Tänään on vielä sivuaineopintoja varten järjestettävä pääsykoe. Saan tiedon kokeen tuloksista parin viikon sisällä ja sen jälkeen tiedossani saattaa olla toinen sivuaineeni.

Hieman merkilliseltä tuo käytäntö sivuaineiden suhteen on, mutta toisaalta ymmärrän, että liian suurelle porukalle esimerkiksi luovan kirjoittamisen tai taideaineiden opettaminen voi olla todella hankalaa. Huomattavasti paremmin sujuu arvostelu ja keskittyminen opiskelijoihin, jos pitää ryhmät suht pieninä. Tässä tapauksessa pienempään eli aineopiskelijoiden ryhmään mahtuu 12 opiskelijaa ja sivuaineopiskelijoiden ryhmään kaksi kertaa enemmän.

Samaan aikaan olisi tiedekunnan professorin tapaaminen ja aloitussanat. Harkitsin viime viikolla vielä hyppääväni koko tilaisuuden ja keskittyväni tuohon pääsykokeeseen, mutta eipä se varmaan paha olisi mennä muiden sekaan ihmettelemään ja kuuntelemaan puoleksi tunniksi.

Keskiviikoksi olen merkinnyt ensimmäiset luentotuntini. Aloitan kulttuurientutkimuksella, jonka johdantokurssi on pakollinen uskontotieteilijöille. Melko intensiivisesti mennään eteenpäin eli samoja luentoja on sen jälkeen torstaina neljä tuntia ja perjantaina kaksi tuntia. Hyvä puoli on, että selviän mainiosti, vaikka heräisin joka aamu klo 9.

Viime viikon saldo oli kyllä aika ympäripyöreä nolla. Ainoita järjellisiä juttuja koko viikkona oli henkilökohtaiset keskustelut tuuttoreiden kanssa. Opiskelusta selvisi paljon enemmän kuin ryhmässä ollessa. Huvittavin tilanne oikeastaan koko viikolla - samalla se kertoo hieman opiskelijoiden valveutuneisuudesta uudessa tilanteessa - oli, kun eräs opiskelijatovereistani alkoi miettiä, ettei haluaisi lukea teologiaa, joka on pakollinen aine uskonnon aineopettajille. Hän ilmeisesti haluaa opettajaksi ja kysyin häntä silmällä pitäen, entä elämäntaidon opettajan koulutus: se ei vaadi teologian opintoja. Vastaus sai hänet mietteliääksi ja toivon mukaan jotain selkiytyy siltä pohjalta. Tuntui, ettei hän ehkä olisi siinä tilanteessa osannut kysyä oikeaa kysymystä.

Vaan tästä viikosta se virallisesti alkaa. Olen tähän mennessä kahlannut kahta tenttikirjaa, toisen olen lukenut kohta loppuun ja toisen kanssa taiteilen varmasti rinnakkain tuon kulttuurientutkimuksen johdantokurssin kanssa. Minun on kuitenkin jossain välissä käytävä opinnonohjaajalla ja opintopsykologilla, koska lukutahtini on luultavasti selvästi useimpia hitaampi.