteet eivät myöskään aina tarkoita aivan samaa asiaa.

Arki- tai puhekielessä sanotaan joskus "hanki elämä". Sana elämä on meidän kaikkien osalta kuin keidas: se on meidän kokemuksellemme todellinen, mutta pyrkiessämme lähemmäs ja juomaan vettä lähteestä, se on karannut meiltä ja olemme jälleen uudessa pisteessä. Elämä ei ole mitään hankittavissa olevaa. Silti sanat viittaavat johonkin ja saatamme uskoa sanan elämä tarkoittavan juuri jotain tiettyä asiaa. Tässä tapauksessa omakohtaisesti voisin kuvitella, että joku ei pidä kovinkaan eläväisenä elävänä kirjoitus- ja ajattelutyötä. On oikeampaa elämää tavata ystäviä, käydä baareissa ja harrastaa liikuntaa. Silti loppupeleissä elämä ei ole mitattavissa oleva asia. On vain meidän tulkintamme siitä, mitä elämän viime kädessä pitäisi olla. Aivan samalla tavalla rakentuu oikeastaan koko käsityksemme maailmasta. Taivaan pitää olla sininen; vihreällä pitää olla turvallista ylittää suojatie; oikealta ei pidä tulla auton kun ei eilenkään tullut; mummoja ei pidä potkia. Silti elämä, maailma, toimii omien lainalaisuuksiensa mukaan, ei meidän tulkintojemme.

Ajattelu puolestaan on mielensisäistä kielenkäyttöä. Vaikka emme tiedosta motivoivamme itseämmä uskomaan asioita, kaikki kokemamme suodattuu meidän aivojemme kautta. Tavatessamme uuden ihmisen alamme tulkita häntä. Ihmisten käytöksessä on tiettyjä yhtäläisyyksiä, mutta kiinnitämme huomiomme pääsääntöisesti joko meille tuttuun tai sitten aivan päinvastaiseen, meille outoon käytökseen. Kun olemme tulkinnassamme päässeet johonkin pisteeseen alamme tiedostamattamme asettaa toiseen ihmiseen vastaavia odotuksia kuin taivaaseen ja keitaaseen. Meidän kokemusmaailmastamme käsin toinen ihminen voi olla hullu tai ihana ilman epäilyksiä. Kun ihminen tietyssä tilanteessa sitten käyttäytyykin täysin meidän odotustemme, tulkintojemme vastaisesti joko yllätymme positiivisesti tai petymme karmeasti. Tässä kaikessa kommunikoimme kaiken aikaa itsemme kanssa, me tulkitsemme omia kokemuksiemme ajattelumme kautta. Itseasiassa ilman noita tulkintoja ja ajatteluamme käyttäytyisimme parinmuodostuksessakin kuin eläimet - uskoisimme ja eläisimme kuin eläimet ilman "sinistä" taivasta tai ihmistä, johon pettyisimme kerta toisensa jälkeen.

Todellisuus ja elämä ovat meistä riippumattomia asioita. On tärkeää ymmärtää, miksi tietyt asiat ja ihmiset meidän elämässämme saavat tiettyjä arvoja. Miksi kiihkomuslimit käyttäytyvät meidän mielestämme hullulla tavalla, miksi ihastumme juuri Tiinaan tai Tuomakseen, emmekä Annaan tai Anteroon. Niin kauan kuin emme ymmärrä tulkintojamme tästä maailmasta, emmekä omien valintojemme ja tulkintojemme alkuperää, olemme tietyssä mielessä robotteja. Tulkitsemme asiat absoluuteiksi, jotka määrittelevät pitkälti meidän käyttäytymistämme. Ihastumme juuri tietynlaisiin ihmisiin; itsemurhapommittajat eivät räjäytä itseään ja taloja vain jumaltensa vuoksi, vaan he ovat tulkinneet elämässä arvokkaat asiat omalla kohdallaan ja se mitä he tekevät on heille itselleen tärkeää; ylitämme suojatien vihreällä katsomatta yhtään ympärillemme.