Tiedeyhteisö on luonut lukuisia teorioita koskien lukuisia eri kulttuurin osa-alueita. Ihmisen ja ihmisyhteisöjen tutkimuksesta luoduissa teorioissa tuntuu kuitenkin aina olevan jotain kritisoitavaa, jotain puutteellista. Tiedeyhteisö puuttuukin teoreettikkojen sanomisiin, jotta jokaisen teoriaan löydettäisiin jotain uutta ja saataisiin lisää ns. lihaa luun ympärille.

Onkin oikeastaan lähes mahdotonta luoda mitään kattavaa ja virheetöntä teoriaa ylipäätään mistään inhimillisen elämän osa-alueesta. Itse olen alkanut perehtyä tarkemmin uskontoja koskevia teorioita. Jokainen teoria painottaa hieman eri asioita ja lähtee eri lähtökohdista. Lopulta kuitenkin yksikään teoria ei muodostu ilman teorian luojan henkilöhistoriaa, kulttuuria ja ymmärrystä ihmiselämästä. Kokonaisuuden hallitseminen on kuitenkin aivan mahdotonta.

Inhimillisen käyttäytymisen ymmärtäminen, kun vaatii paljon enemmän kuin pelkästään muiden ihmisten, heidän kulttuurinsa tarkkailua. Ymmärrykseen vaaditaan itsereflektiota, kykyä nähdä itsensä muiden asemassa, muiden ihmisten vaikutuksen omaan historiaansa ja tähän hetkeen. Ihmisen on kyettävä olemaan tavallaan läsnä kahdessa paikassa samanaikaisesti: omassa itsessään itsenään sekä ihmisenä muiden ihmisten joukossa. Jos ihminen ei ymmärrä edes omaa historiaansa, miten erilaiset asiat ovat muokanneet hänestä juuri sellaisen kuin hän tänä päivänä on, hänen voi olla melko vaikea löytää vastaavia syy-yhteyksiä toisista kulttuureista - ellei sitten vahingossa. Luonnollisesti syvemmälle oivallusten ja ymmärryksen kehässä päästään, jos ihminen pohjimmiltaan ymmärtää omia motiivejaan ja historiaansa.

Tätä ajatusta voisi lähestyä myös toisella tavalla. Ihmisen voisi ajatella olevan pienoiskoossa koko maailma ja vastaavasti maailma on kuin ihminen laajemmassa mielessä. Ihminen on hyvin moniulotteinen olento. Häntä voidaan tarkastella biologisesti (anatomisesti), kemiallisesti, sosiologisesti (yhtenä olentona ryhmässä, osana ryhmää), psykologisesti (ihmismielen toimintaa) jne. Kokonaiskäsityksen luominen näillä käsitteillä, tieteellisesti on helppoa, mutta silti olemme aika kaukana edes yksittäisen ihmisen ymmärtämisestä. Lähimmäs tässä ymmärryksessä on kuviteltu päästävän psykologian avulla, kun ihminen lausuu julki salaamiaan asioita. Silti koko psykologian tarkoitus on saada ihminen itse oivaltamaan "omat juurensa". Psykologiakaan ei sinällään ymmärrä, vaan jokaisen psykologin tai psykiatrin vastaanotolla käyneen tulisi oppia ymmärtämään itse itseään. Kuitenkin psykologia on vain yksi osa-alue ihmisen ymmärtämisessä, pelkästään esimerkiksi ottamistani tieteenaloista biologia, kemia ja sosiologia jäävät käsittelemättä.

Yksittäinen ihminen voi oppia ymmärtämään itseään, oivaltaa lapsuuden kokemusten vaikutus häneen ja luopua joistain vahingollisista tavoista. Kuitenkin koko historiaa on mahdoton muistaa ja 50 vuotta eläneen on todella vaikea luoda, mitään kovin yksityiskohtaista ja kokonaisvaltaista näkemystä itsestään. Hän on kuitenkin osa ryhmää ja hän katsoo itseään toisella tavalla kuin ryhmä häntä. Meille jää lisäksi spekuloitavaksi se, miten biologiset ja kemialliset ominainaisuudet vaikuttavat ihmisen persoonallisuuteen tai siihen, millaiseksi hän ajansaatossa kasvaa.

Uskonnontutkimuksessa poljetaan samankaltaisten ongelmavyyhtien parissa. Uskontoa on lähestytty psykologisesti, sosiologisesti, ekonomisesti, biologisesti ja ties miten monilla muilla tavoilla. Jokainen teoria kuitenkin täydentää toistaan, mutta kokonaisvaltaisen ja aukottoman teorian luominen on mahdotonta. Aina jotain uupuu ja jostain asiasta ollaan lopulta eri mieltä tai ainakin se kyseenalaistetaan. Yksi hyvä kiistanaihe on historiassa ollut se, onko uskonto enemmän sosiaalista vai psykologista? Tällaisia kädenvääntöjä on syntynyt historiassa ja tulee syntymään tulevaisuudessa, koska teoriat, kuten minäkuvat eivät ole millään muotoa absoluuttisen järkähtämättömiä ja muuttumattomia.

Miten tärkeään rooliin sitten nousee kunkin ihmisen itsetuntemus? Meillä ihmisillä ei ole luontevaa tapaa verrata 20 vuoden takaista "minuuttamme" tämänhetkiseen "minuuteen", koska muutos on usein vähittäinen. Muistamme suuret muutokset elämässämme, mutta ihan huomaamattamme muutamme ajattelutapaamme kaikenaikaa. Suuret teoriamme elämästä eivät välttämättä muutu, mutta näkökulmat, painotukset saattavat vaihdella suuresti. Yksi suuri tekijä tämän muutoksen taustalla voisi olla nimeltään "kielitaidon paraneminen". Tällä en tarkoita välttämättä esimerkiksi sitä, että oppisimme elämämme aikana muita kieliä tai oman äidinkielentaitomme paranisi. Tarkoitain kielitaidon paranemisella sitä, että saatamme iän myötä alkaa ymmärtää erilaisia merkityksiä ja yhteyksiä erilaisten asioiden välillä. Kärjistettynä esimerkkinä: opimme lukemaan kirjanpitoja tai pitämään itse kirjaa tuloista ja menoistamme (koulutuksemme, harrastustemme, työmme kautta); näkemään luotuja merkityksiä televisio-ohjelmissa (kun tiedämme, miten ohjelma käsikirjoitetaan ja toteutetaan); ja näkemään luotuja merkityksiä tai vaikutustapoja kirkollisissa menoissa (kun olemme olleet itse seurakunnan sisäpiirissä, olleet luomassa noita samoja merkityksiä ja vaikuttamassa ihmisiin).

Otamme tällaiset muutokset elämässämme jossain määrin itsestäänselvyyksinä. Kirjanpitotaito kuuluu ammattiimme, käsikirjoittaminen ja tarinankerronta on ollut intohimomme tai uskonto on ollut aina suuressa roolissa elämässämme. Silti meidän voi olla vaikea nähdä kokonaisuutenaan sitä, miten erilaisten lukutaitojen tai "kielitaidon" paraneminen on vaikuttanut minuuteemme ja tapaamme nähdä maailma. Samanlaista kehitystä voidaan nähdä myös tieteessä, jossa tiedon lisääntyessä, näkökulmien avautuessa tieto maailmasta kasvaa itsestäänselvyydeksi. Se mikä oli aiemmin taikuutta tai noituutta, on tänä päivänä silmänlumetta; se mikä oli aiemmin jumalten puhetta ihmisten suiden kautta, on tänä päivänä teatteria. Me tiedämme sen, mutta toiset ihmiset eivät välttämättä tiedä tai ehkä juuri me emme tiedä sitä, mutta muut tietävät.

Koska kyse on luku- ja kielitaidosta, olisi aina parempi edes pyrkiä puhumaan toistensa kieltä, jotta tieto olisi kaikkien saatavilla. Näin ollen tieteenkieli eriytyessään muuttuu harvojen kieleksi, eikä koskaan tavoita niitä ihmisiä, jotka voisivat ns. ruohonjuuritasolla lisätä tietoutta. Tieteilijät eriytyvät samalla tavalla kuin psykologit eriytyvät tietämään ihmisestä enemmän kuin ihminen itse. Tosiasiassa kuitenkin, ihminen yleensä tietää itse paremmin, mitä ajattelee, miten on elänyt kuin psykologi, mutta toki voi olla hetkiä, jolloin ihminen on niin hukassa elämänsä kanssa, että psykologin on tarpeellista kertoa, missä ihminen on. Samoin tavallaan tiede pyrkii selittämään "hukassa" oleville ihmisille, missä he ovat, vaikka saattaa olla paljon ihmisiä, jotka kyllä tietävät itsekin tai voisivat ainakin lisätä tuohon tieteen näkemykseen jotain.