Äitini on muistanut valistaa minua siitä, että asunnon epäsiisteys viittaa masennukseen. Asuntoni on näyttänyt lähes aina siltä, että tämän diagnoosin voisi minusta tehdä. On aikoja jolloin olen tiedostanut masentuneisuuteni ja on aikoja, jolloin en ole, mutta lisäksi on aikoja, jolloin en ole kokenut, enkä vieläkään koe olleeni masentunut. Siisteys tai epäsiisteys eivät siitä syystä minun nähdäkseni kerro masennuksesta.

Kiertäessäni tuttujeni, sukulaisteni ja ventovieraiden asunnoissa, olen nähnyt monenlaista taloudenhoitoa. Mikään niistä tuskin on toista parempi, niin kauan kuin asunnossa asuvat itse viihtyvät. Erään kaverini talosta puolet on kirpputoria: vanhaa tavaraa on hujan hajan rappusista yläkertaan; toisella tutullani talo itsessään on mainiossa järjestyksessä kun huonekalujakin on vain täysin tarpeellinen määrä (sohvat, televisiotaso, työpöytä jne.) ja autotallissa majailee lattiasta kattoon epäjärjestyksessä olevia laatikoita. Esimerkkejä olisi toki enemmänkin, mutta erityisesti jälkimmäinen tapaus sai minut miettimään sitä, miten ulkoinen siisteys saa meidät ajattelemaan ihmisistä tietyllä tavalla.

Erityisesti Suomessa meillä tuntuu olevan kulttuuri, jossa mikään ei saa horjuttaa meitä. Taannoin kuulin tapauksesta, jossa kaksilapsisen perheen vanhempi lapsi oli ensin tehnyt itsemurhan, tämän jälkeen nuorempi oli kadonnut ja löydettiin myöhemmin joesta hukkuneena. Äidille tämä oli ollut sen verran kova pala, että päätyi myös itsemurhaan ja jäljelle jäi isä. Mitä hän teki? Kuten kunnon isät Suomessa tekevät, hän keitti aamukahvin, luki aamun lehden, söi samalla aamupalan ja meni töihin. Hänen työkaverinsa olivat ihmetelleen, miksi mies tuntuu jotenkin poissaolevalta. Sen verran poissaolevalta, että hänet myöhemmin siirrettiin laitoshoitoon.

Mistä meidän kulttuuriimme on juurtunut ajatus, että kunhan ulkoisesti kaikki näyttäisi olevan kohdallaan, niin myös sisäisesti kaikki on kunnossa? Toisaalta meillä lukematon määrä ihmisiä, jotka nimenomaan luottavat antamaan ulkoiseen mielikuvaan ja hakevat ihmissuhteissa hoidettavaa, ihmistä, joka on ulkoisia puitteita myöten rähjääntynyt. Uskon, että ihmiset eivät tee yhtäkään valinnoistaan sattumalta. Siitä syystä esimerkiksi ihmis- ja parisuhteissa vallitsevat tietyt, pääasiassa tiedostamattomat lainalaisuutensa. Laulu "miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?" on soinut niin minun kuin monen muunkin "kunnollisen" miehen päässä. Kysymys on ollut aiheellinen kun tuntuisi, että monet "kunnolliset" naiset hakevat itselleen miestä, jonka ongelmat pursuavat heidän kulahtaneiden ja repeytyneiden farkkujensa takataskusta sekä ulottuvat aina heidän asunnottomuuteensa asti.

Mielestäni siinä ei ole sinällään mitään ihmeellistä, että ihmiset päätyvät suhteisiin erilaisten ihmisten kanssa. Minusta kuitenkin olisi jokaisen ihmisen omaksi parhaaksi tiedostaa motiivinsa: syyt, miksi haluaa juuri tietynlaisen miehen/naisen itselleen. Tämä liittyy oleellisesti myös äitini uskomukseen, että kun asunto on järjestyksessä, myös ihmisen mieli on järjestyksessä eikä sitä paina mikään. Miten nimittäin tässä tapauksessa selitetään ihmiset, joilla on pakonomainen tarve pitää pöly poissa asunnostaan ja kaikki absoluuttisessa järjestyksessä? Ihmisillä on erilaisia pakkomielteitä, enkä usko alkuunkaan, että nekin olisivat ihmisillä täysin sattumalta. Me olemme hyvin usein jossain ääripäässä silloin kun emme osaa käsitellä jotain ongelmaa itsessämme. On ulkoisesti eri asia pitää asunto täydellisen järjestyksessä ja siistinä kuin antaa pölyn, ötököiden ja homeen vallata asuntonsa. Omassa tapauksessani olen päästänyt asuntoni kerran jälkimmäiseen kuntoon ja silloin kaikella luvalla minua olisi voinut pitää masentuneena. Silti en tiedä, miten minua auttaa se, että asunnon siisteyden pohjalta tehdään nopea diagnoosi: "olet masentunut". Tietysti olen.

Täydellisessä järjestyksessä asuntonsa pitävä kuluttaa kuitenkin aikansa hieman eri tavalla kuin asuntonsa täydellisessä sotkussa pitävä. Me arvostamme erilaisia asioita ja varsinkin kun puhutaan asunnosta tai vaatetuksesta, saatamme usein puhua "kotoisuudesta". Vaikka nautin siitä, että on puhdasta, silti minulla on kenties hieman kotoisampi olo asunnossa, jossa on hieman pölyä ja papereita. Kunhan kaikki tarvittavat tavarat löytyvät. Toiselle ihmiselle minun järjestykseni voisi kuitenkin olla kauhistus. Minun on puolestani aika vaikea kuvitella asuvani asunnossa, jossa jokainen huonekalukin olisi päivästä toiseen viimeisen päälle jynssätty. Päällimmäisenä mieleeni ei suinkaan tule masennus kun mietin tätä ulkoista siisteyttä tai epäsiisteyttä. Maailmaan kun mahtuu monenlaista muutakin psyykkistä, joka saa ilmiasunsa meidän ulkoisessa olemuksessamme ja todellisuudessamme.

Palaan asuntoon, joka oli talon osalta siisti ja autotalli pursusi tavaraa. Ulkoisesti kaikki on kunnossa, mutta hänen ammattinsa ja harrastustensa osalta voisi kuvitella samaa. Kun autotalliin tutustuu tarkemmin - voisi tehdä samalla jonkinlaisen viittauksen hänen alitajuntaansa, muistiinsa - huomaa, että siellä on nähtävissä ihmisen pitkä historia. Siinä missä joku arvostaisi esimerkiksi kalliitakin, 70-luvun vinyyliäänilevyjä, joilla saattaa olla yllättävänkin paljon arvoa, autotallissa ne on järjestetty huolimattomaan järjestykseen kosteuden syötäväksi. Henkinen muutos voisi selittää sen, ettei niillä levyillä ole enää väliä, mutta ne ovat kuitenkin siellä. Sen sijasta, että kaiken entisen antaisi tuhoutua, ne voisi yhtä hyvin lahjoittaa eteenpäin. Musiikki on kuunneltavaksi, varsinkin kun tietää kyseisen ihmisen nauttivan klassisesta ja rauhallisesta musiikista. Siellähän sitä olisi, vaikka muille jakaa. Näin ei kuitenkaan ole.

Tuo piilossa oleva ränsistyneisyys ja tietynlainen välinpitämättömyys voisi varmasti jonkun mielestä viitata masennukseen. Minun nähdäkseni taustalla on kuitenkin arvojen muuttuminen ja elämä yhteiskunnassa, jossa leima lyödään hyvin monenlaisiin asiohin ja tekemisiin. Vinyylilevytkin ovat vain vinyylilevyjä, niillä on rahallinen arvo, mutta mitä raha lopulta elämässä korvaa? Silloin kun ihmiselle tärkeintä on henkinen tasapaino ja hyvä olo, historia jää ränsistymään. Sillä ei ole merkitystä. Ristiriitaista kuitenkin on, että henkinen tasapaino tuskin löytyy unohtamalla historiaa. Olisiko tässä esimerkkitapauksessa talon omistajan henkinen tila huomattavasti heikompi, jos autotalli olisikin täysin tyhjä ja kaikki historian tavarat olisivat historiaa?

Kun erosin ja ahdistuin, ensimmäiseksi siivosin varaston. Se oli täynnä tarpeetonta tavaraa, jolla en tehnyt mitään. Se ei suinkaan ollut yksi masennukseni, vaan ahdistukseni lähde. Siellä majaili historiani, jolle en ollut jaksanut tai osannut tehdä yhtään mitään. Raahasin pakettiautollisen tavaraa suorinta tietä pihalle ja jätin ihmisten otettavaksi. Miksi olisin tehnyt mitään toisin. Itseasiassa olen pikemmin iloinen, että tiedän minulle tarpeettoman tavaran palvelevan nyt kenties jotakuta toista. Vaikkei palvelisi, niin ainakin ne tavarat ovat poissa minun nurkistani. Mitä vähemmän tavaraa minulla on ympärilläni, sen paremmin pystyn keskittymään olennaiseen: itseeni ja omaan elämääni. Asunnossani on edelleen turhaa tavaraa, mm. yksi vuodesohva ja televisiotaso odottamassa ottajaansa. Sen sijaan, että ne viittaisivat eteisessäni masentuneisuuteeni, ne ovat jälleen kerran yksi ahdistukseni lähteistä. Tiedostan sen. Nekin ovat historiaani, jonka olen läpikäynyt ja asuntoni odottaa niiden osalta siivousta. Kun ne katoavat historia ei ole kiinni tavarassa ja ulkoisessa olemuksessa, vaan ainoastaan muistissa.