Meillä ihmisillä on älyllinen tarve elää totuudessa. Harva meistä ihmisistä tietentahtoen valehtelee ja uskoo omat valheensa. Sen sijaan, väitämme mitä tahansa, usein uskomme puhuvamme "totta" ja uskomme omat väitteemme. Tiedollisesti tämä on kehäpäätelmä, jota ei välttämättä voida todistaa sen enempää oikeaksi kuin vääräksi. Siitä huolimatta me elämme tietyissä sosiaalisesti hyväksytyissä "totuuksissa" ja kehitämme omaa "totuuttamme" (tai tapaamme ymmärtää todellisuutta) läpi elämämme.

Voin kirjoittaa ja väittää, mitä tahansa. Lukija ei voi tietää suoraan uskonko itse omat väitteeni vai valehtelenko kautta linjan. Jos uskon omat valheeni, uskoisin ilmaisutapani tuntuvan sen verran itsevarmalta, että useat ihmiset saattaisivat uskoa höpinäni. Propagandistinen tieto vetoaa siihen, että valheesta tehdään julkinen totuus, eikä mitään muuta totuutta ole. Näin Neuvostoliitto on maailman ylivertaisin valtio; kommunismi on ainoa, oikea talousmuoto; Adolf Hitler puhuu järkeä; Allah kostaa, jos uskallatte edes ajatella häntä vastaan. Ihmisistä tehdään totuudessa elämisen tarpeensa vuoksi robotteja, jotka eivät kykene kyseenalaistamaan heille syötettyä tietoa.

Tätä tapahtuu kautta linjan lapsiperheissä, joissa lapsi on tabula rasa, tyhjä taulu, johon vanhemmat piirtelevät omia kiemuroitaan. He syöttävät lapselleen "totuutta", jonka lapsi imee mukisematta sisäänsä ja on näin lapsesta lähtien hyvässä, neutraalissa ja pahassa mielessä aivopestyjä. Niin meistä jokainen on. Vanhemmat eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka meille tietoa jakavat ja julistavat "totta". Näin tekevät myös meidän lapsuudenajan kaverimme, opettajamme, televisio, radio ja lukuisat muut tahot. Jokainen varmoina siitä, että he puhuvat totta. Kasvamme tietoviidakkoon, josta valitsemme jotain ja jätämme loput valitsematta.

Minä väitän yhtälailla omia "totuuksiani". Ne ovat totta minulle ja uskon ne kirkkain silmin, koska en näe mitään syytä tai edes kykyä uskoa tai ajatella toisin, ellen halua nimenomaisesti valehdella. Näin ollen voin väittää asioita, joista muut ihmiset voivat olla hyvinkin eri mieltä, mutta silti minun totuuteni on ja pysyy minun "totuutenani". Se mikä on todellisesti totta ei ole ihmisen kerrottavissa tai väitettävissä. Todet asiat vain ovat ilman puhetta ja väitteitä. Mitä ihminen väittää todeksi tai hyväksi on lopulta makuasia.

Näin minä väitän:
- metallinkuuntelu ei masenna ihmistä, mutta se ahdistaa
- uskonnolliset instituutiot tulisi erottaa valtiosta ja osa niistä tulisi lopettaa propagandistisina (esimerkiksi rippikoulu)
- jokainen ihminen muuttuu olosuhteiden pakosta ja siksi jokainen ihminen on kykenevä väkivaltaisiin tekoihin tietyissä olosuhteissa (näin voi ajatella, että ihminen on pohjimmiltaan paha/väkivaltainen, mutta yhtä hyvin voi ajatella päinvastaista, riippuu katsojan halusta nähdä ihmisissä hyvää ja/tai pahaa)
- alkoholinkäyttö aiheuttaa masennusta
- kofeiini ei ole virkistävä aine

Luultavasti näistä viidestä väitteestä saisi viritettyä jo melkoisia keskusteluja. Kuka meistä kuitenkaan voi pitää omaa väitettä ainoana oikeana, "totuutena"? Nämä ovat minun väitteitäni, joiden pohjalla on oma kokemukseni. Uskon oman kokemukseni olevan totta, siksi myös uskon väitteideni olevan totta. Jotkut ihmiset voivat pitää näitä perusteltuina, tosiväitteinä, mutta on lukuisia ihmisiä, jotka voivat olla eri mieltä. Heillä on täysi oikeus siihen. Heillä on täysi oikeus väittää jotain muuta, mutta siinä, missä saatamme pienistäkin asioista päätyä perheriitoihin (pitääkö vessanpöntön kannen olla ylhäällä vai alhaalla), me olemme täysin kyvyttömiä perustelemaan kantaamme 100%:sen pitävästi. Me päädymme lopulta joko jyräämään toisen ihmisen mielipiteen tai se toinen ihminen alistuu, antautuu. Tästä syystä kaksi itsepäistä ihmistä jatkaisi kinaansa aiheesta onko pähkinä soikea vai ellipsi hautaan saakka.

Ainoa "totuus" on lopulta se, minkä kukin meistä ihmisistä todeksi uskoo kullakin hetkellä, kussakin elämäntilanteessa. Voimme väittää olevamme pasifisteja ja kykenemättömiä väkivaltaan. Silti vaatii aika huomattavia oivalluksia, jotta ihminen voisi elämäntilanteesta ja olosuhteista riippumatta pysyä yhtä rauhallisena ja väkivallattomana. Samoin on suhteellista, mitä on väkivalta. Mahatma Gandhia voitaneen pitää uuden ajan väkivallattomuuden esikuvana. Hän kävi aseettomaan, passiiviseen, rauhanomaiseen vastarintaan brittivaltaa vastaan Intiassa ja voitti taistelun. Silti kyseessä on vain yksi taistelu. Jos Mahatmalla olisi ollut lapsia ja hän olisi saanut tietää naapurinsa käyttävän lapsiaan seksuaalisesti hyväksi, olisiko hän ollut yhtä rauhanomainen ja passiivinen kuin käydessään omaa rauhanomaista sotaansa vallanpitäjiä vastaan?

Ihmismieli on muuttuva, siksi myös "totuus" on muuttuva. Se, minkä muistamme uskoneemme todeksi kaksikymmentä vuotta on tänä päivänä aivan toisenlainen totuus. Olen kirjoittanut lukuisia tekstejä uskosta, yhteiskunnallisista asioista ja omasta lapsuudestani yli kymmenen vuoden aikana. Kun olen kaivanut jotain pari vuotta vanhoja tekstejäni esiin ja lukenut niitä, olen saattanut ihmetteleväni, kenen tekstiä luen? Kuka näin on väittänyt? Ajatukset toki kuulostavat tutuilta ja saatan allekirjoittaa 97%, mutta 3% kaksi vuotta sitten "todeksi" uskomistani asioista saattaa tänä päivänä kuulostaa huuhaalta tai yliampuvalta. Koska harvempi meistä pitää kirjaa omasta lapsuudestaan, uskostaan ja "totuuksistaan", harvempi on tietoinen oman mielensä ja uskonsa muuttumisesta.

Mitä siis on se tarve elää totuudessa? Käsittääkseni se on lopulta vain tarvetta uskoa omiin puheisiinsa. Jokainen meistä on mieluummin oikeassa kuin väärässä, meistä jokainen puhuu mieluummin totta kuin valehtelee (toki on poikkeuksia). Siksi "totuus", millaiseksi meistä kukin sen mieltää, on lopulta vain sana monien muiden sanojen joukossa.