Olen tässä parina päivänä pyöritellyt mielessäni lisää mediaa, valtaa ja uskoa. Vielä en ole täysin imaissut sisuksiini sitä tapaa tutkailla maailmaa kuin ehkä hyvä olisi, jos etenen nuo kolme asiaa mielessäni. Kaikesta huolimatta olen alkanut "nähdä" asioita kaupunkimiljöössä, jotka vetävät minua puoleensa ja pistävät minut ajattelemaan. Kaksi esimerkkiä eiliseltä:

1. Erään kebab-pizzerian seinällä on maalaus Jeesuksesta. Pääsääntöisesti kurdit eivät ole kristittyjä. Kuten olen jo joissain aiemmissa pohdinnoissani päätellyt, ihmiset viestivät kaiken aikaa jotain omasta uskostaan (ei välttämättä uskonnollisesta), tavastaan elää ja nähdä maailma. Viestintä puolestaan perustuu symboleille, kuten sanoille, kirjaimille, merkeille, mutta myös maalauksille. Symboli viestii aina jotain. Siten tuo taulun seinälle asettanut haluaa taulun kautta viestiä jotain, se symboloi jotain. Sain kuulla, että taulu ilmestyi seinälle pian World Trade Centeriin kohdistuneiden terrori-iskujen jälkeen syyskuussa 2001.

Ajatukseni levisivät pariin suuntaan. a) Omistajat haluavat kunnioittaa tuolla taululla kristittyjä, ja ilmaista, että he ovat eri mieltä tuon terrori-iskun motiiveista. Ehkä tuolla tavalla he halusivat varautua mahdolliseen vihaan, jota länsimaalaiset olisivat saattaneet kohdistaa heidän ravintolaansa tai heihin. b) Omistajat haluavat kertoa, että he ovat kristittyjä. c) Maalaus on heidän mielestään hieno ja/tai Jeesus on jollain tavalla esikuvallinen henkilö. d) Muitakin vaihtoehtoja saattaa olla, mutta nuo kolme tulivat ensimmäisenä mieleeni.

Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa viestisivät tällöin selkeimmin jotain. C-vaihtoehto näyttää kaikkein epätodennäköisimmältä. Jos se olisi ilmestynyt jo kauan ennen WTC-iskuja, ehkä se silloin olisi saattanut olla edes jossain määrin varteenotettavampi vaihtoehto.

Viimeiseksi tässä ajatusvyyhdessä toki tullaan siihen, että ihmisille viestintä on yhtäältä pyrkimystä vaikuttaa. Vaikutukset kohdistuvat niin viestijään itseensä kuin viestin vastaanottajaan. Mikä tällöin kyseisen taulun merkitys (psyykkisesti, henkisesti) on paikan omistajille? Toisaalta, miten se vaikuttaa ravintolassa kävijöihin? Jälkimmäinen kysymys toki saisi suorimman vastauksensa tapauksessa, jossa muutenkin muslimeja ja ulkomaalaisia karttava kristitty sattuisi paikkaan ja näkisi Jeesuksen kuvan seinällä. Pitäisikö tämä ihminen tuo Jeesuksen kuvaa seinällä tällöin "jumalanpilkkana" vai muuttaisiko se hänen käsitystään kurdeista tai ulkomaalaisista? Voisin kuvitella, ettei muutoin muukalaisia vihaava kristitty suhtautuisi niin jyrkästi heihin. Jos omistajat ovat tarkoittaneet taulun tämänlaiseksi viestiksi, silloinhan viesti on tavoittanut vastaanottajansa toivotulla tavalla.

2. Toinen esimerkkini saattaa olla vielä tunnetumpi ja on ainakin kaupunkiympäristössä ollut näkyvämpi. Ensin kuitenkin selkeämpi esimerkki: kristillisen kirpputorin seinällä saattaa olla ilmoituksia tulevista herätyskokouksista ja joitain otteita Raamatusta. Paikan omistaja haluaa usein viestiä niin näillä lapuilla kuin putiikkinsa nimessä kristillisiä arvojaan. Kirpputori haluaa erottua ilmoituksilla muista kirpputoreista ja paikoista. Se toivottaa erityisen tervetulleiksi kristityt asiakkaat. Tässä tapauksessa viestijä on tunnettu ja mahdollisuuksien mukaan tavattavissa, samoin viestin kohderyhmä on suhteellisen selvä. Ei-kristitylle nuo ilmoitukset saattavat kuitenkin viestiä jotain, mikä aiheuttaa sen, että he sivuuttavat kaupan tai, jos käyvät kaupassa he suorittavat ostoksensa ja poistuvat kaupasta muukalaisina, jotka eivät ole hakeneet minkäänlaista kontaktia kaupasta.

Sen sijaan kuka on viestijä ja mikä on kohderyhmä puhelinpylväisiin liimattujen "Jeesus tulee, oletko valmis!"-lappusissa? Vain rajattu, pieni ryhmä tietää, kenellä noita lappuja on, kuka niitä on painattanut. Sen sijaan motiivi saattaa olla heille itselleenkin epäselvä. Mikä on viesti, jota noiden lappujen kasvottomat liimaajat haluavat viestiä ja kenelle viesti on suunnattu?

On varmaa, että joku noita lappuja on alunperin alkanut painattaa, kenties vuosikymmeniä sitten. Siitä on tullut yhden kristillisen haaran (tai seurakunnan) iskulause, joka haluaa viestiä maailmanlopun läheisyyttä ja painostaa ihmisiä tekemään uskonvalinnan eli pyytämään Jeesusta Kristusta heidän elämäänsä. Näkemys ei ole liberaali, vaan se on hyvin jyrkkä ja apokalyptinen. Sen taustaoletukseen sisältyy ajatus Jeesuksen uudesta tulemisesta ja maailman loppumisesta sellaisena kuin me sen tunnemme. Osa kristityistäkään ei painota maailmanloppua näin voimallisesti tai heillä on hyvin erilainen näkemys siitä, mikä Jeesuksen uusi tuleminen tai "maailmanloppu" on.

Ongelmaa mutkistaa se, että kristillinen perinne ja tulkinta elävät ajassa. Edes kristityt eivät tiedosta omien ajatustapojensa ja tulkintojensa muutosta. Siten alkuperäinen (tai myöhempi) oletus tuon lapun takana on voinut olla erilainen. Samoin viestin vastaanottajien tulkinnat ovat voineet muuttua. Moniko kuitenkaan tekee uskonratkaisuaan tuon lapun takia? Tai moniko ylipäätään ottaa ajatuksen Jeesuksen uudesta tulemisesta "nyt" tai edes "pian" vakavasti? Kuitenkin iskulause herättää ajatuksia niissä, jotka tuntevat tarkalleen samalla tavalla. Tuo ryhmä voi olla äärimmäisen pieni osa ihmisistä, joten mikä tarkalleen on tuon hokeman ja lapun arvo? Luultavasti sillä on enemmän arvoa ja merkitystä ihmiselle, joka se on pylvääseen liimannut kuin yhdellekään sivulliselle, joka sen lukee.

Jos tuo lappu olisi kristityn kirpputorin seinässä tai ikkunassa, se leimaisi paikan ja sen omistajan. Kaikki kristityt eivät ole valmiita maailmanloppuun, vaikka he olisivat jo uskonvalintansa tehneetkin.