Alkuperäiskansat kuuluvat ihmiskunnan lapsuuteen. He elivät silloin, kun meillä ei ollut kirjoitus- tai lukutaitoa, he elivät luonnossa vaikeissa olosuhteissa. He eivät olleet kuitenkaan köyhiä, he olivat onnellisia niissä puitteissa, missä saattoivat elää. He olivat tyytyväisiä pieneen torppaan metsässä, josta he saivat kaiken tarvitsemansa ruoan ja suojan.

Heidän lapsenlapsenlapsensa ovat kurittomia. He ovat oppineet uusia tapoja ja unohtaneet esi-isänsä. He tuntuvat lisäksi haluavan unohtaa edelleen elossa olevat isovanhempansa. Lapsille on tarjottu autoja, edistyksellisiä asioita, kaikenlaista kivaa järjen käytettäväksi ja vietäväksi. He ovat niin kurittomia ja heidän aikakäsityksensä on muuttunut, kaikki tapahtuu nopeasti ja sen on tapahduttava niin. Jos heiltä kysyy, miten heidän isovanhempansa voivat, he eivät muista edes omaavansa sellaisia.

Alkuperäiskansoista on tullut viimeisen päälle rationalisoidun, silti kurittoman, modernin kulttuurin kompastuskivi. Muistikuva menneistä ajoista, joita ei pitänyt olla. He eivät ole edes isovanhempia, koska isovanhemmat voidaan turvallisesti sijoittaa vanhustenkoteihin kuolemaan. Heistä on tullut museotavaraa, jonka pitää mahdollisimman äkkiä ja kivutta pois, jotta heidän viimeisetkin torppansa saadaan kaadettua kumoon. Ne kun ovat väärässä maassa tai väärällä maalla.

Historia sotii maanomistusoikeuksia vastaan. Maat kuuluivat ennen niille, jotka tiettyä maa-aluetta asuttivat. Se oli perinteinen tapa jakaa maa, mitään kauppakirjoja ja juridiikkaa ei tarvittu. Valtiot tai pikemmin heidän johtajansa kokosivat armeijoita laajentaakseen maataan ja valtaansa. Moderni kansallisvaltion ajatus syntyi hitaasti ja varmasti, paljon sen jälkeen, kun alkuperäiskansojen torppia oli jo pistetty kumoon. Myöhemmin tuosta torppien kaatamisesta tuli pikemmin tapa kuin poikkeus. Laajentumispyrkimykset levittäytyivät ensin omien rajojen ulkopuolelle, mutta myöhemmin omien rajojen sisäpuolella kaikkialle.

Nämä laajentumispyrkimykset olivat ensisysäys alkavalla globalisaatiolle. Valloitusten kärkipäässä espanjalaiset, ranskalaiset ja englantilaiset veivät eri maailmankolkkiin oman kielensä ja uskontonsa. Pakanalliset esi-isät ja isovanhemmat taivuteltiin väkisin pois torpistaan betonilaatikoihin ja teräskoppeihin - jos heitä ei oikopäätä tapettu. Heidän torppiensa tilalle rakennettiin rauta- ja maanteitä, suuria huviloita, kirkkoja, mitä tahansa, joka peitti alleen historian.

Kun kulttuuri oli viety valtiorajojen ulkopuolelle, alkoi glokalisaatiovaihe. Kulttuuri pyrittiin yhtenäistämään valtiorajojen sisäpuolella niin, että valtion etelä-, pohjois-, itä- ja länsiosissa puhuttiin taatusti samaa kieltä, uskottiin ja ajateltiin samalla tavalla. Glokalisaatiolla toki on tutumpikin nimi: nationalismi. Niin globalisaatio kuin glokalisaatio ovat tuhoontuomittuja pyrkimyksiä, mutta molemmat aiheuttavat ongelmia. Kumpaakaan ei nimittäin voida täydellisesti viedä loppuun asti. Molemmat toki ovat voimakkaita aatteita ja ne tuhoavat alleen pitkälti kaiken vieraan. Kiina ja Burma ovat hyviä esimerkkejä glokalisaatiosta, joka on johtanut siihen, että valtiorajojen sisäpuolella eri kansallisuudet ovat nousseet vastarintaan. Tämä on johtanut aseellisiin konflikteihin ja maastapakoon. Samalla ulkovallat ovat saaneet tietoa tilanteesta ja saattanut asettaa pakotteita.

Globalisaatio- ja glokalisaatiohankkeet ovat viety jotakuinkin loppuun Suomessa. Ruotsalaisten saavuttua maahan vieras kulttuuri alkoi pesiytyä varsinkin eteläisempään Suomeen. Tämän seurauksena pitkään maata asuttaneet heimot alkoivat sulautua toisiinsa, muodostaen yhden heimon. Toisaalta saamelaiset olivat jo työntyneet pois eteläisestä Suomesta pohjoiseen, jossa he saivat elää edes jotakuinkin rauhassa ja ilman vieraan kulttuurin vaikutusta.

Kun Suomen valtio syntyi alkoivat erilaiset kansallisihanteet kukoistaa. Saamelaisten tilanteeseen puututtiin valtiollisesti ja erityisesti kirkon taholta, olivathan he pakanakansa. Saamelaiset on pyritty sulauttamaan suomalaisiin aivan samalla tavalla kuin eteläiset heimot oli jo aikaa sitten sulautettu. Ikään kuin eteläiset heimot olisivat tässä kohden halunneet unohtaa oman historiansa, joka oli paikoin verinenkin. Koska ruotsalaiset ja myöhemmin venäläiset eivät kysyneet suomalaisilta halusivatko pitää maansa, kielensä ja vanhat uskomuksensa, miksi suomalaisten olisi tarvinnut sitä koskaan kysyä keneltäkään, varsinkaan saamelaiset, jotka jo asuivat Suomen valtiorajojen sisäpuolella.

Suomalaiset saivat pitää ruotsalaisten ja venäläisten valloitusten jälkeen vain kielensä. Sekin on toki vuosisatojen kuluessa muovautunut ja saanut vaikutteita vieraista kielistä, mutta se on kuitenkin tunnistettavissa suomalaiseksi. Sen sijaan olemme menettäneet heimouskontomme, maamme ja niiden mukana identiteettimme. Toki löytyy suomalaisia, jotka etsivät juuriaan, mutta onko niitä enää Suomesta löydettävissäkään. Meillä on vain saamelaiset ja me olemme olleet pitkään toisitamme eriytyneet kansat. Vaikka me etsisimme saamelaisten luota omaa itseämme, luultavasti me löytäisimme vain saamelaisen identiteetin, emmekä niinkään vanhaa suomalaista.

Etäisesti ajatelleen saamelaiset ovat kuitenkin meidän isovanhempiamme. Modernissa Suomessa kaikki pyritään sulkemaan laitoksiin. Sieltä käsin ihmiset eivät voi alkaa käräjöidä maa- tai ihmisoikeuskiistoista. Meillä kun on näennäisesti ainakin oikeus - omasta mielestämme - pistää vanhukset vanhustentaloihin heiltä kysymättä. Hehän ovat niin vanhoja ja seniilejä, etteivät he tiedä, mitä puhuvat. Sillä aikaa, kun he ovat poissa, heidän pihamailtaan ja torpistaan irroitetaan kaikki liikenevä puu, koska Suomi tarvitsee puuta. Kansalliset pyrkimykset ja taloudelliset tavoitteet menevät kaiken muun ohitse. Ehkä loppu viimein jopa teollisuusyritystemme, joista niistä saattaa tulla jonain kauniina päivänä likainen muisto esivanhemmista, jotka eivät tienneet, mitä tekivät.