Olen hurrannut Suomen puolesta jääkiekon MM-kisoja ja hiihtoa katsellessani, samoin kotikaupunkini jääkiekkojoukkueen puolesta. Olen ollut kiinnittynyt kotikaupunkini elämänmenoon, kuten koen olevani suomalainen. Molemmissa tapauksissa olen kokenut kuuluvani yhteisöön, vaikken lopulta ole juurikaan arvostanut yhteisön tai yhteiskunnan asettamia rajoituksia. Mitä lopulta on ryhmäänkuuluminen, mitä on suomalaisuus?

Tänä päivänä pidämme niin kaupunkeja kuin valtioita itsestäänselvinä. Ne on piirretty karttoihin. Kaupungit ovat kasvaneet meidän elinaikanamme, ne ovat voineet muuttua, mutta Suomen valtiosta on luotu myytti - ikää kuin se olisi aina ollut olemassa, vaikka Suomen itsenäistymisestä on kulunut reilu 90 vuotta. Tuo aika vain on hyvin harvan muistissa edes hatarasti. Ihmiskunnan muisti kantaa heikosti yli kolmen sukupolven. Voimme vain luottaa kirjoitettuun aineistoon, joka voi olla hyvinkin yksipuolista ja sinivalkoista. Suomalaisen historiankirjoituksen kun voi nähdä alkaneen romanttisesta kansallisaatteesta, jossa kansakunnalle on pyritty luomaan yhteinen menneisyys.

Koulun historiankirjat ovat pyrkineet ylläpitämään mielikuvaa suomalaisista yhtenäisenä kansana. Tänä päivänä tuo yhtenäisyys viimeistään alkaa rakoilla. Maahanmuuttajien virta on hiljalleen kasvanut ja Suomesta on tullut monikulttuurinen. Ajatus siitä, että Suomi on yhtäkkiä monikulttuuristunut on kuitenkin pitkälti luotu mielikuva, myytti. Suomi oli monikulttuurinen jo kauan ennen itsenäistymistään. Ennen ruotsalaisten tuloa maahan yhtenäistä Suomea ei ollut eikä ollut Suomen valtiotakaan. Maalla oli hyvin häilyvät rajat ja noiden rajojen sisäpuolelle asusti lukuisia heimoja, jotka puhuivat eri kieltä. Toki heimot ymmärsivät toistensa puhetta, mutta jokaisella heimolla oli omat erikoispiirteensä. Maatamme asuttivat mm. savolaiset, karjalaiset, hämäläiset ja saamelaiset.

Kansallisaatteen synnyssä on monta syytä ja vaihetta. Karrikoiden, ruotsalaisten tulo maahan käynnisti projektin, jonka alkuperäinen tarkoitus oli pakanakansan käännyttäminen oikeaan uskoon. Kansa otti uuden uskon nihkeästi vastaan. Suomesta tuli osa Ruotsin kuningaskuntaa, joka puolestaan sääti tykönään, että protestanttinen kristinusko olisi valtion ainoa hyväksytty uskonto. Tämä koski myös Suomea. Pääasiassa kirkko alkoi valvoa kansalaisten käyttäytymistä niin kirkossa kuin sen ulkopuolella. Puhdasoppisuutta valvottiin mm. kuulustemalla jokaisen tietoutta Katekismuksesta. Ruotsin tavoitteena oli kuuliainen, puhdasoppinen ja yhtenäinen seurakunta.

Jo ennen ruotsalaisten saapumista maahan venäläiset olivat tulleet Karjalaan ja Laatokan rannoille. Heidän mukanaan "Suomeen" oli saapunut ortodoksinen kristinusko. Ortodokseilla ei ollut levittäytymispyrkimystä. Protestanttisten luterilaisten käsityskyvyn mukaan ortodoksit olivat vääräoppisia ja kun ruotsalaiset katsoivat itään, he näkivät alueen, joka tarvitsi puhdistusta. 1500-, 1600- ja 1700-luvuilla käytiin sotia, joiden pääasiallinen syy oli uskonnollinen. Ruotsalaiset löivät yhä uudelleen ortodoksit, hajottivat heidän luostarinsa ja pakottivat heidät maanpakoon. Kuitenkaan pyrkimykset eivät onnistuneet täydellisesti, Suomesta ei tänä päivänä ole tullut täydellisen yhtenäistä, luterilaista kansaa.

Venäläisten valloitettua maan ruotsalainen hallintotapa jäi maahan. Kahden eri kansakunnan alla ollut suomalainen kansa tuli tietoiseksi omasta kielestään, sen merkityksestä ja romantiikan sekä valistuksen vaikutuksesta suomalaiset alkoivat rakentaa ajatusta yhtenäisestä kansakunnasta, jota ei suinkaan yhdistäisi yhteinen uskonto, vaan yhteinen historia, jota osa uskonto toki oli. Projekti oli pitkälti taiteilijavetoinen ja erityisesti kirjailijoista lähtenyt. Elias Lönnrotin Kalevala loihti esiin muinaisen Suoen, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä oli kapinaa oppinutta sivistyneistöä vastaan ja J.W.Snellmanin Maamme-kirja liitti Suomen osaksi kristillistä mytologiaa. Suomi oli valittu kansa.

Suomalaisten yhtenäisyys rakentuivat lopulta hyvin yksipuolisen materiaalin varaan. Motivoijana oli halu saada oma kieli käyttöön ja itsenäistyä. Venäjä antoi Suomelle itseasiassa kaikki välineet näihin pyrkimyksiin, sillä Suomella oli oma rahansa, oma hallintonsa, koululaitoksensa jne. Itsenäistyminen ei ollut pitkällisen taistelun tulos, vaan se kävi lopulta melko kivuttomasti, koska Venäjä oli heikentynyt. Venäjä oli myös ensimmäinen maa, joka tunnusti Suomen itsenäisyyden. Ehkä hieman samaan tapaan kuin pitkään parisuhteessa alistunut haluaisi itsenäistyä, hän alkaisi luoda mieleensä erinäisiä kuvitelmia, miksi hänen tulisi olla itsenäinen ja mitä hän itsenäisenä tekisi. Todellinen henkilöhistoria jäisi kuitenkin tonkimatta, samoin eri kulttuuristen tekijöiden vaikutus ylipäätään ajatukseen itsenäistymisestä. Pääasia olisi vain siinä, että on vapauduttava ahdistavasta tilanteesta.

Suomalaisten yhtenäisyys on perustunut pitkälti luterilaiseen kirkkoon, jolla on hyvin vähän tekemistä suomalaisen kulttuurin kanssa. Luterilainen kirkko tuli maahan Ruotsin kautta Saksasta, jossa se puolestaan oli ollut osa katolista kirkkoa, joka oli lähtöisin Roomasta. Luterilainen oppi oli lainsäädännössä oleellinen tekijä ja sen vaikutus näkyy lainsäädännössä edelleen. Toinen yhtenäisyyttä luonut tekijä oli kansallinen taide. Edellämainittujen kirjailijoiden lisäksi mm. Jean Sibelius ja Akseli Gallen-Kallela olivat mukana suomalaisessa projektissa teoksineen. Näiden tekijöiden jälkeen on hyvä palata alkuun eli urheiluun. 1900-luvun alun suomalaiset olympiavoittajat olivat suomalaisuuden lippulaiva. Pienestä maasta tuli kansa, joka pisti kampoihin isommilleen ja suomalaiset kokivat ylpeyttä sekä  yhtenäisyyttä.

Näiden ja lukuisten muiden mielikuvien varaan rakentuu ajatus valtiosta, jonka nimi on Suomi. Sitä ylläpidetään kulttuurielämässä (kouluissa, kirkoissa, taiteessa). Onko Suomi kuitenkaan yhtenäinen, onko kaikkien suomalaisten Suomi samanlainen? Onko se iäinen ja muuttumaton? Yhtä täydellisen oikea, puhdasoppinen ja kyseenalaistamaton kuin luterilaisuus Ruotsin vallan aikana?