Sain vihdoin ensimmäisen kurssini arvosanan tietooni. Itseasiassa yllätyin lopulta positiivisesti, koska ensimmäisen viidenneksen arvosana oli tietoihini nähden karu. Ilmeisesti olen kuitenkin osannut vastata hyvin joihinkin muihin kysymyksiin, koska tentin keskiarvosana oli 3.

Otin selvää, miten tenttivastaukset eli esseet tulisi rakentaa, mitä niissä tulisi tulla esiin, miten omat mielipiteet tai näkemykset niissä tulisi esittää ja kuinka ylipäätään ne tulisi kirjoittaa. Jatkossa tuota tyyliä on pakko alkaa harjoitella, eikä kai parempaa paikkaa ole kuin oma blogi. Eli tästä eteenpäin pyrin siihen, että kun esitän jotain tutkittua asiaa, mukana tulee olemaan viitteet ajatusten esittäjiin. Aika monet höpinöistäni, kun ovat jo ehtineet tulla jonkun tutkijat kynästä tai päästä. Tulen edelleen hahmottelemaan omia ideoitani, joihin pitäisi varmasti koettaa kasata lihaa luiden ympärille.

Opiskeluiden alussa näyttää aika monella olevan asiat epäselviä, eikä tuuttoritkaan paneutuneet muutamaan asiaan. Esseevastaukset on yksi asia, josta pitäisi ehdottomasti puhua jo alkuvaiheessa. Eihän noiden mikään salaisuus pitäisi olla, miten hyvä vastaus rakennetaan. Muutama professori kyllä viittasi hieman siihen, mikä tulee olemaan systeemi ja hauskaa oli sekin, että aineeni professori sanoi ensimmäisen luentosarjansa pääteeksi ottavansa vastaan palautetta, haukkujakin, jotta luentosarjaa voidaan kehittää. Ehkei haukkuja tarvitse lähettää, mutta ihan hyvä asenne se, että palautetta otetaan vastaan.