Yliopiston toinen viikko on alkanut kahdella kohtuullisen turhalla päivällä. Suurimmalle osalle kirjastot ovat jo tulleet tutuksi ja yliopistoalueeseen tutustumisen olisi muutenkin voinut hoitaa melkein yhden päivän aikana. Lisäksi suurin osa on varmasti odottanut sitä, että tutoreiden johdolla alettaisiin laatia ja katsoa järkeviä opiskelukokonaisuuksia. Tarkoitus ilmeisesti on, että porukka jaetaan pienryhmiin kiinnostusten mukaan ja sen jälkeen aletaan katsoa, missä järjestyksessä ja miten asioita aletaan purkaa.

Omaa luento- ja opintojärjestystäni olen kuitenkin pyrkinyt kasaamaan hiljalleen sellaiseen muotoon, mikä itseäni voisi kiinnostaa ja sehän yliopisto-opetuksessa on lopulta parasta. Jokaisella on vapaus laatia oma opiskeluohjelmansa, määrätä aikataulunsa, mutta samaan aikaan niistä ohjelmista on jokaisella vastuu pitää kiinni. Ensi maanantaina kuitenkin joudun vielä käymään yhdessä pääsykokeessa saadakseni selville mahdollisen, toisen sivuaineeni. Kaikesta huolimatta pääaineeni tulee olemaan uskontotiede ja ensimmäinen tai toinen sivuaineeni on sosiologia (ainakin näin aluksi). Pääsykokeen kautta käytännössä varmistuvat opinnot, jotka saattavat johtaa toimittajan, kirjailijan, mediakirjoittajan, sisällöntuottajan jne. uralle.

Eli tällä haavaa olen tuleva uskontososiologi. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakin. Pidän uskontotieteen ainekokonaisuudessa hieman hämäävänä, että uskonto-sanaa halutaan pitää mukana. Toki uskonto on tärkeä osa opintokokonaisuutta, mutta itseasiassa tarkastelun kohteena ovat ilmiöt, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä uskontojen kanssa. Puhutaan uskontoisista, uskonnonkaltaisista ilmiöistä, vaikka tuota voitaisiin laventaa entisestään koskemaan ylipäätään maailman- ja ihmiskäsityksiä, arkipäivän uskomuksia, uskoa (voittoon ja tappioon) jne. Mikä sitten lopulta korvaisi tuon sanan "uskonto"? Häiritsevää on sekin, ettei aivan yhtäkkiä tule mieleen mitään parempaa sanaa.

Yliopistomaailman kummallisuudet alkavat myös hiljalleen tulla selville. Meitä ihmisiä on moneen lähtöön mikä ikinä koulutustausta onkin. Yliopistomaailmasta löytyy yhtälailla tunnevammaisia ja päähänpotkittuja kuin kouluttamattomista, mutta koulutetuilla on tapana ottaa tavalla tai toisella oma asemansa ja tietonsa omaksi muurikseen tai puskurikseen ulkomaailmaa vastaan. Siten osa arvostetuista opettajistakin saattaa nauttia jonkinasteisesta koskemattomuudesta tilanteissa, joissa pitäisi pystyä avoimesti keskustelemaan kriittisesti. Kuulin opettajasta, joka on hylännyt kursseiltaan melko mielivaltaisesti opiskelijoita ja kyse on kuitenkin pakollisesta perusopintojaksosta. Hänestä on tehty lukuisia valituksia, mutta silti opettaja on ja pysyy laitoksella. Jokainen tehköön sitten omat päätelmänsä, mistä se johtuu, mutta pelonsekaisin tuntein odotan sitä hetkeä, kun olen itse hänen piinapenkissään.