Uuden synty on aina merkinnyt vanhan hiipumista, loppumista, kuolemista tai sulautumista uuteen. Vanhat ajattelutavat ja uskomukset ovat saaneet väistyä Suomessa, kun jo edes jonkinlaisen valtion asteelle ehtineiden kansakuntien edustajia on tullut sivistämään pahasti eksyneitä suomalaisia. Jos tarkkoja ollaan, eivät suomalaiset mihinkään olleet eksyneet, eivät ainakaan yhtään sen enempää kuin heitä valistamaan tulleet vieraat vallat. Kun ruotsalaiset alkoivat levittää omaa totuuttaan suomenkieltä, kaikkia muita uskomuksia, ylipäätään vastakkaista mielipidettä saatettiin pitää separatistisena, kansakunnan yhtenäisyyttä ja valtionjohtajien asemaa uhkaavana toimintana. Suomalainen kansallinen aate oli kaikkineen hiljalleen syntynyt separatistinen liike ulkovaltojen näkökulmasta.

Kirjoitus- ja lukutaidon myötä kuitenkin vanhat tavat ja uskomukset alkoivat institutionalisoitua, ne saavuttivat aseman, josta tuli enemmän tai vähemmän itsestäänselvä. Kirjoitetun sanan ajatellaan vielä tänä päivänä olevan joissain tilanteissa sitovampaa kuin puheen. Kirjoitettuun sanaan on suhtauduttu vakavammin kuin puheeseen ja, vaikkei kirjoitettu sana ilmaisisi millään tavalla todellisuudessa tapahtunutta, sanan päätymisellä kirjaan on oletettu olevan jokin erityisen korostunut merkitys. Tästä osoituksena se, että kirjoitettu sana alkuperäisessä muodossaan (esimerkiksi Egyptissä) on ollut "jumalallinen merkki". Sana on ollut jotain enemmän kuin, mitä tiedämme sen tämän päivän viestintäsekamelskassa olevan. Esimerkiksi Raamatussa sana oli kaikkea muuta ennen ja tuo sana oli Jumala.

Kirjoitettu sana alkoi sitoa ihmisiä toimintaan. Ihmiset halusivat levittää sanaa, olihan se jotakin erityistä. Sana oli jo saanut moninaisen muodon kirjauskonnossa. Erilaiset kirjanpitotavat, sukuluetteloinnit ja lait kehittyivät jo kauan ennen kuin juutalainen ja kristinusko alkoivat levitä ns. länsimaihin. Kaikki sanat ovat olleet rakentamassa, eivät vain yhtenäistä kansakuntaa, vaan myös erilaisia tänä päivänä itsestäänselvyyksinä pidettyjä järjestelmiä. Talous- ja yrityselämä, lait, lehdistö jne. eivät saaneet alkuaan aivan yhtäkkiä teollisena aikana, vaan vastaavaa toimintaa oli ollut jo yli 3000 vuotta aiemmin, pienemmässä mittakaavassa, eivätkä lait olleet vielä aivan niin pilkuntarkkoja kuin nykyään.

Kirjoitustaito on ollut myös laeista ja yleisestä valtavirrasta poikkeavan ajattelun kannalta tärkeä tekijä. Martti Lutherin teesit Saksassa olivat osa alkanutta vastarintaa katolisen kirkon valtaa vastaan. Katolisen kirkon kannalta Luther saattoi olla separatisti ja tänä päivänä lähes koko pohjoinen Eurooppa kokee olevansa täysin luonnollisesti protestantteja (luterilaisia) ja katolinen kirkko hyväksyy tilanteen. Samoin suomalaisten kirjailijoiden, runoilijoiden ja säveltäjien toiminta herätti suomalaista kansallishenkeä ennen Suomen itsenäistymistä. Venäjää ei tainnut kiinnostaa aivan yhtä paljon kuin Ruotsia, jonka kirkonmiehet puuttuivat hyvin nopeasti ja rankalla kädellä. Ruotsalaiset olisivat saattaneet pitää suomalaistaitelijoita rankemman luokan separatisteina, Venäjä tai erityisesti punaiset pistivät hieman hanttiin, mutta pikemmin vain turvatakseen asemansa suomalaisessa politiikassa ja valtioelämässä. Kaikesta huolimatta yksittäisten ihmisten vastarinnasta syntynyt liikehdintä organisoitui ja tänä päivänä Suomi on itsenäinen valtio. Jälleen kerran lopputulosta pidetään tänä päivänä pitkälti itsestäänselvyytenä.

Itsenäistyminen vaatii autonomiaa. Maailmalla on muunlaisiakin malleja. Itseasiassa Suomesta löytyy yksi yhteiskunnallinen malli, joka on osoittanut toimivuutensa. Ahvenanmaalla on autonominen asema, mutta nimellisesti se kuuluu Suomeen. Ahvenanmaalla puhutaan ruotsia, mutta siellä ei kuitenkaan katsota tarpeelliseksi kuulua Ruotsiin. Hieman samalla tavalla Venäjä antoi autonomian Suomella vuosina 1809-1917. Suomalaiset halusivat kuitenkin lopulta enemmän, täydellistä itsenäisyyttä ja riippumattomuutta emämaista. On kuitenkin mahdollista, että jonkinlainen "maattomuuskin" olisi mahdollista. Se vaatisi kuitenkin kaikkien maiden yhteisymmärrystä ja yhteistä halua luopua maanrajoista sekä pyrkimyksistä kaapata maa-alueita itselleen taloudellisen voiton motivoimana. Ehkä nykypäivänä ongelma onkin siinä, ettei mikään maa enää luota toisiin maihin ja niiden vilpittömyyteen. Kuka tahansa on voinut hyökätä minä tahansa päivänä vallatakseen itselleen mieluisan palan maata.

Valtion rajat voivat olla tarpeellisia nykymaailmassa. Samoin erilaiset valtiolliset elimet. Emme voi palata enää Marxin ihannoimaan, teollistumista edeltäneeseen aikaan, jolloin yhteisöjen jäsenet pitivät huolta toisistaan, avustivat töissä ja toimivat kollektiivina. Arvot, uskomukset ja filosofia toiminnan takana ovat muuttuneet perinpohjaisesti. Eivät vain valtiot kyräile toisiaan ja osoita epäluottamusta, samanlaista touhua löytyy työpaikoilta, perheistä ja parisuhteista. Marxin ihannoimana aikana miehet tekivät naisten töitä ja naiset tekivät miesten töitä, yhteisön (ei valtion tai yhteiskunnan, vaan pikemmin perheen) etu kävi yksilön etujen edellä. Olemme ehtineet menettää yhteyden tuollaiseen yhteisöllisyyteen ja haluamme osaltaan pitää kiinni yksilöllisyydestämme, omista valinnoistamme.

Yksilön toiveista ja tarpeista ovat syntyneet liikkeet, jotka ovat saaneet valtion ja kirkon silmissä separatistin leiman. Voimme kuitenkin ajatella, ettei kukaan meidän perheessämmekään ajattele absoluuttisen samalla tavalla. Perheriidat voivat järkyttää tuon "yhteisön" rakenteita. Avioerojakin tulee, mutta elämä jatkuu kaikesta huolimatta, ehkei aivan sellaisena kuin ennen, mutta jatkuu kuitenkin. Historia osoittaa senkin, että yhteiskunnan peruspilareita horjuttavat henkilöt ovat lähinnä tönineet yhteiskuntaa toimimaan eri tavalla eikä niinkään hävittäneet sitä olemattomiin. En näe, että on mitään syytä pelätä toisinajattelevia. Heidän kanssaan ei kuitenkaan tarvitse olla samaa mieltä. Kaikki on niin kauan hyvin kuin tämä muistetaan puolin ja toisin.