Muutaman viikon päästä saan tietää kutsuuko koulu syksyllä. Useita vuosia olin sillä kannalla, että opiskelu tulee liian kalliiksi, eikä minulla ole siihen varaa. Edelleen on sama tilanne, mutta siitä huolimatta opiskelu olisi juuri tällä hetkellä hyvä vaihtoehto, koska työnsaanti on kiven alla. Siihen tuetaan, että ihmiset tekisivät töitä, mutta minun koulutuksellani on aika huonot mahdollisuudet saada alan koulutusta ja taas toisiin paikkoihin saatan olla ylikoulutettu tai löytyy aina parempia tekijöitä. Koulutusjärjestelmä puolestaan tuntuu laahaavan perässä ja siitä tuntuu unohtuneen tietyt realiteetit aikaa sitten.

Suomessa sanotaan olevan yksi parhaista koulutusjärjestelmistä maailmassa. Näin se saattaa ollakin, mitä tulee peruskoulutukseen. Meille aletaan tankata kieliä ja perustietoa maailmasta jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Lapset lyödään läpi oppipuristemasta, jonka jälkeen pitäisi valmistua kohtuulliset perustiedot ja kielitaidot omaavia ihmisiä. Osa ihmisistä valmistautuu kaiken aikaa siihen, että perustietoja ja kielitaitoa tulee lisää, tiedon on kasvettava ja sitä on opeteltava soveltamaan. Viime kädessä, kaiken puristelun ja syynäämisen jälkeen meillä voi olla käveleviä tietopankkeja, joiden oman elämän hallinta ja sosiaaliset taidot voivat olla jotakuinkin nolla. Se ei kuitenkaan yhteiskuntaa haittaa, niin kauan kuin nämä ihmiset tuovat verotuloja valtion kassaan.

Tänä päivänä vielä painotetaan monialaosaamista. Se on lähes välttämätöntä, koska nykyisellään yksi yliopistotutkintokaan ei ole tae pääsystä oman alan töihin. Sama alkaa päteä alemman asteen koulutukseen. Vaikka siivoojaksi saattaa päästä, jos omaa aiempaa kokemusta alalta, niin ammattikoulutus on kohtuullisen vaativaa. Painotalojen painajakoulutus on joskus vuosia sitten mennyt isältä pojalle-systeemillä ja koulu on käyty työpaikalla. Tänä päivänä koulutus on kolmevuotinen ja sekaan on otettu oppilaita, jotka eivät yksinkertaisesti ole kiinnostuneita, vaan ovat hakeneet kouluun, koska niin on tehtävä. Niin koulutus kuin lopulta ymmärrys, että osaaminen syntyy tekemällä, tuntuu kadonneen.

Yliopisto- ja korkeakoulumaailma toki ovat hieman erilaisia, koska siellä ei voida välittömästi tuupata ihmisiä tekemään asioita. Silti siellä voisi ihan yhtä hyvin pyrkiä samaan, saada opiskelijat aktivoitumaan ja motivoitumaan sen sijasta, että heille tuupataan teoriaa toisen perään ja puudutetaan kirjallisuudella. Kirjallisuus ja teoriat ovat oleellinen osa tiedettä, mutta aivan ensimmäisenä aivan peruskouluasteellakin ihmisiä pitäisi opettaa ajattelemaan itsenäisesti ja löytämään syy-yhteyksiä. Tämä liittyy oleellisesti myös elämänhallintaan ja parisuhteisiin. Tällä hetkellä lopulta ainoa koulutus, jota koulut tarjoavat esimerkiksi ihmissuhdeasioissa on jokaviikottaiset opiskelijabileet, joihin kaikilla opiskelijoilla ei ole hinkua. Lopulta elämä opettaa jokaista paremmin kuin mikään koulu, mutta koulutukseen pääseminen on itsessään kohtuullisen vaikeaa, koska kilpailu on kovaa. Pudotuspeli on käynnissä, jo peruskoulun ensimmäisiltä luokilta lähtien. Mihin tällainen koulutus lopulta meitä valmentaa ihmisinä? Siihenkö, että voittajan on helppo hymyillä ja häviäjien olisi hyvä totutella rooliinsa?

Peruskoulutasolla mielestäni lapsia tulisi valmentaa ensisijaisesti ihmisinä. Heidän pitäisi antaa leikkiä ja olla keskenään, opetella tutustumaan ja tottumaan vastakkaiseen sukupuoleen, painottaa sitä, että kaikki me olemme ihmisiä. Kirjoitus- ja laskutaito voisivat olla ihan hyvin parin ensimmäisen vuoden tavoitteita. Mihinkään muuhun tuskin on kiirettä. Samaan aikaan ja seuraavia vuosia ajatellen olisi hyvä opettaa ihmiset puhumaan, kertoa maailmasta ja ihmisistä, mitä kaikkea voi tapahtua. Tässä varmasti voisi helposti mennä pelotteluosastolle, mutta opettajan ammattitaitoon pitäisi kuulua hienotunteisuus. Huomattavasti nuoremmalle on todella väärin mennä sanomaan mitään perustelematonta ja leimaavaa. Olen omana kouluaikanani kohdannut vain muutaman opettajan, joiden kohdalla olisin voinut jossain välissä kysyä: "mitä helvettiä sä, aikuinen ihminen oikein ajattelit?" Opettajamme ovat yhtälailla ihmisiä, jotka on koulutettu samalla, ihmisläheisellä tavalla kuin meidät muut.

Kun peruskoulun ala-aste on ohi, luultavasti monet koululaiset ovat jo ehtineet lukea kirjallisuutta, katsomaan televisiota, kuunnella radiota sen verran, että heille on tarttunut yhtä, jos toista "yleistietoutta". Silti jo ala-asteen ohjelmaan kuuluvat erikseen mm. maantieto, historia ja biologia. Nämä aineet voisi hyvin sitoa käytäntöön, biologian tunnit voitaisiin pitää luonnossa, maantiedon tunnit karttojen äärellä ja historia esimerkiksi museossa. Lisäksi on herätettävä kysymys, miten paljon historian tietoutta me ihmiset tarvitsemme? En koe välttämättömäksi tietää milloin Napoleon Bonaparte teki sitä ja tätä, milloin hän syntyi ja kuoli. Sen sijaan hänet voisi ottaa esimerkiksi henkilönä, jolla oli heikkoutensa ja vahvuutensa, häntä voisi yhtälailla pitää historiallisena esimerkkinä kuin vaikka Jeesusta tai Adolf Hitleriä. He olivat ihmisiä, joista eräillä asiat menivät vähän paremmin, toisilla huonommin. Koko historian opetuksen voisi sitoa ajatukseen: "historian ei tarvitse toistaa itseään" ei ihmiskunnan historiassa eikä välttämättä sukujemmekaan historiassa.

Peruskoulun yläasteen tarkoitus on, sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, valmistaa ainakin osaa opiskelijoista lukiota ja yliopistoa varten, mutta opettaa yleistietoutta myös niille, jotka jatkavat suoraan ammatilliseen koulutukseen. Yläasteella koululaiset ovat teini-iässä ja on lukuisia asioita elämästä, joita heidän olisi hyvä tietää. Tässä vaiheessa opettajan hienotunteisuuden lisäksi, hänellä pitäisi olla valmius tietynlaiseen kovuuteen ja hänen pitäisi omata terve itsetunto. Koska kouluissa hyvin vähän keskitytään itsetunnon kohentamiseen ja osa opettajista ovat lopulta hiljaisia hiirukoita, osa opiskelijoista on aivan muissa maailmoissa opetuksen aikana ja osa opettajista joutuu oppilaidensa kiusaamiksi. Yläasteen kokonaisuudessa pitäisikin olla enemmän keskustelua arvoista, työ- ja perhe-elämän koukeroista, myös tietyistä psyykkisistä lainalaisuuksista, kuten siitä, miten yhden ihmisen kiusaaminen saattaa jättää jäljet niin kiusaajaan kuin kiusattuun. Muu maailma, niin luonto, eläimet kuin muut ihmiset tulisi opetella ottamaan huomioon ja jokaisen ihmisen pitäisi oppia ajattelemaan ennen tekoja. Yläastekoulutuksessa voisi ihan hyvin ottaa käytäntöön urheiluvalmentamisesta asioita, joilla koko koululaisjoukko saataisiin ihminen näkemään itsensä itsenäisenä tekijänä osana ryhmää. Tätä kautta myös hyvin erilaisten ammattien arvostus pitäisi tulla esiin. Me tarvitsemme kaikenlaisia tekijöitä, emme vain yliopiston käyneitä.

Nykyisessä koulujärjestelmässä on ihan miellyttävä uudistus sikäli, että lukion ohessa opiskelijat voivat oppia myös ammatin. Olisin itse aikanaan halunnut vastaavaan koulutukseen ja lukioaikana voisi jo aivan syyllä totuttaa koululaiset lukemiseen, erilaisiin teorioihin ja niin edelleen. Silti minusta on vaarallista tuottaa mitään kiinteitä opintokokonaisuuksia, vaan jatkaa tavalla tai toisella käytäntöön, elämään sidotulla tavalla. Lisäksi oppilaiden olisi hyvä edelleen käydä keskustelua, oppia kysymään, esittämään kysymyksiä ja perustelemaan omia väitteitään. Tässä tilanteessa opettajan asia ei välttämättä olisikaan opettaa ihmisille "tosiväitteitä", vaan ohjata opiskelijat löytämään tietoa, ottamaan vastaan kritiikkiä ja ymmärtämään, ettei kukaan meistä - edes opettaja - tiedä kaikkea absoluuttisesti. Jopa opettaja saattaa olla joskus väärässä, eikä oppilaan tehtävä ole osoittaa niitä heikkoja kohtia. Lukioaikana olisikin tärkeämpää, että opiskelijat itse ovat motivoituneita ja he lukevat itse mahdollisesti niin koulukirjoiksi tarkoitettuja kirjoja kuin muuta kirjallisuutta. Keskustelujen kautta kaikki haalittu tieto jakautuisi ja mahdollinen väärä tieto tulisi yhtälailla esiin. Minä olisin aikanaan, jos olisin uskaltanut ja minut olisi opetettu puhumaan, rohkaistu siihen, puhunut uskonnoista, psykologiasta, filosofiasta ja taiteesta, mutta aika vähän minun lukioaikanani puhuttiin. Lopulta tieto, joka minulle tarttui oli "se välttämätön". Olin kiinnostunut noista aiheista, mutta lisätieto alkoi tarttua vasta lukioajan jälkeen kun ensin opin löytämään kirjastosta oikeat hyllyt.

Ammattikoulutus on kenties kaikista koulutuksista selkeintä. Se mikä minua hieman häiritsee on alimmallekin asteelle iskostunut kilpailu. Eikö koulutuksen pitäisi olla avointa kaikille? Jos minä haluaisin opiskella nyt hierojaksi tai kokiksi, minun pitää vuodesta toiseen täytellä ensin hakukaavakkeita ja sitten odotella innokkaana, että tärppääkö vai eikö tärppää. Siirryn koulusta toiseen varasijoille vähän sen mukaan, mikä kussakin koulussa on kiintiö. Jos olen yhtään tätä järjestelmää ymmärtänyt, osa opiskelijoista joutuu väistämättä alalle, joka ei voisi vähempää kiinnostaa. Lopulta tällaisessa ihmisessä menetetään valtaisa potentiaali kun hän katoaa oppialalle, jolla hän lähinnä ahdistuu eikä kykene ottamaan tietoa vastaan toivotulla tahdilla. Olisi huomattavasti yksinkertaisempaa, jos systeemi nojaisi siihen, että ihminen sanoo, mitä haluaa opiskella ja koulutusmahdollisuus tarjotaan.

Yliopisto- ja korkeakoulumaailmassa tilanne voisi olla periaatteessa hieman samansuuntainen. Ainakin Saksassa on ollut käytössä malli, jonka mukaan kuka tahansa pääsee yliopistoon kahdeksi vuodeksi, jonka aikana arvioidaan opiskelijan kehitys. Tässäkin tapauksessa kyseessä on pudotuspeli, mutta se on mielestäni ymmärrettävää, kunhan ihmiselle on annettu mahdollisuus. Hän on silloin imenyt kaksi vuotta oppia alalta, joka häntä kiinnostaa ja voi vapaasti siirtyä joko jo ennen kahta vuotta tai sitten sen jälkeen toiselle alalle. Näin lopulta saataisiin karsittua ne ihmiset, jotka eivät lopulta ole tarpeeksi motivoituneita tai heidän tapansa oppia ei välttämättä vastaa yliopistomaailman vaatimuksia.

Olen jo aiemmin pohtinut sitä, miten eriarvottava koulutusjärjestelmä on kun kyse on kotipaikkakunnista. Esimerkiksi taideteollinen korkeakoulu on vain Helsingissä. Rovaniemeltä pääkaupunkiin on sen verran pitkä matka, että nuori saattaa jättää hakemiset sikseen kun miettii talousasioita. Jälleen kerran käyttöömme jää tietyn alueen potentiaali, emmekä koskaan saa tietää, millaista taitoa ja tietoa löytyy maamme pohjoisosasta. Tässäkin tapauksessa olisi aika mielenkiintoista nähdä, jos opiskelumahdollisuus tarjottaisiin pariksi vuodeksi, millaista taitoa meillä lopulta maassamme on.

Käytännössä tällaisen järjestelmän luominen vaatisi huolellista suunnittelua. Samoin se saattaisi vaatia jonkinasteista asennemuutosta. Minua suorastaan närästää ajatus kilpailusta. Jos pääsen kouluun se maailma on edessäni. Minun on kuitenkin mentävä nykyisen järjestelmän mukaan. Kilpailusysteemi olisi kuitenkin jollain tavalla poistaa ja systeemiä muuttaa. Minut on kasvatettu ja opetettu siihen, että opiskelen itseäni ja tulevaisuuttani varten eli opiskelen saadakseni ammatin ja sitä kautta rahaa (eli tuottaakseni verotuloja valtiolle). Tämän asian voisi yhtälailla ilmaista siten, että opiskelen ymmärtääkseni muita ihmisiä, elämää ja maailmaa sekä osatakseni toimia siinä - opiskelen itseni vuoksi, ollakseni hyvä ja avuksi myös muille ihmisille. Haluamme ajatella asian kumminpäin tahansa, emme ole välttämättä aivan niin itsenäisiä ja muista riippumattomia tekijöitä. Olemme osa maailmaa, vaikutamme muihin ihmisiin asenteillamme, teoillamme, sanoillamme jne. riippumatta koulutustasostamme tai ammatistamme.