Juhannus oli mainio, vaikken sitä erityisen tehokkaasti käyttänytkään. Rakas serkkuni nouti minut kolmen koiran kiusattavaksi maaseudun rauhaan. Koetin juhannuspyhien ajan kiusata vähän koiria, mutta kissoja enemmän, kun kissat pääsääntöisesti kiusaavat koiria eivätkä niinkään ihmisiä. Ja kilttejä koko viisikko noin loppuen lopuksi on, vaikka yksi koirista on lievästi "vilmavallaton", sukua Villelle.

Erityisen mielenkiintoinen koirista oli uusi tulokas. Koira näyttää kyllä löytäneen paikkansa perheessä ja komentelee, se saattaa tulla ihan luonnostaan, joten vastakomennot tuskin siinä auttavat. Se on kuitenkin selvästi hieman hukassa sen suhteen, mitä haluaa ja miten ihmisiin tulisi suhtautua. Koira ärähti aluksi välittömästi, kun sitä lähestyi. Silittäminen aiheutti ärinämurinahaukkukohtauksen. Tilannetta lievensi se, ettei koira tullut edes lähelle ennen kuin halusi. Annoin koiran olla juuri niin kauan kuin se tunsi, että silittäminen ja kosketus on sille ok. Niinpä se kolmantena päivänä kellistyi selälleen ja antoi rapsuttaa jo vatsapuolta. Eri koirien ihmisille antamasta luottamuksesta kertoo se, että toisen serkun minulle aiemmin täysin vieras koira kellistyi selälleen jo reilun tunnin tutustumisen jälkeen.

Eläimetkin ovat persoonallisuuksia ja se on mielenkiintoista huomata. Vaikka koirilla ja kissoilla oli ajoittain hieman levoton meno, niin mieli pääsi rentoutumaan. Ajatus ei ollut niin kiinteästi lukemisessa tai kaupunkikuvioissa. Kun palasin kotiin, rohkaiseva tieto oli, että ensimmäisestä kesätentistäni tuli arvosanaksi nelonen ja se laukaisi suurimman paniikin. Vielä on hoidettavana toinen kesätentti, johon juhannuspyhinä koetin valmistautua ja toivon mukaan jotakin jäi mielenperukoillekin.

Vielä kiitos serkulle juhannuksesta ja ajasta ja ruoasta ja mainiosta vaihtoehdosta. Koirille ja kissoille terveiset. Vielä kiitos toisellekin serkulle hetkestä. Voisi kiitellä loputtomiin, mutta viimeisen kiitoksen saavat vastustajat mölkkykisassa. Enhän minä siihen peliin häviämään lähtenytkään, mutta vastus oli hyvä ja siitä se kiitos.

Sitten jotakin aivan muuta...