Me olemme osa kulttuuriympäristöä, jossa elämme. Olemme toisaalta oppineet kulttuuriimme, toisaalta me olemme osa sen jatkuvaa monistusta ja muokkausta. Me emme ole välttämättä tietoisia siitä, miten muut ihmiset ovat vaikuttaneet meidän uskomuksiimme, tapaamme toimia kotona tai työmaailmassa, ruokailutottumuksiimme ja luoda jotain uutta. Silti meidän tavallemme toimia on syy, ymmärrämme sen tai emme; ymmärtävät muut ihmiset sen tai eivät.

Kulttuurin monistusta ja muokkausta voi ajatella joko globaalissa mittakaavassa, kansallisesti (miten kulttuuri muovautuu kussakin maassa) tai sitten ruohonjuuritasolta, esimerkiksi perheessä. Mitä suuremmista ihmisryhmistä on kyse, sitä hitaampia yleensä ovat muutokset, muutoin voisi puhua vain kulttuurin monistamisesta eli tietyn toimintatavan/perinteen jatkamisesta eteenpäin yhä uudelleen ja uudelleen.

Oletetaan perhe, jossa on isä, äiti ja kaksi lasta. Isä ja äiti tulevat molemmat eri perheistä, joissa on ollut omanlaisensa tavat. He eivät välttämättä ole tietoisia syistä, jotka ovat vaikuttaneet esimerkiksi heidän tapaansa siivota kerran viikossa, lauantaisin tai tavoistaan kasvattaa lapsia antamalla selkäsaunoja ja olemalla selittämättä, miksei jotain asioita saa tehdä. He pitävät tätä normaalina tapana siksi, että heidän vanhempansa opettivat heille näin. Toki yleensä on niin, että jompi kumpi vanhemmista toimii yhdellä tavalla ja toinen vanhemmista hieman toisella. Näin jo suhteen alkutekijöissä voisi puhua jonkinasteisesta kulttuurikonfliktista. Jos äiti on tottunut siivoamaan juuri lauantaisin ja kerran viikossa, eikä isää ole pahemmin lapsena siivouksilla rasitettu, saattaa olla, että isä häipyy mielellään maisemista lauantaisin. Toisaalta lastenkasvatuksellisesti isä on saattanut saada selkäänsä lapsena ja äiti ei. Silti isä voi perustella selkäsaunan antamista erinäisillä syillä, äiti uskoo ja omaksuu tavan tai ei.

Kun tullaan lapsiin, he ovat ensisijaisesti, jos perhe on tiivis ja yhtenäinen, vanhempiensa toimintatapojen oppijoita. Vanhemmat monistavat omien lapsuudenperheidensä tapoja omaan perheeseensä. Lapset ovat erityisesti (varhais)lapsuudessaan passiivisia vastaanottajia. Vanhetessaan he saattavat käydä oppimiaan malleja vastaan. Teini-iän kapinassa tai vasta paljon myöhemmin (kenties ei koskaan) voi tulla puheeksi isän kasvatusmetodit ja piiskajaiset. Jos isä ymmärtää tapansa olleen väärä ja lapset ymmärtävät tämän myös, seurauksena on perhekulttuurin muokkautuminen. Opittu tapa unohdetaan ja se jää pois seuraavassa sukupolvessa.

Alla olevassa kaaviossa on hahmoteltuna tuo monistamisen ja muokkautumisen prosessin kulkusuunnat. Mitä alemmas kohti yksilöä mennään, sitä enemmän vaikutusta on yksilöön ja toisaalta yksilöllä. Samoin mitä alempana ollaan, sitä nopeampaa ja helpompaa on tehdä muutoksia "järjestelmiin". Yksilö saattaa tehdä oivalluksia, jotka voivat johtaa hyvin nopeaan tapojen muutokseen. Kun taas, mitä ylemmäs mennään, sitä kauempana ollaan oivaltavasta yksilöstä. Toisaalta kun mennään huipulle, kauas yksilöstä, huolenaiheet alkavat puhuttaa ihmistä nopeammin kuin, jos huoli on omassa perhepiirissä. Toki läheisen kuolema aiheuttaa hyvin nopeita reaktioita ja ne voivat painaa kaiken muun taakseen, mutta uhka ydintuhosta, tsunamituho ja huoli ilmakehän tuhoutumisesta voivat vaikuttaa joidenkin ihmisten käyttäytymiseen hyvinkin nopeasti. Voisi ajatella, että mitä useampaa ihmistä jokin asia koskettaa sitä alttiimpia ihmiset ovat muuttamaan asenteitaan. Olemme kuitenkin kaikki yksilöitä, eivätkä kaikki välitä "muista" yhtään sen enempää kuin "itsestään".