Uusi kristillisiä elokuvia tuottava elokuvayhtiö Faith Films on julkaissut vuonna 2008 markkinoille elokuvan 2012: Doomsday. Samaan aikaan on julkaistu toinen elokuva nimellä Doomsday. Taktisesti tuo on oiva strategia, sillä elokuvat voivat nimensä puolesta sekoittua ja käteen voi osua tämä eeppiseksi katastrofielokuvaksi mainostettu taideteos.

Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Nick Everhart. Ohjaustyötä voisi kehua lähes moitteettomaksi, mutta elokuva kärsii amatöörinäyttelijöistä, ylinäyttelemisestä, mutta sitäkin enemmän siitä, että elokuva pursuaa hyvin 90-luvun alun tyyliin tehosteita. Niitä on käytetty lumisateen, kylmän tilan, raekuuron yms. luomiseen. Muuten trikki saattaisi mennä läpi, mutta seuraavissa kuvissa näkyy aivan liian usein sää: kaunis, aurinkoinen sää. Elokuvaan on haluttu selvästi hieman Indiana Jonesia, hieman nykypäivän katastrofielokuvia ja roppakaupalla jotakin sellaista, jota mainstream-elokuvassa ei nähdä: jeesustelua.

Elokuvan lähtöpiste on tulivuori Meksikossa. Tiedemiesryhmä etsii tulivuoresta, puolitoista vuorokautta ennen Tuomipäivää, jotakin ja juuri ennen sen purkautumista, tulivuoren uumenista löytyy maya-kulttuuria vanhempi, kultainen krusifiksi. Kun he ottavat krusifiksin, tulivuori purkautuu. Samaan aikaan toisaalla, toinen tiedemiesryhmä on havainnut ilmastossa muutoksia, joka viittaisi tulivuorten purkautumiseen ympäri maailman, hirmumyrskyjen nousemista siinä mittakaavassa, että koko maailma jäisi veden ja myrskyjen alle. Kaiken aikaa annetaan ymmärtää, että tiedemiehet ovat tulevan edessä voimattomia, eivätkä he tiedä, mistä lopulta on kyse.

Samaan aikaan toisaalla Meksikossa nuori nainen juoksentelee kaduilla ja törmää mieheen, joka on skeptikko. Hänen isänsä on yksi tiedemiehistä, joka on havainnut muutoksen ilmastossa. Isä on huolestunut tyttärestään, mutta tytär suuntaa päättäväisesti kohti vanhaa maya-temppeliä Chichen Itzaa.

Yhdysvalloissa ambulanssissa työskentelevä nainen on piirtänyt kotonaan ajan kulukseen ristin, joka lepää ikään kuin pyramidin päällä. Nainen ei ole uskossa, mutta hänen äitinsä on. He käyvät keskustelua Jumalasta ja äiti muistuttaa, miten hänen tyttärensä lapsena puhui unestaan, jossa oli pyramidi. Kaikki näyttäisi siihen, että ei-uskovat eivät oikein tietäisi paikkaansa, suuntaansa, mutta suuntaisivat alitajuisesti kaiken aikaa elämänsä kohti Kristusta.

Elokuvallisesti Doomsday voisi olla edes jollakin tasolla kelvollinen, jos se ei olisi kerronnan tasolla niin osoitteleva kuin on. Useamman kerran elokuvassa päädytään vuoropuheluun, jossa toinen osapuoli painottaa, että kaikella on tarkoitus. Kun tämä toistetaan vielä toiminnallisesti, juoni vaikuttaa huumeidenvastaiselta elokuvalta, jossa kerrotaan monta kertaa huumeiden olevan vaarallisia, mutta kaikesta huolimatta ihmiset käyttävät niitä ja lopussa ihminen kuolee yliannostukseen. Näin tapahtuu, mutta näin voimakkaalla painotuksella varsinkin vähänkään uskossaan horjuva ihminen saattaa miettiä mielessään: "niin, entä sitten?" Itsestäänselvyyksien kertominen ei ole elokuvissa erityisen toimivaa, mutta elokuvassa näyttää olevan tärkeämpää se, että Jeesus Kristus olisi varmasti Herra.

Yllättävää on se, että elokuvan keskiössä on vanha maya-temppeli Meksikossa. Loppuratkaisussa kaikki elokuvan neljä päähenkilöä päätyvät sinne: alussa esitelty tiedemies, joka löysi krusifiksin; tiedemies-isä, joka on havainnut ilmastonmuutoksen ja hänen tyttärensä; sekä ambulanssissa työskennellyt nainen ja hänen mukanaan meksikolainen, viimeisillään raskaana oleva nainen. Ensimmäisenä paikalla on arkeologi, joka käyttää krusifiksiaan hyväksi paljastaakseen alttarin, jossa lukee: "in the end of the great cycle, when the sun sets a woman will give birth on this altar, this will bring together chosen messangers of Christ (aikojen lopussa, auringon laskiessa nainen synnyttää tällä alttarilla ja yhdistää Kristuksen valitut viestinviejät)." Tässä vaiheessa pitkän matkan autolla tehnyt nelikko liittyy arkeologin seuraan ja nainen pääsee synnyttämään. Tuomiopäivä on käsillä ja juuri synnytyksen hetkellä maapallon ylle laskeutuu pimeys. Hyvin syvällisesti uskova tiedemiehen tytär alkaa rukoilla ja muutkin näyttävät herätyskokouksessa olevilta, vakaasti uskonnollisilta ihmisiltä, joilla ei ole mitään hätää. Maailmanloppu jää tulematta, vaikka lähellä käydään. Taivas kirkastuu ja neljä amerikkalaista todistaa syntymän ihmeen. Heistä tulee Kristuksen sanansaattajat, jotka levittävät ilosanomaa elonjääneiden joukkoon. Koittaa uusi alku.

Kristillisen elokuvan olisi luultavasti syytä herättää olemassaoloa koskevia kysymyksiä. Sen tulisi vakuuttaa katsojansa siitä, että mitään ei tapahdu sattumalta ja kaiken taustalla on jokin meitä ihmisiä suurempi voima, Jumala. Elokuvassa on panostettu siihen, että tuo sanoma tulisi kaikille selväksi. Kerronnallinen toisto tekee elokuvasta kuitenkin suht tylsän, ennustettavan, jo monta kertaa nähdyn ja ainoat kysymykset koskevat pikemmin elokuvan tuotantoa: "miten paljon rahaa tähän on pistetty?", "miksi Meksikossa sataa lunta, yksi ihminen kuolee kylmyyteen, mutta toinen hengailee shortseissa kuin olisi kylmää nähnytkään?", "miksi lumisateisessa Meksikossa, maapallon langetessa pimeyteen, valittu viisikko ei hytise kylmästä?", "miksi valtavat raepallot eivät lommota autoa, ja miksi ainoa raepallo, joka saa lasin hajoamaan iskeytyy suoraan sen läpi kuskin rintakehään?", "miksi toisistaan pitävät ihmiset eivät vahingossakaan anna edes suudelmaa toisilleen, vaan korkeintaan hinkkaavat otsaansa toistensa nenään ja kättelevät?", "kuka on kirjoittanut neljästä Kristuksen sanansaattajasta meksikolaisen temppelin salaiseen alttariin, jotka mayat ovat rakentaneet vai kävikö jossakin välissä joku kristillinen ryhmä rakentamassa tuon salaisen alttarin?" ja kysymyksiä voisi esittää yhä lisää ja lisää.

Elokuvaa ei ole selvästi tehty valkokankaalle, mutta siihen käytetty kuvasto voi antaa näin olettaa. Kyse ei nimittäin ole myöskään puhtaasti televisiotuotannosta, vaikka sen voi nähdä löytyvän jokaisen kristillisen televisiokanavan ohjelmistossa, jos sietävät ja näkevät vaivaa esittää sitä. Sen sijaan tämä on ehkä puhtaimmin kristillisten kirjakauppojen hyllyille suunnattu tuote. Eeppinen katastrofielokuva, jonka voi ahmia kirjanlukemisen sijasta puolessatoista tunnissa. Elokuvan kristilliset loppukuluttajat tuskin katsovat elokuvaa samoin silmin kuin minä. Heidän mieliinsä ei nouse samoja kysymyksiä kuin minun, vaan he toivovat elokuvassa kerrottavan Jeesuksesta. Voi kuitenkin olla, etteivät kaikki kristitytkään näe yhteyttä meksikolaisen temppelin ja Jeesuksen välillä, vaikka tätä kuilua on kavennettu ajatuksella siitä, että Jeesus on vanhempi instituutio kuin maya-kulttuuri.

Tuotannolliselta kannalta ajateltuna elokuvan meriitteihin kuuluu muutaman kohtuullisen tunnetun näyttelijän saaminen näyttelijäkaartiin. Kenties tunnetuin on Cliff De Young, joka on esiintynyt lukuisissa televisiosarjoissa, mutta 1980-luvulla myös amerikkalaisissa elokuvissa (F/X, Glory, Reckless jne.). Toinen tuttu nimi on Ami Dolenz, joka on näytellyt pääasiassa televisiosarjoissa, mutta löytyy historiasta myös muutama elokuva, kuten tämä.