Aarne oli päässyt taivaaseen. Hän oli onnesta autuas helluntailainen, joka oli voimakkain äänenpainoin kritisoinut kirkkoa. Maallinen valta, hän ajatteli, ei ole koskaan saanut mitään hyvää aikaan. Sen sijaan Jumalaan on hyvä luottaa, sillä Hän on oikeamielinen ja oikeudenmukainen, rakastava isä.

Aarnelle osoitettiin hänen tuleva asumuksensa taivaallisessa paratiisissa. Se oli valkoista marmoria oleva talo, jossa oli suuret ikkunat, jotka osoittivat ikuiseen auringonlaskuun. Hän vain rakasti auringonlaskuja ja valkoista marmoria. Hänellä ei ollut matkatavaroita, mutta talo oli sisustettu hänen toiveidensa mukaisesti. Hänellä oli jopa aivan uusi plasmatelevisio, josta hän saattoi katsella kristillistä ohjelmaa juuri niin paljon kuin hänen taivaaseen noussut sielunsa sieti.

Hän kävi tarkastamassa nopeasti keittiön, jääkaapin, vaatehuoneen ja vielä upean saunan. Kaikki tuntui olevan juuri sellaista kuin hän oli ikinä toivonut. Matka oli ollut rasittava. Hän ei tuntenut kuitenkaan väsymystä, mutta ajatteli ottavansa pienet päiväunet ennen kuin tutustuisi asuinseutuunsa paremmin. Hän etsiytyi makuuhuoneeseen, jossa oli valtava parisänky, jolla oli höyhenenkevyt peitto. Ryömittyään peiton alle hän katseli kattoa, seiniä, hänellä ei vain ollut väsy. Hän halusi unohtaa aikansa maan päällä, kaikki oli ollut yhtä kärsimystä. Hän muisti kuitenkin toivoneensa, että taivaassa ei koskaan väsyttäisi tai tarvitsisi nukkua. Olisi vain tehokasta aikaa käytettävänä. Niinpä hän vain tuijotteli seiniä ja kattoja kykenemättä nukkumaan. Hän nousi istumaan sängynreunalle ja mietti, mitä voisi tehdä. Hän piti kirjoittamisesta ja mietti, olisikohan tässä talossa työhuonetta. Sitten hän muisti, että hän oli maan päällä työskennellyt kovasti ja toivonut työnteon taukoavan taivaassa. Talossa siis tuskin oli työhuonetta.

Yritettyään unta ja harkittuaan kirjoittamista, hän ajatteli lähteä tutkimaan maastoa, jossa hänen talonsa oli. Hän astui ovesta ulos ja lähti kävelemään tietä. Ehkä vastaan kävelisi joku hänen rakkaistaan, joku jota hän oli ehtinyt kaivata. Hän oli toivonut voivansa elää taivaassa rauhassa ilman kaikenmaailman omahyväisiä, petollisia ihmisiä, joten välimatka lähimpiin taloihin oli hämmästyttävän pitkä. Olikohan taivaassa kaupunkeja tai kyliä, hän mietti. Pian hän näki kaukaisuudessa jonkun kävelevän häntä kohti. Hahmo lähestyi ja hetken päästä se oli niin lähellä, että hän tunnisti hahmon.

- Terve Aarne, tervehti muutamia vuosia sitten onnettomuudessa menehtynyt, naapuriseurakunnan pastori, joka oli toistuvasti kritisoinut Aarnen oppeja.

Aarne pysähtyi ja oli vaiti. Pitäisikö hänen muka tervehtiä harhaoppista.

- Vaikutat yllättyneeltä. Älä välitä. Kun tulin tänne tapasin monia ihmisiä, joiden kohtalosta olin epävarma. Oli hieman vaikea ymmärtää, miksi Jumala oli valinnut muutamia taivaaseen, mutta olen aina luottanut hänen arvostelukykyynsä. Sinäkin pääsit tänne, joten ei se kai niin paha asia ole, pastori jatkoi.

Juuri tämä puoli Aarnea oli niin suunnattomasti pastorissa arveluttanut. Hän vaikutti aina tietävän paremmin ja hänen seurakuntansa oli kuitenkin niin myöntyväinen, jopa ekumeeninen. Miten pullamössöseurakunnan pappi saatettiin päästää tänne. Olihan ihan selvää, että opin ja omakohtaisen uskonratkaisun on tultava ensin. Jumala rakastaa meitä kaikkia ja blaa blaa, hän ajatteli.

Kohtaaminen tiellä jäi pyörimään Aarnen mieleen pidemmäksi ajaksi. Hän oli ollut niin varma, että Jumala valitsisi hänen kaltaisiaan oikeaoppisia taivaaseen. Hän toivoi seuraavaksi tapaavansa jonkun sellaisen henkilön, joka palauttaisi hänen uskonsa Jumalan arviointikykyyn. Ensimmäinen kohtaaminen piti hänet kuitenkin rauhaisassa, tuskastuttavan pitkästyttävässä kodissaan pidemmän aikaa. Lopulta hän kyllästyi ja halusi tavata ihmisiä. Hän lähti toistamiseen kävelylle, mutta tällä kertaa toiseen suuntaan, jos vaikka pastori asuisi juuri sillä suunnalla, johon hän ensimmäiseksi lähti.

Käveltyään tietä jonkin aikaa, hän näki oikealla puolen talon. Hän saapui talon pihalle ja mietti, olikohan joku kotosalla. Postiluukkua ei näkynyt eikä nimeä ovessa. Hän koputti oveen ja pian oven avasi hänen vanha ystävänsä Kari. Taustalta kuului lasten iloinen temmellys.

- Moi Aarne! Onpa hauska nähdä sua, Kari tervehti, tule peremmälle.

Aarne jätti tohvelinsa eteiseen ja käveli Karin perässä olohuoneeseen. Kymmenkunta lasta leikkiä temmelsi. Kari toivoi, että he menisivät hetkeksi ulos leikkimään. Lapset kirmasivat takaovesta pihalle pelaamaan pallolla, Aarne ja Kari jäivät kaksin. He istuutuivat tuoleille.

- Milloin sä tänne saavuit? Kari kysyi.

- Jokunen viikko sitten. Olen lähinnä talossani miettinyt asioita ja toivonut, että täällä olisi tuttuja, Aarne aloitti vaitonaisesti, hyvä nähdä, että täältä löytyy hyviäkin ihmisiä.

- Hyviäkin ihmisiä? Oletko tavannut pahojakin? Kari uteli.

- Ensimmäinen tapaamani ihminen oli naapuriseurakunnan pastori Vartiainen. Olin niin varma, etten tulisi häntä taivaassa näkemään, mutta niin vain hän oli ensimmäinen, Aarne pohdiskeli katsomatta Kariin.

- Täällä kaikki on monin tavoin niin kuin eläessä toivoi. Valitettavasti kuitenkin Isä on hoitanut ns. henkilöstövalinnan, Kari vastasi.

Lasten huuto herätti Aarnen mielenkiinnon.

- Miten sulla noin paljon lapsia täällä on?

- Se on pitkä tarina. Ehkä kerron joskus toisella kerralla, Kari vastasi ja katsoi pihalle, mutta noin yleisesti ottaen: täällä moni asia on niin kuin eläessä toivoi.

- Toivoit eläessäsi lapsia? Eikö sinulla ollut omiakin pari?

Kari raapi leukaansa ja nousi ylös.

- Haluatko jotain juotavaa? hän kysyi ja siirtyi keittiön puolelle hakemaan jotain.

- En tarvitse mitään, kiitos. Olen kaivannut lähinnä juttuseuraa. Toivoin silloin, että saisin olla täällä rauhassa, ilman jatkuvaa työntekoa ja stressiä. Olen alkanut huomata kaipaavani sitä, ehkä joskus asiat muuttuvat, Aarne mietti.

Kari palasi keittiöstä tyhjin käsin ja katsoi Aarnea.

- Itseasiassa täällä asiat ovat niin kuin eläessä toivoi. Se, mikä täällä ei muutu miksikään on ongelmat ihmisten kanssa. Olen joutunut olemaan paljon yksin. Onneksi lapset ovat olleet seurana, se on auttanut aika paljon, Kari vastasi ja jäi seisomaan katsellen ulos.

- En ymmärrä, miksi olet niin paljon yksin ja mitä ongelmia sinulla voisi olla täällä ihmisten kanssa. Sinähän olit varsin suosittu eläessäsi. En vain ymmärrä oikein tätä lapsijuttua, miksi sinulla on niin paljon lapsia, Aarne mietti ääneen.

- On ehkä parempi, että lähdet, jos lapset häiritsevät sinua. Me tulemme oikein hyvin toimeen keskenämme, Kari hieroi Aarnen hartioita vaativasti ja lopetti pian.

Aarne nousi tuolilta ja katsoi kummeksuen tuttuaan. Hän käveli eteiseen Kari perässään ja avasi oven.

- Olit hengen mies. Toivoinkin tapaavani sinut täällä enkä ymmärrä, miksi haluat minusta näin pian eroon, Aarne sanoi ja katsoi Karia silmiin.

- Et ymmärtäisi, ei kukaan ymmärtänyt eläessäni eikä kukaan ymmärrä täälläkään. Oli mukava tavata, mutta ehkä on parempi, ettet enää palaa, Kari vastasi.

Aarnen ajatukset harhailivat ja katse alkoi harhailla siinä sivussa. Sitten muutama lapsi ilmestyi olohuoneesta eteiskäytävään, he olivat riisuneet vaatteet yltään ja hymyilivät.

- Tuletko kohta pesemään meidät ja leikkimään, kysyi noin 8-vuotias poika.

Kari katsoi Aarnea eikä vastannut lapsille, jotka eivät kadonneet mihinkään eteisestä. Toinen katsoi Aarnea ja poistui näkyvistä. Kari astui askeleen kohti Aarnea.

- On parempi, että poistut.

Aarne perääntyi pari askelta ja samassa Kari sulki nopeasti oven. Aarne jäi seisomaan oven taakse hetkeksi. Hän asteli alas rappuset ja hänen korviinsa kuului lasten iloista kikatusta, sitten kiljahdus ja talo vaikeni. Aarne käveli takaisin kotiinsa sekavassa mielentilassa eikä oikein tahtonut ymmärtää, mitä oli tapahtunut. Kotona hän hyppäsi selälleen sängylle. Hänellä oli taivaallisen hyvä olo, sekaista päätä lukuunottamatta. Hän oli pirteä ja vaikka hän ei olisi ollut, hän olisi tuskin saanut unta. Hän halusi vain kirjoittaa, jotta saisi ajatuksensa ja itsensä kasaan. Muttei hän ollut taivaassaoloaikanaan nähnyt vielä missään kynää ja paperia.